Khor UNCTADissa: Teollisuusmaat haluavat monopolisoida talousajattelun

Vaikutusvaltainen kansalaisjärjestöjohtaja Martin Khor käyttää sanoja kuvottava ja tekopyhä kuvatessaan EU:n ja Yhdysvaltojen halua rajoittaa UNCTADin toimintaa. Samalla länsimaat menettävät hänestä oikeutensa toimia demokraattisina esikuvina.

ACCRA — Ghanan pääkaupungissa Accrassa 25. huhtikuuta päättyneessä YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin UNCTADin huippukokouksessa sekä teollisuusmaat että kehitysmaat vakuuttivat suureen ääneen haluavansa vahvistaa UNCTADia. Käytännössä maaryhmät kuitenkin tarkoittivat aivan eri asioita.

EU:lle ja Yhdysvalloille vahvistaminen tarkoitti järjestössä käsiteltävien asioiden supistamista tai – kuten asia virallisesti ilmaistaan – ”keskittymistä ydinosaamisalueisiin”. Se tarkoittaisi samalla tarkoittaisi myös järjestön poliittisen roolin kaventamista. Kehitysmaiden kaavailema vahvistaminen taas tarkoitti niille tärkeiksi kokemien uusien kysymysten, kuten tekijänoikeuksien ja globalisaation vaikutusten kokonaisvaltaista käsittelyä.

”EU pitää todellisuudessa enemmistöstä UNCTADin työstä, esimerkiksi investointitutkimuksesta. Ainoastaan osasta he eivät pidä, mutta silti he haluavat puristaa ne osat pois. Se on aika kuvottavaa”, totesi Third World Network -järjestön johtaja Martin Khor Kepan verkkouutisille Accrassa.

Kehitysjärjestöjen keskeisimpiin vaikuttajiin lukeutuva Martin Khor on osallistunut kaikkiin YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin UNCTADin huippukokouksiin vuodesta 1996. Kaikki neljä kokousta ovat Khorin mukaan edenneet samalla kaavalla, eli Yhdysvallat ja EU haluavat rajoittaa järjestön roolia entistä pienemmäksi. Khorin mukaan EU:ta suututti esimerkiksi UNCTADin viime syksyinen vuosiraportti alueellisista kauppasopimuksista.

”Raportti käsitteli erittäin tasapainoisesti sopimusten haittoja ja hyötyjä. He eivät halua edes sellaisten tulevan ulos verrattuna ehkä noin 60 000 muuhun raporttiin, jotka sanovat, että alueelliset vapaakauppasopimukset ovat puhtaasti hyvä asia”, harmittelee Cambridgessa kansantaloustieteilijän koulutuksensa saanut Khor.

Huono esimerkki demokratiasta

Khor kehottaa katsomaan UNCTADin roolista käytävää keskustelua laajemmasta perspektiivistä. Hänen mielestään teollisuusmaiden toiminta tuo mieleen Microsoftin ja Bill Gatesin. Ohjelmistotuotannon sijasta nyt halutaan monopolisoida talousajattelu ja politiikkasuositusten tekeminen Maailman kauppajärjestö WTO:lle, Maailmanpankille, Kansainväliselle valuuttarahasto IMF:lle ja teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD:lle.

”Ei UNCTADista kuitenkaan ole vastusta muille. Jopa suurille valtioille olisi demokratian nimissä hyvä asia, että UNCTADin annettaisiin olla. Ne voisivat sanoa, että meillä täällä järjestö, joka tarjoaa vaihtoehtoisia näkemyksiä”, Khor sanoi.

Khor on huolissaan myös siitä, että EU ja Yhdysvallat murentavat itse toiminnallaan mahdollisuuksiaan olla demokraattisina esikuvina kehitysmaille. Hän haluaisi, että UNCTADiin suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin oppositioon kansallisessa politiikassa.

”Tilanne antaa todella ikävän tunteen kehitysmaille, niiden kansalaisyhteiskunnille ja hallituksille. Me olemme inspiroituneita demokratiasta, mutta sitä ei näytetä harjoittavan, kun se ei hyödytä itseä. Se on todella tekopyhää”, Khor kärjistää.

