Ryhmä tutkijoita ja aktivisteja mukaan kansanäänestysaloitteeseen eurojäsenyydestä

Joukko tutkijoita ja asiantuntija­-aktivisteja ilmoittaa allekirjoittaneensa Paavo Väyrysen esittämän kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.

He kehottavat kaikkia kansanvaltaisen EU-­politiikan ystäviä tekemään samoin, jotta voidaan varmistaa, että eduskunnan enemmistö asettuu kansanäänestyksen järjestämisen kannalle. (Ks. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372)

Samalla he tuovat esille omat perustelunsa kansanäänestyksen puolesta. Allekirjoittajien keskeinen yhteinen perustelu on kansanvallan vaaliminen. Suomen EU-­jäsenyyden demokraattinen perusta on vuoden 1994 kansanäänestys. Tämän jälkeen Euroopan unioni on kuitenkin peruskirjamuutosten myötä voimakkaasti muuttunut. Eurokriisin puhjettua vuonna 2008 unionin luonteeseen ovat merkittävästi vaikuttaneet niin sanotut kriisinhoitotoimenpiteet. Suomen jäsenehtoja on kansanäänestyksen jälkeen lisäksi voimakkaasti muuttanut päätös liittyä ainoana Pohjoismaana euro­alueeseen. Näiden muutosten johdosta on käynyt epäselväksi, nauttiiko Euroopan unioni ja Suomen tapa osallistua siihen enää kansalaisten tukea.

”Allekirjoittajat eivät kaikilta osin, tai välttämättä edes pääosin, yhdy Väyrysen perusteluihin aloitteelleen”, toteaa allekirjoituksia kerännyt filosofian dosentti, SDP:n kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren, ”mutta meitä yhdistää arvio, että hyvä Eurooppa­politiikka on mahdollinen vain jos kansalaiset saadaan mukaan keskustelemaan ja tekemään valintoja.”

”Allekirjoittaminen teki minulle tiukkaa” sanoo akatemiatutkija Johanna Oksala ja jatkaa: ”Halusin olla mukana muistuttamassa siitä, että kansanäänestystä eurojäsenyydestä voi kannattaa muistakin kuin nationalistisista lähtökohdista.”

Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen, maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki korostaa, että vaikka euroäänestys olisi syytä järjestää kaikissa jäsenmaissa utopiaa ei pidä jäädä odottamaan. ”Tavoitteena on nykymuotoisen EMUn politisointi ja solidaarinen, tulonjaot mahdollistava fiskaalinen unioni, jonka toimielimet olisi demokratisoitu, ja jossa talouskuri olisi korvattu ekologisen uudelleenteollistamisen ohjelmalla”, sanoo Patomäki.

Keskustalaisen kaupunginvaltuuston jäsen Vantaalta, lakimies Johannes Hirvaskoski korostaa, että euron olemassaolo edellyttää tulonsiirtounionia tai yhdenmukaistettua finanssipolitiikkaa. ”Ensimmäiseen ei ole poliittisia edellytyksiä, toinen johtaa jo kolmannen suvereenin valtion peruspilarin menettämiseen ­ siis lainsäädäntövallan ja rahapoliittisen vallan lisäksi nyt myös finanssipoliittisen vallan” Hirvaskoski arvioi.

Tietokirjaliija Risto Isomäki yhtyy myös Väyrysen aloitteeseen. ”Pakkohan meidän on jollakin tavalla päästä eroon nykyisen kaltaisesta euroalueesta, muuten tässä käy todella huonosti”, sanoo Isomäki.

Tampereelta vihreän liikkeen aktivisti Marko Ulvila, jonka aloitteesta tutkija-­aktivistien nimien keräys alkoi, korostaa poikkipoliittisen yhteistyön tarvetta. ”Euroopalle ja Suomelle on vaarallista jos globaalia yhteisvastuuta kannattavat ihmiset jättävät Euroopan unionin perusteellisen kritiikin äärioikeiston yksinoikeudeksi”, Ulvila toteaa.

Aloitteessa mukana

Jaana Airaksinen, kustantaja, Helsinki
Yrjö Hakanen, kaupunginvaltuutettu, Helsinki
Outi Hakkarainen, tutkija­aktivisti, Helsinki
Johannes Hirvaskoski, kaupunginvaltuutettu, Vantaa
Risto Isomäki, kirjailija, Helsinki
Johannes Kananen, yliopistonlehtori, Helsinki
Joel Kaitila, jatko­opiskelija, Jyväskylä
Marianne Laxén, fredsaktivist, Helsingfors
Joona Mielonen, kaupunginvaltuutettu, Kotka
Johanna Oksala, akatemiatutkija, Helsinki
Heikki Patomäki, professori, Helsinki
Antti Ronkainen, jatko­opiskelija, Helsinki
JP Roos, professori, Helsinki
Marko Ulvila, tietokirjailija, Tampere
Thomas Wallgren, filosofian dosentti, Helsinki

Lisätietoja

Thomas Wallgren: 0504154808, thomas.wallgren (ät) iki.fi
Marko Ulvila: 0445332368, marko.ulvila (ät) iki.fi

​Euron ja EU:n perustaminen suuren rahan markkinoiden vapauden pohjalle on johtanut kriisiin, joka on iskenyt kovimmin työntekijöihin, työllisyyteen, julkisiin palveluihin, sosiaaliturvaan ja demokratiaan. Samalla kriisiä käytetään oikeistolaisen talouskurin ja autoritaarisen liittovaltion voimistamiseen. Tarvitaan toisenlainen Eurooppa, jossa ihmisten ja luonnon hyvinvointi asetetaan liikevoittojen sijasta tärkeimmäksi. Kansanäänestys tarjoaa mahdollisuuden laajalle keskustelulle vaihtoehdoista sekä aloitteille demokraattisen ja solidaarisen Euroopan rakentamiseksi.
— Yrjö Hakanen

