Suomen hallituspuolueilla ei ole omaa aatetta. Erityisesti tämä koskee vasemmistoa ja Vihreitä. Hallitukseen osallistuvilla puolueilla on yhteinen EU-ideologia. Ne ovat kaikki valmiita vaihtamaan perusoikeudet ja kansanvallan markkinoiden vapauteen, kasvuun ja kilpailuun markkinavoimien ehdoilla.
Kansalaisille ja äänestäjille on sama mitä näistä puolueista äänestää – mikään ei muutu. Vaaliohjelmat kirjoitetaan tavalla, joka jättää tulkinnat puolueiden johtajille ja vaalien jälkeen ne määrää hallituskipeys.
Viime viikonloppuna Vasemmistoliiton ja Vihreiden puoluekokousten pääkysymys oli, miten olla mukana seuraavassakin hallituksessa. Samalla ne mahdollisimman selkeästi ilmoittivat tukevansa nykyistä menoa. Mitään jälkiä näiden puolueiden periaatteista ei nykyisen hallituksen politiikassa voi havaita. Sosiaalinen eriarvoisuus lisääntyy, työttömyys ei alene kuin tilastotempuilla, Suomen-lahden leväkukinnan edessä ollaan voimattomia ja vihreä ympäristöministeri rukoilee Suomelle poikkeuksia Kioton ilmastosopimuksesta. Seuraavassa hallitusneuvotteluissa kumpikaan puolue ei tule kaatamaan osallistumistaan hallitukseen ydinvoiman lisärakentamiseen – päätöksistään huolimatta!
Molemmille puolueille on hallituksen osallistumisesta tullut itseisarvo. Se on merkinnyt ja merkitsee omien periaatteiden ja aatteellisten arvojen myymistä ja kannattajiensa pettämistä. Perusteluksi ei riitä mukanaolo siellä, missä päätöksiä tehdään. Hyödyn tilanteesta noukkivat nyt samassa rintamassa olevat entiset poliittiset vastustajat. Sen mahdollistaa todellisen opposition puuttuminen.
Vain pääoma hyötyy tilanteesta, jossa politiikka on alistettu sen tahdon toteuttamiseen. Vapaiden markkinoiden nimeen vannovat puolueet ovat samalla menettäneet vaikutusvaltansa yhteiskunnan ohjaamiseen ja niiden ja myös ay-liikkeen toimintamahdollisuudet on pakotettu markkinoiden globaaleiden tavoitteiden määräämiin raameihin. Tilaa jää korruptiolle, rikollisuudelle ja uusille mafiamaisille verkostoille, jossa puolueet ha hallitukset ovat suurteollisuuden ja markkinavoimien panttivankeja.
Seuraavalta hallitukselta vaatii EMU:n kolmas vaihe ja siihen liitetty vakaussopimus, yhdistettynä paineisiin verotuksen harmonisoimiseksi, lisää leikkauksia. Länsi-Euroopan unionin, WEU:n ja EU:n yhdistäminen tulee ajankohtaiseksi ja painostus Suomen liittymiseksi NATO:n jäsenyyteen kasvaa.
EU:n itälaajentumisen myötä käynnistyvät keskustelut institutionaalisista muutoksista pienten maiden ”ylisuuren” vallan kaventamiseksi. Kokoomus tulee demareiden tukemana vaatimaan ydinvoiman lisärakentamista.
Kansalaisilta ei Suomessa kysytä juuri mitään. Eletään edustuksellisen demokratian pakkopaidassa. Nykyisellä menolla ei äänestäjille kukaan edes tarjoa vaihtoehtoa. Yhden totuuden maa voi olla myös yhden ja saman valheen maa. Yhteiskunnallinen keskustelu ja parlamentarismi edellyttävät, että kansalaisilla on mahdollisuus olla eri mieltä poliittisen eliitin kanssa ja, että heillä myös on kanavia käytettävissä protestinsa esittämiseen. Nykyisellä tavalla kuilu kansalaisten ja päättäjien välillä kasvaa ja johtaa passivoitumiseen ja välinpitämättömyyteen. Se puolestaan tarjoaa elintilaa erilaisille ääriliikkeille, kuten nationalismille ja rasismille.
Tarvitaan vaihtoehtoa. Vaihtoehto ei synny perinteisten nykypolitiikan sisäistäneistä puolueista tai niiden näennäisestä oppositiosta, vaan tavallisten kansalaisten aktivoitumisesta. Niiden, joiden mielipidettä ei enää kysytä. Siksi tarvitaan liikettä, jota MUUTOS 99 tavoittelee.
27.5.1998