EU:n suunnittelema pääomamarkkinaunioni ”suuri riski” yhteiskunnalle

Euroopan komission esitys ”epäperinteisten” pankkijärjestelmien käytön lisäämisestä Euroopassa – niin sanottu Pääomamarkkinaunioni (CMU) -aloite – aiheuttaa suuren riskin ihmisille ja ympäristölle, toteaa eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen liittouma.

CMU-aloite sisältää esityksen markkinapohjaisen rahoituksen lisäämiseksi, jossa ovat osallisina hedge-rahastojen ja investointipankkien kaltaiset tahot. Ne harjoittavat perinteisiä pankkitoimintoja, mutta tekevät sen perinteisen pankkijärjestelmän sääntelyn ulkopuolella. Komission mukaan CMU avittaa talouskasvua ja vähentää riippuvutta pankeista.

Mutta kansalaisjärjestöjen liittouma sanoo esityksen todellisuudessa olevan valheellinen lupaus joka palvelee ainoastaan suurten investointipankkien ja pääomarahastojen intressejä.

Anne van Schaik Euroopan Maan ystävistä toteaa:

— Kymmenet miljoonat ihmiset kaikkialla Euroopassa joutuvat edelleen kärsimään finanssikriisin seurauksista päivittäisessä elämässään – työttömyydestä, matalista palkoista, työväen ja sosiaalisten oikeuksien rapauttamisesta, sekä kasvavasta epätasa-arvosta. Miksi haluaisimme, että päättäjämme auraisivat tien seuravaan kriisiin?

— Vetoamme nyt Euroopan parlamenttiin ja 28 jäsenvaltioon jotta ne varmistaisivat ettei CMU-aloite kaiva yhtään enempää maata reaalitalouden, kestävän kehityksen ja ihmisoikeuksien alta, sekä Euroopassa että koko maailmassa. Tarvitsemme pikaisesti lakiesityksiä finanssimarkkinoiden epävakautta vastaan, sekä haitallisten investointien pysäyttämiseksi. Emme tarvitse uutta virheellistä ratkaisua talous- ja finanssikriisiin.

Yhteisessä julkilausumassaan kansalaisjärjestöjen liittouma toteaa CMU:n herättävän henkiin finanssikriisiä edeltäneet trendit huomioimatta kriisin opetuksia. Aloite merkitsee myös politiikan siirtymää kohti lyhytnäköistä kasvun ja kilpailun tavoittelua hinnalla millä hyvänsä, kun sen sijaan tarvittaisiin talouden pitkäkestoista kehitystä.

Vetoomuksen allekirjoittaneilla järjestöillä, joihin kuuluu ammattiliittoja, kuluttajajärjestöjä, kehitys- ja ympärstöjärjestöjä ja ajatuspajoja, on monenlaisia huolia CMU-aloitteeseen liittyen. Niihin kuuluvat riskit rahoituksen vakaudelle, yksityissijoittajille, eläkeläisille, kuluttajille ja työläisille sekä ympäristölliset, yhteiskunnalliset ja hallinnolliset huolenaiheet.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet:

  • Action Aid International
  • Attac (Itävalta, Ranska, Irlanti)
  • CEO (Corporate Europe Observatory)
  • Cittadinanzattiva, Italia
  • CNCD 11.11.11 (Centre national de coopération au développement), Belgia
  • ECCJ (European Coalition for Corporate Justice)
  • EAY (Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö)
  • FABI (Federazione Autonoma Bancari Italiani), Italia
  • Finance Watch
  • Euroopan Maan ystävät
  • First-Cisl, Italia
  • Fisac CGIL, Italia
  • Focsiv, Italia
  • Global Witness, UK
  • Housing Europe
  • Move Your Money, UK
  • NEF (New Economics Foundation), UK
  • Polish Institute for Human Rights and Business, Puola
  • Positive Money, UK
  • Réseau Financité, Belgia
  • Solidar
  • SOMO (Stichting Onderzoek Multinationale Ondernemingen), Alankomaat
  • Unisin (Unità Sindacale), Italia
  • Veblen Institute, Ranska
  • Vienna Chamber of Labor, Itävalta
  • Weed (World Economy, Ecology & Development), Saksa
  • World Future Council, Saksa

Lähde: Friends of the Earth Europe. Katso myös Finance Watchin artikkeli: Kuka hyötyy pääomamarkkinaunionista?

EU – kirkko keskellä (syrjä)kylää

Kauppat. kand. Esko Seppänen yrittäjien TJ-klubitapaamisessa 2.9.2010:

En halua edustaa paluuta eiliseen, mutta eilinen, siis syyskuun ensimmäinen päivä, symbolisoi mitä täydellisimmin eurohuomista. Huomenna on Suomessa enemmän EU:ta kuin tänään, ja ylihuomenna vielä enemmän.

Eilen, 010910, EU aloitti sodan suomalaista kalakukkoa vastaan ja hyökkäyksen kohteena oli erityisesti ahvenkukko. Unioni oli pohjustanut hyökkäyksen direktiivitykeillä ampumillaan Mainilan laukauksilla, eikä näiden laukausten ampujista synny kiistaa niin kuin eräistä toisista Mainilan laukauksista. Kyseessä olivat eukkujen direktiivitykit ja niillä ammuttiin Bryssälästä. EU ei voinut sietää sitä, että Suomi salli kenen tahansa mökkiläisen onkia ahvenia leivottaviksi kalakukkojen sisään. EU haluaa, että kalakukkoja leivotaan vain ammattikalastajien pyytämistä ahvenista, ja jos Suomi ei taivu EU:n tahtoon, rauha voitaneen palauttaa vain palkkaamalla Kallavedelle ahvenenpyyntivalvojat siihen malliin kuin Itämerellä ovat päivystäneet valastarkkailijat.

Ahvenkukkosota ei ole vielä vaatinut yhtä paljon uhreja kuin sääskentapon tai löylynheiton suomalaiset maailmanmestaruuskilpailut, eikä se ole saanut yhtä paljon kansainvälistä huomiota. Mutta ilman kalakukkojakin Suomi on taas kerran juostu maailmankartalle amerikkalaislehti Newsweekin tekemässä valtioiden paremmuusvertailussa. Me olemme aina tienneet, että Suomi on maailman paras maa, ja nyt sen tietävät muutkin. Olot maassamme tästä vielä paranevat, jos EU ei estä direktiiveillään ilmastomuutosta. Jokunen ukkosmyrsky tai syöksyvirtaus on suomalaisille halpa hinta siitä, että maamme lämpenee lämmittämättä.

EU haluaa lopettaa Suomen lämpenemisen pakottamalla jäsenmaat tuottamaan enemmän uusiutuvaa energiaa. Suomen on nostettava uusiutuvien osuus nykyisestä 29 prosentista 38 prosenttiin. Se vaatii suurimittaista puun lisäpolttoa, mikä yhtäällä nostaa puun kantohintaa ja toisaalla huonontaa Suomen metsäteollisuuden kilpailukykyä ja vähentää työpaikkoja.

EU ei pidä turvetta uusiutuvana polttoaineena (mitä se ei ole mutta on muulla tavoin Suomelle tärkeää kotimaista energiaa), ja niin ollen myös turpeen polttamisen osalta Suomi joutuu tuottamaan 38 % uusiutuvaa energiaa.

Jos on suo siellä, on vetelä täällä. Kun myöskään ydinvoima ei ole uusiutuvaa energiaa, jokainen atomisähköwatti vaatii lisukkeekseen 38 prosentin suuruisen uusiutuvan energian tuotannon. Jos sitä kustannusta ei aseteta uusien ydinvoimaloiden lupaehtoihin tuottajien investoitavaksi ja maksettavaksi, atomimyllyjen jauhamat voitot tulevat maksuun suomalaisille sähkönkuluttajille vastaavina uusiutuvan energian tuotannon investointikustannuksina. Siitä, että ydinenergian lisäksi tuotetaan mainittu 38 prosenttia uusiutuvia, on valtiovalta vastuussa EU:lle

Markkinoiden liberalisoimiseen liittyen EU:n tavoitteena on sähkön hinnan täydellinen irrottaminen tuotantokustannuksista ja sähkön arvopaperistaminen niin että vähittäissähkölle määräytyy viitehinta tukkusähkö- ja päästöoikeuspörsseissä. Sähkön hinta nousee, satoi tai paistoi, kun se hinnoitellaan sähköpörssien ehdoilla niin että vesi- ja atomisähkön tuottajat saavat halpasähköstään päivän korkeimman pörssihinnan.