​Suomeen tarvitaan lisää kriittistä keskustelua taloudesta, etenkin talouskasvun hegemonian sekä ekologisen kestävyyden ja ihmisten hyvinvoinnin välisestä ristiriidasta. Ihmiskunta tarvitsee jo nyt 1,5 maapallon verran luonnonvaroja, luku olisi yli kaksinkertainen jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuten suomalaiset. Ihmisten tasa­arvoisen hyvinvoinnin ja tulevien sukupolvien toimeentulon asettaminen aidosti talouspolitiikan tavoitteeksi tarkoittaa kasvun ylivallan kyseenalaistamista, ympäristön kantokyvyn kunnioittamista sekä taloussuunnittelun mittareiden muuttamista. Tarkka arviointi euroalueeseen kuulumisesta on tärkeä osa kriittistä keskustelua ja kansanäänestys erinomainen sysäys asialle. Kyse on myös demokratiasta. Suomen liittyminen euroalueeseen tehtiin pelkällä valtioneuvoston tiedonannolla. Melkoinen määrä suomalaisia ei varmaankaan ymmärtänyt antaneensa vuoden 1994 kansanäänestyksessä ääntänsä Euroopan unioniin liittymisen lisäksi myös rahaliitolle. Nyt on aika antaa kansalaisten äänen kuulua.
— Outi Hakkarainen

​Euroopan unioniin ja euroon liittyvät sopimukset pakottavat tällä hetkellä myös Suomen hallituksen toimimaan laskusuhdannetta syventävällä tavalla, eli leikkaamaan ihmisten ostovoimaa ja omaa kulutustaan aikana, jolloin lama uhkaa muutenkin painaa päälle. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että asioita ei jaksettu miettiä loppuun saakka silloin kun euroaluetta perustettiin. Nykyisen kaltainen järjestelmä on todennäköisesti pakko
purkaa. Jos näin ei tehdä, seurauksena on todennäköisesti vielä pahempi lama kuin 1930­-luvulla. Valtioille täytyy jälleen antaa lupa siirtää osa veloistaan keskuspankeille ja meidän täytyy päästä eroon tilanteesta jossa meillä on virallisesti vain yksi euro mutta sen sisällä 19 eri valtion joukkovelkakirjoja. Nykyinen järjestelmä on liian altis keinottelulle.
— Risto Isomäki

Miksi eurojäsenyydestä pitää järjestää kansanäänestys
— Johannes Kananen

Eurojärjestelmä on luotu pankkien ja suuryhtiöiden ehdoilla ja demokratian kustannuksella. Pelatessaan jäsenmaat toisiaan vastaan sekä julkistalouden sääntöjen että kilpailukykyideologian kautta, euro itsessään ruokkii epäluuloja ja nationalismia jäsenmaissa. Eurojärjestelmä sisältää epäterveitä kannustimia. Koska se pakottaa varmistamaan julkistalouden rahoitusaseman vientiylijäämällä, järjestelmän institutionaalinen logiikka ohjaa jäsenmaat ”nuijimaan naapureitaan”. Keino tähän on kampittaa työväestöä ja vähäväkisiä palkkojen, julkispalveluiden, sosiaaliturvan, ja eläkkeiden leikkauksilla. Jäsenmaiden keskinäinen kilpailu murentaa sisämarkkinoita ja estää eri maiden työväestön välisen solidaarisuuden syntymistä. Todella olemassa oleva euro on siten omien tavoitteidensa kanssa ristiriidassa. Mutta ennen kaikkea se on ristiriidassa eurooppalaisten hyvinvoinnin ja ja demokratian kanssa. Eurojäsenyydestä on vihdoin käytävä älyllisesti rehellinen
keskustelu.
— Joel Kaitila

​I Sverige arrangerades en folkomröstning om Euron och diskussionen var intensiv. Även i vårt land behöver vi en öppen och demokratisk diskussion, så att medborgarna förstår att de har ett inflytande och ett ansvar.
— Marianne Laxén

​Eurokriisi on antanut troikalle tekosyyn kiristää otettaan jäsenvaltioihin demokratian kustannuksella. Suomenkin talouspoliittista liikkumavaraa ja itsenäisyyttä on rajoitettu viime vuosina suoraan usealla eri tavalla mm. budjettikurisopimuksella. Kansalaisten demokraattista valtaa talouspolitiikkaan on kavennettu ilman, että toimille on haettu kansalaisten mandaattia. Oli EMU­-jäsenyydestä mitä mieltä tahansa, on kansanvallan
näkökulmasta välttämätöntä antaa kansalaisten ilmaista haluaako se jatkaa itsenäistä päätösvaltaa rajoittavassa rahaliitossa. Suomessa kansanäänestykset eivät valitettavasti sido eduskuntaa, mutta kansanäänestyksen järjestäminen käynnistäisi jo itsessään tärkeän keskustelun rahaliiton tulevaisuudesta ja kehittämisestä.
— Joona Mielonen

​Talouden asiantuntijat ovat melko yksimielisiä siitä, että Suomen eurojäsenyys on ollut virhe. Perusteluni kannattaa tätä aloitetta eivät kuitenkaan ole ensisijassa talouspoliittiset eivätkä nationalistiset. Uskon eurooppalaiseen solidaarisuuteen ja suhtaudun kriittisesti ekologisesti kestämättömään kasvutalouteen. Tunnistan myös ylikansallisten hallintorakenteiden tärkeyden globalisoituneessa maailmassa. Näiden hallintorakenteiden on kuitenkin perustuttava vahvalle demokratialle. Jotta voimme rakentaa aitoa solidaarisuutta sekä tasa­arvoista ja ekologisesti kestävää Eurooppaa, nykyinen EU vaatii radikaalia uudistamista sen demokratiavajeen korjaamiseksi. Kansanäänestys Suomen jäsenyydestä euroalueessa olisi askel tätä tavoitetta kohden ainakin kolmella tavalla: 1) se ratkaisisi tällä hetkellä epäselvän kysymyksen Suomen eurojäsenyyden demokraattisesta perustasta 2) se tekisi välttämättömäksi laajan julkisen keskustelun talouskuripolitiikasta, EU:n tulevaisuudesta sekä Suomen roolista siinä 3) se voisi toimia sysäyksenä EU:n demokraattiselle uudistamiselle myös Euroopan laajuisesti.
— Johanna Oksala

