Ruokakriisi pahenee yhä

Oikeus ruokaan on YK-sopimuksissa tunnustettu ihmisoikeus. Silti joka seitsemäs ihminen näkee nälkää. Tilanteen korjaaminen edellyttää rajuja muutoksia ruuantuotantoon, -jakeluun ja -kulutukseen sekä kansainvälisiin kauppasääntöihin.

Tuoreimpien arvioiden mukaan 963 miljoonaa ihmistä, siis joka seitsemäs ihminen maapallolla, näkee nälkää. Vuosien 2007 ja 2008 aikana luku kasvoi 115 miljoonalla.

Vaikka hallitukset ja kansainväliset järjestöt ovat julistaneet ruokakriisin yhdeksi aikamme polttavimmista ongelmista ja vaikka sen lievittämiseksi on sorvattu monenlaisia apupaketteja ja toimintaohjelmia, tilanne pahenee yhä.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö Faon mukaan 32 maata on ajautunut akuuttiin ruokapulaan. Fao ennustaa viljan kokonaistuotannon supistuvan tänä vuonna, mikä ei helpota tilannetta.

Apua ei ole tuonut myöskään ruuan maailmanmarkkinahintojen putoaminen viime vuoden huipputasosta, sillä samaan aikaan globaalitalous on ajautunut taantumaan, joka koskettaa pahiten kaikista köyhimpiä – juuri niitä, jotka nälästä kärsivät.

Kaiken lisäksi hinnanlaskun arvellaan olevan väliaikaista. Kun talous elpyy, ruoka kallistuu jälleen.

Pitkällä tähtäimellä hinnannousua vauhdittavat muun muassa nopea väestönkasvu, ilmastonmuutos, vesipula, maanomistuskiistat, kasvien muuttaminen biopolttoaineiksi, kallis öljy sekä kasvisten korvaaminen lihalla vaurastuvissa kehitysmaissa.

YK arvioi ruuan kysynnän kasvavan puolella vuoteen 2030 mennessä ja kaksinkertaistuvan ennen vuotta 2050. On selvää, että tuotannon on lisäännyttävä vauhdilla. Etenkin köyhien maiden pienviljelijöiden tuottavuuden pitää parantua.

Huomiota ei kuitenkaan pitäisi kiinnittää ainoastaan tuotantokapasiteettiin. Ruokaturvan – siis jokaisen riittävän ravinnonsaannin – varmistaminen edellyttää myös ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestävämpiä tuotanto-, jakelu- ja kulutuskäytäntöjä sekä maataloustuotteiden kauppasääntöjen tarkistamista.

Uusi ruokajärjestelmä ja vihreä vallankumous

Ainakin puheiden tasolla maailman johtajat tiedostavat, että mikäli nälästä halutaan todella eroon, pienet muutokset eivät riitä.

Faon pääjohtaja Jacques Diouf on vaatinut koko kansainvälisen ruokajärjestelmän uudistamista. Vastaavat vaateet, joita on totuttu kuulemaan lähinnä kansalaisjärjestöiltä ja etelän köyhiltä valtioilta, ovat viime aikoina yleistyneet rikkaissa teollisuusmaissa.

Dioufin hahmottelemassa “uudessa kansainvälisessä ruokajärjestelmässä” hallitukset, kansainväliset ja alueelliset järjestöt, yksityinen sektori, kansalaisyhteiskunta ja kansalaisjärjestöt työskentelisivät yhdessä ruokaturvaan liittyvissä kysymyksissä. Ruokajärjestelmän uudistaminen olisi osa laajempaa globaalihallinnan rakenteiden demokratisoimisprosessia.

YK:n ympäristöohjelma Unep puolestaan peräänkuuluttaa “vihreää vallankumousta”, joka johtaisi tehokkaampaan ja kestävämpään ravintoketjuun. Mikäli mitään ei tehdä, ruuan kokonaistuotanto saattaa supistua jopa neljänneksellä vuoteen 2050 mennessä yksistään ympäristön kestokyvyn ylittymisen vuoksi.

Toisaalta yli puolet ruuasta menee haaskuun. Unepin johtajan Achim Steinerin mukaan hyötysuhdetta parantamalla pystyttäisiin ravitsemaan maapallon koko väestö nykyisilläkin tuotantomäärillä.

Todellisuudessa riittävää tehokkuutta ei kuitenkaan saavutettane, joten tuotannon on lisäännyttävä.