Suomalaisen sähkön viitehinta määräytyy Oslon Nord Poolissa. Se on aloittamassa pörssihintayhteistyön Keski-Euroopan tukkusähköpörssien kanssa., Sen seurauksena Suomessa ja muissa halvan sähkön maissa hinta nousee ja kalliin sähkön maissa laskee, sillä kysyntä ja tarjonta kohtaavat toisensa vain hinnoissa, joiden kanssa vastaavat sähkötoimitukset eivät ole synkronissa. Kun pohjoismaiden ja Keski-Euroopan välillä riittävästi siirtokapasiteettia, siitä syystä pörssihinnat ovat pohjoismaisille sähköntuottajille virtuaalisia hintoja, joiden perusteella ne voivat edelleen korottaa kuluttajilta perittävää sähkön hintaa halpasähkömaissa, kuten Suomessa.

Kalliiksi ostajilleen tulee myös se sähkö, jonka tuottamiseen tarvitaan viherpiperryskapitalistien keksimiä päästöoikeuksia. Sähkö joutuu niiden kautta eräänlaiselle ekoverolle, jonka suuruudesta ei päätä julkinen valta vaan keinottelijat. Päästöoikeuksien hinta lisätään sähkön hintaan, ja niillä kuorrutetun kalliin hinnan saavat myös ne myyjät, jotka eivät niitä tarvitse tuotantoon.

Vuodesta 2013 alkaen sähköntuotannossa tarvittavat päästöoikeudet myydään huutokaupoissa, joihin oivat osallistua myös finanssitavaratalot, kasinotalouspelurit ja muut keinottelijat, siis myös ne, jotka eivät tarvitse päästöoikeuksia energian tai tavaroiden tuotantoon.

Päästöoikeuksien korkeakaan hinta ei tässä systeemissä huoleta sähkön tuottajia. jotka lisäävät päästöoikeuksien hinnan sähkön hintaan. Niille vesi- ja atomisähkön tuottajille, jotka saavat sähkön myynnissä korvauksen myös päästöoikeuksista ilman että niiden tarvitsee niitä ostaa, päästökauppa on kultamuna ja lisäydinvoiman rakentajille se on märkä uni. Huutokaupoissa päästöoikeuksista tulee finanssituotteita kaupankäyntiin niiden jälkimarkkinoilla eli samoissa pörsseiss, joissa keinotellaan myös sähkön hinnalla.

Markkinoiden liberalisoimisen ja harmonisoimisen, sähkön arvopaperistamisen ja pörssittämisen ja päästöoikeuksien finanssituotteistamisen, huutokauppaamisen ja pörssittämisen seurauksena sähkön hinta nousee – sijoittajien ja keinottelijoiden hyväksi – paljon yli sen, ja aivan vääristä syistä ja ihan erilaisiin käyttötarkoituksiin kuin mitä voidaan perustella ilmastonmuutoksen torjunnalla.

Kun kaikki sähkö kallistuu päästökaupan seurauksena vuonna 2013 ja edelleen sitä seuraavina vuosina, sähköstä tulee ylellisyystuote. Siitä ei tule luksusta siinä merkityksessä, että bulkkituotteesta saisi tehdyksi brändin (paitsi jos joku todella uskoo pistorasiasta tulevan vihreää sähköä), vaan siinä merkityksessä, että siitä tulee niin kallista. Niissä oloissa sähköntoimitusten kilpailuttaminen hinnanmuodostusketjun loppupäässä on hyttysten kuurnitsemista verrattuna hintojen syntymekanismiin ketjun alkupäässä.

EU:ssa hyväksytty laki Suomen lämpenemistä vastaan ja pörssimarkkinavoimien lihottamiseksi on ylikansallista lainsäädäntöä, EU:n kalliit terveiset halpasähkömaa Suomeen.

Ylikansallinen eroaa monikansallisesta siinä merkityksessä, että ylikansalliset lait ovat sitovia, vaikka asianomainen lainsäädäntöunionin jäsenmaa ei halua niitä voimaan omassa maassaan. Monikansalliset sopimukset taas eivät tule voimaan ilman kansallisten parlamenttien päätöksiä, jonka toimivaltaa ei ole luovutettu maasta ulos. Ylikansallinen on poliittista pakkoa, monikansallinen vapaaehtoisuutta.

Konjakissa syntynyt, liittovaltio- eli ”Eurooppa”-aatteessa marinoitu ja kuolemansa jälkeen EU:ssa pyhitetty Jean Monnet kirjoitti julki sen, mitä Monnet-professori Esko Antola ei sanota ääneen:

”Euroopan kansoja pitäisi ohjata kohden supervaltiota niin, että niiden kansat eivät ymmärrä, mistä on kysymys. Tämä voidaan saavuttaa toinen toistaan seuraavilla askelilla, joista jokainen on puettu taloudellisen päämäärän muotoon mutta jotka väistämättä ja peruuttamattomasti johtavat liittovaltioon..

Taloudellisiin päämääriin puettua EU:ta liittovaltioidaan, ja sitä varten ovat käytössä – kuten kirkolla risti tai entisellä Neuvostoliitolla sirppi ja vasara – liittovaltion vallanpitäjien vallan tunnuksina EU:n symbolit: tähtilippu, kansallislaulun korvike Eurooppa-hymni (jonka soidessa kansalaisia vaaditaan nousemaan ylös), kansallispäivän korvikkeena ylikansalliseksi vapaapäiväksi suunniteltu Eurooppa-päivä sekä – ennen muuta – euro, joka ei jousta. EU:n liittovaltioitumista on se, että euromaissa euron sijasta joustavat palkat, eläkkeet, sosiaaliturva ja työllisyys. Se tuottaa monille kansanryhmille huonoa sosiaalista vointia ja johtaa vastarintaliikkeiden syntyyn. Liittovaltioimista ovat myös euroverot, joita halutaan periä EU:n budjetin katteeksi. Sitä kautta se saisi entistä isomman budjetin, josta päätetään ylikansallisesti.

Euroopan Parlamentti perustelee symbolien tarvetta näin:

”Tunnukset ovat tärkeitä tekijöitä kaikissa viestintäprosesseissa ja erityisesti prosessissa, jonka avulla yleisö tunnistaa yhteiskunnallisen ryhmittymän tai järjestön ja samaistuu siihen, poliittiset elimet mukaan luettuina. Itse asiassa tunnukset ovat usein ratkaiseva tekijä, jonka perusteella yleisö sitoutuu tunnetasolla kyseisiin organisaatioihin.”

Tunnetasolla EU-kansalaisia siis pyritään näiden symboleiden avulla sitouttamaan euronationalismiin, ja siihen EU:n supervaltiollistamiseen, siihen liittyy myös EU:n militarisoiminen. Supervalta ei ole uskottava ilman aseellista pullistelua.

Kun nostetaan salkoon Suomen lippuja ja kun lauletaan lippuvalaa ”sinun puolestas elää ja kuolla, on halumme korkehin”, suomalaisia ei enää vaadita kuolemaan oman maan puolustamisessa vaan myös EU:n rauhaan pakottamisen – kansainvälisoikeudellisesti laittomissa – operaatioissa. Murtuu lapualainen vala isänmaalle: ”Orjuus pois, taikka menköön henki, niinkuin mennyt on isienkin, kunnia kuolla on vapauden tiellä. Tää vala on murtumaton.” Pohjanmaan miehet ovat tähän saakka aina olleet Suomessa varalla vieraan vallan maahantuontia vastaan, varalla kuin munkilla munat. Paljon onkin tarvinnut virrata vettä Kyröjoessa ennen kuin on tultu tähän tilanteeseen, että kuollaan taas pitkästä aikaa vieraan vallan sotajoukoissa vieraalla kielellä vieraiden tavoitteiden puolesta kaukana vierailla mailla.

