EU:n hallitusten välinen konferenssi 1996 ja Suomi

Eräs vahvimpia argumentteja Suomen EU-jäsenyyden puolesta oli Euroopan yhdentymisen rauhaa ja turvallisuutta edistävä merkitys.
Nykytilanteessa tämän argumentin käyttämisestä olisi syytä välittömästi luopua. Lähivuosien ja -ajan toiminta EU:ssa osoittaa, että suuntaus on ollut aivan päinvastainen.

Äskettäin ilmestyi Saksassa rauhantutkijan ja entisen (länsi)saksalaisen tiedustelu-upseerin Erich Schmidt-Eenboomin kirja siitä miten saksalainen tiedustelupalvelu, BND, vuodesta 1962 aktiivisesti on tehnyt työtä silloisen Jugoslavian hajottamisen eteen. Kirjassa (Der Schattenkrieger) käydään myös läpi se vaihe jolloin YK:n pääsihteeri Javier Perez de Cuellar kirjeessään EU:n hollantilaiselle ulkoasioiden komissaarille vetosi EU:hun, että se olisi ottamatta kantaa Jugoslavian kysymykseen liian aikaisin.

Ainoastaan viikko myöhemmin, joulukuussa 1991, näin kuitenkin tapahtui Maastrichtissa. Saksa hyväksyi Kroatian ensimmäisenä ja tämä pidetään monen rauhantutkijan mielestä sodan laukaisijana.
Mielenkiintoista, ja pelottavaa, on että kirja kiellettiin farssinomaisessa tuomioistuin prosessissa.

Ranska aloitti syksyllä 1995 ydinkoesarjansa Tyynellämerellä. Huolimatta siitä, että lähes kaikki lähialueen valtioiden hallitukset vastustivat hanketta. Huolimatta siitä, että alkuperäiskansojen oikeuksien loukkaukset ovat kaikkien ihmisoikeusasiakirjojen vastaisia. Tämä kuitenkin tapahtui suurten EU-maiden siunauksella.

Englannissa luotettavat lähteet kertovat jopa Englannin osallistumisesta taloudellisesti atk-simulaatio-ohjelmien kustannuksiin.

Saksassa hallituspuolueiden CDU/CSU:n ulkopoliittinen puhemies Karl Lamers totesi ydinaseiden eurooppalaistumisesta, että ”Vastauksemme Chiracille pitäisi olla positiivinen. Ydinaseilla tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan suurempi rooli kun ehkä haluaisimme.”

Pienille EU-jäsenmaille annettiin oikeus, pitkin hampain, muutamiin vastalauseisiin joilla ei ollut minkäänlaista merkitystä.
EU-komission tutkimusten lopputulos kokeiden vaarallisuudesta, oli aivan odotetusti, että ydinkokeet eivät ole vaarallisia huolimatta siitä, että asiantuntijat EU-parlamentin kuulemis-tilaisuudessa varoittivat siitä, että Mururoan atolli saattaa murtua ja, että kokeiden johdosta syntyneiden halkeamien kautta saattaa suodattua radioaktiivisia aineita mereen.

Nyt Ranska ilmoittaa omalla ylimielisellä tavallaan, että koesarja lopetetaan helmikuussa ja, että he toivovat, että Genevessä voidaan allekirjoittaa ydinkoesulkusopimus syksyllä. Uskomaton uusi-kolonialistinen ele. RANSKA – mutta ei muut.

Voiko maailma todella kieltää muilta mailta ydinkokeiden tekemistä Ranska vihaa herättävän huonon esimerkin jälkeen? USA:n tiedustelupalvelun viimeisten satelliittikuvien mukaan Intia todennäköisesti valmistelee uutta ydinkoetta. Viimeinen ydinkoe tehtiin Intiassa vuonna 1974.

NATO:n laajennussuunnitelmien takia, jonka prosessissa EU:n rooli on ratkaiseva, Venäjä puhuu jo uudesta varustelukierteestä, ydin- ja muun aseriisunnan keskeyttämisestä, joukkojen uudelleen sijoittamisesta, jopa Baltian maiden uudelleen miehittämisestä.

Ennen Madridin EU-huippukokousta joulukuussa, Saksa ja Ranska pitivät tapansa mukaan oman kokouksensa, jossa vedettiin kahdenkeskeisiä suuntaviivoja hallitustenväliselle konferenssille (HVK).