Unepin tutkimukset osoittavat, että tuottavuutta on mahdollista parantaa esimerkiksi luomupienviljelyllä, joka toisin kuin teollinen viljely ei pahenna ympäristötilannetta. Joidenkin selvitysten mukaan luomuviljely on kehitysmaissa jopa 80 prosenttia tavallista viljelyä tehokkaampaa.

Paitsi tehokasta ja ekologista, luomu voi olla myös taloudellisesti kannattavaa.

YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö Unctad katsoo luomun tarjoavan kehitysmaiden viljelijöille mahdollisuuden osallistua maailmanmarkkinoille. Järjestön mukaan sertifioidun luomuruuan markkinat saattavat yli kolminkertaistua vuosien 2002 ja 2012 välillä.

Vapaakauppa vaarantaa ruokaturvan

Viennin edistäminen ei kuitenkaan ole keskeisin haaste nälkää näkevien näkökulmasta. Ylivoimainen enemmistö kehitysmaiden maataloustuottajista on pienviljelijöitä, joiden tuotanto kulutetaan paikallisesti, eikä siitä riitä vientiin.

Monille ravintoa ei riitä edes omiin tarpeisiin: puolet nälästä kärsivistä ovat itse pienviljelijöitä.

Luomumerkki ei myöskään muuta miksikään ruuan maailmankauppaan kätkeytyviä rakenteellisia ongelmia. Niistä saatiin tällä viikolla lisätietoa, kun professori Olivier de Schutterin YK:lle laatima raportti julkistettiin.

De Schutterin keskeinen väite on, että Maailman kauppajärjestön WTO:n piirissä sovittu maatalouskaupan vapauttaminen vaarantaa ruokaturvan, joka on kansainvälisissä perussopimuksissa tunnustettu ihmisoikeus.

Etelän viljelijät eivät pysty kilpailemaan maailmanmarkkinoilla, mutta ulkomaiset yritykset pystyvät sivuuttamaan heidät kotimaisilta markkinoilta. Kun suuri osa ruuasta tuodaan muualta, markkinoiden heilahteluilla voi olla kohtalokkaita seurauksia, kuten viimeisen parin vuoden aikana on nähty.

Vapaakaupan myötä globaalia kauppaa hallitsevien suuryritysten valta suhteessa valtioihin on lisääntynyt. Ne myös kilpailuttavat tuottajia toisiaan vastaan ja pakottavat heidät hyväksymään omat, usein erittäin alhaiset hintansa.

Lisäksi kansainvälinen kauppa on merkinnyt pitkiä toimitusketjuja ja kestämättömiä tuotantotapoja, jotka ovat myötävaikuttaneet ilmastonmuutokseen ja heikentäneet siten välillisesti ravinnontuotannon edellytyksiä.

Ihmisoikeudet kauppasäännösten edelle

De Schutterin mielestä valtioiden on mahdotonta toteuttaa samanaikaisesti sekä nykyisten kauppasopimusten että ihmisoikeussopimusten velvoitteita. Koska kauppasäännösten rikkomisesta voi seurata taloudellisia sanktioita, ristiriitatilanteessa ihmisoikeudet saavat yleensä väistyä.

Tilanteen parantamiseksi hän luettelee neljä keinoa, joilla kansainvälinen maatalousjärjestelmä saataisiin “ihmisoikeus-yhteensopivaksi”.

Ensinnäkään valtioiden pitäisi kieltäytyä hyväksymästä kauppaneuvotteluissa sellaisia velvoitteita, jotka eivät käy yksiin niiden ruokaturvavelvoitteen kanssa. Toiseksi kansallisia markkinoita olisi voitava suojella kansainvälisten markkinoiden heilahteluilta.

On tuskin sattumaa, että juuri nämä olivat kehitysmaaryhmän keskeisiä argumentteja viime syksyn WTO-neuvotteluissa.

Lisäksi liiallista riippuvuutta maataloustuotteiden maailmankaupasta olisi vältettävä (etenkin tukemalla pienviljelijöitä) ja valtioiden markkinavaltaa suhteessa ylikansallisiin yrityksiin tulisi lisätä.

De Schutter liittyy siis siihen alati kasvavaan joukkoon, joka kaipaa demokraattisempaa kansainvälistä talousjärjestelmää.

Henri Purje
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Missä mennään?