EU-muutos: toivo on kansalaisaloitteissa ja kansanäänestyksissä
— Heikki Patomäki

Cosmopolitan Futures for Europe — Thomas Wallgren

Kansalaisaloite eurojäsenyydestä tärkeä keskustelunavaus

Heinäkuussa julkisuuteen tuli europarlamentaarikko Paavo Väyrysen aloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa. Aloitteen on tällä hetkellä allekirjoittanut lähes 38 000 suomalaista.

Aloitteen perusteluissa todetaan, ettei euroalue ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Siihen kuuluminen on aiheuttanut Suomelle taloudellista vahinkoa, työttömyyttä ja julkisen talouden pahan alijäämän. Lisäksi euroalueen päätöksentekojärjestelmää ollaan muuttamassa tavalla, joka olennaisesti kaventaisi Suomen taloudellista ja valtiollista itsenäisyyttä.

Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskus pitää aloitetta tärkeänä avauksena keskustelulle nykyisen EU-politiikan vaihtoehdoista, joka on pitkään puuttunut. Se myös korostaa tarvetta rakentaa Suomeen laajempaa EU-kriittistä liikettä.

Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin ilman kansanäänestystä. Eduskunnalle ei 1998 annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.

Eduskuntakäsittelyä varten kansalaisaloite tarvitsee 50 000 nimeä. Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskus kehottaa allekirjoittamaan kansalaisaloitteen ja kokoamaan voimia laajempaan EU-kriittiseen liikkeeseen.

Jos kansan enemmistö kannattaisi Suomen pysyttäytymistä euroalueessa, se hyväksyisi käytännössä euroalueen muuttumisen velkaunioniksi ja ylikansalliseksi liittovaltioksi. Jos kansanäänestys sen sijaan johtaisi Suomen eroamiseen euroalueesta, euron rinnalla otettaisiin käyttöön kansallinen valuutta. Tällöin Suomi olisi raha- ja talouspolitiikan suhteen samassa asemassa kuin muut Pohjoismaat.

Kansalaisaloitteen voit allekirjoittaa täällä.

Euroopan unioni etsii keinoja pitää Kreikka mukana eurossa, mutta se voi tarkoittaa tottumista siihen, että rahajärjestelmän piiriin kuuluu maksukyvytön valtio, sanoo Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk.

Lähde: Taloussanomat

Olisiko nyt aika?

Noin runsas vuosi sitten ehdotin että Suomen olisi kannattanut lähteä eurosta. Tuolloin se olisi vielä merkinnyt sitä, että Suomen uusi valuutta olisi devalvoitunut ja muutenkin eroaminen olisi pitänyt tehdä mahdollisimman yllätyksellisesti. Korkotasomme olisi myös saattanut hetkellisesti nousta, mutta ennenkaikkea valuutan devalvoitumisella olisi ollut selvästi positiivisia vaikutuksia tilanteessa jossa Suomi oli syvässä lamassa. Nyt olemme edelleen lamassa (tai tilapäisen lievän elpymisen jälkeen olemme taas hajoamassa) ja kauppataseemme on merkittävästi huonontunut, mutta toisaalta ympäröivä maailma on myös merkittävästi muuttunut.

Komissaari Olli Rehnin mukaan Suomi on saanut huonon maineen maana joka valmistelee lähtöä eurosta. Toinen EU-janitsaari Alexander Stubb taas vakuuttaa, että Suomi on sataprosenttisesti sitoutunut euroon eikä missään nimessä tule siitä lähtemään ja on valmis kaikkiin uhrauksiin mitä eurossa pysyminen edellyttää. Asetelma on selvä: ne joiden mielestä Euroopan Unionin etu on asetettava eurooppalaisten kansallisvaltioiden edun edelle, pitävät eurossa pysymistä ehdottoman välttämättömänä. Ne, joiden mielestä Euroopan Unioni edelleen on itsenäisten kansallisvaltioiden yhteenliittymä jonka ensisijaisena tarkoituksena on olla hyödyksi jäsenilleen, ovat toista mieltä. Jos on niin, että eurossa pysyminen on jollekin maalle haitallista, niin vastuullisen poliitikon tulee ajatella maansa etua.

Meitä pelotellaan jatkuvasti euron hajoamisen karmeilla seurauksilla. On ilmeistä, että tilanteessa jossa euro hajoaa pakon edessä, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole, seuraukset ovat ikäviä kaikille niille maille jotka ovat edelleen mukana. Ne eivät välttämättä ole niin ikäviä kuin kauhukuvien maalailijat esittävät: on todennäköistä että ne maat jotka ovat pitäneet taloutensa kohtuullisessa kunnossa eivät joudu kärsimään tolkuttomista koronnousuista, valuutan arvon romahduksesta (joskin se ei olisi yksinomaan haitallista). Sen sijaan jos on tehty sitoumuksia euron tukemisesta ja jouduttu maksamaan suuria summia erilaisiin rahastoihin, niin niitä rahoja ei enää saada takaisin vaan voidaan yhtäkkiä olla tilanteessa jossa vastuut realisoituvat oikeina velkoina. Kuten The Economist arvioi, nämä vastuut ovat suhteellisesti raskaampia meille.