Helmut Kohlin ja Jacques Chiracin yhteinen sanoma oli, että HVK:ssa pääaiheet tulevat olemaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventäminen, institutionaaliset muutokset ja sisäinen turvallisuus.

Madridin huippukokouksen puheenjohtajan päätelmä-asiakirjassaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei todeta muuta kun että ”Unionin ulkopolitiikkaa on vahvistettava” ja, että ”on välttämätöntä, että unionilla on käytettävissään soveliaat keinot aiempaa tehokkaamman ja koordinoidumman ulko-politiikan toteuttamiseksi”.

Sen sijaan HVK:n valmisteluryhmän raportissa 5.12.1995 muistutetaan useampaan otteeseen Maastrichtin sopimuksen artiklasta J.4:staä jossa todetaan, että yhteisen puolustuspolitiikan määritteleminen ”saattaa aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen”.

Tämän yhteydessä sopii muistuttaa, että monet EU:n korkeat virkamiehet ja erityisesti Saksan johtavat poliitikot ovat esittäneet toivomuksensa (lue vaatimuksensa) kaikkien EU-maiden Länsi-Euroopan Unionin (WEU:n) ja NATO:n täysijäsenyydestä.
Suomen hallituksen pitäisi ennen HVK:n alkua 29.3.1996 selkeästi tuoda kansalaisten tietoon aikooko se nyt, tai myöhemmin, suostua näihin vaatimuksiin ja onko Suomen hallitus valmis hyväksymään ydinaseet koko EU:ta kattavana ”turvallisuusjärjestelmänä”. Tässä asiassa Suomen hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko viime kesästä on erittäin epämääräinen ja jättää, ilmeisesti tahallaan, ovet auki joka suuntaan.

EU-politiikan sopeuttaminen jäsenmaihin Emu-lähentymiskriteereiden muodossa on myös erittäin vakava yhteiskuntarauhaa vaarantava tekijä. Monessa jäsenmaassa budjettileikkaukset ovat vasta alullaan. Silti Ranskan ja Belgian kansalaisten reagointi on jo nyt erittäin voimakas ja Ruotsissa sairaaloiden toiminta on jopa vaarantunut pahasti lakkojen vuoksi.

Bernard Connolly, EU-komission entinen EMS-osaston (EMS = Euroopan rahajärjestelmä) päällikkö varoittaa syksyllä ilmestyneessä kirjassaan siitä, että rahaunioni voisi johtaa jopa sotaan. The European-lehden poliittinen toimittaja Victor Smart kysyy joulukuisessa Emu-artikkelissaan ”Tuleeko Maastricht aiheuttamaan massojen kapinointia?”

Italialainen La Stampa-lehti julkaisi ranskalaisten mellakat ”ensimmäisenä massamielenosoituksena Maastricht-tyylistä Eurooppaa vastaan.”

La Corriera della Sera kirjoitti ”Jälleen kerran Ranska johtaa Eurooppaa kokeilemalla kotonaan sitä katkeraa lääkettä joka odottaa muita.”

Göteborgspostenin eräs otsikko oli 11.12.1995 ”Valuuttaunioni levittää levottomuutta – suurlakot hallitusten leikkausten tuloksena”.

LO-tidningen (Ruotsin palkansaajajärjestön lehti) kirjoitti samoihin aikoihin ”EU-valuutta aiheuttaa massatyöttömyyttä”.

Suomessa hiljaisuus vallitsee.

Onko se tietämättömyyden – välinpitämättömyyden – alistumisen – vai odottamisen merkki?

HVK aloittaa neuvotteluprosessinsa Torinossa 29.3.1996. Edessä on monen vaikean asian ratkaiseminen. Toivottavasti asioista puhutaan niiden oikealla nimellä. EU-kansalaisten piirissä pilvilinnojen rakentaminen ei enää ole mahdollista.

Historia on osoittanut räikeällä tavalla, että EU ei tähän asti ole ollut heidän projektinsa ja tyytymättömyys on uhkailevan suuri.