On kulunut jo yli 100 vuotta siitä, kun kansalaiset saivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ovat sittemmin jääneet lähes pelkästään äänioikeudeksi vaaleissa. Kaiken lisäksi vaalien yhteydessä on rahan ja mainonnan merkitys ratkaisevaa, eivät suinkaan asiat. Kehitys on merkinnyt sitä, että melkein kaikki puolueet ovat omaksuneet samanlaiset tai ainakin samankaltaiset teemat. Vieläkin suositumpaa taitaa olla se, ettei kerrota mitä aiotaan tehdä, jos valtaan päästään. Vai mitä on sanottava siitä, ettei vaalimelskeissä kerrottu esimerkiksi nyt esillä olevasta kunta- ja palveluremontista sanallakaan, esillä ei myöskään ollut EU:n palveludirektiiviesitys tai että olisi kerrottu mitä pitää sisällään mantran tavoin hoettu tilaaja – tuottajamalli kuntien toiminnoissa.

Onkohan meidät suomalaiset opetettu ottamaan nöyrästi vastaan mitä ylhäältä annetaan? Liiankin usein kuulee sanottavan, kuinka on parasta antaa ”valittujen” edustajien päättää puolestamme asioista, koska heillä kuitenkin on parhaat tiedot asioista. Yhä useammin sen kuulee nykyisin juuri näiltä päättäjiltä.

Joku on sanonut, että olemme vasta nyt siirtyneet puhtaaseen kapitalismiin. Näin kai on, koska valtiovallan ainoaksi tehtäväksi näyttää jääneen vain yksityisen yritystoiminnan edellytysten vaaliminen. Yhä useampi asia on joutunut kategoriaan, jonka tunnuksena on ” ainoa vaihtoehto´´. Mitäpä ihmiset turhaan haikailevat vaihtoehtojen perään! Tosiasiassa meille vain uskotellaan erilaisia pakkoja ja välttämättömyyksiä. Vanha viisaus on syytä saattaa kunniaan ja kysyttävä: Kuka tästä hyötyy?

Hyötyvätkö UPM:n työntekijät paperitehtaan sulkemisesta niin kuin johtajat väittävät? Lakkautuspäätöshän tehtiin vain UPM:n muiden työpaikkojen pelastamiseksi tai siksi, että markkinat sitä vaativat ja ahneet eläkesäätiöt!

Meidän oli ratifioitava käytännössä kuollut EU:n perustuslaki, sillä Suomen täytyy näyttää hyvää esimerkkiä ja antaa positiivinen signaali koko muulle EU:lle.

Me muutimme rauhanturvalakimme kriisinhallintalaiksi, koska meidän täytyy vapautua YK:n mandaatista ja suomalaisille sotilaille on annettava mahdollisuus oikeisiin sotatoimiin. Näin olemme mukana militarisoimassa EU:ta ja tekemässä siitä suurvaltaa. Suomen liittyessä EY:n jäseneksi eivät edes jäsenvaltioiden puolustusministerit pitäneet keskinäisiä palavereitaan, koska sotilaallinen puoli ei kuulunut EY:n toimivaltaan. Militarisointi on edennyt kovaa vauhtia ja ilman että kansalaisilta olisi asiasta kysytty mitään!

Esimerkkejä löytyy lukematon määrä. Jossain kohtaa on pantava piste nykymenolle.

Juhani Lilja 25.11.2008

Lipponenkin hermostui tästä…

Britannia harkitsee vievänsä eteenpäin ehdotuksia ankkuroida EU:n kolmen suurimman maan arvovalta YK:n turvallisuusneuvoston tapaiseen elimeen. Suunnitelma tunnustaa virallisesti Saksan, Ranskan ja Britannian valta-aseman, kun unioni laajenee 15 jäsenmaasta 25:een. Britannian ehdotus päätöksenteon helpottamiseksi käsittää vakituisen pääsihteerin johtaman neuvoston kokouksia sekä YK:n turvallisuusneuvoston tapaisen sisäpiirin kokouksia, jotka voisivat tehdä toimeenpanevia päätöksiä 25-jäsenisen neuvoston kokousten ulkopuolella.

Financial Times 20.1.01

EU:n hallitusten välinen konferenssi 1996 ja Suomi

Eräs vahvimpia argumentteja Suomen EU-jäsenyyden puolesta oli Euroopan yhdentymisen rauhaa ja turvallisuutta edistävä merkitys.
Nykytilanteessa tämän argumentin käyttämisestä olisi syytä välittömästi luopua. Lähivuosien ja -ajan toiminta EU:ssa osoittaa, että suuntaus on ollut aivan päinvastainen.

