”Ruotsin EMU-jäsenyys saattaa johtaa matalampiin korkoihin ja matalampaan inflaatioon. Mutta on olemassa myös huonoja puolia. Mahdollisuudet torjua talouden häiriöitä pienenevät. Sen lisäksi luovumme eräästä osasta demokratiastamme – lopputuloksena myöskin vero- ja finanssipolitiikka keskitetään.”

Erik Åsbrink, Ruotsin valtiovarainministeri (Dagens Nyheter oma artikkeli 28.8.96)

Suomi – EU:n ihmemaa

Juuri kun muualla EU:ssa alkaa kuulua yhä huolestuneempia puheenvuoroja EMU:n vaikutuksista työllisyyteen, Suomessa valmistuu selvitys, jonka mukaan Suomen EMU-jäsenyys toisi talouskasvua ja uusia työpaikkoja.

EU-parlamentille annetussa raportissa ”Talous- ja rahaunionin sosiaaliset seuraukset 10-1994” tutkijat yhdeksästä eurooppalaisesta yliopistosta käyvät tapauskohtaisesti läpi ja arvioivat EMU:n seurauksia kuuden jäsenmaan kohdalla. Tulokset ovat huomattavasti synkemmät työllisyyden suhteen kun nyt ilmestyneessä suomalaisessa selvityksessä.

Tanskan kohdalla arvioidaan, että korkeat sosiaalimenot ja työttömyysturva olisi EMU:n myötä leikattava ja harmonisoitava alaspäin muiden jäsenmaiden tasolle. Tämä voisi johtaa lisääntyvään työttömyyteen.

Ranskan kohdalla arvioidaan, että Emu-kriteereiden läpivieminen todennäköisesti tarkoittaa, että työttömyys pysyy ”häiritsevän korkealla”, seuraus joka voi olla poliittisesti hankala asia. Saksasta kerrotaan, että syntyy uusia työpaikkoja 1994 – 2000 välillä (tähän mennessä suunta on ollut päinvastainen) mutta, että jatkossakin tulee olemaan vakavia työllisyysongelmia. Kreikasta sanotaan Emu-pyrkimysten johtavan työttömyyden kasvuun ja sosiaalikustannusten leikkauksiin.

Italiasta todetaan, että mahdollisuudet työttömyyden pienentämiseen ovat erittäin vähäiset. Englannin kohdalla ennustetaan työttömyyden pysyvän noin 10 %:issa mutta, että tämä on vaatinut ja tulee edelleen vaatimaan palkkajoustoja ja leikkauksia työturvassa.

Saksassa, jossa työttömyys on tällä hetkellä suurin 47:ään vuoteen, arvovaltaiset sos.dem.-puolueen johtajat puhuvat inflaation nostamisen puolesta työttömyyden hillitsemiseksi. Tämä vaarantaisi nykyisiä EMU-kriteereitä joiden kohdalla inflaation on pidetty ratkaisevana tekijänä. Työttömyys-ongelmat Saksassa ovat siis sitä suuruusluokkaa, että sos.dem.-poliitikot mieluummin lykkäävät EMU:n kolmannen vaiheen voimaanastumista kun suostuvat nousevan työttömyyden myötä syntyviin poliittisiin ja taloudellisiin riskeihin.

Ruotsin matala-inflaatiopolitiikka on alentanut inflaation 3 %:illa mutta samalla menetettiin vuosina 1990 – 1994 yli
450 000 työpaikkaa.

Hollannissa matala-inflaatiopolitiikkaan siirryttiin 15 vuotta sitten joka on johtanut siihen, että työttömyys 1980-luvun alusta on noussut 4:stä prosentista noin 12 prosenttiin.
Ruotsissa on arvioitu, että Hollannin ja Saksan tapainen matala-inflaatiopolitiikka johtaisi 300 000 – 400 000 uuteen työttömään.
Suomessa inflaatio oli vuonna 1989 6,6 % ja työttömyys 3,5 %. Sen jälkeen inflaatio on alentunut koko ajan tasaisesti nykyiseen noin 1,5 %:iin ja työttömyys on noussut lähes 20 %:iin.

Tämän hetken EU-puheenjohtajamaa Italia on esittänyt EMU:n siirtämistä kuten Saksan sos.dem.-puolueen johtajat. Ranskassa ja Belgiassa pyrkimykset saavuttaa Emu-kriteereitä ovat johtaneet vakaviin mellakoihin. Ruotsissa ei edes pyritä vakavasti Emu-ehtojen täyttämiseen. Englannilla ja Tanskalla on olemassa poikkeukset EMU:un.

Herää kysymys onko Suomi yksin menossa EMU:un?

Kaikissa jäsenmaissa keskustellaan vakavasti EMU:sta. Suomi on Emu-keskustelun ihmemaa. Täällä päästään aivan toisenlaisiin tuloksiin kun muissa jäsenmaissa.

16.1.1996