”En ole valuuttaa vastaan, mutta Maastrichtin sopimusta vastaan, sillä se ei tule viemään meitä sinne minne haluamme ja se saattaa murtaa Euroopan. Jos finanssimarkkinat hyväksyvät euron, se johtaisi Emun ulkopuolella olevien valuuttojen devalvoimiseen. Ne ottaisivat siten markkinaosuuden niiltä mailta, jotka ovat valuuttaunionissa.”
— Antonio Martino, ekonomisti ja Italian entinen ulkoministeri (The European 23.-29.1.97)
LYHENNELMÄ PUHEENVUOROSTA/SUUREN VALIOKUNNAN JA ULKOASIAINVALIOKUNNAN JULKINEN KUULEMISTILAISUUS EU:N VUODEN 1996 HALLITUSTEN VÄLISESTÄ KONFRENSSISTA
Suomen EU-ministerivaliokunta on antanut julkisuuteen virkamiesten ja puolueiden edustajien laatiman muistion koskien EU:n Hallitusten välistä konferenssia. Suomen hallitus ei kuitenkaan sitoudu tähän muistioon vaan odottaa konferenssin lopullista asialistaa joka täsmentynee joulukuussa EU:n huippukokouksessa Madridissa.
EU:n eri elimissä hallitusten välistä konferenssia on huolellisesti käsitelty. Selvityksiä tai evästyksiä on olemassa komission, neuvoston ja EU-parlamentin taholta. Sen lisäksi kaikki EU-parlamentin valiokunnat ovat laatineet omat paperinsa konferenssiin.
Vaikka nämä asiakirjat eivät muodosta virallista neulottelupohjaa hallitusten väliselle konferenssille, ne kuitenkin heijastavat sitä poliittista ilmapiiriä mikä vallitsee EU:n johtavien poliitikkojen ja virkamiesten keskuudessa. Näitä asiakirjoja ei voida jättää huomioimatta konferenssin edeltävässä keskustelussa sillä se asettaisi EU-elinten toiminnan tarkoituksenmukaisuuden kyseenalaiseksi ja olisi vahva epäluottamuslause koko EU-järjestelmää kohtaan.
Yhteistä kaikille yllä mainituille asiakirjoille on EU-elinten toimivallan laajentaminen tavalla tai toisella. Tämä kehitys vie EU:ta kohti liittovaltiomallia.
Myös Maastrichtin sopimuksen myötä hyväksyttyyn, yhteiseen valuuttaan siirtyminen, on selvä askel kohti liittovaltiota. EMU:n ja Maastrichtin sopimuksen artiklan 107 myötä kansan valitsemien edustajien mahdollisuuden vaikuttaa ratkaiseviin taloudellisiin päätöksiin häviävät.
Ennen EU-kansanäänestystä viime lokakuussa EMU:sta ei paljon puhuttu. Moni suomalainen tuskin edes tiennyt äänestävänsä myös EMU:sta.
Vaikka EMU:n liittymisestä on jo päätetty Maastrichtin sopimuksessa ja vaikka eri tahot ovat korostaneet, ettei EMU-keskustelua tulla käymään Hallitusten välisessä konferenssissa, moni asia kuitenkin viittaa siihen, että jonkinasteista keskustelua on pakko käydä, joko julkisesti tai kulissien takaa.
Eräs merkittävä tekijä on Ruotsi, jossa EU-vastustaja saivat EU-parlamenttivaaleissa 11 paikkaa 22:sta.
Merkittävää on myöskin, että EU-komission tänä kesänä teettämän mielipidetutkimuksen mukaan 7 jäsenmaassa enemmistö kansalaisista vastustavat EMU:a. Niiden joukossa ovat kaikki pohjoismaat sekä Saksa, Itävalta, Englanti ja Kreikka.
Saksassa jopa 64 % kansalaisista sanoo ei EMU:lle. Mutta EMU:un ei suhtauduta kriittisesti ainoastaan tavallisten kansalaisten piireissä. Syyskuussa Peter Schmidhuber, Saksan Budesbankin hallituksen jäsen ja EU:n entinen budjetti-komissaari totesi, että on aika tunnustaa, että joko on muutettava EMU-aikataulu ja myöhäistää yhteiseen valuuttaan siirtymistä tai sitten on pehmentävä EMU:n konvergenssikriteerit.
Melkein samoihin aikoihin Saksan Teollisuuden Keskusliiton (Bundesverband der Deutschen Industrie) puheenjohtaja Hans-Olaf Henkel, esitti epäilynsä, että tämän hetken rahaunionin aikataulu ei yhdistäisi Eurooppaa, vaan jakaisi sitä ”kahteen luokkaan” ja hän totesi edelleen, että tällainen kehitys merkitsisi ”merkittäviä vaaroja saksalaiselle talouselämälle”.
Saksan suurimpiin pankkeihin kuuluvan Deutsche Bankin johtava ekonomisti, Norbert Walter, on esittänyt pelkonsa siitä, että EMU:n vaatima tiukka säästöpolitiikka heikentäisi Euroopan uutta nousukautta.
Nämä piirit ovat nyt vaatimassa uutta keskustelua EMU:sta; sanktioista ja ohjausmekanismeista EMU:n kolmannen vaiheen toteuttamisen jälkeen.
Keskustelua ei enää voida estää. Se on käytävä ja sen jälkeen on järjestettävä uusi kansanäänestys. On myöskin välttämätöntä käydä keskustelua siitä miten syvään integraatioon, elikkä millaiseen liittovaltiomalliin, Suomen hallitus on valmis menemään.
– Missä asioissa Suomen hallitus on valmis luopumaan jäsenvaltioiden veto-oikeudesta elikkä siirtymään enemmistöpäätöksiin?
– Onko Suomen hallitus valmis myöntämään suurille jäsenvaltioille enemmän ääniä neuvostossa?
– Aikooko Suomen hallitus hyväksyä määräenemmistöpäätöksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa?
– Miten Suomi aikoo pysytellä Maastrichtin sopimuksessa sovitun mahdollisen yhteisen puolustuksen ulkopuolella?
Ja ennen kaikkea
– Missä kysymyksissä Suomi on valmis käyttämään hallituksen välisessä konferenssissa veto- oikeutensa saadakseen tahtonsa läpi?
10.10.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA