Vaihtoehto EU:lle -kansanliike: Irlanti on ainoa poikkeus

Irlannin kansalaisia on syytä onnitella heille tarjoutuvasta tilaisuudesta päättää EU:n perustuslakiesityksestä eli Lissabonin sopimuksesta kuluvan kuun 12. päivänä. Näyttää siltä, että minkään muun Euroopan unionin jäsenvaltion poliittinen johto ei halua kuulla kansalaisiaan.

Me suomalaiset emme voi muuta kuin toivoa, että irlantilaiset käyttävät viisaasti valtaansa ja päättävät hylätä esityksen. Vähättelevistä puheista huolimatta esitys jatkaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien mitätöimistä, voimistaa EU:n militarisointia ja tekee siitä käytännössä sotilasliiton ja perustuslain hyväksyvistä maista sen jäseniä.

Lissabonin sopimus jatkaa Euroopan unionin liittovaltiokehitystä luomalla yhä lisää ylikansallista lainsäädäntöä. Se voimistaa kaiken kaupallistamista ja uhkaa selvästi kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikkaan.

Se tuo suomalaiseen työelämään uuden elementin, jonka mukaan työehtosopimusten tulkintaan vaikuttavat pääoman kaupalliseen ja kilpailun vapauteen perustuvat intressit, joiden tulkinta alistetaan Ey-tuomioistuimen päätösvaltaan.

Kaikkialla tavalliset kansalaiset ovat eri mielipidemittauksissa olleet toista mieltä näistä ”uudistuksista”, mutta heidän mielipiteitään ei haluta kuulla.

Olemme varmoja, että kehitys, jota ihmiset eivät halua, ei voi olla kestävää.

Tiedotusvälineille 10.6.2008

Lisätietoja: Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskus ry puh. 09 682 3422, veu@co.inet.fi