Suosikkitaloustieteilijäni Nicholas Georgescu-Roegenin mukaan

”jokainen eliittiryhmä luo aina uuden sosiaalis-poliittisen mytologian, jonka avulla tilanne pysyy hallinnassa ja jonka avulla eliitti pystyy ylistämään itse tuottamiensa hallinnollisten palvelujen arvoa rahvaan silmissä saaden näin omien etujensa kaikkinaisen lisääntymisen näyttämään itsestään selvältä.”

Valta on taistelua siitä, kuka on yhteiskunnassa subjekti, kenen tekeminen on tärkeää, kenellä on henkinen hegemonia. Valta on sitä, että hallitseva eliitti pystyy esittämään oman etunsa ”yleisenä”. Yrjö Ahmavaara sanoo asian niin, että ”vallankäyttö suosii moniselitteistä, hämärää ja auktoriteetin tulkinnasta riippuvaa oppia” ja että ”vain sellaisen tärkeyttä voidaan liioitella, jolla ei ole kouriintuntuvaa mittaa”. EU:ssa sellaisia oppeja käyttävät liittovaltiovoimat ja maailmantaloudessa markkinavoimat.

Markkinavoimat ovat persoonaton valta. Ne hallitsevat maailmaa demokraattisesti pätemättömien ja kansalaisille auki kirjoittamattomin ”lainalaisuuksin”. Ne ovat kapitalismin everstijuntta. Ne ovat ei-kukaan, mutta samalla kaikki, joilla on sama ajattelu, sama logiikka, sama ahneus, sama usko, sama toivo, sama rakkaus; ja suurin niistä on rakkaus rahaan.

Markkinavoimille, joiden jumalallinen luonne on inhimillistä alkuperää, voidaan kirjoittaa korkea veisu: Iso Paha Raha on kärsimätön ja yrmeä, se kadehtii, kerskuu, pöyhkeilee, käyttäytyy sopimattomasti, etsii omaa etuaan, katkeroituu, ei muistele saamaansa hyvää, iloitsee vääryydestä eikä juhli totuuden kanssa. Kaiken se kattaa, kaiken se ottaa, aina se pettää, vallan se vie.

Ennen yrittäjä oli innovaattori, jolla oli idea tuottaa tai organisoida vanha uudeksi. Ajan kanssa yrittäjyys on marginalisoitunut ja sen tilalle on tullut tuotantoon nähden loismaista omistusta ja tuotantoon perustumaton rahatalous. Loismaisuutta on se, ettei luoda uutta vaan jaetaan uudelleen vanhaa tuloa ja varallisuutta, eikä se ole tasajakoa. Vanhojen omistajien omaisuuksia deflatoidaan luomalla virtuaalisilla finanssituotteilla fiktiivistä rahaa, inflatoimalla pääomamarkkinat virtuaalisella hötörahalla. Teollinen ravi on vaihtunut rahatalouden laukaksi. Yhteiskunnat ovat suuria kasinoita, joissa pikkupojat ja nokkelat tytöt pelaavat pörssipelejä ilman, että siitä on yleistä hyötyä; ilman että työllistetään työläisiä ja tuotatetaan heillä uutta arvoa.

Tarvitaan muutos. Kapitalismin kovalevy tarvitsee uuden päivityksen. Me vasemmalla kysymme tänään, tarvitaanko parempaa kapitalismia vai kapitalismia parempaa. Markkinavoimien finanssiherruus on keinottelua eikä vasemmistonkin – enemmän salaa kuin julkisesti – arvostamaa yrittäjyyttä. Finanssikapitalismissa rahan tuottaminen rahasta ”suosii moniselitteistä, hämärää ja auktoriteetin tulkinnasta riippuvaa oppia”.

Lordi Keynes, itsekin pörssikeinottelija, uskoi 1930-luvun Suuren Laman jälkeen tuotannon näkökulmasta hyödyttömien pelureiden roolin merkityksen väliaikaisuuteen ja oli valmis ”koroillaeläjien eutanasiaan”. Siinä asiassa voisivat liittoutua yrittäjät ja vasemmisto? Kummankaan intresseissä ei liene maksaa sitä suurta moraalikatoa, sitä, että keinottelijat saavat privatisoitua voitot mutta heidän tappionsa kansallistetaan, sitä, minkä tekivät rahakapitalismin systeemikriisissä keinotteluvoimille pelastusrenkaita heittäneet hallitukset. Seuraava pelastusrengas on muuten maailmanlaajuinen inflaatio, sillä ei kai kukaan luule, että kaiken maailman velallisten ylivelat saadaan maksetuksi uudella velalla ja keskuspankkien setelirahoituksella.

EU tuottaa finanssikapitalismille sen tarvitsemaa laillisuutta. Eduskuntakyselyyn vastannut Vanhasen hallitus arvioi, että 2000-luvun alussa EU:ssa oli hyväksytty Suomea velvoittavaa lainsäädäntöä 97 000 virallisen lehden sivua. Säädöksiä on sittemmin karsittu, mutta on niitä vieläkin yli 90 000 sivua. On siinä haastetta Suomen tuomareille ja varatuomareille, joiden EU-tuntemus on yleisesti kehnonlainen, voisi kai sanoa että olematon.

Lait edustavat aina hallitsevan luokan tahtoa ja ovat eliitin pakotusinstrumentteja kansalaisten, esimerkiksi kalakukkoleipureiden, alistamiseksi siihen tahtoon. Arkipäivän pakotusinstrumentteja ovat hallinnon rutiinit. Niiden käyttäjinä avainasemassa ovat virkamiehet, eivät poliitikot. Järjestelmän pakot toteutetaan Max Weberin mukaan valtiossa yleisesti hyväksyttynä oikeutena, jolle on ominaista muodollinen muoto. Silloin ei totella ketään henkilöä vaan laillisesti säädettyä ja yhteisesti hyväksyttyä epäpersoonallista järjestystä. Valtio hallintona edustaa pysyvyyttä, suunnitelmallisuutta, persoonattomuutta ja satunnaisuuksien minimoimista.

Kun EU:lla ei ole merkittävää omaa toimeenpano-osastoa, sen lait toimeenpannaan kansallisesti. Vanhasen hallitus sanoi avoimesti EU:n perustuslain hyväksymisen perusteluissa, että jos ovat ristiriidassa yhtäältä EU:n tahto ja toisaalta Suomen tahto, suomalaisen hallintokoneiston on viran puolesta pantava toimeen EU:n tahto: ”Unionioikeuden normin ja kansallisen oikeuden normin välisessä ristiriitatilanteessa lainsoveltajalla on velvollisuus turvata unionioikeuden tehokkuus ja tarvittaessa jättää viran puolesta soveltamatta kansallisen oikeuden normia, sen säädöshierarkkisesta tasosta riippumatta.

EU:n liittovaltioimisen tahtoa ilmaisevat edustavimmin sen yhteisölliset toimielimet: komissio, parlamentti ja tuomioistuin. Niistä vähiten tunnettu on tuomioistuin, jolla on tulkintamonopoli kaikkiin EU:ssa päätettyihin lakeihin. Se on itse ottanut sen kannan ja itse luonut sen oikeuskäytännön, että EU-lait ovat ensisijaisia jäsenmaiden lakeihin nähden.

Siihen EU:n perustuslakiesitykseen, jonka Ranskan ja Hollannin kansat hylkäsivät, oli EU-lakien ensisijaisuus kirjattu avoimesti omaksi artiklakseen. Sitä perusteltiin niin, ettei se muuta mitään; että niin se asia oli aina ollut. Lissabonin sopimuksesta tämä artikla kuitenkin jätettiin pois, jotta vastarintaliike ei saisi sitä kautta käyttönsä uutta superasetta. Kun asia on niin ilmankin, että se on kirjoitettu perustuslakiin, artikla voitiin jättää siitä pois sen vaikutelman synnyttämiseksi, että asia ei ole niin.

Sanotaan, että EU ei ole liittovaltio, kun sillä on vain se toimivalta, jonka jäsenmaat ovat sille luovuttaneet eikä se pysty itse omissa sen toimielimissä tehdyillä päätöksillä kasvattamaan omaa toimivaltaansa. Tuomioistuimella on kuitenkin siihen tahto ja kyky. Se voi siirtää lisää valtaa unionille vastoin jäsenmaiden enemmistönkin kantaa. Se kävi ilmi, kun EU:lle kaapattiin lakivaltaa valtioiden itsenäisyyden näkökulmasta olennaisessa asiassa: oikeudesta päättää itse rikosten rangaistuksista kansallisen oikeustajun mukaan.

