Avainsana: demokratia

VEU:n vuosikokous: Liittovaltiokehitys on uhka demokratialle

Vaihtoehto EU:lle piti vuosikokouksensa 17.6.2015 Matinkylän pirtillä Espoossa. Kokouksessa käytiin laajaa keskustelua EU-politiikan ja suomalaisen yhteiskunnan suhteesta sekä tiedotus- ja kansalaisjärjestötoiminnan mahdollisuuksista.

EU:n ilmeinen liittovaltiokehitys, jota eräät sen jäsenmaat ajavat, kaventaa Suomen itsenäisyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia sen kansalaisia koskeviin asioihin yhä enemmän.

EU-jäsenyydestä johtuvat Suomen ja sen veronmaksajien menot ovat huomattavan suuret ja selkeässä kasvusuunnassa, viime vuonna pelkkä bruttojäsenmaksu oli jo yli 2 miljardia euroa. Jäsenyyden välilliset menot jäävät piiloon julkiselta arvioinnilta ja kansalaiskeskustelulta, koska enempää Suomen valtio kuin EU eivät halua niitä selkeästi kertoa. Kun samaan aikaan Suomessa asuvien ihmisten yhteiskunnallisia palveluja koko ajan verotulojen kuihtumisen vuoksi leikataan, veroja ja maksuja nostetaan ja ylipäätään yhteiskunnan roolia pienennetään EU:n perusarvon eli vapaan kilpailun ja markkinatalouden noudattamiseksi, tulevat yhä merkittävämmiksi kysymykset, miksi Suomen menoja EU:lle ja EU:n vuoksi muualle ei myös leikata ja mitä suomalaiset saavat vastineeksi korkeista EU-menoistaan. Vapaa kilpailu ja halpatyövoiman vapaa liikkuvuus ovat omiaan lisäämään Suomessa työttömyyttä ja alentamaan yhteiskunnan verotuloja. EU:n suunnitelmat pääomien ja investointien vapaan liikkuvuuden tehostamiseksi eivät nekään uskottavasti ole parantamassa työpaikkojen lisääntymistä Suomessa.

EU-jäsenyys kytkeytyy myös yhä enemmän sodan ja rauhan kysymyksiin, kun EU:n johto ajaa aggressiivista laajentumispolitiikkaa kauppasodan ja sotilaallisen toiminnan tukemisen muodossa. Uhkana on avoimen suursodan puhkeaminen Euroopassa, jossa sodassa EU on sodan osapuoli ja Suomi sitä kautta mukana vielä eturintamassa. EU on kovasti etääntynyt puheistaan rauhanjärjestönä toimimisesta. EU:n päätäntävallan kasvu jäsenmaihinsa nähden on huomattava uhka demokratialle ja kansalaisten osallistumiselle yhteisten asioitten hoitamiseen.

Vaihtoehto EU:lle tiedotuskeskus r.y.:n vaihtoehtoisina tavoitteina, jotka eivät sulje pois toisiaan, on näissä oloissa pyrkiä informaationsa avulla vaikuttamaan mm. EU:n arvoihin ja politiikkaan, Suomen maksuihin EU:lle ja jäsenyydestä aiheutuviin menoihin, EU:n pankkiunionin toimintaan ja pankkiunionin aiheuttamaan Suomen menorasitukseen, mutta myös vaikuttamaan Suomen irrottamiseen EU:sta ja vaihtoehtojen esittämiseen EU:lle ja EMU:lle.

Vuoden 2015 toimintakaudella VEU ylläpitää omaa toimistoa, yhtä puolipäivästä työntekijää, kehittää kotisivujaan ja Facebook-sivuaan, toimintaa YouTubessa ja Twitterissä, julkaisee omaa VEU-lehteä tavoitteenaan 2-4 numeroa toimikaudella, järjestää omia tilaisuuksia ja tukee taloudellisesti ja muutoin paikallisten toimintaryhmien EU-kriittisten tilaisuuksien järjestämistä, pyrkii järjestämään radiohaastatteluja tai selostuksia ja saamaan niistä myös taloudellista tuottoa, jatkaa kansainvälistä yhteistyötä EU-kriittisten ja vastaisten voimien, kuten TEAMin kanssa, jatkaa kriittistä toimintaa ja vaikuttamista EU:n ja USA:n TTIP ja TiSA- ja muitten vastaavien EU:n uusien vapaakauppasopimusten teon estämiseksi, pyrkii edistämään rauhaa ja säilyttämään Suomen liittoutumattomuuden sotilasliittoihin kuten NATO:on ja edistämään Suomen irrottautumista NATO:n kanssa tehdystä isäntämaatukisopimuksesta.

Toimintavuonna VEU:n hallitus myös aloittaa myöhemmin toteutettavan kansalaisaloitekeräyksen valmistelun.

Yhdistyneinä kohti maailman muutosta 15. lokakuuta

15. lokakuuta kansalaiset ympäri maailmaa kokoontuvat kaduille ilmaistakseen suuttumuksensa siitä kuinka poliittikot ja suuryritykset polkevat heidän oikeuksiaan. Democracia real Ya (Tosi Demokratia Nyt) kutsuu Sinutkin osallistumaan tähän rauhanomaiseen protestiin, joko liittymällä toimintaamme tai järjestämällä jotain muuta toimintaa täksi päiväksi. On aika kohottaa äänemme. Kyseessä on meidän tulevaisuutemme, eikä mikään voi pidätellä miljoonien ihmisten voimaa, kun he yhdistyvät saavuttaakseen yhteisen päämäärän.

Democracia real Ya on foorumi, joka perustettiin Espanjassa koordinoimaan kansalaisliikkeiden toimintaa. Tunnus ”Me emme ole poliittikkojen ja pankkiirien tavaroita”, keräsi tuhansia ihmisiä kaduille 15. toukokuuta vaatimaan osallistuvampaa demokratiaa, torjumaan korruptiota Espanjan poliittisessa järjestelmässä ja vastustaakseen meille langetettuja ankaria talouspakotteita. Menestyksekkään ensimmäisen mielenosoituksen myötä syntyi uusia kansanliikkeitä. Acampandaseja (telttakyliä) pystytettiin useiden kaupunkien keskustoreille, hieman samaan tapaan kuin Tahrir-aukion valtauksessa Kairossa. Telttakylien kansankokoukset mahdollistivat yhteisten päämäärien asettamisen kattavan epähierarkisen päätöksentekoprosessin kautta.

Toukokuun 15:n päivän liike laajeni nopeasti Espanjan ulkopuolelle ja innoitti toimintaa monissa kaupungeissa ympäri maailmaa, mm. Euro-sopimuksen vastaisin mielenosoituksin.

Talousvaikuttajien painostuksesta poliittiset päättäjämme toimivat hyödyttääkseen harvoja, välittämättä mahdollisista sosiaalisista, inhimillisistä tai ympäristöllisistä seurauksista. Tukemalla sotia taloudellisessa voitontavoittelussaan ja köyhdyttäessään kokonaisia kansakuntia, johtavat luokkamme riistävät meiltä oikeuden vapaaseen ja oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan.

Siksi me kutsumme Sinut yhtymään tähän rauhanomaiseen taisteluun ja levittämään sanomaa, että yhdessä meillä on mahdollisuus muuttaa tämä sietämätön tilanne. Lähtekäämme kaduille 15. lokakuuta. Heidän on tullut aika kuunnella meitä. Yhdistyneinä me saamme äänemme kuuluviin!

15M-liikkeen manifesti

Manifesto ( Manifesti / Julistus)

Me olemme tavallisia ihmisiä. Olemme kuin sinä: ihmisiä, jotka lähtevät joka aamu opiskelemaan, töihin tai etsimään työtä, ihmisiä joilla on perhe ja ystäviä. Ihmisiä, jotka työskentelevät kovasti joka päivä tarjotakseen paremman tulevaisuuden lähipiirilleen.

Jotkut meistä pitävät itseään edistyksellisinä, toiset konservatiiveina. Jotkut meistä ovat uskovaisia, toiset eivät. Joillain meistä on selkeästi määritellyt ideologiat, toiset ovat epäpoliittisia, mutta me olemme kaikki huolestuneita ja vihaisia ympärillämme vallitsevasta poliittisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta tilanteesta; korruptoituneiden poliitikkojen, liikemiesten ja pankkiirien jättäessä meidät avuttomiksi, ilman ääntä.

Tästä tilanteesta on muodostunut normaali, päivittäinen kärsimys, ilman toivoa paremmasta. Mutta jos yhdistämme voimamme, pystymme muuttamaan vallitsevan tilanteen. On aika muuttaa asioiden tilaa, aika rakentaa yhdessä parempi yhteiskunta. Siksi me vaadimme ponnekkaasti, että:

  • Jokaisen edistyneen yhteiskunnan etusijalla tulee olla tasa-arvo, edistys, solidaarisuus, kulttuurin vapaus, kestävä kehitys, hyvinvointi ja ihmisten onnellisuus.
  • Yhteiskuntamme tulisi turvata seuraavat kiistämättömät oikeudet: oikeus asuntoon, työhön, kulttuuriin, terveyteen, poliittiseen päätöksentekoon, henkilökohtaiseen kehitykseen sekä kuluttajan suoja terveelliseen ja onnelliseen elämään.
  • Hallituksemme nykytila ja taloudellinen järjestelmämme eivät huolehdi näistä oikeuksista ja ovat monin paikoin esteenä ihmisten kehitykselle.
  • Demokratia kuuluu kansalle (demos = ihmiset, krátos = hallitus), joka tarkoittaa että hallitus muodostuu meistä jokaisesta. Espanjassa suurin osa poliitikoista ei kuitenkaan edes kuuntele meitä. Poliitikkojen tulisi välittää meidän viestimme instituutioille, tarjota kansalaisille mahdollisuus poliittiseen osallistumiseen suorinta tietä ja näin edesauttaa koko yhteisön etua, sen sijaan että he rikastuisivat ja hyötyisivät meidän kustannuksellamme sekä avustaen ainoastaan suurten taloudellisten voimien diktatuuria pitäen heitä vallassa kaksipuoluejärjestelmällä, jonka murtamattomuuden akronyymeja PP & PSOE ovat.
  • Vallanhimo ja vallan keskittyminen vain muutamille; tämä luo epätasa-arvoa, jännitteitä ja epäoikeidenmukaisuutta, joka taas johtaa väkivaltaan jonka me tuomitsemme. Vanhentunut ja luonnoton taloudellinen malli ruokkii sosiaalisen koneiston syöksykierrettä, joka kuluttaa itsensä rikastuttamalla muutamia ja sysäämällä loput köyhyyteen. Lopulta se romahtaa.
  • Nykyisen järjestelmän tahto ja tarkoitus on rahan keskittäminen, huolimatta yhteiskunnallisesta hyödyllisyydestä tai hyvinvoinnista. Resursseja tuhlaten, planeettamme tuhoten, luomalla työttömyyttä ja tyytymättömiä kuluttajia.
  • Kansalaiset ovat rattaita tässä koneistossa, joka on suunniteltu rikastuttamaan pientä vähemmistöä, joka ei välitä meidän tarpeistamme. Me olemme nimettömiä, mutta ilman meitä mitään tällaista ei olisi olemassa, sillä me liikutamme koko maailmaa.
  • Jos me yhteisönä opimme olemaan luovuttamatta tulevaisuuttamme abstraktille taloudelle, joka ei koskaan tule hyödyttämään enemmistöä, me voimme lopettaa tämän hyväksikäytön josta me kaikki kärsimme.
  • Me tarvitsemme eettisen vallankumouksen. Sen sijaan, että asetamme rahan ihmisten edelle, meidän pitää palauttaa se omaan käyttöömme. Me olemme ihmisiä, emme tuotteita. Minä en ole sen tulos mitä minä ostan, miksi minä ostan tai keneltä minä ostan.

Kaikesta yllämainitusta johtuen olen raivoissani
Luulen, että voin muutta sitä.
Luulen, että voin auttaa.
Minä tiedän, että yhdessä me voimme.

Miksi kansalaisia tarvitaan vain vaaleissa?

Kesäkuun 7. päivänä maassamme järjestetään EU:n parlamenttivaalit. Vaaleissa korostetaan sitä, miten pienikin maa voi vaikuttaa EU:n toimintaan, jos sillä on pätevät edustajat. Vaalit ovatkin sitten olleetkin ainoa asia, johon kansalaiset on ollut pakko ottaa mukaan!

Vuosien mittaan Vaihtoehto EU:lle -kansalaisliike on yrittänyt saada aikaan keskustelua vaikkapa Maastrichtin sopimuksen sisällöstä ja myöskin laajempaa keskustelua siitä, mihin suuntaan Euroopan Unionia ollaan kehittämässä. Aikanaan annettiin johtavien politiikkojen taholta ymmärtää, että esimerkiksi Rahaunionista tullaan päättämään erikseen myöhemmin ja moni suomalainen sai sen käsityksen, että EMU:sta tullaan järjestämään uusi kansanäänestys.

Silloisessa keskustelussa annettiin myös ymmärtää, että vaikka Maastrichtin sopimuksessa avattiin tie yhteiselle puolustukselle se ei tule toteutumaan lähitulevaisuudessa. Viimeisimmästä kansanäänestyksestä on kulunut vuosia. Euro on toteutunut – ilman kansanäänestystä – vaikka enemmistö suomalaisista suhtautui kielteisesti yhteiseen valuuttaan.

Eduskuntamme on ratifioinut uuden EU-sopimuksen – Lissabonin sopimuksen ja sitä ennen jo kaatuneen Perustuslakiesityksen – ilman kansanäänestystä, vaikka sopimusten luonne on selvästi liittovaltiokehitystä edistävä ja siten kaventaa edelleen kansallista päätösvaltaa. EU:n militarisointi etenee yhtä jalkaa NATOn kanssa. Sille laadittu sotilaallinen toimeksianto sisältää kaikki sotilasliiton elementit mukaan lukien toimimisen ilman YK:n oikeutusta.

Merkittävä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on siirtynyt EU:n päätöksenteon alaisuuteen, ja noin 80 prosenttia kansallisesta lainsäädännöstä tulee nykyään EU:sta, – ilman että suomalaiset ovat käyneet avointa, rehellistä ja tasa-puolista keskustelua näin suuren vallankäytön luovuttamisesta EU:lle.

Vaihtoehto EU:lle vaatii, että kansalaiset ja heidän näkemyksensä otetaan mukaan siihen prosessiin, jota kutsutaan eurooppalaiseksi integraatioksi ja joka julistaa olevansa demokratian, vakauden ja rauhan asialla.

VEU:n vuosikokous 16.5.2009

Missä mennään?

On kulunut jo yli 100 vuotta siitä, kun kansalaiset saivat yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden. Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ovat sittemmin jääneet lähes pelkästään äänioikeudeksi vaaleissa. Kaiken lisäksi vaalien yhteydessä on rahan ja mainonnan merkitys ratkaisevaa, eivät suinkaan asiat. Kehitys on merkinnyt sitä, että melkein kaikki puolueet ovat omaksuneet samanlaiset tai ainakin samankaltaiset teemat. Vieläkin suositumpaa taitaa olla se, ettei kerrota mitä aiotaan tehdä, jos valtaan päästään. Vai mitä on sanottava siitä, ettei vaalimelskeissä kerrottu esimerkiksi nyt esillä olevasta kunta- ja palveluremontista sanallakaan, esillä ei myöskään ollut EU:n palveludirektiiviesitys tai että olisi kerrottu mitä pitää sisällään mantran tavoin hoettu tilaaja – tuottajamalli kuntien toiminnoissa.

Onkohan meidät suomalaiset opetettu ottamaan nöyrästi vastaan mitä ylhäältä annetaan? Liiankin usein kuulee sanottavan, kuinka on parasta antaa ”valittujen” edustajien päättää puolestamme asioista, koska heillä kuitenkin on parhaat tiedot asioista. Yhä useammin sen kuulee nykyisin juuri näiltä päättäjiltä.

Joku on sanonut, että olemme vasta nyt siirtyneet puhtaaseen kapitalismiin. Näin kai on, koska valtiovallan ainoaksi tehtäväksi näyttää jääneen vain yksityisen yritystoiminnan edellytysten vaaliminen. Yhä useampi asia on joutunut kategoriaan, jonka tunnuksena on ” ainoa vaihtoehto´´. Mitäpä ihmiset turhaan haikailevat vaihtoehtojen perään! Tosiasiassa meille vain uskotellaan erilaisia pakkoja ja välttämättömyyksiä. Vanha viisaus on syytä saattaa kunniaan ja kysyttävä: Kuka tästä hyötyy?

Hyötyvätkö UPM:n työntekijät paperitehtaan sulkemisesta niin kuin johtajat väittävät? Lakkautuspäätöshän tehtiin vain UPM:n muiden työpaikkojen pelastamiseksi tai siksi, että markkinat sitä vaativat ja ahneet eläkesäätiöt!

Meidän oli ratifioitava käytännössä kuollut EU:n perustuslaki, sillä Suomen täytyy näyttää hyvää esimerkkiä ja antaa positiivinen signaali koko muulle EU:lle.

Me muutimme rauhanturvalakimme kriisinhallintalaiksi, koska meidän täytyy vapautua YK:n mandaatista ja suomalaisille sotilaille on annettava mahdollisuus oikeisiin sotatoimiin. Näin olemme mukana militarisoimassa EU:ta ja tekemässä siitä suurvaltaa. Suomen liittyessä EY:n jäseneksi eivät edes jäsenvaltioiden puolustusministerit pitäneet keskinäisiä palavereitaan, koska sotilaallinen puoli ei kuulunut EY:n toimivaltaan. Militarisointi on edennyt kovaa vauhtia ja ilman että kansalaisilta olisi asiasta kysytty mitään!

Esimerkkejä löytyy lukematon määrä. Jossain kohtaa on pantava piste nykymenolle.

Juhani Lilja 25.11.2008

Kansalaiset ja luottamus EU-politiikkaan

Ranska äänesti taannoin nurin EU:lle kaavaillun perustuslain, joka valtaosin laadittiin sanelemalla, Suuri oli hämmennys, mutta lehdet kertoivat heti seuraavana päivänä, että EU:n sotilaallinen varustautuminen kyllä jatkuu. Nopean toiminnan joukot etenisivät aikataulussa ja rahaliitto pysyisi, kävi perustuslain miten tahansa.

Presidentit pohtivat HS:n mielipidesivulla 15.7.05 miten kansalaiset saadaan luottamaan EU-politiikkaan. Demokratia, vapaus, vauraus, rauha ja turvallisuus Euroopassa ovat kauniita asioita ja niihin vedotaankin kirjoituksessa. Luvattu sotilaallinen varustautuminen, joka vie suuriin muutoksiin Suomessa, ei saanut huomiota.

Miten voi puhua rauhasta, kun EU-maita on mukana viemässä ”rauhaa ja demokratiaa” hävityksen kohteena olevaan Irakiin? Ja uusiin selkkauksiin varaudutaan. Nopean toiminnan joukot kun on tarkoitettu myös varsinaisiin sotilaallisiin toimiin EU:n ulkopuolella.

Miten voi puhua vaurastumisesta, kun harjoitetun talouspolitiikan vuoksi tämän tästä ihmiset menettävät työpaikkansa ja jäävät vaille toimeentulomahdollisuuksia? Tehtaita siirretään maihin, jossa työaikamääräykset yhtä vähän kuin palkka vastaavat työntekijän oikeuksia. Pätkätyöt ja tulospalkkaus murentavat perustaa, jolle on rakentunut Suomessa turvattu toimeentulo ja uutta luova sivistys.

