Euroopan unionin finanssikriisi on viettänyt kesälomaa. Velkakriisi ei ole kuitenkaan kadonnut minnekään. Se alkaa näkyä nyt myös asiansa hyvin hoitaneiden maiden talouskasvun hidastumisena. Syksyn lähestyessä olemme edelleenkin lähtötilanteessa. Kohta viisi vuotta jatkuneen ongelman ratkaisua ei ole löytynyt. Euroopan keskuspankin viimeinen veto eli velkamaiden velkakirjojen ostaminen ei näiden maiden taloutta paranna.
Suomen johtavat poliitikot ovat sortuneet eurokriisin vangeiksi. Entistä synkemmissä tulevaisuuden näkymissä ei ole valoa näkyvissä. Yhä todennäköisempää on, että ratkaisuksi tarjotaan EU:n muuttamista liittovaltioksi ja sen seurauksena euromaiden yhteisvastuuta jäsenvaltioidensa veloista. Näyttää siltä, että tämä yritetään toteuttaa EU:n tapaan ilman kansalaiskeskustelua ja demokraattista menettelyä.
Olemmeko joutumassa vain maksajiksi? Onko nyt tapahtumassa lopullinen irtiotto demokratiasta? Mitä näkymiä liittovaltio tarjoaa? Pystyykö liittovaltio kansallisvaltiota tehokkaammin kilpailemaan kansainvälisillä markkinoilla? Onko liittovaltiolla joitakin salaperäisiä ominaisuuksia, jotka ratkaisevat ongelmat? Onko kansainvälinen kilpailu ylipäätään tämän vuosituhannen tärkein asia? Meillä on runsaasti kokemuksia tästä kilpailumantrasta. Se tuntuu merkitsevän pelkistetysti kaiken kaupallistamista – ihmisten peruspalveluita myöten. Sitäkö kansalaiset haluavat?
Jäsenvaltioita vaaditaan luopumaan sellaisista itsenäisen valtion tunnusmerkeistä kuten budjettivallasta ja lainsäädännöstä. Nyt uskotaan, että liittovaltiorakenne voisi ratkaista ongelmat. Pääsemme takaamaan muidenkin velkoja ja talletuksia!
En usko siihen, että euromaiden veroasteet, veronkeruun tehokkuus, tulonsiirrot ja julkisen sektorin tehtävät voitaisiin harmonisoida ja samalla estää se, etteivät vain joidenkin maiden veronmaksajat joudu maksumiehiksi. Siksi myös liittovaltiomalli johtaa näillä näkymin umpikujaan. Sekavuus, jopa sekoilu, näyttää tulleen jäädäkseen EU-maiden päätöksiin. Selvä piittaamattomuus EU:n omista päätöksistä esimerkiksi rahaliittoa perustettaessa tai nyt velkamaiden pakottaminen epäinhimillisiin säästöihin ei mitenkään auta ongelmien selvittämisessä.
Omien kelluvien valuuttojen käyttöönotto sen sijaan tarkoittaisi vastuun hajauttamista eri EU-maihin, eikä olisi tarvetta yhteisvastuuseen. Ekonomistitkin ovat monista erimielisyyksistään huolimatta kaiketi yhtä mieltä siitä, että valuuttakurssijärjestelmä ei ole kansantalouden tärkein asia.
Olli Salin
Vaihtoehto EU:lle ry:n puheenjohtaja
Julkaistu VEU-lehdessä 3/2012.