Äskettäin ilmestyi Saksassa rauhantutkijan ja entisen (länsi)saksalaisen tiedustelu-upseerin Erich Schmidt-Eenboomin kirja siitä miten saksalainen tiedustelupalvelu, BND, vuodesta 1962 aktiivisesti on tehnyt työtä silloisen Jugoslavian hajottamisen eteen. Kirjassa (Der Schattenkrieger) käydään myös läpi se vaihe jolloin YK:n pääsihteeri Javier Perez de Cuellar kirjeessään EU:n hollantilaiselle ulkoasioiden komissaarille vetosi EU:hun, että se olisi ottamatta kantaa Jugoslavian kysymykseen liian aikaisin.

Ainoastaan viikko myöhemmin, joulukuussa 1991, näin kuitenkin tapahtui Maastrichtissa. Saksa hyväksyi Kroatian ensimmäisenä ja tämä pidetään monen rauhantutkijan mielestä sodan laukaisijana.
Mielenkiintoista, ja pelottavaa, on että kirja kiellettiin farssinomaisessa tuomioistuin prosessissa.

Ranska aloitti syksyllä 1995 ydinkoesarjansa Tyynellämerellä. Huolimatta siitä, että lähes kaikki lähialueen valtioiden hallitukset vastustivat hanketta. Huolimatta siitä, että alkuperäiskansojen oikeuksien loukkaukset ovat kaikkien ihmisoikeusasiakirjojen vastaisia. Tämä kuitenkin tapahtui suurten EU-maiden siunauksella.

Englannissa luotettavat lähteet kertovat jopa Englannin osallistumisesta taloudellisesti atk-simulaatio-ohjelmien kustannuksiin.

Saksassa hallituspuolueiden CDU/CSU:n ulkopoliittinen puhemies Karl Lamers totesi ydinaseiden eurooppalaistumisesta, että ”Vastauksemme Chiracille pitäisi olla positiivinen. Ydinaseilla tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan suurempi rooli kun ehkä haluaisimme.”

Pienille EU-jäsenmaille annettiin oikeus, pitkin hampain, muutamiin vastalauseisiin joilla ei ollut minkäänlaista merkitystä.
EU-komission tutkimusten lopputulos kokeiden vaarallisuudesta, oli aivan odotetusti, että ydinkokeet eivät ole vaarallisia huolimatta siitä, että asiantuntijat EU-parlamentin kuulemis-tilaisuudessa varoittivat siitä, että Mururoan atolli saattaa murtua ja, että kokeiden johdosta syntyneiden halkeamien kautta saattaa suodattua radioaktiivisia aineita mereen.

Nyt Ranska ilmoittaa omalla ylimielisellä tavallaan, että koesarja lopetetaan helmikuussa ja, että he toivovat, että Genevessä voidaan allekirjoittaa ydinkoesulkusopimus syksyllä. Uskomaton uusi-kolonialistinen ele. RANSKA – mutta ei muut.

Voiko maailma todella kieltää muilta mailta ydinkokeiden tekemistä Ranska vihaa herättävän huonon esimerkin jälkeen? USA:n tiedustelupalvelun viimeisten satelliittikuvien mukaan Intia todennäköisesti valmistelee uutta ydinkoetta. Viimeinen ydinkoe tehtiin Intiassa vuonna 1974.

NATO:n laajennussuunnitelmien takia, jonka prosessissa EU:n rooli on ratkaiseva, Venäjä puhuu jo uudesta varustelukierteestä, ydin- ja muun aseriisunnan keskeyttämisestä, joukkojen uudelleen sijoittamisesta, jopa Baltian maiden uudelleen miehittämisestä.

Ennen Madridin EU-huippukokousta joulukuussa, Saksa ja Ranska pitivät tapansa mukaan oman kokouksensa, jossa vedettiin kahdenkeskeisiä suuntaviivoja hallitustenväliselle konferenssille (HVK).

Helmut Kohlin ja Jacques Chiracin yhteinen sanoma oli, että HVK:ssa pääaiheet tulevat olemaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventäminen, institutionaaliset muutokset ja sisäinen turvallisuus.