Miten voi puhua turvallisuudesta, kun terrorisminvastaisen sodan otetaan askelia kohti poliisivaltiota lakeja ja kansalaisten valvontaa kiristämällä? Miljoonia euroja ollaan valmiit ohjaamaan kansalaisten sähköpostien ja puhelinliikenteen valvomiseen.

Uusissa jäsenmaissa on vähemmistö- ja kieliongelmia, jotka johtavat epäinhimilliseen kohteluun. Niissä on ihmisiä vailla kansalaisuutta ja oikeuksia ja karkotuksen uhka on heille arkea. Ei voi kuin toivoa, että EU ei katso näitä ongelmia sormien läpi.

Kirjoituksensa lopussa presidentit nostavat esiin EU:n saavutukset, joiden joukossa mainitaan kansalaisten kannalta mukava säästyminen rahanvaihdolta matkustaessa. Ihmetyttää, että moinen vähäinen ja vain matkustelevia koskeva asia tahdottiin nostaa esiin vakavasti otettavana perusteluna. Suuren enemmistön kansalaisista muodostavilla – työpaikkansa menettäneillä, syrjjäytetyillä, säästöistä kärsivillä lapsiperheillä ja vammaisilla – olisi toiset tarpeet.

Kuin myös maaseudun uurastajilla. Heitä koskee EU:n hyväksymä, hyvältä vaikuttava päätös. jonka mukaan lehmät pitää päästää ulos kuudeksi viikoksi kesällä. Entä kun lehmät pohjoisessa ryntäävät suojaan itikka- ja mäkäräiskaudella takaisin navettaan? Sakko räpsähtää isännälle. Miten Suomi vaikutti sen pöydän äärellä, jossa tämä päätös tehtiin? Jospa kansalaisia olisi tässäkin kuultu . . .

Terttu Ahokas
Helsinki

2.8.2005

Vaihtoehto Euroopan unionille on demokratia

”Kuten hyvin tiedämme, valtiomme lakkaa olemasta itsenäisenä suvereenina kokonaisuutena muutaman päivän päästä.”

— Tšekin Tasavallan presidentti Vaclav Klaus. Mlada Fronta Dnes, 22.4.2004

”Suoraan sanoen, en ymmärrä niitä jotka vastustavat eurooppalaista perustuslakia. Jokaisella maalla on perustuslaki ja jokainen pitää sitä normaalina. Euroopan unionin pitää myöskin saada oma perustuslaki.”

— Belgian pääministeri puheessaan vuonna 2001, kun Belgia aloitti kuusikuukautisen kautensa EU:n puheenjohtajamaana.

EU-JÄRJESTELMÄN RISTIRIITAISUUDET JA MAHDOTTOMUUDET

Kansallisvaltio kontra EU-liittovaltio

Kansallisvaltiot koostuvat vakaista, pitkään kestävistä ihmisten kehittämistä yhteiskunnista, joissa historia, kieli, kulttuuri ja yhteiskunnallinen näkemys muodostavat pitkälti yhteisen perustan. Tästä muodostuu se solidaarisuus, se yhteenkuuluvuus ja ne yhteiset arvot, perinteet ja intressit, jotka erottavat kansat toisistaan.

Tällaisesta yhteiskunnasta löytyy yhteistä tahtoa ylittää henkilökohtaisia näkemyksiä ja sosiaalisia eroja, jotta poliittinen päätöksenteko voisi toimia enemmistöpäätösten pohjalta ja jotta kansalta löytyisi tahtoa totella yhteisen hallituksen määräyksiä. Tällainen ihmisten yhteenkuuluvuus, ”demos” (kansa), edustaa kollektiivista ”me-henkeä” ja muodostaa perustan itsemääräämiselle ja tasavallan suvereniteetille.

Euroopan unionissa tällainen yhteiskunnallinen yhteenkuuluvuus, ”me-henki”, puuttuu täysin. EU:ta ei ole luotu alhaalta ylöspäin kansan enemmistön yhteiskunnallisen näkemyksen pohjalta, vaan pelkästään ylhäältä käsin poliittisen, taloudellisen ja byrokraattisen valtaeliitin ehdoilla.

Siksi EU-projekti onkin kestämätön. Tämän ovat yhteisen valuutan tuomat ongelmat ja yhteiseen valuuttaan kriittisesti suhtautuvien kansalaispiirien laajuus osoittaneet. Yhteinen valuutta, joka ei perustu yhteiseen talouspolitiikkaan, tekee EU:sta puoliksi valtion. Historiasta ei löydy yhtään esimerkkiä tällaisesta yhteiskuntajärjestelmästä. Yhteinen valuutta vaatii pitemmän päälle myöskin yhteisen talouspolitiikan. Tällainen yhteinen talouspolitiikka ei vielä sisälly EU:n perustuslaki-luonnokseen, mutta se on jo pitkään ollut EU:n asialistalla.

”Olen vakuuttunut siitä, että euro tulee pakottamaan meidät ottamaan käyttöön joukon uusia taloudellisia ohjauskeinoja. Niiden esittäminen on tällä hetkellä poliittisesti mahdotonta. Mutta eräänä päivän joudumme kriisin eteen ja silloin voidaan kehittää uusia talouspoliittisia välineitä.”

— EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi, Financial Times, 4.12.2001

Myös EU-konventin varapuheenjohtaja, entinen Belgian pääministeri Jean-Luc Dehaene korostaa, että EU tarvitsee ”omia varoja”. Tällainen olisi esim. yhteinen tulovero, jolla kustannettaisiin tulevaa toimintaa. Dehaene uskoo näin ollen, että ”EU:n perustuslaki on tässä asiassa muutettava jo kolmen vuoden sisällä siitä kun se on astunut voimaan.” (European Voice 3-9/7/2003)

EU:n yhteinen valuuttapolitiikka estää jäsenvaltioita harjoittamasta perinteistä itsenäistä talouspolitiikkaa, joka antaa valtioille mahdollisuuden tukea taloudellisesti ja muilla keinoin heikossa tilanteessa olevia alueita ja teollisuuslaitoksia. Tämä on johtanut uudenlaiseen alueelliseen kurjistumiseen eräissä, erityisesti pienissä jäsenvaltioissa. Ilman yhteistä EU-talouspolitiikkaa tämä epäkohta ei ole unionin puitteissa korjattavissa.

Yhteinen talouspolitiikka ja uudenlainen alueellinen tukipolitiikka vaatisi kuitenkin jäsenmailta huomattavia rahansiirtoja EU:lle ja rahavirtojen suuntaamista vaikeuksissa oleville alueille aivan eri tavoin kuin nykyään. Tämä vuorostaan vaatisi sitä yhteenkuuluvuutta ja solidaarisuutta, joka on kansallisvaltion kansalaisten vahva piirre, mutta jota ei ole EU:ssa, ja jota ei saada aikaiseksi direktiiveillä, määräyksillä tai perustuslailla. Sitä talouspoliittista solidaarisuutta, joka tekisi EU:sta kestävän poliittisen valtion tai liittovaltion, ei yksinkertaisesti löydy. Tällainen valtioprojekti on tuhoon tuomittu.

Suomalaisen edustuksellisen demokratian perusajatuksena on, että kansalaiset luovuttavat päätösvaltansa perusteellisen vaalikeskustelun pohjalta enemmistön valitsemalle kaupungin- tai kunnanvaltuustolle ja eduskunnalle. Uusien vaalien kautta kansalaiset voivat osoittaa mieltään harjoitettua politiikkaa kohtaan joko valitsemalla samat edustajat uudestaan tai vaihtamalla edustajia. EU-tasolla tämä muuttuu mahdottomaksi. EU-parlamentissa suomalaiset voivat vaalien kautta vaihtaa ainoastaan 14 edustajaa 732:stä. Komission jäseniä, joilla on yksinomainen aloitevalta lainsäädännön suhteen, emme pysty lainkaan vaihtamaan.

EU-tasolla on mahdotonta käydä aktiivista yhteistä vaalikeskustelua asioista, jotka ovat tärkeitä kaikille 25 jäsenmaan kansalaisille. Teemat, pyrkimykset ja painotukset muuttuvat maittain ja suomalaisille tärkeät asiat saattavat kadota olemattomiin EU:n yhteisellä asialistalla. Suomen äänimäärä Eurooppa-neuvostossa tulee olemaan uuden perustuslain mukaan 7 yhteensä 321 äänestä ja Suomen EU-parlamenttipaikat vain 14 yhteensä 732:stä. On vaikea kuvitella miten meille tärkeät asiat voitaisiin ajaa tehokkaasti ykkösasioiksi, vaikka saisimmekin tukea muilta Pohjoismailta. Yleisesti myönnetään, että jo ilman perustuslakia noin 70 prosenttia lainsäädännöstämme on peräisin EU:sta. Perustuslain jälkeen luku lähenee 90 prosenttia.

Tämän johdosta entinen ministeri Torben Lund, tanskalaisen EU-parlamentin sosialidemokraattisen ryhmän puheenjohtaja (kesäkuuhun 2004 asti), kehotti Politiken-lehdessä elokuussa 2003 tanskalaisia äänestämään ei EU:n perustuslaille. Hänen mukaansa perustuslaki siirtää liian paljon valtaa kansallisilta parlamenteilta Brysseliin. Lund arvioi, että ollaan vain 5 % päässä todellisesta liittovaltiosta ja etteivät kansalaiset tiedä mitä on tapahtumassa.

Kun valta siirretään kansalliselta tasolta EU-tasolle, demokratia kapenee vastaavasti yksittäisissä jäsenmaissa. EU-parlamentin kasvava valta ei tarkoita demokratian vahvistumista, vaan kansallisten parlamenttien valtarakenteiden heikentämistä, poliittisen vallan siirtämistä pääasiallisesti muiden kun suomalaisten käsiin ja samalla kansalaisjärjestöjen vaikutusmahdollisuuksien vähenemistä. On huomioitava, että merkittävä osa EU-parlamentin jäsenistä ei ole koskaan käynyt Suomessa, puhumattakaan, että heillä olisi mitään laajempaa tuntemusta perinteistämme, sosiaalisista arvoistamme jne.

