Vaihtoehto EU:lle piti vuosikokouksensa 17.6.2015 Matinkylän pirtillä Espoossa. Kokouksessa käytiin laajaa keskustelua EU-politiikan ja suomalaisen yhteiskunnan suhteesta sekä tiedotus- ja kansalaisjärjestötoiminnan mahdollisuuksista.
EU:n ilmeinen liittovaltiokehitys, jota eräät sen jäsenmaat ajavat, kaventaa Suomen itsenäisyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia sen kansalaisia koskeviin asioihin yhä enemmän.
EU-jäsenyydestä johtuvat Suomen ja sen veronmaksajien menot ovat huomattavan suuret ja selkeässä kasvusuunnassa, viime vuonna pelkkä bruttojäsenmaksu oli jo yli 2 miljardia euroa. Jäsenyyden välilliset menot jäävät piiloon julkiselta arvioinnilta ja kansalaiskeskustelulta, koska enempää Suomen valtio kuin EU eivät halua niitä selkeästi kertoa. Kun samaan aikaan Suomessa asuvien ihmisten yhteiskunnallisia palveluja koko ajan verotulojen kuihtumisen vuoksi leikataan, veroja ja maksuja nostetaan ja ylipäätään yhteiskunnan roolia pienennetään EU:n perusarvon eli vapaan kilpailun ja markkinatalouden noudattamiseksi, tulevat yhä merkittävämmiksi kysymykset, miksi Suomen menoja EU:lle ja EU:n vuoksi muualle ei myös leikata ja mitä suomalaiset saavat vastineeksi korkeista EU-menoistaan. Vapaa kilpailu ja halpatyövoiman vapaa liikkuvuus ovat omiaan lisäämään Suomessa työttömyyttä ja alentamaan yhteiskunnan verotuloja. EU:n suunnitelmat pääomien ja investointien vapaan liikkuvuuden tehostamiseksi eivät nekään uskottavasti ole parantamassa työpaikkojen lisääntymistä Suomessa.
EU-jäsenyys kytkeytyy myös yhä enemmän sodan ja rauhan kysymyksiin, kun EU:n johto ajaa aggressiivista laajentumispolitiikkaa kauppasodan ja sotilaallisen toiminnan tukemisen muodossa. Uhkana on avoimen suursodan puhkeaminen Euroopassa, jossa sodassa EU on sodan osapuoli ja Suomi sitä kautta mukana vielä eturintamassa. EU on kovasti etääntynyt puheistaan rauhanjärjestönä toimimisesta. EU:n päätäntävallan kasvu jäsenmaihinsa nähden on huomattava uhka demokratialle ja kansalaisten osallistumiselle yhteisten asioitten hoitamiseen.
Vaihtoehto EU:lle tiedotuskeskus r.y.:n vaihtoehtoisina tavoitteina, jotka eivät sulje pois toisiaan, on näissä oloissa pyrkiä informaationsa avulla vaikuttamaan mm. EU:n arvoihin ja politiikkaan, Suomen maksuihin EU:lle ja jäsenyydestä aiheutuviin menoihin, EU:n pankkiunionin toimintaan ja pankkiunionin aiheuttamaan Suomen menorasitukseen, mutta myös vaikuttamaan Suomen irrottamiseen EU:sta ja vaihtoehtojen esittämiseen EU:lle ja EMU:lle.
Vuoden 2015 toimintakaudella VEU ylläpitää omaa toimistoa, yhtä puolipäivästä työntekijää, kehittää kotisivujaan ja Facebook-sivuaan, toimintaa YouTubessa ja Twitterissä, julkaisee omaa VEU-lehteä tavoitteenaan 2-4 numeroa toimikaudella, järjestää omia tilaisuuksia ja tukee taloudellisesti ja muutoin paikallisten toimintaryhmien EU-kriittisten tilaisuuksien järjestämistä, pyrkii järjestämään radiohaastatteluja tai selostuksia ja saamaan niistä myös taloudellista tuottoa, jatkaa kansainvälistä yhteistyötä EU-kriittisten ja vastaisten voimien, kuten TEAMin kanssa, jatkaa kriittistä toimintaa ja vaikuttamista EU:n ja USA:n TTIP ja TiSA- ja muitten vastaavien EU:n uusien vapaakauppasopimusten teon estämiseksi, pyrkii edistämään rauhaa ja säilyttämään Suomen liittoutumattomuuden sotilasliittoihin kuten NATO:on ja edistämään Suomen irrottautumista NATO:n kanssa tehdystä isäntämaatukisopimuksesta.
Toimintavuonna VEU:n hallitus myös aloittaa myöhemmin toteutettavan kansalaisaloitekeräyksen valmistelun.