Vaatimus kansanäänestysten järjestämisestä HVK:n jälkeen tulee nousemaan monessa EU-maassa. Siihen on Suomessa tällä kertaa valmistauduttava paremman ja huomattavasti rehellisemmän kansalaiskeskustelun pohjalta kun viimeksi.

Vuoden 1996 hallitusten välisestä konferenssista

LYHENNELMÄ PUHEENVUOROSTA/SUUREN VALIOKUNNAN JA ULKOASIAINVALIOKUNNAN JULKINEN KUULEMISTILAISUUS EU:N VUODEN 1996 HALLITUSTEN VÄLISESTÄ KONFRENSSISTA

Suomen EU-ministerivaliokunta on antanut julkisuuteen virkamiesten ja puolueiden edustajien laatiman muistion koskien EU:n Hallitusten välistä konferenssia. Suomen hallitus ei kuitenkaan sitoudu tähän muistioon vaan odottaa konferenssin lopullista asialistaa joka täsmentynee joulukuussa EU:n huippukokouksessa Madridissa.

EU:n eri elimissä hallitusten välistä konferenssia on huolellisesti käsitelty. Selvityksiä tai evästyksiä on olemassa komission, neuvoston ja EU-parlamentin taholta. Sen lisäksi kaikki EU-parlamentin valiokunnat ovat laatineet omat paperinsa konferenssiin.

Vaikka nämä asiakirjat eivät muodosta virallista neulottelupohjaa hallitusten väliselle konferenssille, ne kuitenkin heijastavat sitä poliittista ilmapiiriä mikä vallitsee EU:n johtavien poliitikkojen ja virkamiesten keskuudessa. Näitä asiakirjoja ei voida jättää huomioimatta konferenssin edeltävässä keskustelussa sillä se asettaisi EU-elinten toiminnan tarkoituksenmukaisuuden kyseenalaiseksi ja olisi vahva epäluottamuslause koko EU-järjestelmää kohtaan.

Yhteistä kaikille yllä mainituille asiakirjoille on EU-elinten toimivallan laajentaminen tavalla tai toisella. Tämä kehitys vie EU:ta kohti liittovaltiomallia.

Myös Maastrichtin sopimuksen myötä hyväksyttyyn, yhteiseen valuuttaan siirtyminen, on selvä askel kohti liittovaltiota. EMU:n ja Maastrichtin sopimuksen artiklan 107 myötä kansan valitsemien edustajien mahdollisuuden vaikuttaa ratkaiseviin taloudellisiin päätöksiin häviävät.

Ennen EU-kansanäänestystä viime lokakuussa EMU:sta ei paljon puhuttu. Moni suomalainen tuskin edes tiennyt äänestävänsä myös EMU:sta.

Vaikka EMU:n liittymisestä on jo päätetty Maastrichtin sopimuksessa ja vaikka eri tahot ovat korostaneet, ettei EMU-keskustelua tulla käymään Hallitusten välisessä konferenssissa, moni asia kuitenkin viittaa siihen, että jonkinasteista keskustelua on pakko käydä, joko julkisesti tai kulissien takaa.

Eräs merkittävä tekijä on Ruotsi, jossa EU-vastustaja saivat EU-parlamenttivaaleissa 11 paikkaa 22:sta.

Merkittävää on myöskin, että EU-komission tänä kesänä teettämän mielipidetutkimuksen mukaan 7 jäsenmaassa enemmistö kansalaisista vastustavat EMU:a. Niiden joukossa ovat kaikki pohjoismaat sekä Saksa, Itävalta, Englanti ja Kreikka.

Saksassa jopa 64 % kansalaisista sanoo ei EMU:lle. Mutta EMU:un ei suhtauduta kriittisesti ainoastaan tavallisten kansalaisten piireissä. Syyskuussa Peter Schmidhuber, Saksan Budesbankin hallituksen jäsen ja EU:n entinen budjetti-komissaari totesi, että on aika tunnustaa, että joko on muutettava EMU-aikataulu ja myöhäistää yhteiseen valuuttaan siirtymistä tai sitten on pehmentävä EMU:n konvergenssikriteerit.

Melkein samoihin aikoihin Saksan Teollisuuden Keskusliiton (Bundesverband der Deutschen Industrie) puheenjohtaja Hans-Olaf Henkel, esitti epäilynsä, että tämän hetken rahaunionin aikataulu ei yhdistäisi Eurooppaa, vaan jakaisi sitä ”kahteen luokkaan” ja hän totesi edelleen, että tällainen kehitys merkitsisi ”merkittäviä vaaroja saksalaiselle talouselämälle”.