”WTO:n ministerikokous on ajantuhlausta”

Kauppakysymyksiä Martin Khor on seurannut jo ennen kuin WTO perustettiin vuonna 1995. Hänkin tosin myöntää aktivoituneensa kunnolla vasta WTO:n perustamisen myötä.
Khor laati pohjan kansalaisjärjestöjen yhteiseen WTO-vetoomukseen Accran kokouksen toisen ja kolmannen kokouspäivän välisenä yönä. Kimmokkeen kirjeen kirjoittamiselle antoi WTO:n pääsihteeri Pascal Lamyn ilmestyminen kokouspaikalle lobbaaman Dohan-kierroksen ministerikokouksen pikaisen järjestämisen puolesta. Khor ihmettelee, miksi miniministerikokous pitäisi järjestää nyt, kun Yhdysvaltojen väistyvällä hallinnolla ei ole kunnollisia valtuuksia tehdä sopimusta.

”Ihan niin kuin Bush voisi muka jättää Dohan kierroksen tuloksen esimerkiksi Clintonille perinnöksi. Clinton hyppii sen päällä ja heittää sitten roskikseen. Tuhlaamme vain kaikkien aikaa”, Khor totesi.

Onnistumiset auttavat Khoria jaksamaan

Khor ei vaikuta väsyneeltä, vaikka on taistellut jo vuosikymmeniä ”tuulimyllyjä vastaan”, päinvastoin. Hänen mielestään kansalaisyhteiskunta on niin kehitysmaissa kuin teollisuusmaissa vahvempi kuin koskaan aikaisemmin.

”Tietoisuus siitä, että WTO:ssa pitää puhua myös kehityksestä, ja että kehitysmaiden hallituksia pitää vahvistaa WTO:ssa, on järjestöjen ansiota, Khor väittää.
Khor luettelee myös pitkän joukon järjestöjen konkreettisia saavutuksia: esimerkiksi yritysten oikeuksia kehitysmaiden tarpeiden kustannuksella vahvistamaan pyrkineen monenvälisen investointisopimuksen (MAI) kaatamisen 1990-luvun lopulla. Vastaavasti 2000-luvulla hiv-potilaiden, järjestöjen ja eräiden maiden kampanja kopiolääkkeiden saatavuuden parantamiseksi kehitysmaissa tuotti tulosta, kun WTO:n tekijänoikeussopimusta sopimusta löyhennettiin hiukan.
Järjestöillä on Khorin mukaan myös rooli teknisenä tukena. Esimerkiksi SEATINI- järjestö (The Southern and Eastern African Trade Information and Negotiations Institute) organisoi afrikkalaiset valtiot katsomaan yhdessä kauppaneuvotteluehdotuksia ennen kuin WTO:hon perustettiin varsinainen Afrikka-ryhmä.

”Sitä ei siis saanut aikaan UNCTAD tai WTO, vaan paikallinen afrikkalainen kansalaisjärjestö”, kertoo itsekin asiantuntemustaan SEATINI:lle lainannut Khor.

Selvimmin järjestöjen työn vaikutus näkyy Khorin mukaan ilmastomuutoskeskustelussa. ”Muistan, kuinka oma paikallinen organisaationi aloitti julkaisutoiminnan ilmastonmuutoksesta vuonna 1988. Silloin sitä ei tosin kutsuttu ilmastonmuutokseksi, vaan kasvihuoneilmiöksi. Ihmiset sanoivat, että te olette ihan hulluja ja että tämä ei ole mikään kysymys. Nykyään hallitukset joutuvat painiskelemaan kysymyksen kanssa ankarasti”, toteaa malesialainen Khor.

Pasi Nokelainen 29.4.2008 | 16:00

EU on takaisku naisille – ja kaikille

Herätys! Kolme kuukautta EU-äänestykseen!

