EU-kriittisten voimien 9. Euroopan tulevaisuus-konfenssi pidettiin viime toukokuun viimeisenä viikonloppuna Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa. Kokouksessa oli 50 – 60 osallistujaa, pääosin bulgarialaisia.
Bulgaria on liittymässä Natoon, mutta koko kansa ei ole liittoutumisen kannalla.
Kun kurkistin konferenssin kokoussaliin, suu loksahti auki. Sali oli aivan täynnä. Tuskin piskuinen eri Euroopan maista Sofiaan saapunut delegaatiomme edes mahtuisi istumaan. Penkkirivi toisensa jälkeen salissa istui miehiä, joiden alaikäraja oli noin 70 vuotta.
Utelin kokouksen pääorganisaattorilta Todor Kondakovilta, mistä näin homogeeninen osallistujajoukko oli peräisin. Täytyy myöntää, että epäilin joukon tulleen jostain veteraanien vanhainkodista.
– Entisiä kenraaleita, kansanedustajia ja erilaisten yhdistysten puheenjohtajia, kuittasi Kondakov.
Tämä ukkoporukka osoittautui kokouksen mittaan erittäin teräväksi – seniiliydestä ei ollut tietoakaan. Mielipiteitä riitti ja keskustelu yltyi välillä kiivaiksi väittelyiksi.
Mukana oli sodankäyneitä miehiä, jotka olivat ehdottoman tiukasti rauhan asialla. Ja useimmat yhtä tiukasti Natoa vastaan. Sodan julmuudet nähneet ymmärtävät, mitä sotilaallinen liittoutuminen oikeasti merkitsee: ei turvallisuutta, vaan konflikteihin osallistumista.
Bulgaria on eteläisen ja itämaisen kulttuurin sekoitus. Lieneekö vuosisatoja kestänyt turkkilaisten valtakausi jättänyt sellaisen jäljen, että bulgarialaisia naisia ei tässä kokouksessa ollut. Pohjoismaista tulleen ryhmämme naisvaltaisus kirvoittikin miesjoukosta uteliaan kysymyksen: ”Miksi rauhanliike ja muu kansalaisaktiivisuus on Pohjoismaissa aina naisten johtamaa?” Ulla Klötzer sai tilaisuuden kertoa naisten itsenäisestä ja melko tasa-arvoisesta asemasta meilläpäin. Naiset ovat aktiivisia, ja heitä on paljon myös yhdistysten puheenjohtajina. Ja onhan meillä naispresidenttikin.
Kokouksessa todettiin, että puolueettomuusliikkeessä Bulgariassa on paljon vanhoja ihmisiä ja entisiä sotilaita. He tietävät kokemuksesta jotain. Nuorempi polvi suhtautuu asioihin kevytmielisemmin ja esimerkiksi kannattaa Natoon liittymistä.
Eläkkeellä oleva bulgarialainen kenraali Valkan Dapchev sanoi alustuspuheenvuorossaan, että maassa ei käydä lainkaan keskustelua Nato-jäsenyydestä.
– Ei edes älymystö ota asiaan mitään kantaa, Dapchev valitteli.
– Tämä on samanlaista orjapolitiikkaa, jostä Bulgaria on saanut kärsiä jo turkkilaisten ajoista alkaen. Aina joku isoveli tietää, mikä on Bulgarialle parasta. Maamme poliittinen johto sanoo vain, että Bulgarialla ei ole muuta turvallisuusvaihtoehtoa. Piste.
Dapchep muistutti sotilaan asiantuntemuksella, että Nato-jäsenyydellä tulee olemaan suuri taloudellinen vaikutus. Kenraalin mukaan Bulgarian on uusittava koko aseistuksensa alusta alkaen ollakseen Nato-kunnossa. Se vie valtavat summat rahaa, jota kipeästi tarvittaisiin muuhun kehittämiseen.
– Terveydenhuolto voitaisiin hoitaa moneen kertaan kuntoon Nato-varusteluun menevillä rahoilla.
Lisäksi kenraali muistutti, että Nato ei ole luvannut Bulgarialle mitään turvallisuustakuita.