Madridin huippukokouksen puheenjohtajan päätelmä-asiakirjassaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei todeta muuta kun että ”Unionin ulkopolitiikkaa on vahvistettava” ja, että ”on välttämätöntä, että unionilla on käytettävissään soveliaat keinot aiempaa tehokkaamman ja koordinoidumman ulko-politiikan toteuttamiseksi”.

Sen sijaan HVK:n valmisteluryhmän raportissa 5.12.1995 muistutetaan useampaan otteeseen Maastrichtin sopimuksen artiklasta J.4:staä jossa todetaan, että yhteisen puolustuspolitiikan määritteleminen ”saattaa aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen”.

Tämän yhteydessä sopii muistuttaa, että monet EU:n korkeat virkamiehet ja erityisesti Saksan johtavat poliitikot ovat esittäneet toivomuksensa (lue vaatimuksensa) kaikkien EU-maiden Länsi-Euroopan Unionin (WEU:n) ja NATO:n täysijäsenyydestä.
Suomen hallituksen pitäisi ennen HVK:n alkua 29.3.1996 selkeästi tuoda kansalaisten tietoon aikooko se nyt, tai myöhemmin, suostua näihin vaatimuksiin ja onko Suomen hallitus valmis hyväksymään ydinaseet koko EU:ta kattavana ”turvallisuusjärjestelmänä”. Tässä asiassa Suomen hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko viime kesästä on erittäin epämääräinen ja jättää, ilmeisesti tahallaan, ovet auki joka suuntaan.

EU-politiikan sopeuttaminen jäsenmaihin Emu-lähentymiskriteereiden muodossa on myös erittäin vakava yhteiskuntarauhaa vaarantava tekijä. Monessa jäsenmaassa budjettileikkaukset ovat vasta alullaan. Silti Ranskan ja Belgian kansalaisten reagointi on jo nyt erittäin voimakas ja Ruotsissa sairaaloiden toiminta on jopa vaarantunut pahasti lakkojen vuoksi.

Bernard Connolly, EU-komission entinen EMS-osaston (EMS = Euroopan rahajärjestelmä) päällikkö varoittaa syksyllä ilmestyneessä kirjassaan siitä, että rahaunioni voisi johtaa jopa sotaan. The European-lehden poliittinen toimittaja Victor Smart kysyy joulukuisessa Emu-artikkelissaan ”Tuleeko Maastricht aiheuttamaan massojen kapinointia?”

Italialainen La Stampa-lehti julkaisi ranskalaisten mellakat ”ensimmäisenä massamielenosoituksena Maastricht-tyylistä Eurooppaa vastaan.”

La Corriera della Sera kirjoitti ”Jälleen kerran Ranska johtaa Eurooppaa kokeilemalla kotonaan sitä katkeraa lääkettä joka odottaa muita.”

Göteborgspostenin eräs otsikko oli 11.12.1995 ”Valuuttaunioni levittää levottomuutta – suurlakot hallitusten leikkausten tuloksena”.

LO-tidningen (Ruotsin palkansaajajärjestön lehti) kirjoitti samoihin aikoihin ”EU-valuutta aiheuttaa massatyöttömyyttä”.

Suomessa hiljaisuus vallitsee.

Onko se tietämättömyyden – välinpitämättömyyden – alistumisen – vai odottamisen merkki?

HVK aloittaa neuvotteluprosessinsa Torinossa 29.3.1996. Edessä on monen vaikean asian ratkaiseminen. Toivottavasti asioista puhutaan niiden oikealla nimellä. EU-kansalaisten piirissä pilvilinnojen rakentaminen ei enää ole mahdollista.

Historia on osoittanut räikeällä tavalla, että EU ei tähän asti ole ollut heidän projektinsa ja tyytymättömyys on uhkailevan suuri.

Vaatimus kansanäänestysten järjestämisestä HVK:n jälkeen tulee nousemaan monessa EU-maassa. Siihen on Suomessa tällä kertaa valmistauduttava paremman ja huomattavasti rehellisemmän kansalaiskeskustelun pohjalta kun viimeksi.

EU on takaisku naisille – ja kaikille

Herätys! Kolme kuukautta EU-äänestykseen!