Suomelle on kuitenkin olemassa vaihtoehto, jota muille maille, ehkä Hollantia lukuunottamatta, ei ole: voisimme erota eurosta heti, vapaaehtoisesti. Erolla ei olisi meille mitään taloudellisesti vahingollisia seurauksia:

Suomen valtionlainojen korot laskisivat, Suomen uuden valuutan arvo nousisi hiukan, vapautuminen uhkaavista vastuista parantaisi taloudellisia näkymiämme ja lisäisi edelleen luottamusta Suomen kykyyn selviytyä isommastakin kriisistä. Kuten Juhana Vartiainen, joka innokkaasti on levittänyt väitettä, että Ruotsi ei suinkaan ole hyötynyt siitä että se ei ole eu-rossa (tosin meidänhän piti hyötyä selvästi enemmän siitä että olemme eurossa) on todennut, rahapolitiikka on oikeasti toissijainen ja ennen kaikkea on tärkeää että talouden perusedellytykset ovat kunnossa.

On totta että rahapolitiikalla ei maata pelasteta jos se on muuten kuralla, mutta toisaalta huonolla rahapolitiikalla voi maan viedä kuralle, niin kuin vaikka Suomen 90-luvun laman aikana, jolloin tehtiin kaikki mahdolliset virheet, liian korkeasta kiinteästä valuuttakurssista tolkuttomiin budjettileikkauksiin juuri silloin kun niitä ei olisi pitänyt tehdä.

Suomen ulkomaankaupasta pieni osa (n. 30% viennistä ja alle 30% tuonnista) on euroalueen sisäistä, tosiasia mitä on yritetty piilotella puhumalla EU-kaupasta yleisesti. Tämäkin on lisännyt euron haitallisuutta meille. ulevaisuudessa ei ole näköpiirissä että tärkeimmät kauppakumppanimme liittyisivät euroon. Toisin sanoen, juuri nyt vastuullisten suomalaisten poliitikkojen, jotka pitävät silmämääränään Suomen etua, tulisi ei ainoastaan varustautua euron romahdukseen vaan irrottaa Suomi eurosta. Tätä edellyttävät Suomen ankeat talousnäkymät ja odotettavissa oleva kestävyysvaje. Vain epäisänmaalliset poliitikot, joita nykyään löytyy eniten ihmeellisesti kokoomuksen riveistä, pitävät eurossa pysymistä pyhänä asiana, jota ei saa kyseenalaistaa. Tilaisuus ei toistu, kohta junan vauhti on sellainen ettei siitä enää voi hypätä ilman vaaraa.

On helppo muuten todeta, että irrottautumisella eurosta on positiivisia vaikutuksia. Kun (väärä) uutinen Suomen valmistautumisesta eroamaan eurosta tuli julki, niin Suomen valtionlainan korko laski heti.

J P Roos

professori

Helsingin yliopisto

Julkaistu VEU-lehdessä 3/2012.

”Euro selviää vain 20%:n todennäköisyydellä”

Lontoossa toimiva Centre for Economics and Business Research -ajatushautomo arvioi, että euro hajoaa. Ehkä jopa lähikuukausina.

Ennustus pohjautuu think tankin näkemykseen siitä, mitä tapahtuu vuonna 2011. Vision keskeisin opinkappale on euron hajoaminen.

Ajatushautomon toimitusjohtaja Douglas McWilliams uskoo, että lopun ajat ovat lähellä, kun Espanjan ja Italian täytyy keväällä uudelleenrahoittaa 400 miljardin euron edestä joukkolainojaan.

– Euro voi hajota jo tässä vaiheessa, vaikka eurooppalaiset poliitikot ovat normaalisti kyenneet vastaamaan kriiseihin, hän kirjoittaa.

Pitkällä, kymmenen vuoden ajanjaksolla hän antaa eurolle kuitenkin pessimistisen ennustuksen: rahaliitto hajoaa 80 prosentin todennäköisyydellä.

McWilliamsin arviosta kirjoitti Suomessa ensimmisenä verkkolehti Uusi Suomi.

Kauppalehti 3.1.2011

Kaatuuko euroalueen pyramiditalous?

Kreikan ja muiden velkaisimpien euromaiden rahoituskriisi uhkaa koko euroalueen talousnäkymiä. Suuri osa pohjoisten euromaiden ylijäämistä on peräisin juuri niistä etelän alijäämämaiden velkavetoisista kulutusjuhlista, jotka pian päättyvät pakkosäästämiseen. Euroalueen pyramiditalous on vaarassa, arvioi tunnettu eurokriitikko.

Euroalueen sisäinen talous muistuttaa keskeisiltä osin tyhjän päälle pystytettyä pyramidihuijausta, joka uhkaa nyt Kreikan ja muiden velkaisimpien euromaiden rahoituskriisistä kaatua omaan mahdottomuuteensa. Vaakalaudalla on siis myös ylijäämämaiden talous.

Näin tylyn kärjistyksen takana on euron ja euromaiden rahaliiton tunnetuimpiin arvostelijoihin kuuluva ekonomisti Bernard Connolly, joka on jo pitkään ennustanut euroalueen ajautuvan sisäisten tasapaino-ongelmiensa ja rahaliiton rakennevikojen takia vakavaan kriisiin.

Connolly oli 1990-luvulla EU:n komission rahapoliittisen osaston johdossa, ja tuli tuolloin tunnetuksi saatuaan potkut rahaliittoa ja eurohanketta koskevien kriittisten puheenvuorojensa takia. Nykyisin hän johtaa perustamaansa Connolly Global Advisers -analyysiyhtiötä.

Nyt euroalueella on käynnissä juuri sellainen talouskriisi, jonka ainekset ovat Connollyn mukaan olleet olemassa euron syntymästä asti. Alijäämämaiden velkavetoinen kasvu on tullut tiensä päähän, ja seuraukset ulottuvat pelkkiä alijäämämaita laveammalle kautta koko euroalueen.