Jäsenmaat olivat tehneet neuvostossa puitepäätöksen yhteisestä toimintatavasta päättämiensä ympäristölakien rikkomiseen ja jättäneet rangaistusseuraamukset kansalliseen toimivaltaan päätettäväksi jäsenmaiden parlamenteissa. Koska komissiolla oli perussopimuksissa, ympäristötoimivaltaa, se teki – painikielellä – vyörytyksen ja päätti yrittää saada valtansa ulottumaan myös rikkomusten rankaisuun. Se älähti, että väärä oikeusperusta ja että väärin säädetty ja haastoi neuvoston EY-tuomioistuimeen. Komissio halusi muuttaa neuvoston päätöksen sellaiseksi, että se saa määrätä myös rangaistuksista.

Tämä oli EU:n sisäistä, toimielinten välistä valtataistelua, ja siinä liittovaltiovoimat kokeilivat valtansa rajoja – ja voittivat. EU-tuomioistuin oli komission ja parlamentin (joka aina ja kaikessa himoitsee neuvoston päänahkoja) sekä Belgian, Italian, Itävallan ja Luxemburgin kannalla. Se päätti, että rangaistusseuraamukset voivat kuulua lakien toimeenpanon tehokkuuden varmistamiseksi komission toimivaltaan. Yksitoista jäsenmaata, mukaan luettuna suuret maat Saksa, Ranska ja Englanti ja myös pieni Suomi, halusivat säilyttää rikosten rangaistukset kansallisessa toimivallassa. Tämä jäsenmaiden enemmistö silloisessa 15 valtion unionissa olisi torjunut vallansiirron komissiolle kansallisen päätäntävallan asiana, jos siitä olisi päätetty tietoisella toimivallan luovutuksella. Siinä tapauksessa yhdenkin jäsenmaan kielteinen kanta olisi riittänyt estämään toimivallan siirron, mutta tuomioistuimessa siihen ei riittänyt edes niiden enemmistö.

EU:lla ei ole toimivaltaa parantaa kansalaisten sosiaalista vointia. Sen sijaan sillä on toimivalta huonontaa sitä, ja sitä tehdään tuomioistuimen tulkintavallalla. Hyökkäyksen kohteena on ollut eurooppalainen sosiaalimalli, jossa sosiaaliturva-asiat ovat jäsenmaiden kansallisessa toimivallassa ja joka perustuu ammattiyhdistysliikkeen kanssa sovittaviin työelämän normeihin. (Yhteis)markkinoiden vapauden varjolla komissio ottaa kantaa jäsenmaiden toimivallassa olevaan työ- ja sosiaalilainsäädäntöön, ja EU-tuomioistuin laillistaa sen suorittamat toimivallan kaappaukset.

Eurooppalainen (sosialidemokraattinen) ay-liike puolusti pitkään kritiikittömästi Lissabonin sopimuksen hyväksymistä, mutta prosessin kuluessa se rupesi vaatimaan perustuslakiin liitettäväksi sosiaalisia oikeuksia koskevia täydennyksiä. EU-tuomioistuin nimittäin opetti ay-liikkeelle kantapään kautta, että EU:ssa esimerkiksi lakko-oikeutta ei ole pyhitetty vaan työtaistelujen laillisuus riippuu tuomioistuimen tulkinnasta.

Ay-liike on joutunut 2000-luvulla kirjaamaan toimintaoikeuksiensa tapp(i)olistalle Viking Line-, Vaxholm-, Rüffert- ja Luxemburg-tuomiot.

Suomea koskenut Viking Line-tuomio rajoitti ay-liikkeen työtaisteluoikeutta ja toi oikeudelliselle pelikentälle uuden pelitavan: oikeudenkäynnin suomalaisessa lakkoasiassa englantilaisessa tuomioistuimessa. Ruotsin saama Vaxholm-tuomio ruhjoi sikäläisen vähimmäispalkkamenettelyn ja pakotti maan uusimaan koko työehtosopimusjärjestelmänsä (suomalaisten sopimusten yleissitovuuden suuntaan). Saksaan kohdistunut Rüffert-tuomio estää julkista valtaa asettamasta julkisissa tarjouskilpailussa ehtoa, jonka mukaan on noudatettava maassa voimassa olevia työehtosopimuksia. Luxemburgin valtiota taas kiellettiin soveltamasta muista EU-maista tuleviin työntekijöihin samoja työehtoja kuin oman maan kansalaisiin.

Ammattiliittoja hiertää pykälä palvelujen vapaakaupasta. Artiklan mukaan näitä palveluja, joiden maahantuontia ei saa rajoittaa, ovat erityisesti teollinen toiminta, kaupallinen toiminta, käsityöläistoiminta ja vapaiden ammattien harjoittaminen. Lähes kaikki työt mahtuvat laveasti määriteltyjen palvelujen piiriin ja ovat niin ollen EU:ssa vapaakaupassa.

Keskeinen asia on lähetettyjen työntekijöiden direktiivi. EU-tuomioistuin ajaa päätöksillään voimaan periaatetta, että noudatetaan lähettävän maan lakeja ja työehtoja. Sen kanta on ristiriidassa suuren julkisuuden saattelemana hyväksytyn palvelujen vapaakauppadirektiivin (ns. Bolkestein-direktiivin) kanssa. Kun europarlamentti äänesti siihen monia työn polkumyynnin rajoituksia, luultiin, että pahimmat pelot halpatyövoiman käytöstä kansallisten työehtojen polkemiseen oli torjuttu. Siitä jätettiin nimenomaan pois vaatimus siitä, että lähetettyihin työntekijöihin sovellettaisiin lähettävän maan työehtoja. Sen, minkä parlamentin enemmistö luuli kovassa taistossa uusliberalismia vastaan voittaneensa, tuomioistuin muutti kylmän rauhallisesti murskahäviöksi. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että ratkaisevat päätökset tehtiin halpatyövoimaa lähettävistä eli uusista jäsenmaista kotoisin olevien tuomareiden äänillä.

Kun EU-tuomioistuin tekee tulkintoja tapaus kerrallaan, vähitellen sen tulkinnoista muodostuu yhtenäinen viiteperusta tuleville tuomioille. Suomessa tuomiot määrätään lain mukaan eikä yksittäisten tapausten mukaan niin kuin eräissä muissa EU-maissa ja myös EU-tuomioistuimessa. Ay-liikkeen toimintaoikeuksien näkökulmasta tuomioistuin murentaa ns. kolmikantaa, joka on valtiovallan, työnantajien ja ay-pomojen pyhä kolminaisuus ja epädemokraattisen vallankäytön korporatiivinen ydin. Sitä saa ja pitää ravistella, mutta lakien mukaan eikä vain puskista ampumalla, tulkinnoilla.

Ongelma on, että maahamme tulee työntekijöitä muista EU-maista tarjoamaan palveluja ja polkemaan palkkoja huonommilla työehdoilla. Työvoiman vapaa liikkuminen EU:n sisällä on sitä, että uusien jäsenmaiden keikkatyöväki myy itseään halvemmalla kuin on työn hinta työntekomaan työmarkkinoilla ja vie sillä tavalla urakat näiden maiden omilta yrityksiltä ja työpaikat niiden työntekijöiltä. On perusteltua vaatia muiden EU-maiden reppufirmoja käyttäytymään Suomessa laillisesti, siis lakien mukaan, maassa maan tavalla, mutta EU estää sen. Suomessa on yli 20 000 ulkomaista rakennustyöläistä, joista vain kuutisen sataa maksaa veroa Suomeen ja muut eivät ehkä minnekään. Samaan aikaan on 30 000 suomalaista rakennustyöläistä ollut työttömänä ja joutunut elääkseen syömään suomalaista työttömyysturvaa.