Koko maailmassa on menossa ”back lash”, takaisku kaikelle sille, mitä naiset ovat vaatineet ja Pohjoismaissa pitkälle saavuttaneetkin viime vuosikymmeninä. Marilyn French ja Susan Sontag puhuvat jopa sodasta naisia vastaan. […]

EU:ta mainostettiin uutena ja jännittävänä kansainvälisyytenä, edistyksellisyytenä, kehityksenä eteenpäin. Naisten kannalta koko integraatiokehitys Euroopassa on kuitenkin takaperoista kehitystä, paluuta vanhaan, takaisin oloihin ja ongelmiin, joista vuosikymmenten työllä on päästy tähän, missä nyt ollaan. […]

Maailmantaloudessa Euroopan integraatio on osa politiikkaa, jota Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat ajaneet kohtalokkain seurauksin kehitysmaissa koko 1980-luvun. Nyt EU-maiden hallitukset toteuttavat kovalla kädellä Euroopassa Maailmanpankin ja IMF:n politiikkaa, jonka ovat sanelleet suurpankit ja ylikansalliset yhtiöt. Tähän politiikkaan on meidän hallituksemme Suomessa samoin kuin Ruotsin ja Norjankin hallitukset viemässä meidät, naiset ja miehet Pohjoismaissa.

Täällä back lash koskee sitäkin kovemmin, koska täällä ollaan pisimmällä kansanvallan ja ihmisen hyvinvoinnin kehittämisessä. YK:n tuoreimmassa inhimillisen kehityksen raportissa (1994) ovat Pohjoismaat jälleen rivissä ensimmäisinä siinä tilastossa, jossa mitataan kehitystä naisen asemalla. (Tilaston luvut ovat vuosilta 1990-92, joten back lash ei vielä niissä näy!)

Valta pois naisilta

[…]
EU-jäsenyys veisi suurimman osan suomalaisia koskevasta päätöksenteosta kokonaan pois Suomesta. Suomalaisten osuus poliittisesta vallasta EU:ssa olisi 2,5 – 3 prosenttia. Muut päättäisivät meitäkin koskevista asioista 97 prosentin osuudella. Siinä valtarakenteessa suomalaisten naisten vaikutusmahdollisuudet olisivat olemattomat. […] Suurvalloissa, niin USA:ssa kuin entisessä Neuvostoliitossakin, naisten valta politiikassa on aina ollut minimaalinen.

Naisten viimeinen tilaisuus

Miksi Pohjoismaissakin miehet ovat niin innokkaita EU:n kannattajia? Uhkaahan EU-politiikka myös heidän etujaan ja hyvinvointiaan? Professori Johan Galtung arveli VEU:n seminaarissa Helsingissä jo vuonna 1991, että osaltaan miehet näkevät ”EU:n teknokraattisena vaihtoehtona pohjoismaiselle kansanvallalle ja patriarkaalisena vaihtoehtona pohjoismaiselle ’feminisoitumiselle'”.

EU-neuvottelut ainakin Suomessa haluttiin pitää visusti miesten käsissä. Naisten kantaa EU-jäsenyyteen ei ole kysytty eikä kaivattu. Naiset on sivuutettu niin päätöksenteossa kuin kansalaiskeskustelussakin. Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, jossa naiset saivat täydet poliitiset oikeudet jo vuonna 1906. Jos äänestämme väärin kansanäänestyksessä 16.10.1994, niin oikeuksien todellinen sisältö häviää. Naisina me voimme vaikuttaa vain itsenäisessä Suomessa.

EU:n tasa-arvoyksikön johtaja Agnes Hubert: ”Lastenhoito-ongelmat tasa-arvon suurin este EU:ssa”

EU:n tasa-arvotoimiston johtaja Agnes Hubert kertoo EU-komission Suomen edustuston lehdessä EY-uutisissa (nro 2/93) paljon rehellisemmin naisten asemasta ja oloista EU-maissa kuin mitä suomalaiset EU:n kannattajat tekevät. Agnes Hubert toteaa, että jo Rooman sopimuksen artiklaan 119 kirjattiin 1957 samapalkkaisuuden periaate. Siitä lähtien on naisten ja miesten tasa-arvoa koskevia, jäsenmaita sitovia lakeja saatu aikaan kokonaista kuusi – 37 vuoden mittaan.

