”Euroopan johtajat ovat näköjään valmiita hyväksymään pysyvän korkean työttömyyden vielä muutaman vuoden toteuttaakseen rahaunionin.”
— Herald Tribunen artikkelisarja EMU:sta vuodelta 1996
Avainsana: EMU
”Ruotsin EMU-jäsenyys saattaa johtaa matalampiin korkoihin ja matalampaan inflaatioon. Mutta on olemassa myös huonoja puolia. Mahdollisuudet torjua talouden häiriöitä pienenevät. Sen lisäksi luovumme eräästä osasta demokratiastamme – lopputuloksena myöskin vero- ja finanssipolitiikka keskitetään.”
— Erik Åsbrink, Ruotsin valtiovarainministeri (Dagens Nyheter oma artikkeli 28.8.96)
”Kilpailupaine tulee olemaan epäilemättä kovempi rahaliitossa… Mikään valtio ei saa myöskään, julkisesti tai salaa, kuvitella saavansa jotakin tulonsiirtoja… Jos assymmetrinen shokki tapahtuu, rahaliiton jäsenvaltioiden täytyy, periaatteiden mukaisesti, vastata kansallisilla toimilla tarvittavien joustojen saavuttamisesta.”
— Hans Tietmayer, Saksan Bundesbankin johtaja, maaliskuu 1996
Suomi – EU:n ihmemaa
Juuri kun muualla EU:ssa alkaa kuulua yhä huolestuneempia puheenvuoroja EMU:n vaikutuksista työllisyyteen, Suomessa valmistuu selvitys, jonka mukaan Suomen EMU-jäsenyys toisi talouskasvua ja uusia työpaikkoja.
EU-parlamentille annetussa raportissa ”Talous- ja rahaunionin sosiaaliset seuraukset 10-1994” tutkijat yhdeksästä eurooppalaisesta yliopistosta käyvät tapauskohtaisesti läpi ja arvioivat EMU:n seurauksia kuuden jäsenmaan kohdalla. Tulokset ovat huomattavasti synkemmät työllisyyden suhteen kun nyt ilmestyneessä suomalaisessa selvityksessä.
Tanskan kohdalla arvioidaan, että korkeat sosiaalimenot ja työttömyysturva olisi EMU:n myötä leikattava ja harmonisoitava alaspäin muiden jäsenmaiden tasolle. Tämä voisi johtaa lisääntyvään työttömyyteen.
Ranskan kohdalla arvioidaan, että Emu-kriteereiden läpivieminen todennäköisesti tarkoittaa, että työttömyys pysyy ”häiritsevän korkealla”, seuraus joka voi olla poliittisesti hankala asia. Saksasta kerrotaan, että syntyy uusia työpaikkoja 1994 – 2000 välillä (tähän mennessä suunta on ollut päinvastainen) mutta, että jatkossakin tulee olemaan vakavia työllisyysongelmia. Kreikasta sanotaan Emu-pyrkimysten johtavan työttömyyden kasvuun ja sosiaalikustannusten leikkauksiin.
Italiasta todetaan, että mahdollisuudet työttömyyden pienentämiseen ovat erittäin vähäiset. Englannin kohdalla ennustetaan työttömyyden pysyvän noin 10 %:issa mutta, että tämä on vaatinut ja tulee edelleen vaatimaan palkkajoustoja ja leikkauksia työturvassa.
Saksassa, jossa työttömyys on tällä hetkellä suurin 47:ään vuoteen, arvovaltaiset sos.dem.-puolueen johtajat puhuvat inflaation nostamisen puolesta työttömyyden hillitsemiseksi. Tämä vaarantaisi nykyisiä EMU-kriteereitä joiden kohdalla inflaation on pidetty ratkaisevana tekijänä. Työttömyys-ongelmat Saksassa ovat siis sitä suuruusluokkaa, että sos.dem.-poliitikot mieluummin lykkäävät EMU:n kolmannen vaiheen voimaanastumista kun suostuvat nousevan työttömyyden myötä syntyviin poliittisiin ja taloudellisiin riskeihin.
Ruotsin matala-inflaatiopolitiikka on alentanut inflaation 3 %:illa mutta samalla menetettiin vuosina 1990 – 1994 yli
450 000 työpaikkaa.
Hollannissa matala-inflaatiopolitiikkaan siirryttiin 15 vuotta sitten joka on johtanut siihen, että työttömyys 1980-luvun alusta on noussut 4:stä prosentista noin 12 prosenttiin.
Ruotsissa on arvioitu, että Hollannin ja Saksan tapainen matala-inflaatiopolitiikka johtaisi 300 000 – 400 000 uuteen työttömään.
Suomessa inflaatio oli vuonna 1989 6,6 % ja työttömyys 3,5 %. Sen jälkeen inflaatio on alentunut koko ajan tasaisesti nykyiseen noin 1,5 %:iin ja työttömyys on noussut lähes 20 %:iin.
Tämän hetken EU-puheenjohtajamaa Italia on esittänyt EMU:n siirtämistä kuten Saksan sos.dem.-puolueen johtajat. Ranskassa ja Belgiassa pyrkimykset saavuttaa Emu-kriteereitä ovat johtaneet vakaviin mellakoihin. Ruotsissa ei edes pyritä vakavasti Emu-ehtojen täyttämiseen. Englannilla ja Tanskalla on olemassa poikkeukset EMU:un.
Herää kysymys onko Suomi yksin menossa EMU:un?