Saksan suurimpiin pankkeihin kuuluvan Deutsche Bankin johtava ekonomisti, Norbert Walter, on esittänyt pelkonsa siitä, että EMU:n vaatima tiukka säästöpolitiikka heikentäisi Euroopan uutta nousukautta.

Nämä piirit ovat nyt vaatimassa uutta keskustelua EMU:sta; sanktioista ja ohjausmekanismeista EMU:n kolmannen vaiheen toteuttamisen jälkeen.

Keskustelua ei enää voida estää. Se on käytävä ja sen jälkeen on järjestettävä uusi kansanäänestys. On myöskin välttämätöntä käydä keskustelua siitä miten syvään integraatioon, elikkä millaiseen liittovaltiomalliin, Suomen hallitus on valmis menemään.

– Missä asioissa Suomen hallitus on valmis luopumaan jäsenvaltioiden veto-oikeudesta elikkä siirtymään enemmistöpäätöksiin?
– Onko Suomen hallitus valmis myöntämään suurille jäsenvaltioille enemmän ääniä neuvostossa?
– Aikooko Suomen hallitus hyväksyä määräenemmistöpäätöksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa?
– Miten Suomi aikoo pysytellä Maastrichtin sopimuksessa sovitun mahdollisen yhteisen puolustuksen ulkopuolella?

Ja ennen kaikkea
– Missä kysymyksissä Suomi on valmis käyttämään hallituksen välisessä konferenssissa veto- oikeutensa saadakseen tahtonsa läpi?

10.10.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA

Ruotsin tilanne – Hallitustenvälinen konferenssi

LYHENNELMÄ ALUSTUKSESTA – RUOTSIN TILANNE – HALLITUSTENVÄLINEN KONFERENSSI

Ruotsin EU-parlamenttivaalit olivat demokratian kannalta katastrofaaliset. Edes pääministeri Ingvar Carlssonin puheet ”työllisyys-unionin” perustamisesta eivät saaneet ruotsalaisia vaaliuurnille. Äänestysprosentti jäi 41,3:een mutta se ei suinkaan ole EU:n katastrofaalisin tulos. Vuoden 1994 EU-parlamenttivaaleissa äänestysprosentti jäi noin 35 prosenttiin Englannissa, Hollannissa, Portugalissa ja Irlannissa. Kuitenkin keskiarvo koko EU:n kohdalla nousi 56,5 prosenttiin mikä johtuu siitä, että sekä Belgiassa että Luxemburgissa on olemassa äänestyspakko.

Luvut osoittavat, että EU:n ainoa demokraattisesti valittu elin ei nauti kansan luottamusta ja, että sen legitimiteetti on vakavasti vaarassa.

Hallitustenvälisessä konferenssissa onkin tarkoitus keskustella EU-parlamentin valtaoikeuksien laajentamisesta. On kuitenkin erittäin kyseenalaista lisäisikö tämä kansalaisten luottamusta EU-parlamenttiin. Yhä kasvava etäisyys päättäjiin voi päinvastoin johtaa vielä räikeämpään piittaamattomuuteen.

Ja kaikki se valta, joka annetaan EU-parlamentille on pois kansallisten parlamenttien päätöksenteko-oikeudesta ja vie jäsenmaat yhä tiiviimpään liittovaltiojärjestelmään.

EU:n toimivalta onkin koko ajan kasvanut.

Tanskassa joka kuudes Folketingetin (eduskunnan) hyväksymä laki oli parlamenttikautena 1991-92 peräisin EU:sta. Parlamenttikautena 1994-95 EU:sta peräisin olevia lakeja oli jo joka kolmas. Silloin 73 Folketingetin hyväksymästä 224:stä laista oli EU-sopeutumista. Tähän lukuun on lisättävä 274 asetusta, jotka astuvat voimaan EU-päätöksinä heti jäsenmaissa ilman kansallisten parlamenttien hyväksymistä.

