Maaliskuun 29 päivänä 1996 alkaa Torinossa, Italiassa EU:n hallitustenvälinen konferenssi (HVK), jonka tehtävänä joulukuussa Madridissa pidetyn EU-huippukokouksen mukaan on ”luoda poliittiset ja institutionaaliset edellytykset Euroopan Unionin sopeuttamiseksi tämän päivän ja huomisen tarpeisiin erityisesti tulevaa laajentumista ajatellen”.
HVK:ta on valmisteltu kesäkuusta 1995 lähtien valmisteluryhmässä, joka on koostunut yhdeksästä edustajasta jokaisen jäsenmaan ulkoministeriöstä, yhdestä komission edustajasta sekä kahdesta EU-parlamentin edustajasta, josta toinen oli saksalainen kristillisdemokraatti ja toinen oli ranskalainen sosialisti. Valmisteluryhmä jätti raporttinsa joulukuussa Madridin EU-huippukokoukslle jatko-valmisteluja varten.
Valmisteluryhmän raportissa kiinnitetään erityistä huomiota Maastrichtin sopimuksen niihin kohtiin, jotka mahdollistavat EU:n instituutioiden poliittisen syventämisen kohti vahvaa liittovaltio-mallia. Näistä kohdista ei paljon keskusteltu Suomessa ennen kansanäänestystä. Raportissa viitataan mm. seuraavaan artikloihin:
– artiklaan B (5), jolla unioni asettaa tavoitteeksi pitää kaikilta osin voimassa yhteisön säännöstö ja kehittää sitä yhteisön menetelmien ja toimielimien tehokkuuden turvaamiseksi. (Tämä mahdollistaa EU:n kehittämisen liittovaltioksi, jota esim. Saksan pankkimaailma on pitänyt välttämättömänä yhteisen valuutan perustana)
– artiklaan 189b (8), joka mahdollistaa uusien toimialueiden siirtämisen EU:lle
– artikloihin J.4 (6) ja J.10, joissa mahdollistetaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan uudistamisen siten, että se johtaa yhteiseen puolustukseen.
Raportissa korostetaan, että Euroopan uusien turvallisuuspoliittisten haasteiden takia on välttämätöntä mahdollistaa unionin eteneminen kohti mahdollista yhteistä puolustus-politiikkaa, mikä voi aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen. (Moni vaikutusvaltainen EU-poliitikko on esittänyt samanlaisia vaatimuksia omissa puheenvuoroissaan, joissa he ovat myöskin korostaneet Nato-jäsenyyden tärkeyttä)
– julistukseen väestösuojelusta, energiasta ja turismista, jolla mahdollistetaan näiden toimi-alueiden siirtäminen EU:n päätösvallan alaisiksi.
Kysymyksissä, jotka koskevat institutionaalisia kysymyksiä, kuten EU-komissaarien lukumäärää, äänimääriä ministerineuvostossa jne., viitataan valmisteluryhmän raportissa jäsenyysneuvottelujen ”Ioannina kompromissiin” sekä Korfun huippukokoukseen, joiden tuloksena Suomi ja muut samanaikaisesti jäsenyyttä hakeneet maat ovat periaatteessa antaneet EU:lle vapaat kädet edetä kohti liittovaltion rakentamista.
Koska suomalaiset hyväksyivät lokakuun kansanäänestyksessä 1994 EU-jäsenyyden neuvottelu-tuloksen mukaisesti, olemme siis myös antaneet suostumuksemme Suomen vaikutusvallan huomattavaan kaventamiseen. Tätä ei kuitenkaan selvästi kerrottu ennen kansanäänestystä.
Joulukuussa EU:n Madridin huippukokouksessa hyväksyttiin kuitenkin paljon laimeampi päätös-asiakirja, joka pääasiallisesti on eräänlainen ”lähihistoriallinen läpileikkaus” siitä miten hyvin EU on onnistunut eri tehtävissä.
Asiakirjasta löytyy kuitenkin muutama asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota.
Surkuhupaisin kirjoitus löytyy työllisyydestä, josta päätösasiakirjassa todetaan mm. että ”jäsen-valtiot ovat muuttaneet Essenin suositukset käytännön monivuotisiksi työllisyysohjelmiksi, joissa on otettu käyttöön uusia toimenpiteitä, jotka jo ovat alkaneet tuottaa tuloksia”.
Tämä siis joulukuussa 1995.
Joulukuussa työttömyys oli EU:n tilastokeskuksen, Eurostatin, mukaan lisääntymässä ainakin Luxemburgissa, Irlannissa, Saksassa, Belgiassa, Ranskassa ja Ruotsissa. Se lisääntyy myös Suomessa. Herää kysymys, eivätkö EU:n virkamiehet ja johtavat poliitikot seuraa omien elintensä raportteja?
Huippukokouksen asiakirjassa todetaan, että ”Eurooppa-neuvosto panee mielenkiinnolla merkille komission aikomuksen esittää vuonna 1996 budjettikurin ja rahaliiton koordinoinnin takaamisen keinoista perussopimuksen menettelyjen ja periaatteiden mukaisesti.”
Tähänastinen EMU-kuri on toistaiseksi johtanut tilanteeseen, joka on saanut ranskalaiset ja belgialaiset kaduille osoittamaan mieltä julkisen sektorin ja työolosuhteiden heikkenemistä vastaan. Ruotsissa palkansaajalehden (LO-tidningen) otsikko 8.12.95 kertoi, että ”EU-valuutta aiheuttaa suurtyöttömyyttä”.
Saksan pankkiirit taas vuorostaan moittivat EU-johtajia liian lepsuista otteista. He moittivat, että ennen kun ruvettiin puuhaamaan yhteistä valuuttaa olisi pitänyt kehittää vahva poliittinen unioni, eli liittovaltio.
Liittovaltioajatus on kuitenkin mahdoton ainakin Ruotsissa ja Tanskassa, luultavasti Englannissa, Itävallassa ja Suomessakin. Jää nähtäväksi miten HVK selviytyy tästä syvästä ristiriidasta kansalaisten ja pankkimaailman välillä.
EU:n laajentumisesta Madridin loppuasiakirja toteaa, että ”Eurooppa-neuvosto kehottaa komissiota arvioimaan tarkemmin laajentumisen vaikutuksia yhteisön politiikkaan, erityisesti maatalous- ja rakennepolitiikan osalta”.
Suomessa on jo nyt kerrottu, että maatilojen lukumäärä on vähennettävä 115 000:sta n. 70 000:een jotta kilpailukyky säilyisi.
Laajentuminen vauhdittaisi huomattavasti tätä alasajoa ja johtaisi todennäköisesti lopetettavien maatilojen lukumäärän kasvuun. Tämä heijastuisi suoraan elintarviketeollisuuteen, joka on jo nyt osoittanut halukkuutensa rakentaa uusia tuotantolaitoksia entisiin Itä-Euroopan maihin lähelle raaka-ainetuotantoa ja uusia markkinoita.
Näin syntyisi taas uusia työttömiä Suomessa, Ruotsissa, ja muissa EU:n reunavaltioissa. HVK:ssa tästä tulee arka keskustelunaihe, ellei pystytä osoittamaan korvaavia työllistämiskeinoja.
18.2.1996