Pohjoismaiden yhteistä ääntä tarvitaan maailmalla!

Pohjoismainen kannanotto:

Pohjoismaiden yhteistä ääntä tarvitaan maailmalla!

Yhdessä pohjoismaat ovat muodostaneet tärkeän globaalin vaikuttajan rauhan, ihmisoikeuksien, köyhyyttä vastaan taistelevan ja eteenpäin vievän kehityksen saralla.

EU:n kasvava valta on johtanut siihen, että pohjoismaiset EU-maat; Tanska, Suomi ja Ruotsi ovat joutuneet kieltäytymään yhteispohjoismaisista aloitteista. Viimeisin esimerkki on, kun nämä kolme EU maata joutuivat vetämään tarkkailijansa pois Sri Lankasta. Ruotsalaisen pohjoismaisen tarkkailijoiden johtajan Ulf Henricssonin selkeistä pyynnöistä huolimatta EU leimasi tamilitiikerit (LTTE) terroristeiksi. Niin kauan kuin Tanska, Suomi ja Ruotsi toimivat EU:n terroristilistan puitteissa eivät nämä maat voi toimia rauhanrakentajina. Sri Lankaan ovat jääneet vain norjalaiset ja islantilaiset tarkkailijat.

Pohjoismaiset EU:n vastaiset kansalaisjärjestöt ovat sitä mieltä, että pohjoismaat voivat tehdä enemmän maailman hyväksi, jos maat voisivat ajaa yhteisiä ulkopoliittisia aloitteita. Pohjoismaita tarvitaan maailmalla – eikä vähiten nyt, jolloin ihmisoikeudet ja rauha ovat haasteellisia.

Me vaadimme, että kaikki pohjoismaat vetäytyvät EU:n terroristilistalta niin, että on mahdollista tukea norjalaisten ja islantilaisten rauhantyötä Sri Lankassa.

Tanskassa 5.10.2006

Folkebevægelsen mod EU i Danmark – www.folkebevaegelsen.dk
Alternativ till EU i Finland – www.veu.fi
Heimssyn i Island – www.heimssyn
Nei til EU i Norge – www.neitileu.no
Folkrörelsen Nej til EU i Sverige – www.nejtilleu.se

Nato-jäsenyys maksaisi 30 miljoonaa vuodessa

Nato-jäsenyys maksaisi Suomelle 30 miljoonaa euroa vuodessa, kirjoittaa Kauppalehti. Arvion on Suomen liittymisen varalta laatinut Puolustusministeriö.

Vuosittaisia lisäkuluja kasvattaisivat lisäksi Naton eri esikuntiin lähetettävien vajaan sadan suomalaisen esikuntaupseerin palkat ja muuttokustannukset.

Ministeriön mukaan Nato-jäsenyys ei nostaisi Suomen nykyistä kahden miljardin euron puolustusbudjettia.
Laskelmat ovat Puolustusministeriön neuvottelevan virkamiehen Janne Kuuselan mukaan laadittu vertaamalla Suomea suurin piirtein samankokoisiin Nato-maihin eli lähinnä Norjaan ja Tanskaan.

Laskelmat ovat Kuuselan mukaan vielä suuntaa antavia, karkeita arvioita. Todellinen maksuosuus määritellään vasta jäsenneuvotteluissa.

Kauppalehti 15.12.2003

Pohjoismaiset kansat uuteen pakkopaitaan

Lähiviikkoina Schengen-sopimuksen puheenjohtajamaa Belgia aikoo esittää Norjan ottamista Schengen-sopimuksen piiriin vaikka Norja ei olekaan EU:n jäsen.

Tällä vedolla Schengen-maat haluavat houkutella kaikki pohjoismaat sellaisen sopimuksen piiriin jolla ei ole pohjoismaiden kansojen tukea.

EU-komission kesällä teettämän mielipidemittauksen mukaan Ruotsissa 65 % kansalaisista sanoo ei sopimukselle ja ainoastaan 23 % sanoo kyllä. Tanskassa vastaavat luvut ovat 55 % ei ja 32 % kyllä. Suomessakin kansalaisten enemmistö, eli 47 % sanoo ei ja 33 % kyllä.

On erittäin kyseenalaista miten kauan tällainen pakkopaitamenetelmä vielä voi toimia EU-elinten vallankäytön laajentamiseksi.
Norjassa viimeiset mielipidemittaukset osoittavat, että EU-jäsenyyden vastustajien määrä on kasvanut kansanäänestyksen 52,3 prosentista 58 prosenttiin ja kannattajien määrä on pudonnut 47,7 prosentista ainoastaan 35 prosenttiin.