Kansanäänestys vai ei?
Bulgarialaiset kokousedustajat kävivät ankaran keskinäisen väittelyn mm. siitä, pitäisikö Nato-jäsenyydestä järjestää kansanäänestys.
– Bulgariassa ei haluta järjestää kansanäänestystä, koska kansan ääntä pelätään, joku sanoi. Toinen huomautti, että Bulgariassa on paljon niin köyhiä ihmisiä, että heillä ei ole varaa ostaa edes sanomalehtiä. Silloin he ovat hallituksen tyrkyttämän propagandan armoilla. Lukutaitoprosenttikin on laskenut vuoden 1989 jälkeen. Kansa ei saa oikeaa tietoa, joten kansanäänestyksessä Nato-jäsenyys saattaisi saada kansan puolelleen.
Joidenkin viimekeväisten mielipidemittausten mukaan 54 prosenttia bulgarialaisista kannattaa Natoa. Bulgarian parlamentissa on vain yksi kansanedustaja, joka varmasti äänestää Natoa vastaan.
Engalantilainen Rodney Atkinson yritti aloittaa keskustelua EU:n luonteesta. Hän puhui useaankin kertaan EU:n imperialismista.
– EU on onnistunut tuhoamaan 15 perustuslakia, 15 kansalaisuutta sekä 12 valuuttaa ja keskuspankkia. Se on rikkonut muun muassa Englannin 800 vuotta vanhan perustuslain, Magna Chartan, joka ikisen kohdan, Atkinson vyörytti.
Hänen mukaansa poliittinen impotenssi vaivaa nykyään eurooppalaisia yhteiskuntia, kun parlamenttien valta on murennettu EU:n toimesta.
Liittoutumattomuus on rauhan tae
Bulgarialaiset palasivat keskustelussa yhä uudelleen sotaan ja rauhaan. Joku muistutti, että aina kun Bulgaria on liittoutunut Saksan kanssa, on tullut maailmansota ja ne on vielä hävitty. Kannattaako siis liittyä Saksan johtamaan EU:hun?
Hartaasti keskusteltiin puoluueettoman maan asemasta ja merkityksestä.
Sveitsiläiset kokousedustajat kertoivat liittoutumattoman maansa periaatteet: Sveitsi ei koskaan aloita sotaa, ei osallistu konflikteihin eikä anna lupaa vieraille tukikohdille.
Puolueettomuus ja liittoutumattomuus on taannut Sveitsille rauhan jo yli 100 vuotta. Sveitsi pyrkii ottamaan aktiivisen roolin rauhanpolitiikassa. Nyt sillä on siihen kansainvälinen foorumikin, kun Sveitsistä tuli vihdoin tänä vuonna YK:n jäsen.
Lopputuloksena keskustelusta todettiin, että puolueettomilla mailla on erittäin tärkeä rooli välttäjänä ja sillanrakentajana kansainvälisissä kiistoissa. Ne voivat myös tehdä kenenkään painostamatta aloitteita rauhan säilyttämiseksi.
Kenen joukoissa seisot?
Samana viikonloppuna oli Sofiassa myös Nato-maiden parlamentaarikkojen kokous. Suomalaisten keskuudessa herätti suurta ihmetystä se, että kokouksessa oli suomalaisiakin kansanedustajia. ”Kuunteluoppilaina”, totesi kansanedustaja Liisa Jaakonsaari lentoasemalla. Mielenkiintoista on sekin, että kokous järjestetään Natoon vasta pyrkivässä maassa. Parlamentaarikkojen kokous esittää Naton bulgarialaisille ikäänkuin demokraattisena organisaationa.
Kansanedustaja Esko-Juhani Tennilä innostui Tulevaisuuskonferenssistamme niin paljon, että lupasi tulla puhumaan ja tulikin.
– Ehkä tässäkin kokouksessa on joku CIA:n mies kuuntelemassa, mutta me emme pelkää, Tennilä aloitti räväkästi puheenvuoronsa konferenssissa ja asetti sitten yhdellä lauseella maailman paikalleen.