Suomessa annetaankin hallitustenvälisen konferenssin agendasta aivan erilaisen kuvan kun mitä ulkomaiset tiedotusvälineet välittävät;

Aiomme puolustautua pienten maiden vallan leikkausta vastaan. Pääministeri Paavo Lipponen väittää, että puolustuspolitiikasta ei tule syntymään keskustelua. Suomen tarkoitus ei ole eurooppalaisen liittovaltion kehittäminen. Saksassa käydään vilkasta keskustelua siitä miten EU:n suurimmalla rahoittajalla on myös oikeus valtaan joka vastaa sen väestömäärää.

Kun Suomi tarvitsee 1,7 miljoonaa asukasta saavuttaakseen yhden äänen ministerineuvostossa Saksa tarvitsee tällä hetkellä 8 miljoonaa asukasta tämän saavuttamiseksi.

Puolustuspolitiikasta, sekä hallitustenvälisen konferenssin valmisteluryhmän puh.joht. Carlos Westerdorp, että Saksan hallitus on täysin eri mieltä Paavo Lipposen kanssa. Saksan hallituspuolueen CDU:n parlamenttiryhmän puh.joht. Wolfgang Schäuble on jopa edellyttämässä, että kaikkien EU-maiden tulisi olla myös NATO:n jäseniä. Liittohallituskehityksestä sopii siteerata EU-komission puheenjohtajaa Jacques Santeriä, joka eräässä haastattelussa keväällä totesi, että ”Pyrin unioniin, jossa ylikansalliset elementit ovat vahvasti edustettuina, kuten Euroopan yhteisön perustajat toivoivat.”

27.9.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA

EU:sta uusi ydinasesupervalta

Ranskan presidentti Jacques Chirac totesi sunnuntaina antamassaan televisionhaastattelussa, että Ranska aikoo jatkaa ydinkoesarjansa 6 – 8 räjähdyksellä.

Enemmistö Euroopan kansoista, ja yli 60 % ranskalaisista vastustaa kokeita. Eri puolilla maailmaa ihmiset ovat raivonneet ja osoittaneet mieltä.

Samalla Ranskan pääministeri Alain Juppén kokeita puolustava julistus julkaistaan monessa EU:n päivälehdessä.

Alan Juppé kiittää Englannin hallitusta ja Saksan liittokansleria Helmut Kohlia siitä, että nämä esimerkillisesti eivät ole yhtyneet kokeiden vastustajiin joiden poliittinen tausta on Juppén mielestä täysin selvä.

Tämä on erittäin raskas loukkaus ympäri maailmaa vastustavia kansalaisliikkeitä kohtaan, eikä ole omiaan edistämään sitä yhteisymmärrystä ja vastuuta mitä Juppé peräänkuuluttaa julistuksessaan.

Juppén kuningasajatus on Ranskan ja Englannin ydinasepelotteen varaan rakennettu uskottava puolustus Euroopalle ja hän pahoittelee, että hän on joutunut kokemaan muutaman uuden EU-jäsenen asettuvan Ranskan vastaisen kampanjan kärkeen argumenttina ”ulkopolitiikka ja yhteinen turvallisuus” samalla kun he julistautuvat puolueettomiksi tavalla joka on vaikeasti yhdistettävissä poliittiseen unioniin.

Suomen hallituksen eduskunnalle 6.6.95 antamassaan selonteossa ”Turvallisuus Muuttuvassa Maailmassa, Suomen turvallisuuspolitiikan suuntalinjat” todetaan näin:

”Yhteiset arvot ja periaatteet kuten demokratia, ihmisoikeudet ja perusvapaudet, vähemmistöjen oikeudet, oikeusvaltioperiaate, sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä taloudellinen vapaus ja vastuu elinympäristöstä, joihin kaikki valtiot ovat sitoutuneet uudessa Euroopassa, ovat pohjoismaisen arvomaailman mukaisia. Ne ovat myös Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana.”

Ranskan päätös jatkaa ydinkokeita Tyynellä merellä sekä Alain Juppén itseriittoisa, halveksiva ja diskriminoiva julistus ovat loukkauksia kaikkia näitä Suomen hallituksen esittämiä Euroopan unionin yhteisiä arvoja kohtaan.

Joko Suomi on ymmärtänyt asiat väärin tai Ranska on yliarvioinut oman roolinsa Euroopassa. En tiedä kumpi on pahempi!