Ruotsissa EU-parlamenttivaalit osoittivat selvästi, että ruotsalaisten EU into on poissa. Jos nyt järjestettäisiin uusi kansanäänestys vastustajien voitto olisi erittäin todennäköinen.

Tanskassa pääministeri Poul Nyrup on toistuvasti korostanut, että Tanskan Maastrichtin sopimuksen poikkeuksista, jotka varmistivat Tanskan toisen Maastricht-kansanäänestyksen erittäin niukan jaa -tuloksen, ei tulla keskustelemaan Hallitustenvälisessä konferenssissa. Hallitustenvälisen konferenssin valmisteluryhmä on kuitenkin todennut, että Tanskan poikkeuksista on keskusteltava.

Suomessa hallituksemme patistaa kansaa kulkemaan nätistä hallituksen viitoittamaa, yhä kapenevaa polkua pitkin. Olemme Paavo Lipposen mukaan toista maata ruotsalaisiin verrattuina. Tarkoittaakohan pääministeri, että tottelemme paremmin herraa? Liiallinen herrausko ja pakkomenetelmiin alistuminen voi kuitenkin johtaa tilanteeseen jossa Ruotsi, Tanska ja Norja ovat EU:n ulkopuolella ja Suomi ainoana pohjoismaana, ja tottelevana oppipoikana EU:n jäsenmaana.

Vaihtoehto EU:lle kansanliikkeen mielestä tämä merkitsisi todellisen kauhuskenaarion toteutuminen.

4.10.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA

Norjassa kansanliike voitti

Kuinka Norjassa kansanliikkeen voitto EU-äänestyksessä oli mahdollinen? Oliko tilanne Norjassa ratkaisevasti erilainen kuin Suomessa ja Ruotsissa?

Ensinnäkin EY/EU-jäsenyys oli Norjassa esillä jo neljättä kertaa. Jo 1960-luvulla oli hallitus hakenut jäsenyyttä kaksi kertaa ja asia tyrmättiin silloin EY:n puolelta. Vuonna 1972 EEC:n vastainen kansanliike voitti kansanäänestyksen jo kerran. Nyt oli helppo päästä tehokkaasti liikkeelle vuoden 1972 kokemusten pohjalta.

Norjassa ei syntynyt samanlaista yhteiskunnan valtaryhmittymien totaalista allianssia kuin Suomessa ja paljolti myös Ruotsissa. Norjassa oli koko ajan merkittävä osa puoluekentästä – keskustapuolue, sosialistit ja työväenpuolueen vahva EU-oppositio – määrätietoisesti jäsenyyttä vastaan. Ammattiliittojen keskusjärjestö LO oli kriittinen koko ajan ja asettui loppuvaiheessa virallisesti jäsenyyttä vastaan. Tuottajajärjestöt rahoittivat Ei EU:lle -liikettä merkittävästi koko kampanjan ajan.

Norjan Ei EU:lle -liikkeen menestys perustui ratkaisevasti myös sen tehokkaaseen organisaatioon. Sillä oli alusta alkaen tehokkaat organisaattorit. Liikkeessä oli lähes 150 000 maksavaa jäsentä ja luja järjestöverkko kautta maan. Jokaisessa kunnassa oli paikallisyhdistys, jokaisessa läänissä piirijärjestö ja valtakunnallisella tasolla vahva palkattu sihteeristö. Varoja kertyi jo pelkistä jäsenmaksuista yli 20 miljoonaa kruunua vuodessa.

Norjalaisten Ei EU:lle -kampanjassa yhtenä keskeisenä argumenttina oli kansainvälinen solidaarisuus. Haluttiin säilyttää Norja itsenäisenä maana, jotta voidaan edelleenkin päättää itse suhteista kehitysmaihin ja rakentaa tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Tällä puheella on Norjassa todellista katetta, se ei ole mikään fraasi.

Näistä syistä Norjassa kansanliike voitti, itsenäisyys, kansanvalta ja kansainvälisyys voittivat. Taustaan, voimaan ja olosuhteisiin nähden voitto oli kuitenkin hämmästyttävän niukka. 52,2 % ”Ei” ja 47,9 % ”Jaa”. Se osoittaa, miten kova oli rahan ja vallan painostus myös Norjassa.

EU-kuplat puhkeavat

EU-jäsenyyttä kannattaneella väellä on suurten pettymysten aika. He kun uskoivat ne lupaukset, joilla EU:ta Suomen kansalle myytiin. Nyt lupaukset pettävät yksi toisensa jälkeen. Lähes päivittäin tulee esiin tietoa, joka osoittaa, että EU-puoli tiesi paremmin.