Historiallisesti monikansalliset liittovaltiot ovat kaikki 1900-luvun kehitelmiä – Neuvostoliitto, Tšekkoslovakia, Jugoslavia, Intia, Pakistan, Nigeria, Malesia, Venäjän Liittovaltio. Kaikilta on puuttunut ja puuttuu se vakaus ja käyttämänsä vallan oikeutus, joka syntyy kansan yhteenkuuluvuudesta arvojen ja kulttuuriperinteen pohjalta. Toiset ovat jo hajonneet, toiset tulevat todennäköisesti hajoamaan kansojen moninaisuuden ja identiteettikriisien takia.

Yhteinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

Toinen koetinkivi on yhteinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka.

Suurin osa eri jäsenmaiden Euroopan unioniin kriittisesti suhtautuvista järjestöistä ja kansalaisista ei vastusta kansainvälistä yhteistyötä ja kaupantekoa. Mutta EU:n sisäinen kauppapolitiikka sekä sen voimakkaasti edistämä globalisaatio ei edusta todellista kansainvälistä yhteistyötä, vaan suuryhtiöiden ehdoilla toimivaa maailmantaloutta.

EU-keskustelussa esitetään usein sekä globalisaatiota että turvallisuuspolitiikkaa koskien, että Euroopan unioni tarvitaan Yhdysvaltojen vastavoimaksi. Tämä on pelkkää hurskastelua.

Näin totesi EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi CNN:n haastattelussa 1.1.2002:

”Euron historiallinen merkitys maailmassa on rakentaa kaksinapainen talous (bi-polar economy). Nuo kaksi napaa ovat dollari ja euro. Se on ensimmäinen askel, jonka jälkeen tulee muita. Euro on vain eturuoka (antipasto).”

Centre for European Policy Studiesin 28.5.2004 Brysselissä julkaisema raportti toteaa, että huolimatta poliittisista erimielisyyksistä ja väliaikaisista kauppaan liittyvistä ristiriidoista EU:n ja USA:n väliset taloussiteet ovat vahvempia kuin koskaan. Amerikkalaiset yhtiöt investoivat 7 miljardia dollaria Saksaan vuonna 2003 verrattuna vuoteen 2002, jolloin amerikkalaiset yhtiöt veivät ulos Saksasta noin 5 miljardia dollaria. Amerikkalaisten yhtiöiden tuomat investoinnit Ranskaan kasvoivat kymmenen prosenttia viime vuonna ja Ranska investoi enemmän Texasin osavaltioon kuin kaikki USA:n investoinnit Kiinaan ja Aasiaan yhteensä. Washingtonissa sijaitsevaa Centre for Transatlantic Relationsia edustava tohtori Daniel Hamilton totesi raportin julkaisemisen yhteydessä, että ”poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti emme ole erkanemassa toisistamme, vaan olemme yhtymäpisteessä” (”we are smashing into each other”).

Globalisaation päämäärä on edistää vapaakauppaa ja pääoman vapaata liikkumista ottamatta huomioon ympäristöä ja tavallisia ihmisiä. Globalisaatio on demokratian vastakohta.

Kansainvälisessä yhteistyössä sen sijaan on perinteisesti ainakin pyritty sopimuksiin jotka edistävät rauhaa, ympäristön kestokykyä sekä kansojen ja ihmisten välistä tasa-arvoa. Tällainen kansainvälinen yhteistyö, joka nauttii maailman kansojen enemmistön tukea, on muodostunut mahdottomaksi EU:ssa rakennettavan globalisaation vuoksi. Suomen ja monen muun ennen kansainvälisesti arvostetun rauhaa, tasa-arvoa ja ympäristöä puolustavan maan ääni on hiljentynyt kansainvälisillä areenoilla. Nyt kaikki EU-maat puhuvat unionin äänellä ja tilanne muuttuu vielä pahemmaksi EU:n perustuslain artikkeli I.6:n myötä. Se tekee Unionista oikeushenkilön, kansainvälisen toimijan, jolla on oikeus allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia jäsenmaiden puolesta esim. Maailman kauppajärjestössä (WTO:ssa) koskien julkisia palveluita, vesihuollon yksityistämistä jne.

Samoin EU:n perustuslakiluonnoksen tuomat sotilaalliset velvoitteet ovat ristiriidassa monen jäsenvaltion kansalaisten tahdon kanssa. Turvallisuustakuut, EU:n rajojen ulkopuolelle ulottuva unionin intressejä puolustava turvallisuuspolitiikka sekä velvoite nostaa puolustusmäärärahoja, ei suinkaan edusta jäsenmaiden kansalaisten enemmistön tahtoa. Demokratiasta ollaan kaukana, kun päätökset EU:n mahdollisista kansainvälisistä operaatioista tekee Eurooppa-neuvosto kuulematta kansallisia parlamentteja. EU-parlamenttia vain kuunnellaan.

Tutustuminen Thessalonikin huippukokouksessa kesäkuussa 2004 esitettyyn EU:n puolustuspoliittiseen strategiapaperiin osoittaa selvästi, että on kyse Romano Prodin esittämästä kaksinapaisesta politiikasta myös sotilaallisella alueella. Paperin mukaan EU:n ja USA:n yhteistyö tekee niistä merkittävän voiman, joka tekee maailmassa työtä hyvää tavoitellen..

Irakin sota kuitenkin osoittaa, että USA:n ”sota terrorismia vastaan” ei suinkaan saa kaikkien Euroopan kansojen tukea. Muutamat hallitukset antavat USA:lle tukensa joko virallisesti tai epävirallisesti. Sota terrorismia vastaan on vahva näyttö EU:n ja USA:n yhteisestä päämäärästä kontrolloida maailman geopoliittista kehitystä. Siten ne pyrkivät valvomaan omia intressejään eri puolilla maailmaa koskien kaupantekoa ja luonnonvaroja. Irakin sotaa ei käyty demokratian puolesta vaan öljyn vuoksi.

Puuttuvat valvontamekanismit

Euroopan unionin nk. demokratiavaje on jo vuosikymmeniä muodostanut erittäin vakavia ongelmia. Näitä ei ole onnistuttu poistamaan huolimatta jo kymmenen vuotta kestävän uudistusprojektin työpanoksista. Englantilainen ihmis- ja kansalaisoikeuksia valvova kansalaisjärjestö Statewatch on asiakirjoissaan kesäkuussa 2003 ja maaliskuussa 2004 todennut, ettei mikään avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä tehdyistä päätöksistä ole johtanut mainitsemisen arvoisiin tuloksiin.

Asiakirjoja salaillaan, rahoja käytetään väärin, virkamiehet eivät joudu vastuuseen teoistaan, demokraattinen valvonta on mahdotonta. Varoittava esimerkki on pitkään jatkunut Eurostat-skandaali, joka paljastui vasta syksyllä 2003. Korkeassa asemassa olevat EU:n tilastoviraston virkamiehet olivat vuosia huijanneet EU:lta miljoonia. Vastuussa oleville johtajille ei tapahtunut mitään. Sen sijaan asian julki tuoneet alemman tason virkamiehet joutuivat ahdistelun kohteeksi.

Eurostat on vain jäävuoren huippu. Tällainen systemaattinen huijaus osoittaa, että EU operoi läpinäkymättömänä virkamiesvaltana, joka tekee demokraattisen valvonnan mahdottomaksi.
Se osoittaa myös, että tämä tapahtuu suurten puolueiden johtajien siunauksella. He näet yrittivät tehdä kaikkensa jotta Eurostat-skandaali ei vuotaisi julkisuuteen ja ettei se paljastuttuaan paisuisi liian isoksi.

Uusi perustuslaki ei tuo tähän mitään merkittäviä muutoksia. Vielä laajemman päätösvallan siirtäminen unionin instituutioille tekee järjestelmästä vielä vaikeamman valvoa. Jokainen uusi skandaali nakertaa sitä olematonta EU:n ”me-henkeä”, jota tarvittaisiin hyvien yhteisten päätösten tekemiseksi. Lisäksi on muistettava, että vain murto-osa väärinkäytöksistä vuotaa julkisuuteen

EU-lainsäädännöstä puuttuu tehokkuus

EU:n giganttinen lainsäädäntö, ns. ”acquis communautaire”, on todella onnistunut korvaamaan jäsenmaiden lainsäädäntöä EU-määräyksillä ja -direktiiveillä.

Mutta EU-lainsäädännön tehokkuutta voidaan arvioida ainoastaan huomioimalla jokaisen jäsenmaan sisäiset yhteiskunnalliset ja hallinnolliset rakenteet, jotka ovat välttämättömiä lainsäädännön toteuttamiseksi. Tämä pätee erityisesti ympäristö- ja kuluttajasuojalainsäädännön osalta. Suurin osa lainsäädännöstä ei johda mihinkään, ellei ole olemassa kantaaottavia ja ohjaavia järjestelmiä lainsäädännön läpiviemiseksi ja valvomiseksi.

Pohjoismaissa tällainen aktiivinen osallistuminen lainsäädäntöprosessiin on perinteisesti perustunut reagoivaan kansalaisyhteiskuntaan: erilaisiin järjestöihin ja painostusryhmiin, joista on muotoutunut yhteiskunnan tärkeä selkäranka ja omatunto.

Eurooppalaisella tasolla kansalaisyhteiskunnalla on erittäin minimaaliset mahdollisuudet vaikuttaa lainsäädäntöön sen valmisteluvaiheessa. Vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan ja lainsäätäjien välillä ei ole. Tämä on etäännyttänyt kansalaisia politiikasta. Kun lainsäädäntö tulee tosiasiallisesti Brysselistä, oli laki tai määräys sitten hyvä tai huono, vähenee mielenkiinto seurata sen muokkaamista kansalliseksi laiksi. Näin ollen kaikissa jäsenmaissa ei suinkaan ole viety kaikkia EU:n lakeja ja määräyksiä kansalliseen lainsäädäntöön. Tämä koskee useimmiten kuluttajansuojan, ympäristön ja eläinsuojelun parantamista edistäviä lakeja ja määräyksiä.

