Elämme aikaa, jossa pääoma muokkaa kansallisvaltioiden politiikkaa. Välineinään se käyttää Euroopan Unionia, Pohjois-Amerikan vapaakauppa-aluetta NAFTAa, Maailman kauppajärjestöä WTO:ta, Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää ja Maailmanpankkia. Kaikilla näillä järjestöillä on sama tavoite: pääoman vapaa liikkuvuus joka suuntaan, usein maihin, joissa ovat alhaiset palkka-kustannukset, ympäristönormit ja olematon sosiaaliturva. Näin ne lisäävät eriarvoisuutta ja siirtävät kansallisvaltioiden tuotantolaitokset ja pääoman ylikansallisten yritysten hallintaan. Pääoman etu ajaa kansalaisten tarpeiden ohi. Samalla se merkitsee demokraattisen järjestelmän valjastamista pääoman etujen ajajiksi, kansalaisten vaaleilla valitsemien edustajien asettamista markkinatalouden ”kovien realiteettien” eteen. Perustellusti voidaan puhua demokratian kriisistä.
Poliittinen eliitti ja talouselämän edustajat ovatkin jo vuosia vannoneet, että ainoastaan markkinoiden vapaus ja taloudellisen kasvun kiihdyttäminen tuo hyvinvointia. Jäljet tästä uus-liberalismista näkyvät nyt Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Venäjällä. Pelkään pahoin, että tämäkin on vasta alkua. Lähes puolet maailman talouksista on laman kourissa. Deflatorinen kehitys laskee edelleen esimerkiksi raaka-aineiden hintoja ja aiheuttaa niitä tuottaville yleensä köyhille maille kasvavia ongelmia. Kansantalouksien yhä tiiviimpi sitominen globaaliin maailmantalouteen, josta kaikenlainen sääntely puuttuu, merkitseekin kasvavaa turvattomuutta ja epävarmuutta tavallisten ihmisten elämässä.
Nimenomaan tästä ovat monet kansalaisjärjestöt kaikkialla maailmassa varoittaneet jo useita vuosia. Viime aikoina on joukkoon liittynyt myös multimiljardööri George Soros, joka äskettäin esitti vaatimuksen, että ”markkinakoneistoon olisi siroteltava enemmän hiekkaa”. Myös maailmanpankin johtaja James Wolfensohn uskoo, että ”sääntelyn purku, deregulaation, on eräissä tapauksissa mennyt liian pitkälle.”
Asiantuntijoiden keskuudessa onkin nousemassa kuuma keskustelu maailmantalouden tulevaisuudesta. On krapulan aika! Kuka laittaa virheitä tehneet poliittiset päättäjät vastuuseen? Saavatko samat poliitikot ja puolueet jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut? Kuitenkin harjoitettu politiikka on saattanut miljoonat ihmiset epätoivoon ja ahdinkoon.
Suomessa poliittinen eliitti on orjamaisesti yhtynyt globalisaatio- ja liberalisointikuoroon. Oppositiota ei ole ollut! Muodollinen oppositio on koko ajan tukenut, jopa ollut käynnistämässä nykymenoa.
Muutos 99 on lähtenyt liikkeelle ruohonjuuritasolta. Kun perinteiset puolueet eivät enää tarjoa poliittista vaihtoehtoa, on kansalaisten ryhdyttävä rakentamaan sitä. Me emme ole yksi. Eri puolilla Eurooppaa ja koko maailmassa ovat tavalliset ihmiset heränneet vaatimaan muutosta. He vaativat yhteiskuntien kehittämistä ihmisten ehdoilla!
30.9.1998