Investoinnit ja työpaikat

Ennen kansanäänestystä luvattiin suuria investointeja – sekä suomalaisilta yrityksiltä, että ulkomaalaisilta – heti kun vain EU-jäsenyydelle sanotaan kyllä.

– Päivää jälkeen kansanäänestyksen 17.10. kolmetoista suurinta yritystä Suomessa ilmoitti, että uusia investointeja ei ole suunniteltu, uusia työpaikkoja ei tule. Pörssissä ei ole havaittu minkäänlaisia suuria rahavirtoja ulkomailta. Korotkaan eivät ole laskeneet.

Ruuan laatu

Ennen kansanäänestystä Ei-puoli varoitti niin ruuan laadun heikkenemisestä ja tarkan suomalaisen laaduntarkkailun häviämisestä. Tätä pidettiin silloin vain EU-vastustajien pelotteluna.

– Jo joulukuun puolivälissä julisti Suomen Kuvalehti, että EU-maista Suomeen yritetään päivittäin ujuttaa pilaantuneita elintarvikkeita. Vuoden 1995 alusta ne pääsevät vapaasti maahan, kun ”rajavalvonta on kiellettyä ja tulli miltei kirosana”.

Suomen viimeinen mahdollisuus

Ennen kansanäänestystä vannottiin koko ajan, että nyt Suomella on viimeinen mahdollisuus päästä mukaan suurten ja rikkaiden Euroopan Unioniin, siihen seuraan, johon me aina olemme halunneet. Nyt on kiire, jos ei nyt sanota ”kyllä”, ovet sulkeutuvat vuosikausiksi, aina ensi vuosituhannelle saakka. EU-parlamentin puhemies Klaus Hänsch uhkasi etukäteen niin Suomea kuin Norjaakin ovien sulkeutumisesta vuosikausiksi.

– Kun Norja sanoi Ei EU:lle marraskuussa, ilmoitti EU:n puheenjohtaja Jacques Delors heti seuraavana päivänä, että Norjalle EU:n ovet ovat aina auki, niin kuin kaikille demokraattisille maille, jotka haluavat rakentaa Eurooppaa! Joulukuussa Saksan liittokansleri Helmut Kohl ja ulkoministeri Klaus Kinkel vakuuttivat, että EU pitää Norjalle ovea auki jäsenyyteen.

Sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus

Suomen hallitus vannoi lähes kaikkien ministerien suulla kerta toisensa jälkeen, että ”EU:n jäsenenäkin Suomi pysyy sotilasliittojen ulkopuolella ja vastaa itse omasta puolustuksestaan”. Ei tule kysymykseenkään, että suomalaisia miehiä lähetetään sotimaan oman maan ulkopuolelle. Lisäksi korostettiin koko ajan, että yhteinen turvallisuuspolitiikkahan tulee tarkemmin harkittavaksi vasta EU:n hallitusten välisessä konferenssissa 1996. Kun Suomi silloin on EU:n jäsen, voimme estää sellaisten päätösten syntymisen, jotka eivät meille sovi.

– Heti EU-päätösten jälkeen tuli ilmi, että Saksassa ja WEU:ssa halutaan kehittää EU:n sotilaallista kapasiteettia nyt eikä vasta 1996. Yksi WEU:n tavoitteista ja pääperiaatteista on ”suora vastuu jäsenmaiden turvallisuudesta ja puolustuksesta”. Jäsenmaiden on oltava valmiita ottamaan osavastuunsa ”turvallisuuden, vakauden ja demokraattisten arvojen edistämisestä muuallakin maailmassa”. Sitä varten on ylläpidettävä ”soveltuvia, kunnollisesti varustettuja ja koulutettuja joukkoja”.

Kuukausi EU-kansanäänestyksen jälkeen puolustusvoimain uusi komentaja Gustav Hägglund esittikin suomalaisen ”kriisinhallintaprikaatin” perustamista ja kouluttamista, jotta suomalaisia sotilaita voidaan lähettää ulkomaille ”terästettyihin tehtäviin”.

Valheiden jäljet ja kansan muisti

EU:n kannattajia ei näytä ollenkaan vaivaavan se, että he ovat jo nyt joutuneet lukemattomista valheistaan kiinni. Vanha sanonta, että valheella on lyhyet jäljet, pitää paikkansa. Mutta luulevatko EU:n kannattajat, että myös kansalaisten muisti on yhtä lyhyt? Saa nähdä!