Velkakupla varmisti euron menestyksen

Viime vuonna kirjoittamassaan artikkelissa Germany and the EMU Ponzi Game (suomeksi suunnilleen Saksa ja Euroopan rahaliiton pyramidihuijaus) Connolly kuvailee kattavin perusteluin, kuinka koko euroalueen talouskasvu on rahaliiton alusta asti perustunut suurelta osin eteläisimpien euromaiden ylivelkaantumiseen.

Euron ensimmäisen vuosikymmenen menestys oli Connollyn mukaan tavallaan suuri velkakupla, joka on vasta nyt finanssikriisissä ja taantumassa alkanut puhjeta.

Saksan ja muiden harvojen ylijäämäisten euromaiden ylijäämät ovat Connollyn mukaan pitkälti peräisin nyt kriisiin ajautuneiden euroalueen alijäämämaiden velkavetoisista kulutusjuhlista. Talous kasvoi pohjoista myöten niin kauan kuin etelä otti lisää velkaa ja eli yli varojensa. Tässä peruste pyramidi-rinnastukseen.

Samoilla linjoilla on kansainvälisten suursijoittajien arvostama analyysiyhtiö GaveKal Research, joka on kuvannut euroalueen ylijäämä- ja alijäämämaiden kohtalonyhteyttä manipuloinnin kehäksi (Europe’s Circle of Manipulation).

GaveKal on laskenut, että euroalueen suurimpien ylijäämämaiden, Saksan ja Hollannin, ulkomaankauppa muiden euromaiden kanssa on ollut melkein yhtä rutkasti ylijäämäistä kuin euroalueen alijäämämaiden ulkomaankauppa on yhteensä alijäämäistä.

Ei yhtä ilman toista. Kun rahoituskriisi pakottaa alijäämämaat kutistamaan velkavetoista kulutustaan ja ennen kaikkea tuontiaan, menevät saman tien ylijäämämaiden vientinäkymät uusiksi.

Rahaliiton kokoonpano poliittinen kompromissi

Connolly muistuttaa, että Kreikan ja muiden velkaisimpien euromaiden talous on kulkenut kohti tämänhetkistä kriisiään rahaliiton perustamisesta ja euron käyttöönotosta asti.

Kriisin siemenet kylvettiin samalla hetkellä, kun käytännössä kaikki eteläiset euromaat liitettiin rahaliittoon voimakkaasti yliarvostetulla valuuttakurssilla. Saksa sitä vastoin siirtyi euroon hyvin edullisella valuuttakurssilla.

Tästä euron jyrkästi kaksijakoisesta lähtöasetelmasta on Connollyn kanssa samaa mieltä toinen tunnettu euroasiantuntija, London and Oxford Capital Markets -yhtiön johtaja David Marsh.

Tämä Connollyä kiistattomammin arvostettu suursijoittajien neuvonantaja käsittelee kattavasti rahaliiton ja euron taustaa, kehitystä ja haasteita viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan The Euro.

Connollyn ja Marshin mukaan euron alkuasetelmat perustuivat pelkkää talouspolitiikkaa laajempaan eurooppalaiseen politiikkaan, mikä käytännössä kasasi euroon alusta asti paljon kompromissin aineksia.

Rahaliiton heikkoudet alusta asti tiedossa

Marshin mukaan yksi eurohankkeen keskeisistä tavoitteista oli rauhoittaa Manner-Eurooppaa, joka oli viime vuosisadan alkupuolella kärsinyt kahdesta tuhoisasta suursodasta ja myöhemmin ollut kylmän sodan päänäyttämöjä.

Saksa oli viime vuosisadan kummankin suursodan keskipisteessä, ja nyt sillä on keskeinen rooli rauhaa varmistavassa rahaliitossa. Tämä ei ole sattumaa, arvioi Connollyn ja Marshin lisäksi esimerkiksi kansainvälisen politiikan ja talouden riskianalyyseihin erikoistunut analyysiyhtiö Stratfor.

Rahaliiton perustamisesta lähtien oli ainakin Marshin mukaan tiedossa, etteivät Etelä-Euroopan maat hevin täyttäisi Saksan vaatimia tiukkoja talousehtoja. Italian ja myöhemmin Kreikan mukaantulo oli ennemmin poliittinen kuin taloudellinen päätös.

Connolly ja Marsh katsovat Saksan kilpailukyvyn ja samalla maan vaurastumisen olleen koko europrojektin toteutumiselle tärkeitä ehtoja.

Rahaliittoa perustettaessa Saksalla oli käynnissä historiallinen ja lisäksi erittäin kallis Itä- ja Länsi-Saksan yhdistäminen, eikä maa olisi lähtenyt euroon ilman varmuutta uuden valuutan vakaudesta ja maan oman kilpailukyvyn säilymisestä.

Jos Italia ja muut Välimeren rantavaltiot olisivat jääneet euron ulkopuolelle, olisivat ne voineet kilpailla Saksan kanssa vanhalla konstillaan antamalla omien valuuttojensa heikentyä heikentymistään.

Euron yliarvostus rasittaa eniten kriisimaita

Euromaat eivät voi turvautua talouskriisiin ajautuneiden valtioiden ikivanhaan hätävaraan eli oman valuuttansa devalvoimiseen.

Euron arvo määräytyy vapaasti valuuttamarkkinoilla, eikä siihen ole euromaiden kansallisilla viranomaisilla mitään sanomista. Jos euron ulkoista arvonkehitystä joku talousviranomainen vahtii ja tiukan paikan tullen pyrkii ohjaamaan, on tuo viranomainen koko euroalueen keskuspankki EKP.

Kreikan drakmojen, Italian liirojen ja useimpien muiden nykyisten alijäämämaiden vanhojen valuuttojen vaihtaminen euroon yliarvostetuilla vaihtokursseilla merkitsi Connollyn mukaan, että nämä maat päätyisivät melkoisella varmuudella juuri niihin ulkomaankaupan alijäämiin, jossa ne nyt ovat.