Vieras keikka- ja repputyöväki, joka ei noudata Suomen lakeja ja työehtosopimuksia ja joka saa sille EU:lta laillisuuden burkhan, on, kansallinen ongelma. Voidaan kysyä, kenen yleinen etu mahtaa olla se, että sen monikymmentuhantisen ja monikotimaisen työvoiman laillisuusvalvontaa suorittaa maassamme vain parikymmentä virkamiestä tai että jo vuosia sitten valtiovarainministeriö lakkautti poliisin erikoisyksikön keikka- ja reppupalvelurikosten torjumiseksi poistamalla valtion budjetista sen rahoituksen?

Karl Marxin, monille kai tuttu tyyppi, työarvoteoriassa uutta arvoa syntyy vain ihmistyöllä ja vain tavaratuotannossa. Aika on siltä osin ajanut Marxin ohi. Tavarantuotanto on tärkeää, mutta se ei voi olla ainoa arvon mitta. Myös pään – ja sydämen – työssä syntyy uutta arvoa. Taloudessa hegemonia on siirtymässä aineettoman tuotannon organisoinnin suuntaan, ja sen johdosta kaikki kapitalismin johto-, sääntely- ja valvontakoneistot menevät uusiksi.

Vielä tänään teollinen tuotantotapa määrää kaupunkien tilankäytön, arkielämän elämisen ja ajankäytön rytmin sekä sosiaaliset rakenteet ja kansalaisyhteiskunnan toimintatilan. Pääoma on luonut tätä tarvetta tyydyttämään uudenlaisen proletariaatin: tilapäistyöntekijät eli prekariaatin. Markkinajoustavuuden nimissä prekariaatin on totutteleminen siihen, että tuhotaan raja työajan ja vapaa-ajan väliltä, vaaditaan työntekovalmiutta ottamaan vastaan mikä tahansa työ sekä pakotetaan muutto- ja siirtymisvalmiuteen tekemään työ missä tahansa paikassa. Se proletariaatti kuitenkin on älyllisen, ruumiillisen, tunnepohjaisen ja tiedonvälityksellisen yhteistyön uusi voima.

Olen ollut kerran aikaisemmin, parisenkymmentä vuotta sitten, alustamassa suomalaisen yrittäjäjärjestön tilaisuudessa. Silloin puheeni mottona oli se siteeraus Karl Marxilta, jonka mukaan palkkatyö on lievemmän laatuista ihmissyöntiä. Silloin ymmärrytin sen kuulijoillani niin, että yrittäjät ovat kannibaaleja.

Tänään tulkitsen sitaattia toisella tavalla: palkkatyö on lievemmän laatuista ihmissyöntiä, mutta yrittäjien valtaosa ei ole kannibaaleja vaan itsensä vapauttajia palkkatyöläisenä olemisesta ja kapitalistisesta palkkatyökurista. Sillä tavalla yrittäjät määrittävät yhteiskunnallisen kehityksen suunnan pois palkkatyöstä sen periaatteen mukaan, että ole itsesi herra. Yrittäjyys on vapausliike. Se voisi olla myös vapautusliike tavoitteena vapauttaa yrittäjät ja isänmaa loismaisen finanssipääoman kahleista. Kun EU on myös sen kapitalismin lajin olomuoto ja olotila Euroopassa, pitää puolustaa omaa etua myös EU:n pakkoja vastaan. Helppoa se ei ole, kun yhden suomalaisen pitää vastata sataa bryssää, mutta on itsenäisyyttämme ja elämänmuotoamme tässä ”maailman parhaassa maassa” puolustettu vaikeammissakin olosuhteissa ja ennenkin ylivoimasta vihollista vastaan.

Meppielämää 24.06.2008

EU oli tänään puoliunessa ja väsähtänyt, sammahtamaisillaan.

Neuvottomuuden kruunasi ehdotus EU:n omasta jalkapallomaajoukkueesta.
Tällainen vaikutelma syntyi, kun puheenjohtajamaan Jansa ja komission Barroso esittelivät aamulla europarlamentille juhannusaaton huippukokouksen tuloksia. Jansaa hämmensi se, että jalkapallo on Euroopassa korkeammassa kurssissa kuin EU.

Ylistettiin huippukokouksen suuria saavutuksia ruuan ja energian hinnannousun hillitsemisessä. Kumpaakaan EU ei kuitenkaan voi estää, jos ne ovat edelleen kallistuakseen maailman markkinoilla. Varsinkin sähkön hintaa EU on omilla toimillaan nostamassa taivaisiin suuryhtiöiden voittoja kasvattamaan.

Irlannin kansanäänestyksen tulokseen ei herroilla ollut muuta kommenttia kuin että jäsenmaiden pitää jatkaa sen ratifiointia. Toivotaan tilannetta, että kaikki muut 26 maata, joissa ei ole uskallettu kysyä kansan mielipidettä, hyväksyttävät parlamenteillaan sopimuksen ja että Irlanti jää yksin. Se tekee helpommaksi Irlannin kansanäänestyksen tuloksen mitätöimisen.

EU:lla on vain yksi tavoite: perustuslaki on saatava voimaan kunnioittamatta Irlannin päätöstä, joka perussopimusten mukaan ja siis laillisesti yksin riittää koko sopimuksen hylkyyn.

Irlanti ei kuitenkaan ole yksin!

Tshekin oikeistolainen presidentti Vaclav Klaus vaatii laillisuuden kunnioitusta poliittista mielivaltaa ja painostusta vastaan, ja Tshekki on tulossa Irlannin tueksi.

Haastattelussa (http://www.freenations.freeuk.com) hän sanoo, että ”koko Euroopan pitäisi kiittää Irlannin kansaa sellaisten nykyisten virheellisten prosessien hidastamisesta, jotka lisäävät unionistamista, kansallisvaltioiden alasajoa, ”alueiden Eurooppaa” ja ylhäältä alas tapahtuvaa keskittämistä. Ne oli kirjoitettu Lissabonin sopimukseen. Kansanäänestys oli täydellinen esimerkki siitä, mitä tavalliset ihmiset ajattelevat tästä kehityksestä.”

”Ratifiointia ei voida jatkaa eikä sopimus voi enää tulla voimaan.”

En ole Klausin poliittisia hengenheimolaisia enkä kannata haastattelun julkaisseen ”Freenationsin” yleistä retoriikkaa, mutta siinä asiassa olemme samanmielisiä, että EU:n pitää perustua lailliseen menoon olemassa olevien sopimusten pohjalta.

Toiseltakin suunnalta tulee tukea irlantilaisille, eritoten maan työläisille.

Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (ETUC) ruotsalainen puheenjohtaja Wanja Lundby-Wedin ja pääsihteeri John Monks vaativat (The European Voice 19.6) Lissabonin sopimusta täydennettäväksi erityisellä sosiaalisella pöytäkirjalla. Kun pöytäkirja on laillisesti sitova asiakirja, sen hyväksyminen merkitsisi ratifioinnin aloittamista alusta.

Vaatimus perustuu EY-tuomioistuimen päätöksiin ns. Viking Line, Vaxholm (Laval) ja Rüffert-tuomioissa.

Uusin päätös samassa ay-liikkeen toimintaoikeuksia kaventavassa sarjassa tuli 19.6.2008. Se löytyy tuomioistuimen kotisivuilta http://curia.europa.eu ja on päätös asiassa komissio vastaan Luxemburg.
Lissabonin sopimus ei lisää ay-liikkeen toimintaoikeuksia tai laillista työtaistelutoimia. Suomen ay-pomojen sopimusretoriikalta on tuomioistuimen jäsenmaiden lakeja ylemmillä päätöksillä pudonnut pohja pois.

Lähiaikoina muuten julkistetaan mielipidetutkimus, jonka mukaan suurempi osuus suomalaisistakin olisi hylännyt kuin hyväksynyt Lissabonin sopimuksen, jos meillä olisi ollut kansanäänestys.

Esko Seppänen

Eurooppalaista ay-liikettä lyödään

Eurooppalaista ay-liikettä lyödä mätkäistiin joulukuussa kahdella ikävällä EY-tuomioistuimen päätöksellä. Nyt (4.3.2008) tuli kolmas: ns. Rüffert-tapaus.

Tuomioistuimen mukaan julkisen vallan järjestämissä tarjouskilpailuissa ei saa asettaa ehtoa, jonka mukaan yritysten ja niiden alihankkijoiden on noudatettava voimassa olevaa työehtosopimusta.