Tämä ilmiö voimistuu uusien jäsenmaiden myötä. Niissä ei ole ollut Pohjoismaiden kaltaisia mahdollisuuksia kehittää toimivaa, kantaaottavaa kansalaisyhteiskuntaa kansalaisjärjestöineen ja tietoverkostoineen.

Muita EU:n mahdottomuuksia

EU:n perustuslakiluonnoksessa (IV luku) vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen luominen on saanut tärkeän aseman. Tämä koskee jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien osia, kuten esim. rangaistusoikeutta ja poliisivoimia. Yhteisen oikeusjärjestelmän luominen ei tule olemaan helppoa, ottaen huomioon suuret eroavaisuudet eri jäsenmaiden oikeusjärjestelmien välillä.

Lähivuosina on lisäksi ennustettavissa ongelmia mm. EU-budjetin, maatalouspolitiikan, uusien jäsenmaiden integroimisen ja Turkin mahdollisen jäsenyyden kanssa.

Sen lisäksi muutamissa jäsenmaissa poliittista järjestelmää uhkaavat rajut muutokset. Muutamissa jäsenmaissa kansalaiset alkavat huomata että EU:n riesana pidetty demokratiavaje on kasvamassa myös kansallisella tasolla.

Sanomme EI Euroopan unionin perustuslakiluonnokselle koska:

  • se tarkoittaa enemmän unionia ja vähemmän demokratiaa
  • se tarkoittaa, että EU-lainsäädäntö ylittää kaikki kansalliset lait, myös Suomen perustuslain
  • se tarkoittaa siirtymistä enemmistöpäätöksiin lähes kaikilla yhteistyöalueilla
  • se tarkoittaa yhteistä oikeus- ja poliisilaitosta
  • se tarkoittaa militarisoinnin edistämistä ja vahvistamista
  • se tarkoittaa perustuslaissa määrätyin osin luopumista omasta äänestä ja päätösvallasta kaikilla kansainvälisillä foorumeilla
  • se tarkoittaa ihmisoikeuspolitiikan siirtämistä EU-tuomioistuimen päätösvallan alaiseksi asiaksi
  • se tarkoittaa ihmisten ja ympäristön alistamista kaupan vapaalle kasvulle ja pääoman vapaalle liikkumiselle

Kaatuuko EU?

Erittäin harva yhteiskuntatieteilijä uskalsi vielä vuonna 1985 ennustaa Berliinin muurin kaatumista. Tämä kuitenkin tapahtui vain neljä vuotta myöhemmin ja vain kaksi vuotta siitä Neuvostoliitto siirtyi historiaan. Eräs niistä harvoista jotka esittivät tämäntyyppisiä skenaarioita, oli ranskalainen sosiologi Emanuel Todd. Hän ennusti 1970-luvun loppupuolella Neuvostoliiton romahtamista. Ennuste perustui mm järjestelmän sisäisiin ristiriitaisuuksiin. Sama mies on myös lei mannut EU:n ohimeneväksi ilmiöksi, joka ei ole enää olemassa 15- 20 vuoden kuluttua. Samanlaisia ajatuksia on esittänyt belgialainen politologi Paul Magnette kirjassaan ”Controler l’Europe” (2003). Siinä hän mm. perusteellisesti analysoi EU-järjestelmän sulkeutuneisuutta ja demokraattisen valvontajärjestelmän puutetta.

Amerikkalainen Nobel palkinnon saaja Milton Friedman totesi osaltaan toukokuussa 2004 EUobserverille antamassaan haastattelussa, että on olemassa suuri mahdollisuus että 12 jäsenmaan euro-vyöhyke romahtaa ”muutaman vuoden sisällä”. Hän ehdottaa euron korvaamista vanhoilla valuutoilla. Friedmanin mielestä on vaikeaa ylläpitää talousunionia sellaisten maiden välillä, joilla on hyvin erilaisia talouksia, kulttuureja ja kieliä. Friedmania pidetään yhtenä 1900-luvun vaikutusvaltaisimpana taloustieteilijänä.

Tämän lisäksi on nähtävissä yhä kasvavaa kansalaisten epäluottamusta EU:n instituutioita ja päätöksentekojärjestelmiä kohtaan. Vahva kannanotto EU:ta vastaan olivat 2004 kesäkuun EU-parlamenttivaalit, joissa koko unionin äänestysprosentti oli vain 45,5 prosenttia. Äänestysaktiivisuus on laskenut jokaisissa vaaleissa, erityisesti vuoden 1994 jälkeen. Tämä asettaa EU-parlamentin legitimiteetin kyseenalaiseksi. Ainoa EU:n demokraattisesti valittu elin ei nauti EU:n jäsenmaiden kansojen enemmistön tukea.

Yli 70 % Euroopan unionin jäsenmaiden kansalaisista vaatii kansanäänestyksen järjestämistä EU:n perustuslaista. Useassa jäsenmaassa tämä toive toteutuu. Nähtäväksi jää, tuleeko välttämätön kansalaiskeskustelu olemaan reilua ja avointa. Saavatko kyllä- ja ei-puoli tasa-arvoisen käsittelyn rahan ja palstatilan suhteen? Kunnioitetaanko mahdollista ei-päätöstä jossain jäsenmaassa vai keksitäänkö vippaskonsteja äänestystuloksen tulkitsemiseksi, uuden kansanäänestyksen järjestämiseksi tai koko tuloksen unohtamiseksi?

Sekä Englannissa, Tanskassa että Ruotsissa EU:hun kriittisesti suhtautuvien määrä on suuri ja erilaiset mielipidemittaukset osoittavat, että perustuslakikansanäänestys näissä maissa saattaisi tuottaa ei-tuloksen. Tällainen tilanne avaisi paljon uusia mahdollisuuksia ja saattaisi ajan myötä johtaa myös muiden jäsenmaiden irrottautumiseen EU:sta sisäisten ristiriitojen ja yhteiskunnallisten erilaisuuksien korostuessa.

Artikla I.59 EU:n perustuslakiluonnoksessa mahdollistaa jäsenmaan eroamisen EU:sta jäsenmaan valtiosäännön mukaisesti. Samalla todetaan, että unioni neuvottelee kyseisen jäsenvaltion kanssa. Se tekee sopimuksen eroamiseen sovellettavista menettelytavoista ottaen huomioon ne puitteet, jotka säätelevät myöhempiä suhteita unioniin.
Kukaan ei voi tietää, mikä olisi tällaisen sopimuksen sisältö. Käytännössä tänä päivänä on jo olemassa kolme eri vaihtoehtoa toisenlaiselle yhteistyölle EU:n kanssa. Ne edustavat enemmän tai vähemmän vapaaehtoista hallitustenvälistä yhteistyötä.

1) Euroopan vapaakauppa-alue EFTA, johon tänä päivänä kuuluvat Norja, Islanti, Sveitsi ja Lichtenstein. EFTA muistuttaa EU:ta yhdessä kohdassa: maiden välillä vallitsee vapaakauppasopimus kaikkien teollisuustavaroiden kohdalla, aivan kuten EU:ssa. Mutta kun tullit EU:ssa ovat samat kaikille jäsenmaille, EFTA-maat voivat itse päättää tulleistaan koskien EFTA:n ja EU:n ulkopuolisia maita. EFTA-maat ovat käyttäneet tämän mahdollisuuden ja luoneet merkittäviä kauppasopimuksia esim. Meksikon, Marokon, Turkin, Singaporen, Romanian, Bulgarian ja Kroatian kanssa. Neuvottelut ovat sen lisäksi käynnissä mm. Egyptin ja Libanonin kanssa.

Tällainen yhteistyö mahdollistaa myös kehitysmaille suuremman, ja ennen kaikkea muuhun kuin pelkästään taloudellisen hyödyn maksimointiin perustuvan markkinaosuuden EFTA:ssa kuin EU:ssa. Tämä siksi, että EU-komissio harjoittaa kovaa suojelupolitiikkaa niiden kehitysmaiden tuotantolaitosten kohdalla, jotka jäävät eloon vapaan kilpailun markkinoilla.

EFTA tarjoaa globalisoituvassa maailmassa paljon suuremmat mahdollisuudet vaikuttaa EU:n protektionismiin, joka estää köyhimpien maiden kehitystä suosimalla kehityspolitiikassaan ja kaupanteossaan vanhoja EU-maiden siirtomaita ja vääristämällä hintoja omaksi edukseen.

2) Euroopan talousalue ETA. ETA-sopimus astui voimaan vuonna 1994 EU:n ja EFTA:n välisenä talousyhteistyönä. ETA-sopimus perustuu siihen, että alueen sisällä vallitsee vapaa liikkuvuus teollisuus-tuotteille, työvoimalle, palveluille ja pääomalle. Sopimusta leimaa vahva EU:n yliote. Sen vuoksi myös EU:n ulkopuolisten maiden tulisi pääsääntöisesti omaksua/totella EU:n direktiivejä. Alkuvaiheessa sekä Norja, Islanti, Ruotsi, Itävalta ja Suomi olivat EFTA:n jäseninä mukana ETA:ssa. Nykyään vain Norja, Islanti ja Lichtenstein ovat mukana ETA:ssa. Sveitsi taas on päättänyt pysytellä ETA:n ulkopuolella, mutta on edelleen mukana EFTA:ssa.

Norjan hallitus on tähän asti kiltisti totellut EU-direktiivejä, vaikkei mitään suoranaista pakkoa ole. Norjan hallitukset ovat kuitenkin koko ajan odottaneet hyvää hetkeä, jolloin voitaisiin taas voitaisiin ruveta puhumaan EU-jäsenyydestä. Tilanne on nyt huomattavasti hankaloitunut EU:n perustuslakiluonnoksen takia.