Samainen euroon sisäänleivottu ylikurssi osaltaan kiihdytti kriisimaiden kilpailukyvyn heikkenemistä. Näin yliarvostettu euro rasittaa parhaillaan kaikkein ankarimmin heikoimpien euromaiden taloutta.

Liian matala korkotaso vauhditti velkaantumista

Alijäämämaiden velkaantumista pahensi se, että EKP sääti koko euroalueen korkotason lähinnä yhdistymiskustannuksiaan sulatelleen ja hitaasti kasvaneen Saksan oloihin sopivaksi.

Nopeammin kasvaneille reunamaille korkotaso oli aivan liian matala, mikä osaltaan kiihdytti näiden maiden yksityistä ja julkista velkaantumista. Kreikan ja Italian julkinen velka on pitkälti yli sata prosenttia maan vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Espanjan kokonaisvelka on yli 300 prosenttia maan bkt:stä.

Velkaantumista vauhditti lisäksi se, että rahoitusmarkkinat erehtyivät hinnoittelemaan yksittäisten eurovaltioiden velkakirjoja ikään kuin ne olisivat liittovaltion jäseniä – ja viime kädessä vahvimman jäsenensä Saksan vastuulla.

Valtioiden velanotto halpeni houkuttelevan edulliseksi, kun markkinat tarjosivat auliisti pitkäaikaista lainarahaa Kreikan kaltaisille valtioille lähes samalla korolla kuin Saksalle.

Vasta nyt markkinat ovat oivaltaneet, että Kreikan valtioon liittyy sittenkin toisenlainen luottoriski kuin Saksan valtioon, ja maiden välinen korkoero on kasvanut suurimmilleen lähes kymmeneen vuoteen.

Euron arvon pitäisi romahtaa alle puoleen

Connolly näkee kaksi keskeistä keinoa kriisistä ulospääsemiseksi.

Kumpikaan ei ole helppo, eikä kumpikaan säästä kriisimaita tai edes euroalueen harvoja ylijäämämaita vakavilta vaurioilta. Kumpikaan ratkaisu ei ole myöskään poliittisesti helppo, vaan voi herkästi laajentaa talous- ja rahoituskriisin poliittiseksi kriisiksi.

Ensimmäinen vaihtoehto kriisin hoitamiseen on Connollyn mukaan alijäämämaiden auttaminen euron erittäin voimakkaalla heikentämisellä. Rapautuneen kilpailukyvyn elvyttäminen edellyttäisi hänen mukaansa todella raskasta euron heikentymistä, edes 50 prosentin arvonlasku ei hänen mukaansa riittäisi.

Korkeimmillaan yli 1,50 dollarin käyneen euron olisi heikennyttävä ainakin 60 senttiin ennen kuin eteläisimmätkin euromaat kykenisivät nousemaan tästä kriisistä vientivetoisen talouskasvun avulla.

Erittäin suuri devalvaatio olisi välttämätön, sillä vain pieni osa alijäämämaiden viennistä ulottuu euroalueen ulkopuolelle.

Euron railakkaan heikkenemisen sivuvaikutuksiin kuuluisi inflaation kiihtyminen Saksassa ja muissa ylijäämämaissa totuttua huomattavasti nopeammaksi. Connollyn mukaan on hyvin epävarmaa, suostuuko Saksa euron voimakkaan heikkenemisen lisäksi esimerkiksi seitsemän prosentin inflaatiovauhtiin.

Velkakriisiä tuskin ratkotaan tukiaisin

Toinen ratkaisu olisi Connollyn mukaan Saksan ja muiden ylijäämämaiden sitoutuminen alijäämämaiden alijäämien kattamiseen.

Tähän tarvittaisiin Connollyn laskelmien mukaan vuosittain noin seitsemän prosenttia ylijäämämaiden kansantuotteista. Kyse olisi hänen mukaansa pysyvästä tulonsiirrosta, ei siis tilapäisestä raha-avusta saati lainasta.

Ikuisen piikin avaaminen alijäämämaiden tueksi olisi Connollyn mukaan poliittisesti kova pala purtavaksi – etenkin maksajamaissa. Käytännössä tällainen ratkaisu tuskin tulee kyseeseen.

Mitoiltaan tarvittava tuki olisi hänen mukaansa maksajamaille melkein yhtä suuri taakka kuin Saksalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen määrätyt sotakorvaukset. Tuolloin Saksa ei niitä maksanut, vaan käynnisti ennemmin uuden sodan.

Suursijoittajia neuvova varainhoitaja John Mauldin esittää markkinakatsauksessaan kaksi muutakin ratkaisukeinoa Kreikan ja muiden ylivelkaisten valtioiden umpikujaan: julkisen talouden tasapainottaminen pikaisin pakkokeinoin tai vararikko.

Vaihtoehdot ovat vähissä ja pelkästään niin huonoja, että Mauldinin mukaan koko EU on nyt pahassa pinteessä.

Plaza.fi 17.2.2010-Talous Sanomat 17.2.2010

Miksi kansalaisia tarvitaan vain vaaleissa?

Kesäkuun 7. päivänä maassamme järjestetään EU:n parlamenttivaalit. Vaaleissa korostetaan sitä, miten pienikin maa voi vaikuttaa EU:n toimintaan, jos sillä on pätevät edustajat. Vaalit ovatkin sitten olleetkin ainoa asia, johon kansalaiset on ollut pakko ottaa mukaan!

Vuosien mittaan Vaihtoehto EU:lle -kansalaisliike on yrittänyt saada aikaan keskustelua vaikkapa Maastrichtin sopimuksen sisällöstä ja myöskin laajempaa keskustelua siitä, mihin suuntaan Euroopan Unionia ollaan kehittämässä. Aikanaan annettiin johtavien politiikkojen taholta ymmärtää, että esimerkiksi Rahaunionista tullaan päättämään erikseen myöhemmin ja moni suomalainen sai sen käsityksen, että EMU:sta tullaan järjestämään uusi kansanäänestys.