Koko maailmassa on menossa ”back lash”, takaisku kaikelle sille, mitä naiset ovat vaatineet ja Pohjoismaissa pitkälle saavuttaneetkin viime vuosikymmeninä. Marilyn French ja Susan Sontag puhuvat jopa sodasta naisia vastaan. […]

EU:ta mainostettiin uutena ja jännittävänä kansainvälisyytenä, edistyksellisyytenä, kehityksenä eteenpäin. Naisten kannalta koko integraatiokehitys Euroopassa on kuitenkin takaperoista kehitystä, paluuta vanhaan, takaisin oloihin ja ongelmiin, joista vuosikymmenten työllä on päästy tähän, missä nyt ollaan. […]

Maailmantaloudessa Euroopan integraatio on osa politiikkaa, jota Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat ajaneet kohtalokkain seurauksin kehitysmaissa koko 1980-luvun. Nyt EU-maiden hallitukset toteuttavat kovalla kädellä Euroopassa Maailmanpankin ja IMF:n politiikkaa, jonka ovat sanelleet suurpankit ja ylikansalliset yhtiöt. Tähän politiikkaan on meidän hallituksemme Suomessa samoin kuin Ruotsin ja Norjankin hallitukset viemässä meidät, naiset ja miehet Pohjoismaissa.

Täällä back lash koskee sitäkin kovemmin, koska täällä ollaan pisimmällä kansanvallan ja ihmisen hyvinvoinnin kehittämisessä. YK:n tuoreimmassa inhimillisen kehityksen raportissa (1994) ovat Pohjoismaat jälleen rivissä ensimmäisinä siinä tilastossa, jossa mitataan kehitystä naisen asemalla. (Tilaston luvut ovat vuosilta 1990-92, joten back lash ei vielä niissä näy!)

Valta pois naisilta

[…]
EU-jäsenyys veisi suurimman osan suomalaisia koskevasta päätöksenteosta kokonaan pois Suomesta. Suomalaisten osuus poliittisesta vallasta EU:ssa olisi 2,5 – 3 prosenttia. Muut päättäisivät meitäkin koskevista asioista 97 prosentin osuudella. Siinä valtarakenteessa suomalaisten naisten vaikutusmahdollisuudet olisivat olemattomat. […] Suurvalloissa, niin USA:ssa kuin entisessä Neuvostoliitossakin, naisten valta politiikassa on aina ollut minimaalinen.

Naisten viimeinen tilaisuus

Miksi Pohjoismaissakin miehet ovat niin innokkaita EU:n kannattajia? Uhkaahan EU-politiikka myös heidän etujaan ja hyvinvointiaan? Professori Johan Galtung arveli VEU:n seminaarissa Helsingissä jo vuonna 1991, että osaltaan miehet näkevät ”EU:n teknokraattisena vaihtoehtona pohjoismaiselle kansanvallalle ja patriarkaalisena vaihtoehtona pohjoismaiselle ’feminisoitumiselle'”.

EU-neuvottelut ainakin Suomessa haluttiin pitää visusti miesten käsissä. Naisten kantaa EU-jäsenyyteen ei ole kysytty eikä kaivattu. Naiset on sivuutettu niin päätöksenteossa kuin kansalaiskeskustelussakin. Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, jossa naiset saivat täydet poliitiset oikeudet jo vuonna 1906. Jos äänestämme väärin kansanäänestyksessä 16.10.1994, niin oikeuksien todellinen sisältö häviää. Naisina me voimme vaikuttaa vain itsenäisessä Suomessa.

EU:n tasa-arvoyksikön johtaja Agnes Hubert: ”Lastenhoito-ongelmat tasa-arvon suurin este EU:ssa”

EU:n tasa-arvotoimiston johtaja Agnes Hubert kertoo EU-komission Suomen edustuston lehdessä EY-uutisissa (nro 2/93) paljon rehellisemmin naisten asemasta ja oloista EU-maissa kuin mitä suomalaiset EU:n kannattajat tekevät. Agnes Hubert toteaa, että jo Rooman sopimuksen artiklaan 119 kirjattiin 1957 samapalkkaisuuden periaate. Siitä lähtien on naisten ja miesten tasa-arvoa koskevia, jäsenmaita sitovia lakeja saatu aikaan kokonaista kuusi – 37 vuoden mittaan.

Äitiysloma 14 viikkoa

Vuonna 1992 saatiin aikaan kovan kädenväännön tuloksena direktiivi, joka takaa 14 viikon äitiysloman ja sairauspäivärahan suuruisen äitiyskorvauksen. Suomen 48 viikon äitiyslomaan verrattuna on tässä asiassa tavoitekin uskomattoman alhainen. Pienten lasten äiti ei voi valita, jääkö kotiin vai meneekö töihin, jos hän ei pysty itse järjestämään päivähoitoa lapsilleen, toteaa Hubert rehellisesti. ”Joissakin jäsenmaissa naisten on yksinkertaisesti mahdotonta hankkia lapsia ja työskennellä täysipäiväisesti”, Hubert kuvaa karua todellisuutta.