3) Itsenäinen kauppa- ja yhteistyösopimus Pohjoismaiden ja EU:n välillä. Pohjoismaita yhdistävät monet yhteiset perinteet, arvot, samankaltaiset kulttuuritaustat, maailmankatsomus ja, lukuun ottamatta Suomea, kielten sukulaisuus. Tämä on mahdollistanut yhteisiä kannanottoja erilaisilla kansainvälisillä foorumeilla ja myöskin yhteisiä linjanvetoja vain pohjoismaita koskevassa politiikassa. Pohjoismaat ovat onnistuneet kehittämään hajautettua yhteistyötä lähes kaikilla yhteiskunnan tasoilla.

Pohjoismaiden yhteisillä elimillä, kuten Pohjoismaiden Neuvostolla (perustettu 1952) ja Pohjoismaiden Ministerineuvostolla (perustettu 1971) ei ole ylikansallista valtaa pakottaa yksittäisiä maita hyväksymään tiettyjä päätöksiä. Integraation voima on sen sijaan perustunut 1) erilaisiin selvityksiin ja tutkimuksiin, 2) yhteisten päätösten valmisteluun yhteisymmärryksen ja yhteisten arvojen pohjalta, 3) kansalaisyhteiskunnan eri aktiviteettien tukemiseen.

Tätä metodia käyttäen on kehitetty pohjoismainen työmarkkinaunioni, sopimus sosiaaliasioista, pohjoismainen passiunioni, kielisopimus, Nordplus-vaihto-opiskeluohjelma sekä koko sarja kulttuuripoliittisia yhteistyömuotoja, kuten Nordisk Filmfond. Tähän ei ole tarvittu yhteistä perustuslakia.

Lukuisat selvitykset ja mielipidemittaukset osoittavat, että pohjoismainen vapaaehtoinen hallitustenvälinen yhteistyö nauttii laajaa kannatusta kansalaisten keskuudessa.
Pohjoismainen yhteistyö erottuu ratkaisevasti EU-yhteistyöstä:
– ei ole kyse ylikansallisesta sanelu-kompetenssista, vaan itsenäisestä yhteistyöstä
– yhteistyö ei perustu valtavaan virkamiesmäärään ja byrokratiaan
– korruptiota ja valvontaongelmia ei ole esiintynyt
– yhteistyötä on leimannut avoimuus, läpinäkyvyys ja suhteellisen hyvin toimiva yhteys kansalaisyhteiskuntaan
– kansan hyväksyntä ja tuki

MITÄ EU:N TILALLE? KANSALAISTEN EHDOILLA TOIMIVA KANSALLISVALTIO JA AITO KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ

Hallitustenvälinen yhteistyö (liitto-)valtion sijaan

Ennen kansanäänestystä vuonna 1994 käydyssä keskustelussa Suomen poliittiset johtajat viittasivat useasti EU:n hallitustenväliseen yhteistyörakenteeseen. He korostivat mahdollisuutta käyttää veto-oikeutta tärkeän kansallisen edun ollessa uhattuna EU:ssa. Kansalaiset ottivat tämän mahdollisuuden hyvin vakavasti ja se oli eräs syy äänestystuloksen positiivisuuteen. Hyvin nopeasti poliittinen eliitti kuitenkin unohti sanomansa ja jokaisen uuden EU-sopimuksen myötä (Amsterdam 1997, Nizza 2001) veto-oikeus sai väistyä enemmistöpäätösten tieltä. Uusi perustuslaki on viimeinen naula arkussa.

Sen jälkeen kun järjestettiin kansanäänestys Maastrichtin sopimuksesta, joka siis perustuu hallitustenväliseen yhteistyöhön, ei suomalaisten mielipidettä EU:n kehityksestä kohti (liitto?)valtiota ole kysytty. Suomalaisille ei ole myöskään pahemmin selitetty, mitä luopuminen hallitustenvälisestä yhteistyömuodosta merkitsee.

Hyvin toimiva, kaikkien osapuolten kunnioittama ja kansalaisten aktiivista tukea nauttiva hallitustenvälinen yhteistyö voisi kuitenkin olla sellainen vallankäytön muoto, jossa kansallinen moninaisuus ja omaleimaisuus otetaan huomioon ja jossa kansalaisyhteiskunnalle annetaan toimiva rooli. EU:ssa tai EY:ssä näitä edellytyksiä ei koskaan ole edes yritetty luoda vaan päämääränä on Maastrichtin sopimuksesta lähtien ollut keskitetty, virkamiesten johtama (liitto-)valtio.

Euroopan tasolla tällainen hallitustenvälinen yhteistyö olisi toteuttavissa monen sopimuksen kirjona. Näitä allekirjoittamalla eri jäsenmaat voisivat kansalaisten tuella itsenäisesti valita niitä yhteistyöalueita, joissa katsovat yhteistyön olevan tarpeen ja kansalaisten etujen mukaista. Pohjoismaiden kohdalla tällaisia kansalaisten hyväksymiä yhteistyöalueita ovat perinteisesti olleet ympäristö-, pakolais- ja kehitysmaapolitiikka, aseistariisunta, huumekaupan ja prostituution torjuminen. Eräs yhteistyöalue saattaisi olla maatalous, joka Suomen kohdalla on kärsinyt rajuja tappioita EU:n tehomaataloutta suosivan politiikan johdosta. Sitä täytyisikin arvioida uudestaan aivan eri näkökulmasta. Tämä koskee myös kalastusta, joka on samoin EU:ssa kaltoin kohdeltu yhteistyöalue.

Hallitustenvälinen yhteistyö tarkoittaa, että jokaisella jäsenmaalla on veto-oikeus asioissa, joita voidaan perustellusti pitää kansallisesti merkittävinä. Näin ollen esim. ympäristöyhteistyö tarkoittaa, että jokainen yhteistyösopimusta allekirjoittava maa voi ylläpitää tiukempia normeja kuin sopimuksessa edellytetään. Mitään jäsenmaata ei voida pakottaa päästämään näitä normeja rikkovia tuotteita oman maan rajojen yli. Tämä merkitsisi Pohjoismaiden kohdalla sitä, että voisimme edelleen kieltää luonnolle ja ihmiselle erittäin myrkyllisen Parakvat-torjunta-aineen ja allergiaa ja syöpää aiheuttavien Atso-elintarvikeväriä sisältävien tuotteiden myynnin. Voisimme myös ylläpitää tiukempia normeja koskien eläinkuljetuksia ja päättää itsenäisesti esim. ekologisesti kestävän maanviljelyn tukemisesta.

Hallitustenväliset sopimukset mahdollistavat myös yhdenmukaisuusvaatimuksen rikkomisen turvallisuuspolitiikassa. EU:n ja USA:n yhteisesti ajama uusi maailmanjärjestys (”new world order”) perustuu terrorismin vastaiseen taisteluun ja oikeuteen interventioihin missä tahansa maailmassa. Se ei suinkaan nauti kaikkien EU-jäsenmaiden kansalaisten enemmistön tukea.

Mm. entisten puolueettomien maiden, Itävallan, Irlannin, Ruotsin, Maltan sekä Suomen kansalaisten selvä enemmistö pitää edelleen puolueettomuutta ensisijaisen tärkeänä asiana.

Itsenäisinä kansallisvaltioina nämä maat voisivat EU:n ulkopuolella saavuttaa paljon enemmän vaikutusvaltaa erilaisilla kansainvälisillä foorumeilla. Ne voisivat toimia vapaasti kansojensa tahdon mukaisesti välittäjinä kriiseissä, joissa suurvallat ainoastaan toimivat omien etujensa ajamiseksi.

Kaikki tutkimukset kriisienhallinnasta korostavat muiden kuin suurvaltojen ajamien ratkaisumallien tärkeyttä ja kriisejä vaimentavaa vaikutusta. Tästä löytyy paljon esimerkkejä Ruotsin ja Suomen politiikoista ennen EU-jäsenyyttä ja molempien maiden hyvästä maineesta rauhan ja kehitysmaapolitiikan edistämisen edelläkävijämaana.

Vaihtoehtoinen turvallisuuspolitiikka on tänä päivänä välttämättömämpi kuin koskaan. Nyt maailman ajankohtaiset turvallisuusongelmat pyritään ratkaisemaan pääasiallisesti poliittisin tai sotilaallisin pakkokeinoin. Se synnyttää vihaa ja johtaa uusiin väkivaltaisuuksiin. Mutta maailman, myös Suomen ja Euroopan, perustavanlaatuiset turvallisuusongelmat eivät ole enää sotilaallisia. Ne ovat luonteeltaan sosiaalisia, taloudellisia, ekologisia ja poliittisia, eikä niitä ei ratkaista vapauttamalla pääomia, korottamalla puolustusmäärärahoja ja kiihdyttämällä globalisaatiota. Ne ratkaistaan uudenlaisella ajattelulla, uudenlaisella alueellisella ja maailmanlaajuisella vastuun kantamisella, uudenlaisella kansalaisten valistamisella ja uudenlaisilla poliittisilla johtajilla. Tällainen prosessi voidaan käynnistää ainoastaan avoimessa kansalaisyhteiskunnassa. Tässä prosessissa pohjoismaiden pitkä kokemus kriisien ratkaisemisesta siviilivoimavaroin on erityisen arvokas.

Kätemme ovat tiukasti sidotut EU:ssa. Sen osoittaa Norjan edistyksellinen kansainvälinen toiminta viimeisen kymmenen vuoden aikana, jolloin sekä Suomen, Ruotsin että Tanskan ääni on hiljentynyt kansainvälisillä areenoilla.