Silloisessa keskustelussa annettiin myös ymmärtää, että vaikka Maastrichtin sopimuksessa avattiin tie yhteiselle puolustukselle se ei tule toteutumaan lähitulevaisuudessa. Viimeisimmästä kansanäänestyksestä on kulunut vuosia. Euro on toteutunut – ilman kansanäänestystä – vaikka enemmistö suomalaisista suhtautui kielteisesti yhteiseen valuuttaan.

Eduskuntamme on ratifioinut uuden EU-sopimuksen – Lissabonin sopimuksen ja sitä ennen jo kaatuneen Perustuslakiesityksen – ilman kansanäänestystä, vaikka sopimusten luonne on selvästi liittovaltiokehitystä edistävä ja siten kaventaa edelleen kansallista päätösvaltaa. EU:n militarisointi etenee yhtä jalkaa NATOn kanssa. Sille laadittu sotilaallinen toimeksianto sisältää kaikki sotilasliiton elementit mukaan lukien toimimisen ilman YK:n oikeutusta.

Merkittävä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on siirtynyt EU:n päätöksenteon alaisuuteen, ja noin 80 prosenttia kansallisesta lainsäädännöstä tulee nykyään EU:sta, – ilman että suomalaiset ovat käyneet avointa, rehellistä ja tasa-puolista keskustelua näin suuren vallankäytön luovuttamisesta EU:lle.

Vaihtoehto EU:lle vaatii, että kansalaiset ja heidän näkemyksensä otetaan mukaan siihen prosessiin, jota kutsutaan eurooppalaiseksi integraatioksi ja joka julistaa olevansa demokratian, vakauden ja rauhan asialla.

VEU:n vuosikokous 16.5.2009

Welfare Finland – Gone with the EU

TEAM, International Conference 24.3.2007 Wil, Schwitzerland

Thank you very much for inviting me to this conference in Wil. I have to apologize that I cannot stay until Sunday, but I have to be in Helsinki early on Sunday.

We are living very interesting times. Tomorrow, on the 25th of March there will be a lot of celebrations of the 50th anniversary of the Treaty of Rome, which was the foundation of European integration.

At the same time there is a growing amount of people that say no the European Union. According to the opinion polls 71 % of the Finnish people oppose the EU.

The population of Finland is now 5,2 million around 8,7 % of the EU. We do not have much to say in EU, even if our politicians say that Finland is in the hard core.

Our unemployment rate is still high, its 7,3 %. For young people less than 25 years it is 17.8 %

(Fig.1, Eurostat, jan. 07).
We have a labour force of 2.575.000.

Finland is paying to EU 930,8 million Euro during 2006 – 2007. During the 13 years we have been members of EU we have paid a total of 2,55 milliard Euro. The depression from the 90’s has not improved as fast and on all the sectors where it should do. We still have enormous problems with elderly care, children’s day care, the seriously disabled and public health services (a shortage of doctors and nurses). Some of these problems could have been helped with the money we have paid to EU.

Finland is now richer than ever

Last year’s economic growth in Finland was the best over the last ten years. The growth of GDP was 5,5 %. The average growth is 3 % in the euro-zone. (Fig. 2. Statistical Central Office, HBL 2.3.07). The main reason to this growth is that the export grew 11 %. A very ironic fact is that the forest- and paper industry that really shows a big growth, nearly 20 %, has just in the end of last year closed down two big mills in Finland. One mill is in Voikkaa and the other one in Kuusankoski. These areas are in the eastern part of Finland where the unemployment has been high and is getting even higher now. There are no other jobs for people in these areas.

At the same time the Finnish households have bigger loans than ever. The households are taking year after year bigger loans and they show now a deficit of 5,4 milliard Euro. A great deal of the loans are for housing and now, when the European Central Bank, ECB is increasing the interest rate, which they did already once this year, people are struggling. The banks in Finland are expecting an increase of the interest rates still two or three times this year. The situation is going to be very serious for a lot of families.

The poverty in Finland

Last Sunday we had the parliamentarian election. Unfortunately there was hardly any public debate on EU and only 67,8 % of Finns voted. Centre Party is still the biggest party, Matti Vanhanen is starting the Governmental discussions and most probably we are getting a right wing Government. Maybe Antti Pesonen will tell you more about the election tomorrow.

The big parties promised less taxes and more money for the students, elderly care, child day care and health services. Everyone can understand that this is not possible.

Before the election campaign started the director general of the economic department at Ministry of Finance Jukka Pekkarinen warned the politicians not to let the economical growth bluff them. He said that the labour force in Finland is decreasing very fast, in fact fastest in EU, because of the ageing.

(Fig 3. EU:n talouspoliittisen komitean ikääntymistyöryhmä).
In 2008 the need of the labour force is decreasing very rapidly And the critical period is going to be during these coming four years. The structural changes have to be done very fast.

Income disparity has grown during the last years in Finland

Vappu Taipale, general director of the National Research and Development Center for Welfare and Health (STAKES) is very worried about the poverty in Finland. It does not seem to be enough that a country has a good economy. The real problems are still there, we have the long term unemployment, single parents, parents with more then three children, mentally ill people. These categories seem to be very stable and nothing is done for them, says Vappu Taipale.

(Fig. 4. Social assistance and poverty, Stakes and Statistical Centre)
(Poverty in %, poverty under 18 years,
red = persons who get social assistance,
blue= children in families that get the social assistance)

The poverty in Finland has increased. We have now 600.000 people below the risk-of-poverty threshold, which is 12 % of the population; in EU25 the per cent is 16 % and a total of 72 million people.
Who are the ones that live at risk-of-poverty in Finland? They are:

  1. single parent households 27 %
  2. families with three or more children 26 %
  3. one-person households + 65 years 24 % and
  4. one-person households under 35 years 41 %

(Fig. 5. Pasi Moisio/Yhteiskuntapolitiikka 71/2006:6, Stakes)
During the period from 1990 to 2004 all the other figures have increased, but not the one-person household over 65 years.