EY-tuomioistuimesta tullut lakien tulkitsijasta lainsäätäjä, kun se ajaa kilpailun vapauden varjolla alas sosiaalista Eurooppaa.

Tapauskohtaisella lakien tulkinnalla se määrittää hallitusten ja europarlamentin tahdon ensi sijassa markkinoiden vapaudeksi, vaikka muitakin tukintamahdollisuuksia olisi päätösten perustaksi; onhan myös työntekijöiden suojelu kirjoitettu EU-lakeihin.

Rüffert-tapauksessa EY-tuomioistuin otsikoi tiedotteensa seuraavasti:

”Sellaisen työehtosopimuksen, jota ei ole julistettu yleisesti sovellettavaksi, vaikka jäsenvaltiossa tunnetaan tällainen järjestelmä, mukaisen palkan maksamista ei voida edellyttää tässä jäsenvaltiossa sovellettavan, julkisia hankintasopimusten tekomenettelyä koskevan lain nojalla sellaisilta rajat ylittäviä palveluja tarjoavilta yrityksiltä, jotka lähdettävät työntekijöitä tämän saman jäsenvaltion alueelle.”

Teksti näyttää suomen kieleltä, mutta ei ole sitä. Arkisuomellahan päätös tarkoittaa, että EU:n halpapalkkamaiden työntekijöitä pitää saada vapaasti tuoda korkeamman palkkatason maihin polkemaan työntekomaiden palkkoja ja työehtoja.

Kun EU:ssa neuvosto ja europarlamentti hyväksyivät palvelukaupan ”vapauttamista” koskevan ns. Bolkestein-direktiivin, siitä nimenomaan jätettiin pois vaatimus siitä se, että lähetettyihin työntekijöihin (posted workers) sovellettaisiin lähettävän maan työehtoja.

EY-tuomioistuin otti lainsäädäntövallan omiin käsiinsä, kun se päätti, että jäsenvaltiot eivät voi vaatia julkisissa hankinnoissa maksettavaksi työntekomaan palkkoja (kun sellaista ei vaadita yksityisenkään sektorin tarjouskilpailuissa!).

Dirk Rüffert on saksalainen lakimies, joka haastoi Ala-Saksin osavaltion oikeuteen rakennusyhtiö Objekt und Bauregie-yhtiön puolesta.

Ala-Saksin lainsäädännössä on määräys, jonka mukaan julkisia hankintoja (tässä tapauksessa Göttingen-Rosdorfin vankilan rakennuttamista) kilpailutettaessa yritysten on kirjallisesti sitouduttava maksamaan työntekijöilleen vähintään voimassa olevan työehtosopimuksen mukaiset palkat. Sama velvoite koskee myös alihankkijoita, jotka saavat osaurakoita teetettäväksi toisista maista tulevalla (halpa)työvoimalla.

Objekt und Bauregi-yhtiö oli antanut rakennustyön alaurakan puolalaiselle yritykselle, jonka todettiin maksaneen 53 työntekijälle vain 46,57 % säädetystä vähimmäispalkasta.

Ala-Saksin osavaltio sanoi urakkasopimuksen irti sopimusrikkomuksen perusteella, ja siitä syystä Objekt und Bauregie vei asian saksalaiseen tuomioistuimeen.

Yhtiö hävisi alioikeudessa, mutta valitti, ja valitustuomioistuin omasta puolestaan pyysi asiassa EY-tuomioistuimen ennakkopäätöksen. Se kysyi, voidaanko toisen jäsenmaan yritykset velvoittaa noudattamaan paikallisia työehtoja, jos ne sillä tavalla ”menettävät alhaisempiin palkkamenoihin perustuvan kilpailuedun”; mistä seuraisi, että ”työehtosopimusten noudattamista koskeva velvoite on rajoitus” vapaalle palvelujen tarjonnalle muista jäsenvaltioista tuleville luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille.

Valittajan mukaan EU:ssa ei saa rajoittaa palvelujen vapautta työehtosopimuksen mukaista palkkausta koskevalla urakkaehdolla.

EY-tuomioistuin tulkitsi asian ensi sijassa EY:n perustamissopimuksen artiklan 49 mukaan. Sen mukaan unionissa on palvelujen vapaa liikkuminen.

Se totesi, että Ala-Saksin laki rikkoo lähetettyjen työntekijöiden direktiiviä ja on este vapaalle (palkka)kilpailulle, eikä osavaltio niin ollen saa vaatia paikallisten työehtosopimusten noudattamispakkoa julkisissa hankinnoissa.

Päätöksen jälkeen Euroopan ay-liittojen konfederaation (ETUC) pääsihteeri John Monks antoi lehdistötiedotteen, jonka mukaan Rüffert-päätös ”on taas yksi tuhoisa ja vahingollinen tuomio äskeisen Laval-tuomion jälkeen”.

Kun EY-tuomioistuin tekee tulkintoja tapaus kerrallaan, vähitellen sen tulkinnoista muodostuu yhtenäinen viiteperusta tuleville tuomioille. Sellainen tapauskohtainen lainsäädäntötapa on vieras suomalaisessa oikeuskäytännössä, jossa tuomiot annetaan aina lain mukaan eikä yhtä tapauskeskeisesti kuin eräissä muissa EU-maissa – ja EY-tuomioistuimessa. Tapauskohtaisilla tuomioilla, jotka ovat ay-liikkeen toimintaoikeuksien näkökulmasta kielteisiä, on suuri merkitys tulevalle lainkäytölle: jokaisen uuden tuomion perusteella ongelma kasvaa.

Suomen ay-johto vaikenee, kun tapauksilla ei muka ole vaikutusta Suomeen.
Niillä rupeaa kuitenkin olemaan, jos ne yhdessä tekevät mahdolliseksi sosiaalisen dumpingin ja kansallisten työehtojen noudattamatta jättämisen – laillisesti lähetettyjen työntekijöiden direktiivin mukaan – koko EU:n alueella.

Aikaisemmista tuomioista kotisivullani: http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=536&Itemid=27

Esko Seppänen

EY-tuomioistuin rajoittaa lakko-oikeutta

EY-tuomioistuin antoi ennen joulua kaksi ennakkoratkaisua, joista toinen koski Viking-Linen ja Suomen Merimies Unionin kiistaa, jossa ammattiliitto pyrki sopimuksettoman tilan aikana työtaistelutoimilla painostamaan varustamoa, joka halusi palkkoja alentaakseen siirtää toimintansa Viroon. Toisin sanoen ulosliputtaa matkustajalautta Rosella ja ryhtyä soveltamaan työntekijöihin suomalaista työehtosopimusta huomattavasti heikompaa virolaista työehtosopimusta.

Toinen ennakkoratkaisu koskee latvialaisen Laval-yhtiön ja Ruotsin rakennustyöläisten liiton välistä kiistaa, jossa liitto vaati kyseistä yhtiötä maksamaan Vaxholmin kaupungin koulun rakennustyömaalle tuoduille latvialaisille työntekijöille Ruotsin rakennusalan työehtosopimusten mukaisia palkkoja, jotka olivat paljon paremmat kuin latvialaisen sopimuksen palkat.

Ratkaisuissa kyllä tunnustetaan ay-liikkeen lakko-oikeus sinänsä EU:n perusoikeudeksi, mutta yritysten vapaa sijoittautumisoikeus mihin tahansa maahan ja työvoiman vapaa liikkuvuus asetetaan ay-oikeuksien edelle. Näyttää siltä, että Euroopan unionissa ei kehdata poliittista syistä suoraan kieltää lakko-oikeutta, mutta sille asetetaan tuomioistuimen päätöksillä tiukat rajat ja nämä rajat pannaan kulkemaan työnantajaetujen vaatimissa puitteissa.

Viking-Linen tapauksessa katsottiin, että Suomen työlainsäädännön mukaan sallittu työtaistelutoimi oli EY:n perussopimuksen 43 artiklan mukaisen yrityksen sijoittautumisvapauden vastaisena kielletty. Lakko-oikeuden kieltoa lieventävinä seikkoina mainittiin, että ammattiliiton on pystyttävä näyttämään, että kyse on vain puolustustaistelusta ja osoittamaan, että työtaistelulla voidaan saavuttaa asetettu päämäärä. Työtaistelu ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen hyväksyttävän päämäärän saavuttamiseksi.