Vuonna 1993 Norja toimi välittäjänä Israelin ja Palestiinan välillä. Kun vuonna 1995 neuvoteltiin uudelleen nk. Baselin sopimus myrkyllisten jätteiden kuljetuksista, Tanskan hallitus yhdessä Norjan, Ruotsin ja Suomen hallitusten kanssa halusi esittää tiukempia sääntöjä. EU-komissio kuitenkin vastusti tätä ehdotusta. Koska komissio toimii jäsenmaiden puolesta ainoana neuvottelijana, esitys vedettiin takaisin. Norja teki kuitenkin esityksen yksin, jolloin EU:n ministerineuvosto hyväksyi saman vuoden syyskuussa Norjan tiukemman esityksen vastoin komission tahtoa. Vuonna 2002 Norja sai aikaan aselevon Sri Lankassa ja Sudanissa. Kansainvälisissä neuvotteluissa Norja on lisäksi tukenut useasti muiden itsenäisten valtioiden, kuten Kanadan ja Sveitsin, kanssa kehitysmaiden intressejä EU:ta, USA:ta ja Japania vastaan. Mm. YK:n huippukokouksessa Johannesburgissa vuonna 2002 Norja onnistui useiden EU:n ulkopuolisten maiden hallitusten kanssa estämään päätöksen, jonka mukaan Maailman kauppajärjestön (WTO) säännöt olisivat ensisijaisia kansainvälisiin ympäristösäädöksiin nähden. Jälleen Norjan ja sen liittolaisten tahto oli ristiriidassa mm. Euroopan unionin komission kanssa.

Hallitustenvälisen yhteistyön puitteissa Suomi voisi toimia yhtä edistyksellisesti kuin Norja tasa-arvoisemman ja turvallisemman Euroopan ja maailman puolesta. EU:n osavaltiona tai provinssina se ei ole mahdollista.

Hallitustenvälinen yhteistyö merkitsee myös sitä, että yksittäiset maat voivat vapaasti ja yhteistyössä minkä tahansa muun maan kanssa perustaa järjestöjä, instituutioita ja foorumeita jo olemassa olevien oheen. Näin esim. Pohjoismaat voisivat perustaa yhteisen ”Pohjoisten alueiden ympäristöneuvoston” ja Välimeren maat voisivat perustaa ”Välimeren alueen ympäristöneuvoston”, johon kuuluisi myös Pohjois-Afrikan maita. Samalla tavoin voitaisiin perustaa uusia, vaihtoehtoja tarjoavia instituutioita rauhan edistämistä ja kehitysmaiden ongelmien ratkaisua varten. Alueellisilla foorumeilla olisi läheisempi suhde sen alueen kansalaisyhteiskuntaan ja ne tuntisivat alueen ongelmat, kulttuurin ja arvoperinteet. Näitä instituutioita ei tulisi EU:n tapaan johtaa virkamieshallinnolla ja yritysten ehdoilla. Niiden ensisijaisena tehtävänä olisi kyseisen alueen kansalaisten etujen ja arvojen valvominen, ympäristön ja kulttuuriperinteen ehdoilla.

Aktiivinen ja toimiva kansalaisyhteiskunta

Pohjoismaisten ja mannereurooppalaisten poliittisten perinteiden ja toimintatapojen välillä on perustavanlaatuisia eroja. Tämä näkyy räikeästi EU:n päätöksentekorakenteissa, joissa ranskalainen hallintoperinne on vahvasti edustettuna. Seuraus on vahvasti keskitetty ja sulkeutunut virkamiesvalta. Ratkaiseva poliittinen valta on instituutioilla ja henkilöillä, jotka eivät ole suoraan vastuussa äänestäjille poliittisista päätöksistään. Tämä koskee erityisesti EU:n komissiota.
Euroopan unionissa kansalaisyhteiskunta on erittäin heikosti edustettuna kaikissa päätöksentekovaiheissa. Pohjoismaissa sen sijaan kansalaisyhteiskunnalla on perinteisesti ollut vahva rooli poliittisen järjestelmän painostus- ja valvontakeinona. Siitä on ollut osoituksena kansalaisten aktiivisuus eri järjestöissä ja tietoverkostoissa, osallistuminen poliittiseen elämään eri tasoilla, tietoisuus aloite- ja valituskanavista ja mahdollisuuksista.

EU:ssa ratkaisevia kansalaisia koskevia päätöksiä tehdään ylhäältä alas. Ne tekee komissio, jolla on pohjimmiltaan yksinomainen lakialoiteoikeus. Järjestelmä ei ole täysin vastakkainen kuin Pohjoismaissa. Huolimatta EU:n vahvasta vaikutuksesta, Pohjoismaista löytyy kuitenkin niitä yhteiskuntarakenteita jotka ovat demokraattisen, avoimen ja osallistuvan kansalaisyhteiskunnan selkäranka.

Hyvän esimerkin antavat työmarkkinoiden rakenteet. EU:ssa ne perustuvat pitkälti keskitettyyn lainsäädäntöön. Pohjoismaissa ne, toki eri vahvuisina, ovat perustuneet eri osapuolten yhteisymmärrykseen ja sopimuksiin, joissa vahvoina osapuolina ovat toimineet ammattijärjestöt. Nämä ovat eräs tärkeimmistä kansalaisyhteiskunnan jäsenten etuja valvovista ryhmistä. Samoja esimerkkejä löytyy koskien sosiaalista tasa-arvoa, ympäristöä, kehitysyhteistyötä ja rauhan edistämistä. Näissä kansalaisjärjestöillä on perinteisesti ollut vahva rooli pohjoismaisessa päätöksentekojärjestelmässä. EU:ssa vaikutusmahdollisuudet ovat ratkaisevasti kaventuneet.

Seurauksena kansalaisten mielenkiinto on laimentunut näitä demokraattista päätöksentekojärjestelmää ylläpitäviä järjestöjä kohtaan. Yhteiskunnallisen osallistuminen on alkanut kuihtua.

Kansalais- ja ruohonjuuritason järjestöt, ammattijärjestöt sekä kansalaisten etuja ajavat liikkeet ja verkostot muodostavat ne voimat, jotka pystyvät ja joiden pitää edistää yhteiskunnallisia muutoksia kansalaisten ehdoilla. Niiden asema on vahvistettava ja turvattava.

EU:n vaihtoehto on toimiva kansalaisyhteiskunta, joka perustuu osallistumiseen, avoimuuteen, yhteenkuuluvuuteen ja aitoon kansainväliseen yhteistyöhön ihmisten ja ympäristön ehdoilla. Se tarvitsee lehdistön, joka ei ole poliittisen eliitin oikea käsi vaan kansalaisten intressien valvoja ja monipuolisen keskustelun virittäjä.

Median rooli kansalaisten edunvalvojana

Toimivassa kansalaisyhteiskunnassa on ratkaisevassa asemassa myös yhteistä kieltä käyttävä media. Sillä on paikkansa yhteiskunnallisen keskustelun virittäjänä sekä kansalaisten etujen edistäjänä ja valvojana.

Pohjoismaissa tällaiseen demokraattisesti toimivaan mediapolitiikkaan pyrittiin aktiivisesti, ja 70- ja 80-luvulla päästiin myös melko hyviin tuloksiin. Kansalaisjärjestöille annettiin jonkin verran palstatilaa ja ns. pehmeät arvot olivat salonkikelpoisia.

Mutta 90-luvulla tilanne alkoi hiipien muuttua ja mediasta tuli yhä enemmän suuryritysten ja poliittisen eliitin oikea käsi. Keskusteluilmapiiri muuttui tunkkaisemmaksi. Tutkivaan journalismiin perustuvia kriittisiä yhteiskunnallisia näkemyksiä ei juuri löytänyt, eikä löydä, mistään valtakunnallisesti merkittävästä mediasta.

Vahva esimerkki Euroopan unionin vaikutuksesta mediaan oli jo vuoden 1994 kansanäänestys Maastrichtin sopimuksesta. Kyllä-puolen argumentointi ja edustajat olivat vahvasti esillä kaikissa medioissa, kun ei-puolen sanoma sai huomattavasti vähemmän näkyvyyttä.

Monelle yhteiskunnallisesti aktiiviselle erilaiset internet-sivustot ovat julkisen median ajaman ”yhden totuuden politiikan” takia muodostuneet uusiksi tietolähteeksi. Toimivan yhteiskuntakeskustelun aikaansaaminen on kuitenkin tältä pohjalta paljon vaivalloisempi tapa puolustaa demokratiaa. Se vaatii paitsi internet-yhteyttä, usein myös paljon aikaa sekä kielitaitoa. Pohjoismaissa tälläkin alueella ollaan edelläkävijöitä. Uusi teknologia löytyy useimmista kodista ja ennen kaikkea nuori sukupolvi on taitava sivustojen löytäjä ja käyttäjä. Merkittävä osa kansalaisista jää kuitenkin internetin keskustelufoorumien ulkopuolelle ja se näkyy yhteiskunnallisena passivoitumisena.

Euroopan unionin kaukainen ja sulkeutunut päätöksentekojärjestelmä sekä kaupan vapauttamista ja suuryritysten ehdoilla toimivaa globalisaatiota vahvistava EU:n perustuslaki eivät ole omiaan murtamaan julkisessa mediassa vallitsevaa epädemokraattista julkaisupolitiikkaa. Kun päätökset tehdään Brysselissä, Frankfurtissa, Washingtonissa jne., asioiden läheinen seuraaminen muuttuu mahdottomaksi ja kansallinen media jää valmiiden lehdistötiedotteiden ja suppean virkamieskoneiston lausuntojen varaan.

Päätökset jotka valmistellaan ja toteutetaan lähellä kansalaisia edistävät median mahdollisuuksia toimia todellisena keskusteluvälineenä ja kansalaisten edunvalvojana. Edellytyksenä on, että suurin osa päätöksenteosta on tapahduttava joko valtakunnallisella, kunnallisella tai vielä alemmalla tasolla. Ei siis EU-tasolla, kuten nykyään.