(Fig. 6. Eurostat, At-risk-of-poverty rate after social transfers)
Here one can see that at-risk-of-poverty has increased in Finland with 4 % from the year 1996.

This so called welfare Finland has long bread queues all around the country. The church and different organisations distribute food for free to people. In these queues one can find also working people. Working poor has also grown in Finland. Working poor are often women that are working part time or/and even full time but have very low salary. Some of the people have two or three jobs, which means that they do not have any time for their families.

The social expenditure has grown year after year. In 1995 34.644 million Euro and 2005 it was 42.001 million Euro.
(Fig. 7. OSF Statistical Summary 4/2007)

Financing of this social expenditure comes mainly from the local authorities and state, total of 45 %. The local authorities pay now 19,2 % as they paid in 1995 16, 7 % and the state paid 29,3 % as they pay now 24,8 %. There has also been an increase on the amount that the employers pay; it is now 38,5 % as it was 33,7 % in 1995.
(Fig. 8. OSF Statistical Summary 4/2007)

Lisbon Strategy and the ‘Paras’ Project/Framework Act in Finland

The Lisbon Strategy that adopted in 2000 by European Council is an action and development plan for the EU. It aims to “make Europe, by 2010, the most competitive and most dynamic knowledge – based economy in the world”. Wonderful words!

The Lisbon strategy is heavily based on the economic concepts.

The Deputy Managing Director of The Association of Finnish Local and Regional Authorities, Mr. Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma said in one of his speeches during the Finnish EU presidency, that “the European competitiveness comparisons have proven that the Nordic countries have succeeded in carrying out structural reforms without giving up their high quality welfare services.” He also said that the Lisbon Strategy has been put in practise the best in countries in which administration is decentralised.

I do not agree with him at all. The situation in Finland looks serious in many areas.

A project to restructure local government and services is in progress in Finland. The Council of State launched the project titled ‘Paras’ Project in spring 2005. (The word ‘paras’ means `best´ in Finnish, and is shortening of service and structural changes). A proposal for the Framework Act was forged in June 2006 and it came in force in February this year and expires at the end of 2012.

The aim is to:

  • improve the productivity of operations of local governments
  • restrain the growth of local government expenses
  • ensure that municipal welfare services remain of good quality and are available for all Finns
  • maintain municipal democracy close to municipal citizen

Finland has been a country with a good reputation of its social security work. Finland has now 416 municipalities; only 54 of them have 20.000 inhabitants, and only 19 that have over 40.000 inhabitants. It says in the Framework Act that health services are to be taking care of in areas that have a population of at least 20.000.

I would say that this Framework Act means that all services that are now close to people, such as

  • health services
  • schools
  • child day care
  • elderly care

are not possible after 2012.

We have already seen a lot of action towards this so far. Last year over 300 schools were closed. This has been a trend already for some years and we cannot see an end to it. The schools are getting bigger and bigger and the teachers are having more pupils in their classes.

Another example is merging from the health centres. Some of the health centres in the capital areas of Finland are not open 24 hours a day. This means that one has to fall ill only during the daytime, not before 8.00 a.m. and not after 4.00 p.m.

As this Framework Act requires a population ground of 20.000 for the health centres we can count that in future Finland we will have only a few health centres. As you know Finland is very sparsely populated country, with long distances. Now all the people have to move to the centres (Fig. 9. map), which in fact has been introduced in this Framework Act. The Government has put forward to the 15 regions to make their plans to merging municipalities.

This also means privatising of the services. Already now the municipalities buy some of services from private sector. Merging of the municipalities and working in bigger units, also means reducing the democratic rights of the citizens.

Privatising the services means that fewer people are making the decisions. One of the aims of the Framework Act is also to increase the productivity. In Finnish this means less labour force, more unemployed people and bigger profits for the private companies.

There is also a great fear that once the social services are privatised, there is no way to have employees on the municipal sectors if needed.

The Lisbon strategy says that the decisions are to be taken to the local level. But already this Framework Act in Finland shows that the decisions have been made by our Government and the local municipalities, and the local councils have had very little to say. This privatisation is narrowing the democracy and people don’t have anything to say. The social services are moving further away from the people.

More than 60 % of the population in Finland would like that the local authorities take care of the social services. People are even ready to pay more tax if they are sure that they can get the services.

There is no guarantee that the private sector gives a better value or has a better productivity of labour in the social service field. In fact researches show that in the private health service the productivity of labour and the value added has been declining all the time since 1975.
(Fig. 10. Olli Savela, Kuntapuntari 2/2006).


Lea Launokari
production manager, activist, Alternative to EU Information Centre, chair person
Kaksosmäki 24, 02400 Kirkkonummi, Finland
+358-9-298 1588 home, +358-50-5522330 mbl. Job
e-mail: lea.launokari(a)nettilinja.fi

Dolleuro

”Euro ehkä menestyy pari vuotta, mutta se saattaa – mikä on tietenkin pelkkä otaksuma – hajota seuraavan vuosikymmenen aikana. Se alkaisi niin, että jotkut maat eroavat siitä, ehkä Italia jossain vaiheessa, vaikka Maastrichtin sopimus ei tarjoakaan eroamismahdollisuutta. (……) Mutta haluaisin kiinnittää huomiota myöskin toiseen mahdollisuuteen, josta olen kuullut huhuja Frankfurtin pankkipiireistä. Se on huhu pohdinnoista yhdistää euro ja dollari, vuoden 2007 tienoilla. Robert Mundell, kansantalouden Nobel-palkinnon saaja ja euron henkinen isä, sanoi jo marraskuussa 1999 Pariisissa, että on yhdistettävä euro ja dollari luomalla ensin niille kiinteä vaihtokurssi.”

Tohtori Bruno Bandulet
Gold & Money Intelligence finanssipalvelulehden kustantaja Zeit-Fragen 11.2.02