Outo Eurooppa-päivä

Tänään vietetään Eurooppa-päivää. Suosituksena on, että lipputangossa liehuisivat sekä Suomen että Euroopan Unionin liput. Euroopassa on noin 40 maata. Juhlinnasta voi päätellä, että Suomen virallinen kanta on, että Eurooppa on yhtä kuin EU. Kanta edustaa puhdasta imperialismia.

EU:lle on ominaista, että se mitä ei saavuteta teoilla ja kansalaisten kannalta hyvillä tuloksilla, korvataan seremonioilla ja symboleilla. Hymyilevät perhepotretit jokaisen kokouksen jälkeen ja EU-eliitti televisioruuduissa esittelemässä hunajaisin äänenpainoin sekavia päätöksiä tai kansalaisten kannalta epäedullisissa kompromisseja, kuten jäsenmaiden hallituksille annettuja uusia julkistalouden leikkausohjeita. Loistavia esimerkkejä tästä ovat Amsterdamin kokous ja äskettäinen EMU-kokous.

Euroopan Unionia ei suomalaisten kannata juhlia. Suomen lyhyen EU-jäsenyyden aikana hallitus on pannut myyntiin kansallisomaisuuden lisäksi kaikki pohjoismaiden hyvinvointivaltion perusarvot. Suomen sanottiin menevän EU:hun viemään sinne pohjoismaisia arvoja. Nyt ei kuitenkaan enää pidetä huolta vanhuksista, kouluopetuksesta tai tasa-arvosta ja koko sosiaalisten hyvinvoinnin käsitekin on kyseenalaistettu. On luovuttu julkisuusperiaatteesta, demokratiasta ja kansalaisten oikeudesta valita myös omat talouspolitiikan päättäjänsä.

Nyt Suomi anelee itselleen liennytystä katupölyraja-arvoista ja vihreä ympäristöministeri rukoilee lupaa poiketa Kioton sopimuksen ilmastopäästönormeista.

Kun EMU-pöly laskeutuu jatkuu EU-politiikka kohti entistä tiiviimpää liittovaltiota. Asialistalle tulevat EU:n yhteinen puolustus, Agenda 2000, pienten maiden kannalta epäedulliset enemmistö-päätökset ja laajentumisen kustannukset sekä vero-, talous- ja sosiaalipolitiikan harmonisointi.

EMU-oloissa talouden valtakeskusten ehdoilla tehty rahapolitiikka johtaa meillä Suomessa valtion ja kuntien talouksien loputtomiin leikkauksiin. Tätä kehitystäkö meidän pitäisi juhlia?

Vaihtoehto EU:lle kansalaisliike haluaa näistä asioista kansalaiskeskustelua, eikä ongelmien lakaisemisesta maton alle tai peittämistä seremoniapelleilyyn ja mainoskampanjaan. Me luotamme ihmisiin. Me emme tarvitse EU:ta emmekä EMU:a.

9.5.1998