Lakkoilla siis saa, mutta sillä ei saa estää yrityksen siirtymistä toiseen maahan ja tässä tapauksessa virolaisen työehtosopimuksen käyttöönottamista.

Lavalin tapauksessa Ruotsin Rakennustyöläisten liiton toimeenpanema saarto katsottiin olevan työvoiman vapaan liikkuvuuden vastaista ja siten laiton. EY-tuomioistuin katsoo, että työtaistelutoimilla voidaan puolustaa vain niitä oikeuksia, jotka ovat suoraan Ruotsin lakiin kirjoitettu. Laittomia sen sijaan ovat työtaistelutoimet, joilla pyritään parantamaan yrityksen muiden kanssa tekemiä työehtosopimuksia. Tässä tapauksessa kiellettyä oli yrittää parantaa Lavalin Latviassa solmimia heikkoja työehtosopimuksia.

Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella suomalaisen ay-liikkeen johtajat eivät näe, että EY-tuomioistuimen päätös rajoittaa olennaisesti vapaata ammattiyhdistystoimintaa ja Suomen lakien mukaista lakko-oikeutta, vaan ovat ylipainokkaasti korostaneet lakko-oikeutta EU:n perusoikeutena. Jotkut linnoittautuvat työehtosopimusten yleissitovuuden muka turvan taakse.
Todellisuus on kuitenkin illuusiota paljon karumpi. Kaikki tietävät, että Olkiluodon atomivoimalatyömaalla on pitkään toiminut muun muassa puolalaisia rakennusalan firmoja, jotka noudattavat puolalaisia sopimuksia. Juuri ennen joulua paljastui, että Helsingin musiikkitalon työmaalla puolalaisille rakennustyöläisille maksettiin alla kahden euron tuntipalkkoja. Kyseinen puolalaisyritys on toiminut Suomessa vähintään kolme vuotta.
Sosiaalinen dumppaus on Suomessa täydessä vauhdissa.

Arto Viitaniemi
Tiedonantaja 28.12.2007

Yhteiskuntakeskustelussa tarvitaan vaihtoehtoja

Suomen hallituspuolueilla ei ole omaa aatetta. Erityisesti tämä koskee vasemmistoa ja Vihreitä. Hallitukseen osallistuvilla puolueilla on yhteinen EU-ideologia. Ne ovat kaikki valmiita vaihtamaan perusoikeudet ja kansanvallan markkinoiden vapauteen, kasvuun ja kilpailuun markkinavoimien ehdoilla.

Kansalaisille ja äänestäjille on sama mitä näistä puolueista äänestää – mikään ei muutu. Vaaliohjelmat kirjoitetaan tavalla, joka jättää tulkinnat puolueiden johtajille ja vaalien jälkeen ne määrää hallituskipeys.

Viime viikonloppuna Vasemmistoliiton ja Vihreiden puoluekokousten pääkysymys oli, miten olla mukana seuraavassakin hallituksessa. Samalla ne mahdollisimman selkeästi ilmoittivat tukevansa nykyistä menoa. Mitään jälkiä näiden puolueiden periaatteista ei nykyisen hallituksen politiikassa voi havaita. Sosiaalinen eriarvoisuus lisääntyy, työttömyys ei alene kuin tilastotempuilla, Suomen-lahden leväkukinnan edessä ollaan voimattomia ja vihreä ympäristöministeri rukoilee Suomelle poikkeuksia Kioton ilmastosopimuksesta. Seuraavassa hallitusneuvotteluissa kumpikaan puolue ei tule kaatamaan osallistumistaan hallitukseen ydinvoiman lisärakentamiseen – päätöksistään huolimatta!

Molemmille puolueille on hallituksen osallistumisesta tullut itseisarvo. Se on merkinnyt ja merkitsee omien periaatteiden ja aatteellisten arvojen myymistä ja kannattajiensa pettämistä. Perusteluksi ei riitä mukanaolo siellä, missä päätöksiä tehdään. Hyödyn tilanteesta noukkivat nyt samassa rintamassa olevat entiset poliittiset vastustajat. Sen mahdollistaa todellisen opposition puuttuminen.

Vain pääoma hyötyy tilanteesta, jossa politiikka on alistettu sen tahdon toteuttamiseen. Vapaiden markkinoiden nimeen vannovat puolueet ovat samalla menettäneet vaikutusvaltansa yhteiskunnan ohjaamiseen ja niiden ja myös ay-liikkeen toimintamahdollisuudet on pakotettu markkinoiden globaaleiden tavoitteiden määräämiin raameihin. Tilaa jää korruptiolle, rikollisuudelle ja uusille mafiamaisille verkostoille, jossa puolueet ha hallitukset ovat suurteollisuuden ja markkinavoimien panttivankeja.

Seuraavalta hallitukselta vaatii EMU:n kolmas vaihe ja siihen liitetty vakaussopimus, yhdistettynä paineisiin verotuksen harmonisoimiseksi, lisää leikkauksia. Länsi-Euroopan unionin, WEU:n ja EU:n yhdistäminen tulee ajankohtaiseksi ja painostus Suomen liittymiseksi NATO:n jäsenyyteen kasvaa.

EU:n itälaajentumisen myötä käynnistyvät keskustelut institutionaalisista muutoksista pienten maiden ”ylisuuren” vallan kaventamiseksi. Kokoomus tulee demareiden tukemana vaatimaan ydinvoiman lisärakentamista.

Kansalaisilta ei Suomessa kysytä juuri mitään. Eletään edustuksellisen demokratian pakkopaidassa. Nykyisellä menolla ei äänestäjille kukaan edes tarjoa vaihtoehtoa. Yhden totuuden maa voi olla myös yhden ja saman valheen maa. Yhteiskunnallinen keskustelu ja parlamentarismi edellyttävät, että kansalaisilla on mahdollisuus olla eri mieltä poliittisen eliitin kanssa ja, että heillä myös on kanavia käytettävissä protestinsa esittämiseen. Nykyisellä tavalla kuilu kansalaisten ja päättäjien välillä kasvaa ja johtaa passivoitumiseen ja välinpitämättömyyteen. Se puolestaan tarjoaa elintilaa erilaisille ääriliikkeille, kuten nationalismille ja rasismille.

Tarvitaan vaihtoehtoa. Vaihtoehto ei synny perinteisten nykypolitiikan sisäistäneistä puolueista tai niiden näennäisestä oppositiosta, vaan tavallisten kansalaisten aktivoitumisesta. Niiden, joiden mielipidettä ei enää kysytä. Siksi tarvitaan liikettä, jota MUUTOS 99 tavoittelee.

27.5.1998

”Sveitsissä toimiva International Federation of White Collar Workers (FIET, Kansainvälinen liikealan Ammattiliitto) on teettänyt tutkimuksen nimellä ”Keskuspankkitutkimus” selvittääkseen, mitkä ovat EMU:n vaikutukset virkailijoiden työttömyyteen. FIET:in arvio on, että EMU:n myötä katoaa 200 000 – 500 000 työpaikkaa. FIET:in pääsihteeri Philip Jenningsin mukaan pankit kieltävät tämän, eivätkä suostu kertomaan omia lukujaan.”

The European 27.3.-2.4.97

”KTV:n puheenjohtaja Jouni Riskilä näki suuren ja todellisen vaaran siinä, että Suomessa valtion ja kuntien työntekijät joutuisivat supistuspaineiden alla joustopuskureiksi siten, että pätkätyöt ja muut epätyypilliset työsuhteet joustaisivat tilanteiden mukaan.”

Jouni Riskilä, Kunta-alan ammattiliiton KTV:n puheenjohtaja (HS 11.3.97)

EU:n hallitusten välinen konferenssi 1996 ja Suomi

Eräs vahvimpia argumentteja Suomen EU-jäsenyyden puolesta oli Euroopan yhdentymisen rauhaa ja turvallisuutta edistävä merkitys.
Nykytilanteessa tämän argumentin käyttämisestä olisi syytä välittömästi luopua. Lähivuosien ja -ajan toiminta EU:ssa osoittaa, että suuntaus on ollut aivan päinvastainen.