– Maailmassa on yksi miljardi hyvin toimeentulevaa ihmistä, yksi miljardi joten kuten pärjäävää ja neljä miljardia köyhää. Kenen puolella haluat olla?
– Nato on kaikkein rikkaimpien maiden liitto eikä sillä ole mitään halua muuttaa tilannetta maailmassa. Se on siis rikkaan maailma nyrkki. Se on nykyisin maailmanlaajuinen toimija ja voi mennä ihan minne tahansa. Haluavatko bulgarialaiset sotia jossain vieraassa maassa, kaukana kotimaasta?
Tennilä korosti USA:n keskeistä roolia Natossa.
– USA maksaa 2/3 Naton budjetista. Se määrää, joka maksaa.
Tennilä ihmetteli myös, onko Bulgarialla varaa niihin suuriin sotilasmenoihin, joita Nato-jäsenyys edellyttää.
– YK:n budjetti on 28 miljardia dollaria vuodessa, Naton 500 miljardia dollaria. YK yrittää poistaa köyhyyttä, mutta Naton valtavasta budjetista ei riitä senttiäkään köyhyyden poistamiseen. Terrorismin juuret ovat köyhyydessä ja eriarvoisuudessa. Nato ei todellisuudessa taistele terrorismia vastaan niin kauan kuin se ei satsaa köyhyyden poistamiseen. Mitä se ei koskaan tee, sehän on sotilasliitto.
Tennilän puheenvuoro sai bulgarialaisilta raikuvat aplodit ja bravo-huudot.
Sotaveteraanien läsnäolo toi Euroopan tulevaisuuskoferenssiin aivan oman värinsä. Rauha ennen kaikkea, oli kokouksen vahva perussanoma.
MARJALIISA SIIRA
Vieras viisauden kaupungissa
Sofia on 3000 vuotta vanha kaupunki. Se on viisauden kaupunki, nimensä mukaan, Todor Kondakov muistutti minulle konferenssin aikana monta kertaa. Kaupunki on ikivanha kauppateiden solmukohta. Historiaan olisi pitänyt tutustua, mutta aika ei riittänyt.
Paavi Johannes Paavali II oli harvinaisella vierailulla Sofiassa juuri samana viikonloppuna kuin mekin. Mutta paavista ei kaduilla näkynyt muuta kuin tuulessa lepattavat, katujen ylle ripustetut banderollit. Ne kertoivat, että ”Il Papa” on tullut käymään. Joitakin katuja oli suljettu liikenteeltä.
Sofiassa on yli miljoona asukasta, mutta kaupunki oli tuona viikonloppuna hiljainen ja tyhjä. Keskustan kaduilla ei ollut liikennettä eikä kansanjoukkoja. Näytti siltä, että Viisauden kaupungin asukkaat olivat paenneet viikonlopuksi mökeilleen tomaatti- ja paprikaviljelmiään hoitamaan.
Ei ole ihme, että paavi ei villinnyt kansaa Bulgariassa kuten monessa muussa maassa. Bulgarian 8 miljoonasta asukkaasta vain 1,2 prosenttia on katolisia, loput ovat enimmäkseen ortodokseja.
Sofia on ortodokseille tärkeä kaupunki. Siellä sijaitsee patriarkanistuin ja lisäksi maailman vanhin toiminnassa oleva ortodoksikirkko. Tuo mahtava temppeli seisoo keskellä kaupunkia komeasti korkealla mäellä. Alunperin roomalaiset valloittajat rakensivat paikalle temppelin jo 200-luvulla. Kun kristillisen kirkko Bysantin aikaan jakautui itäiseen ja läntiseen oppisuuntaan, Sofian kirkosta tuli ortodoksinen.
Sofian kirkon pitkät perinteet eivät varmaan jääneet paaviltakaan huomaamatta. Kaupungilla kerrottiin, että paavi oli – mikäli mahdollista – entistäkin syvemmässä kumarassa ajaessaan panssarilasiautossaan tämän kunnioitusta herättävän temppelin ohi. Sofia oli muutoinkin täynnä paaville outoja ortodoksisia pyhättöjä. Parempiakin vierailupaikkoja voisi huonossa kunnossa olevalle paaville keksiä. (MLS)