Äitiysloma 14 viikkoa

Vuonna 1992 saatiin aikaan kovan kädenväännön tuloksena direktiivi, joka takaa 14 viikon äitiysloman ja sairauspäivärahan suuruisen äitiyskorvauksen. Suomen 48 viikon äitiyslomaan verrattuna on tässä asiassa tavoitekin uskomattoman alhainen. Pienten lasten äiti ei voi valita, jääkö kotiin vai meneekö töihin, jos hän ei pysty itse järjestämään päivähoitoa lapsilleen, toteaa Hubert rehellisesti. ”Joissakin jäsenmaissa naisten on yksinkertaisesti mahdotonta hankkia lapsia ja työskennellä täysipäiväisesti”, Hubert kuvaa karua todellisuutta.

Komissio voisi alkaa tasa-arvon toteuttamisen itsestään, sillä 17 jäsenen komissiossa on vain yksi nainen. Komission 15 000 hengen henkilökunnan jakautuma on sellainen, että sihteeritasolla on 99 prosenttia naisia ja päättävien virkamiesten tasolla 99 prosenttia miehiä. Jos Suomesta tulisi EU:n jäsen, odotettaisiin koulutettujen naisten tulvaa EU:n virkoihin, toteaa Hubert. (Koska päivähoito puuttuisi, samoin kouluruokailu, niin tuskin perheellisiä naisia kiinnostaisi EU:iin hakeutuminen! Toimittajan huomautua.) […]

NAISET ratkaisevat EU-jäsenyyden!

Kuka pääsee isojen poikien kanssa eturiviin valokuvissa? Kuka illastaa kenenkin kanssa Korfulla? Onko tärkein päättäjä presidentti vai pääministeri? Onko herrojen penkkijärjestys tärkein asia EU-jäsenyydessä? Missä on naisten paikka EU-politiikassa?

Puolet suomalaisista on naisia. Hallitus on tehnyt sopimuksen, jolla koko Suomen kansa vietäisiin Euroopan Unioniin, mutta ei ole kysynyt naisilta mitään. Missä on naisten sananvalta Suomessa? Eikö naisilla olekaan kansanvaltaisia oikeuksia täällä? Kyllä on – kansanäänestyksessä!

Naisia ei ole kuultu

Naisten terve järki on sanonut alusta asti, että liittymisestä eurooppalaisten suurvaltojen unioniin ei hyvää seuraa. Jo helmikuussa 1992 – juuri ennen jäsenhakemuksen jättämistä – tehdyssä mielipidetiedustelussa sanoi 43 % suomalaisista naisista ”ei” koko hankkeelle ja vain 34 % ”kyllä”. Silloin miesten kannat olivat juuri päinvastoin, 47 % ”kyllä” ja 37 % ”ei”.
[…]

Paavi tuomitsee hyvinvointivaltion

Suuri osa EU-maista on roomalaiskatolisia. Paavin valta on todellista patriarkaalista valtaa suurimmassa osassa EU-Eurooppaa. Roomalaiskatolisen kirkon sosiaalioppi on myös EU:n sosiaalioppi. Professori Simo Knuuttila osoitti artikkelissaan (HS 24.04.1994), että paavin sosiaalioppi ei pelkästään vastusta pohjoismaista hyvinvointimallia, vaan suorastaan tuomitsee sen. Se puuttuu paavin mielestä liikaa ihmisten yksityiseen elämään.

Paavi vastustaa edelleen perhesuunnittelua ja naisten mahdollisuuksia päättää itse lastensa lukumäärästä ja ajoituksesta. Tätä kantaa paavi ajaa YK:ssa ja koko maailmassa väestönkasvun aiheuttamista ongelmista huolimatta. […] Koko pohjoismainen sosiaalipoliittinen ajattelu on vaarassa, jos meidät liitetään Euroopan Unioniin. […]

Naiset ratkaisevat kansanäänestyksen!

Naiset ratkaisevat kansanäänestyksen tulokset Norjassa ja Ruotsissa – siellä naisten suuri enemmistö on sanonut ”ei” jo yli kaksi vuotta. Myös Suomessa on enemmistö naisista vastustanut EU:ta jo alusta alkaen, mutta suuri osa on vielä epätietoisia. Nyt on aika ottaa selvää ja ottaa kantaa. Kansanäänestys on ainoa tilaisuus koko pitkässä EU-prosessissa, jossa naisilla on tasavertaiset mahdollisuudet sanoa sanansa. Sitä tilaisuutta on syytä käyttää. Naiset voivat ratkaista Suomen EU-jäsenyyden.

Hilkka Pietilä ja Nina Söderlund
Naisten vaihtoehto EU:lle 7-8/94