Pohjoismaat malliksi jälleen kerran

Kymmenen vuoden ajan olemme voineet seurata, miten ennen maailmalla kadehdittu pohjoismainen hyvinvointimalli on ajettu julmasti alas, suurilta osin EU-politiikan takia. On nähtävissä myös, miten kansalaisia on saatu monissa asioissa polvilleen kovan talouspolitiikan avulla.

Näyttää siltä, että Suomessa tämä kehitys on ehtinyt kaikkein pisimmälle. Täällä poliittinen konsensus ja puolueiden eroavuuksien kaventuminen on edennyt kovaa vauhtia verrattuna muihin Pohjoismaihin. Se on myös ollut omiaan tekemään kansalaisista ja kansalaisyhteiskunnasta
alistuvia ja mukautuvaisia.

Uuden kuilu-yhteiskunnan hyväksyminen, tai ehkä lähinnä näkymättömäksi tekeminen, on tapahtunut yllättävän tuskattomasti. Näin ollaan luovuttu myös useista ympäristöarvoista ja muista ns. pehmeistä arvoista.

Kehitystä ei ole yhtä vaivattomasti hyväksytty muissa Pohjoismaissa. Tanska ja Ruotsi ovat molemmat äänestäneet ei EU:n yhteiselle valuutalle. Molemmissa maissa torjunta perustui pitkälti pelkoon siitä, että rahaliitto merkitsisi kuolemaniskua pohjoismaiselle hyvinvointimallille. Sosiaalinen alasajo onkin kaikkien tutkimusten mukaan ollut rankinta juuri Suomessa, ainoassa euron käyttöön ottaneessa Pohjoismaassa.

Nyt käydään etenkin Tanskassa, mutta myös Ruotsissa, vilkasta keskustelua Euroopan unionin perustuslakiluonnoksesta. Perustuslaissa todetaan, että EU:n yhteinen valuutta on euro. Se saattaisi pakottaa Tanskan ja Ruotsin luopumaan kruunuistaan ja hyvinvointipolitiikastaan. Molempien maiden kansalaisia askarruttaa myös selkeä tavoite kehittää EU:lle yhteistä armeijaa sekä unionin oikeushenkilöys. Se tekee EU:sta ulkopoliittisen toimijan jäsenmaiden vallan kustannuksella. Tanskassa on perustuslaillinen velvoite järjestää EU:n perustuslaista kansanäänestys. Ruotsissa paineet kansanäänestyksen puolesta ovat erittäin suuret.

On olemassa realistinen mahdollisuus, että näissä maissa torjutaan EU:n perustuslaki. Siinä tapauksessa Pohjoismaat saattaisivat hyvinkin Norjan, Tanskan sekä Ruotsin voimin palata maailmankartalle maina ja kansoina, jotka puolustavat demokratiaa, kansalaisyhteiskuntaa, rauhaa, ympäristöä ja maailmanlaajuista tasa-arvoa. Tämä antaisi monen pienen maan kansalaisille ja järjestöille uutta uskoa vaihtoehtoiseen politiikkaan ja kansalaisyhteiskunnan voimaan.

EU:n perustuslaki uhkaa demokratiaa, hyvinvointia ja liittoutumattomuutta

EU:n perustuslakia käsitellyt huippukokous koki täydellisen katastrofin. Sitä ei muuksi muuta Suomen hallituksen ontuvat selittelyt. Hallituksen ja eduskunnan onkin syytä arvioida uudelleen hallitusten välisessä konferenssissa noudatettu linja. Mitkään eduskunnan perustuslakiin esittämistä muutoksista eivät ole toteutuneet. Suomen neuvottelijat ajautuivat kestämättömään suohon ja lopulta EU:n militarisoinnin ajajiksi.

Tähänastiset EU:n perustuslain valmistelut osoittavat, että tarkoitus on ”perustuslaillistaa” uusliberalistisen talouspolitiikan vaihtoehdottomuus, muuttaa julkiset palvelut ja sosiaaliturva yhä laajemmin kauppatavaraksi, militarisoida unionia ja keskittää lainsäädäntövalta euroeliitille, yhä kauemmas kansalaisista.

Vaikka hallitus on luvannut puolustaa julkisia palveluja ja sosiaaliturvaa, se on hyväksynyt hallitusten välisessä konferenssissa EU:n kauppapoliittisen toimivallan laajentamisen koskemaan julkisia palveluja. Tältä osin perustuslakiesitys uhkaa johtaa siihen, että EU:ssa voidaan enemmistöpäätöksillä alistaa yhä useammat julkiset palvelut vapaakaupalle, kilpailuttamiselle ja yksityistämispolitiikalle. Perustuslakiesitys romuttaisi vielä Nizzan sopimuksessa julkisten palvelujen suojaksi kirjatut suojalausekkeet.

Vastoin kaikkia lupauksia Suomen liittoutumattomuudesta presidentti Tarja Halonen ja Matti Vanhasen hallitus ovat hyväksyneet EU:n muuttamisen sotilasliitoksi. He ovat valmiita viemään Suomen mukaan EU:n sotilaalliseen toimintaan aina taistelujoukkoja ja turvatakuita myöten. Perustuslakiesityksen mukaan jäsenvaltiot sitoutuvat lisäämään asevarustelua ja keskinäiseen sotilaalliseen avunantoon, EU:lle muodostetaan taistelujoukot ja EU ottaa itselleen oikeuden ajaa etujaan maailmassa asevoimalla ilman YK:n valtuutusta. Se merkitsee myös tiivistä yhteistyötä Naton kanssa ja solidaarisuutta USA:n julistamassa ”terrorismin vastaisessa sodassa”.

Suomen etujen kannalta on välttämätöntä irtisanoutua kaikista EU:n militarisoimiseen tähtäävistä esityksistä ja pitäytymään tiukasti sotilaallisessa liittoutumattomuudessa. Nykymaailmassa tarvitaan liittoutumattomia maita ja ennalta ehkäisevää rauhanpolitiikkaa.

Hallitus ja eduskunta ole saaneet kansalaisilta valtakirjaa hyväksyä valmisteilla olevaa unionin perustuslakia. Perustuslaista on järjestettävä Suomessakin kansanäänestys.

Arto Viitaniemi
Järvenpää

Vaihtoehto EU:lle hallituksen jäsen

Högt tempo förödande för demokratin

Ulla Klötzer, ordförande för folkrörelsen Alternativ till EU (Finland), ger sin syn på konventets arbete med EU-grundlag.

– När man inom EU beslutade att ett grundlagsförslag skulle utarbetas av ett konvent – och inte av en regeringskonferens som när tidigare EU fördrag har utarbetats – var det klart att syftet var att hårdstyra beslutsprocessen och ställa den beslutande regeringskonferensen inför fullbordat faktum. Detta har senare bestyrkts genom att de tyska och italienska regeringscheferna, Gerhard Schröder och Silvio Berlusconi, har varnat medlemsländerna för att komma med alltför många ändringsförslag. Varningarna är en fortsättning på de arbetsmetoder som konventets presidium använde sig av för att snabbt komma fram till ett förslag som till största delen gjorts upp på de stora ländernas och presidiets villkor.

Konventets arbetsmetoder kritiserades hårt av bl.a. Luxemburgs statsminister Jean-Claude Juncker i Der Spiegel, 25/2003. Enligt honom förvandlades det stort utannonserade ”demokrati-jippot” till en ”dunkelkammare” där endast presidiets texter gällde. Han anser att hela grundlagstexten är fullständigt oläslig och att Europas medborgare har rätt att få veta vad som pågår. Även Sigfried Bross, domare vid den tyska författningsdomstolen, anser att arbetsmetoderna inte har varit korrekta. En grundlig debatt om EU:s grundvärden borde ha förts i alla medlemsländer redan innan konventet inledde sitt arbete och ett så viktigt dokument bör inte tas fram i så snabb takt.

Men den snabba takten är inte bara förödande för den demokratiska processen i de nuvarande medlemsländerna. I de baltiska länderna och i Öst-Europa har man under det här året, utan en verklig djupgående, öppen debatt, och under närmast olidliga arbetsförhållanden för nej-sidan, drivit igenom ett ja i folkomröstningarna om medlemskap. Kunskapen om EU är på mycket låg nivå. Löften om pengar och högre levnadsstandard har avgjort folkomröstningarna. Grundlagsförslaget har inte debatterats och mycket få medborgare vet att det EU de röstat om inte är det EU de kommer att bli medlemmar av. Att nu få igång en djupgående debatt om grundlagen är fullständigt omöjligt.

För närvarande ser det ut att bli folkomröstningar om grundlagen i åtminstone åtta länder. Om det blir på lika villkor för grundlagsförespråkare och -kritiker återstår att se. Tidigare erfarenheter bådar inte gott. Finlands regering ställer sig negativ till en folkomröstning i detta skede. Detta trots att en gallup i juni visade att 68 % av befolkningen anser en folkomröstning vara nödvändig. Den politiska scenen i Finland har under en längre tid genomgått en förödande harmonisering och den konsensuspolitik som inleddes i samband med EU-medlemskapet, och de därpå följande regnbågsregeringarna, har djupa rötter. I motsats till Sverige och Danmark har Finland inget starkt nej-parti, som skulle politisera debatten och förse folket med kritisk information om EU. Junigallupen visar dock att finländarna inte är helt likgiltiga i EU-frågor. 61 % önskar att makten skall återföras till Finland och 85 % motsätter sig en EU-president.

För att vi i Norden, och speciellt vi i Finland, skall kunna upprätthålla och i hög grad återuppbygga den nordiska välfärdsmodellen – som åtnjuter medborgarnas fulla stöd – måste vi säga nej till en grundlag för EU. Vi måste återta våra ekonomiska och demokratiska styrmedel och vår röst för jämlikhet och fred i internationella forum. Våra parlament måste återta lagstiftningsrätten i frågor som gäller folkets vardag. Endast gränsöverskridande problem hör hemma i gränsöverskridande institutioner och även då bör de nationella parlamenten delta i beslutsprocessen.

Ulla Klötzer, ordförande för folkrörelsen Alternativ till EU (Finland)