Äskettäin ilmestyi Saksassa rauhantutkijan ja entisen (länsi)saksalaisen tiedustelu-upseerin Erich Schmidt-Eenboomin kirja siitä miten saksalainen tiedustelupalvelu, BND, vuodesta 1962 aktiivisesti on tehnyt työtä silloisen Jugoslavian hajottamisen eteen. Kirjassa (Der Schattenkrieger) käydään myös läpi se vaihe jolloin YK:n pääsihteeri Javier Perez de Cuellar kirjeessään EU:n hollantilaiselle ulkoasioiden komissaarille vetosi EU:hun, että se olisi ottamatta kantaa Jugoslavian kysymykseen liian aikaisin.

Ainoastaan viikko myöhemmin, joulukuussa 1991, näin kuitenkin tapahtui Maastrichtissa. Saksa hyväksyi Kroatian ensimmäisenä ja tämä pidetään monen rauhantutkijan mielestä sodan laukaisijana.
Mielenkiintoista, ja pelottavaa, on että kirja kiellettiin farssinomaisessa tuomioistuin prosessissa.

Ranska aloitti syksyllä 1995 ydinkoesarjansa Tyynellämerellä. Huolimatta siitä, että lähes kaikki lähialueen valtioiden hallitukset vastustivat hanketta. Huolimatta siitä, että alkuperäiskansojen oikeuksien loukkaukset ovat kaikkien ihmisoikeusasiakirjojen vastaisia. Tämä kuitenkin tapahtui suurten EU-maiden siunauksella.

Englannissa luotettavat lähteet kertovat jopa Englannin osallistumisesta taloudellisesti atk-simulaatio-ohjelmien kustannuksiin.

Saksassa hallituspuolueiden CDU/CSU:n ulkopoliittinen puhemies Karl Lamers totesi ydinaseiden eurooppalaistumisesta, että ”Vastauksemme Chiracille pitäisi olla positiivinen. Ydinaseilla tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan suurempi rooli kun ehkä haluaisimme.”

Pienille EU-jäsenmaille annettiin oikeus, pitkin hampain, muutamiin vastalauseisiin joilla ei ollut minkäänlaista merkitystä.
EU-komission tutkimusten lopputulos kokeiden vaarallisuudesta, oli aivan odotetusti, että ydinkokeet eivät ole vaarallisia huolimatta siitä, että asiantuntijat EU-parlamentin kuulemis-tilaisuudessa varoittivat siitä, että Mururoan atolli saattaa murtua ja, että kokeiden johdosta syntyneiden halkeamien kautta saattaa suodattua radioaktiivisia aineita mereen.

Nyt Ranska ilmoittaa omalla ylimielisellä tavallaan, että koesarja lopetetaan helmikuussa ja, että he toivovat, että Genevessä voidaan allekirjoittaa ydinkoesulkusopimus syksyllä. Uskomaton uusi-kolonialistinen ele. RANSKA – mutta ei muut.

Voiko maailma todella kieltää muilta mailta ydinkokeiden tekemistä Ranska vihaa herättävän huonon esimerkin jälkeen? USA:n tiedustelupalvelun viimeisten satelliittikuvien mukaan Intia todennäköisesti valmistelee uutta ydinkoetta. Viimeinen ydinkoe tehtiin Intiassa vuonna 1974.

NATO:n laajennussuunnitelmien takia, jonka prosessissa EU:n rooli on ratkaiseva, Venäjä puhuu jo uudesta varustelukierteestä, ydin- ja muun aseriisunnan keskeyttämisestä, joukkojen uudelleen sijoittamisesta, jopa Baltian maiden uudelleen miehittämisestä.

Ennen Madridin EU-huippukokousta joulukuussa, Saksa ja Ranska pitivät tapansa mukaan oman kokouksensa, jossa vedettiin kahdenkeskeisiä suuntaviivoja hallitustenväliselle konferenssille (HVK).

Helmut Kohlin ja Jacques Chiracin yhteinen sanoma oli, että HVK:ssa pääaiheet tulevat olemaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventäminen, institutionaaliset muutokset ja sisäinen turvallisuus.

Madridin huippukokouksen puheenjohtajan päätelmä-asiakirjassaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei todeta muuta kun että ”Unionin ulkopolitiikkaa on vahvistettava” ja, että ”on välttämätöntä, että unionilla on käytettävissään soveliaat keinot aiempaa tehokkaamman ja koordinoidumman ulko-politiikan toteuttamiseksi”.

Sen sijaan HVK:n valmisteluryhmän raportissa 5.12.1995 muistutetaan useampaan otteeseen Maastrichtin sopimuksen artiklasta J.4:staä jossa todetaan, että yhteisen puolustuspolitiikan määritteleminen ”saattaa aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen”.

Tämän yhteydessä sopii muistuttaa, että monet EU:n korkeat virkamiehet ja erityisesti Saksan johtavat poliitikot ovat esittäneet toivomuksensa (lue vaatimuksensa) kaikkien EU-maiden Länsi-Euroopan Unionin (WEU:n) ja NATO:n täysijäsenyydestä.
Suomen hallituksen pitäisi ennen HVK:n alkua 29.3.1996 selkeästi tuoda kansalaisten tietoon aikooko se nyt, tai myöhemmin, suostua näihin vaatimuksiin ja onko Suomen hallitus valmis hyväksymään ydinaseet koko EU:ta kattavana ”turvallisuusjärjestelmänä”. Tässä asiassa Suomen hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko viime kesästä on erittäin epämääräinen ja jättää, ilmeisesti tahallaan, ovet auki joka suuntaan.

EU-politiikan sopeuttaminen jäsenmaihin Emu-lähentymiskriteereiden muodossa on myös erittäin vakava yhteiskuntarauhaa vaarantava tekijä. Monessa jäsenmaassa budjettileikkaukset ovat vasta alullaan. Silti Ranskan ja Belgian kansalaisten reagointi on jo nyt erittäin voimakas ja Ruotsissa sairaaloiden toiminta on jopa vaarantunut pahasti lakkojen vuoksi.

Bernard Connolly, EU-komission entinen EMS-osaston (EMS = Euroopan rahajärjestelmä) päällikkö varoittaa syksyllä ilmestyneessä kirjassaan siitä, että rahaunioni voisi johtaa jopa sotaan. The European-lehden poliittinen toimittaja Victor Smart kysyy joulukuisessa Emu-artikkelissaan ”Tuleeko Maastricht aiheuttamaan massojen kapinointia?”

Italialainen La Stampa-lehti julkaisi ranskalaisten mellakat ”ensimmäisenä massamielenosoituksena Maastricht-tyylistä Eurooppaa vastaan.”

La Corriera della Sera kirjoitti ”Jälleen kerran Ranska johtaa Eurooppaa kokeilemalla kotonaan sitä katkeraa lääkettä joka odottaa muita.”

Göteborgspostenin eräs otsikko oli 11.12.1995 ”Valuuttaunioni levittää levottomuutta – suurlakot hallitusten leikkausten tuloksena”.

LO-tidningen (Ruotsin palkansaajajärjestön lehti) kirjoitti samoihin aikoihin ”EU-valuutta aiheuttaa massatyöttömyyttä”.

Suomessa hiljaisuus vallitsee.

Onko se tietämättömyyden – välinpitämättömyyden – alistumisen – vai odottamisen merkki?

HVK aloittaa neuvotteluprosessinsa Torinossa 29.3.1996. Edessä on monen vaikean asian ratkaiseminen. Toivottavasti asioista puhutaan niiden oikealla nimellä. EU-kansalaisten piirissä pilvilinnojen rakentaminen ei enää ole mahdollista.

Historia on osoittanut räikeällä tavalla, että EU ei tähän asti ole ollut heidän projektinsa ja tyytymättömyys on uhkailevan suuri.

Vaatimus kansanäänestysten järjestämisestä HVK:n jälkeen tulee nousemaan monessa EU-maassa. Siihen on Suomessa tällä kertaa valmistauduttava paremman ja huomattavasti rehellisemmän kansalaiskeskustelun pohjalta kun viimeksi.