Komissio voisi alkaa tasa-arvon toteuttamisen itsestään, sillä 17 jäsenen komissiossa on vain yksi nainen. Komission 15 000 hengen henkilökunnan jakautuma on sellainen, että sihteeritasolla on 99 prosenttia naisia ja päättävien virkamiesten tasolla 99 prosenttia miehiä. Jos Suomesta tulisi EU:n jäsen, odotettaisiin koulutettujen naisten tulvaa EU:n virkoihin, toteaa Hubert. (Koska päivähoito puuttuisi, samoin kouluruokailu, niin tuskin perheellisiä naisia kiinnostaisi EU:iin hakeutuminen! Toimittajan huomautua.) […]

NAISET ratkaisevat EU-jäsenyyden!

Kuka pääsee isojen poikien kanssa eturiviin valokuvissa? Kuka illastaa kenenkin kanssa Korfulla? Onko tärkein päättäjä presidentti vai pääministeri? Onko herrojen penkkijärjestys tärkein asia EU-jäsenyydessä? Missä on naisten paikka EU-politiikassa?

Puolet suomalaisista on naisia. Hallitus on tehnyt sopimuksen, jolla koko Suomen kansa vietäisiin Euroopan Unioniin, mutta ei ole kysynyt naisilta mitään. Missä on naisten sananvalta Suomessa? Eikö naisilla olekaan kansanvaltaisia oikeuksia täällä? Kyllä on – kansanäänestyksessä!

Naisia ei ole kuultu

Naisten terve järki on sanonut alusta asti, että liittymisestä eurooppalaisten suurvaltojen unioniin ei hyvää seuraa. Jo helmikuussa 1992 – juuri ennen jäsenhakemuksen jättämistä – tehdyssä mielipidetiedustelussa sanoi 43 % suomalaisista naisista ”ei” koko hankkeelle ja vain 34 % ”kyllä”. Silloin miesten kannat olivat juuri päinvastoin, 47 % ”kyllä” ja 37 % ”ei”.
[…]

Paavi tuomitsee hyvinvointivaltion

Suuri osa EU-maista on roomalaiskatolisia. Paavin valta on todellista patriarkaalista valtaa suurimmassa osassa EU-Eurooppaa. Roomalaiskatolisen kirkon sosiaalioppi on myös EU:n sosiaalioppi. Professori Simo Knuuttila osoitti artikkelissaan (HS 24.04.1994), että paavin sosiaalioppi ei pelkästään vastusta pohjoismaista hyvinvointimallia, vaan suorastaan tuomitsee sen. Se puuttuu paavin mielestä liikaa ihmisten yksityiseen elämään.

Paavi vastustaa edelleen perhesuunnittelua ja naisten mahdollisuuksia päättää itse lastensa lukumäärästä ja ajoituksesta. Tätä kantaa paavi ajaa YK:ssa ja koko maailmassa väestönkasvun aiheuttamista ongelmista huolimatta. […] Koko pohjoismainen sosiaalipoliittinen ajattelu on vaarassa, jos meidät liitetään Euroopan Unioniin. […]

Naiset ratkaisevat kansanäänestyksen!

Naiset ratkaisevat kansanäänestyksen tulokset Norjassa ja Ruotsissa – siellä naisten suuri enemmistö on sanonut ”ei” jo yli kaksi vuotta. Myös Suomessa on enemmistö naisista vastustanut EU:ta jo alusta alkaen, mutta suuri osa on vielä epätietoisia. Nyt on aika ottaa selvää ja ottaa kantaa. Kansanäänestys on ainoa tilaisuus koko pitkässä EU-prosessissa, jossa naisilla on tasavertaiset mahdollisuudet sanoa sanansa. Sitä tilaisuutta on syytä käyttää. Naiset voivat ratkaista Suomen EU-jäsenyyden.

Hilkka Pietilä ja Nina Söderlund
Naisten vaihtoehto EU:lle 7-8/94