Kaikissa jäsenmaissa keskustellaan vakavasti EMU:sta. Suomi on Emu-keskustelun ihmemaa. Täällä päästään aivan toisenlaisiin tuloksiin kun muissa jäsenmaissa.
16.1.1996
EU:n hallitusten välinen konferenssi 1996 ja Suomi
Eräs vahvimpia argumentteja Suomen EU-jäsenyyden puolesta oli Euroopan yhdentymisen rauhaa ja turvallisuutta edistävä merkitys.
Nykytilanteessa tämän argumentin käyttämisestä olisi syytä välittömästi luopua. Lähivuosien ja -ajan toiminta EU:ssa osoittaa, että suuntaus on ollut aivan päinvastainen.
Äskettäin ilmestyi Saksassa rauhantutkijan ja entisen (länsi)saksalaisen tiedustelu-upseerin Erich Schmidt-Eenboomin kirja siitä miten saksalainen tiedustelupalvelu, BND, vuodesta 1962 aktiivisesti on tehnyt työtä silloisen Jugoslavian hajottamisen eteen. Kirjassa (Der Schattenkrieger) käydään myös läpi se vaihe jolloin YK:n pääsihteeri Javier Perez de Cuellar kirjeessään EU:n hollantilaiselle ulkoasioiden komissaarille vetosi EU:hun, että se olisi ottamatta kantaa Jugoslavian kysymykseen liian aikaisin.
Ainoastaan viikko myöhemmin, joulukuussa 1991, näin kuitenkin tapahtui Maastrichtissa. Saksa hyväksyi Kroatian ensimmäisenä ja tämä pidetään monen rauhantutkijan mielestä sodan laukaisijana.
Mielenkiintoista, ja pelottavaa, on että kirja kiellettiin farssinomaisessa tuomioistuin prosessissa.
Ranska aloitti syksyllä 1995 ydinkoesarjansa Tyynellämerellä. Huolimatta siitä, että lähes kaikki lähialueen valtioiden hallitukset vastustivat hanketta. Huolimatta siitä, että alkuperäiskansojen oikeuksien loukkaukset ovat kaikkien ihmisoikeusasiakirjojen vastaisia. Tämä kuitenkin tapahtui suurten EU-maiden siunauksella.
Englannissa luotettavat lähteet kertovat jopa Englannin osallistumisesta taloudellisesti atk-simulaatio-ohjelmien kustannuksiin.
Saksassa hallituspuolueiden CDU/CSU:n ulkopoliittinen puhemies Karl Lamers totesi ydinaseiden eurooppalaistumisesta, että ”Vastauksemme Chiracille pitäisi olla positiivinen. Ydinaseilla tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan suurempi rooli kun ehkä haluaisimme.”
Pienille EU-jäsenmaille annettiin oikeus, pitkin hampain, muutamiin vastalauseisiin joilla ei ollut minkäänlaista merkitystä.
EU-komission tutkimusten lopputulos kokeiden vaarallisuudesta, oli aivan odotetusti, että ydinkokeet eivät ole vaarallisia huolimatta siitä, että asiantuntijat EU-parlamentin kuulemis-tilaisuudessa varoittivat siitä, että Mururoan atolli saattaa murtua ja, että kokeiden johdosta syntyneiden halkeamien kautta saattaa suodattua radioaktiivisia aineita mereen.
Nyt Ranska ilmoittaa omalla ylimielisellä tavallaan, että koesarja lopetetaan helmikuussa ja, että he toivovat, että Genevessä voidaan allekirjoittaa ydinkoesulkusopimus syksyllä. Uskomaton uusi-kolonialistinen ele. RANSKA – mutta ei muut.
Voiko maailma todella kieltää muilta mailta ydinkokeiden tekemistä Ranska vihaa herättävän huonon esimerkin jälkeen? USA:n tiedustelupalvelun viimeisten satelliittikuvien mukaan Intia todennäköisesti valmistelee uutta ydinkoetta. Viimeinen ydinkoe tehtiin Intiassa vuonna 1974.
NATO:n laajennussuunnitelmien takia, jonka prosessissa EU:n rooli on ratkaiseva, Venäjä puhuu jo uudesta varustelukierteestä, ydin- ja muun aseriisunnan keskeyttämisestä, joukkojen uudelleen sijoittamisesta, jopa Baltian maiden uudelleen miehittämisestä.
Ennen Madridin EU-huippukokousta joulukuussa, Saksa ja Ranska pitivät tapansa mukaan oman kokouksensa, jossa vedettiin kahdenkeskeisiä suuntaviivoja hallitustenväliselle konferenssille (HVK).
Helmut Kohlin ja Jacques Chiracin yhteinen sanoma oli, että HVK:ssa pääaiheet tulevat olemaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventäminen, institutionaaliset muutokset ja sisäinen turvallisuus.
Madridin huippukokouksen puheenjohtajan päätelmä-asiakirjassaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei todeta muuta kun että ”Unionin ulkopolitiikkaa on vahvistettava” ja, että ”on välttämätöntä, että unionilla on käytettävissään soveliaat keinot aiempaa tehokkaamman ja koordinoidumman ulko-politiikan toteuttamiseksi”.
Sen sijaan HVK:n valmisteluryhmän raportissa 5.12.1995 muistutetaan useampaan otteeseen Maastrichtin sopimuksen artiklasta J.4:staä jossa todetaan, että yhteisen puolustuspolitiikan määritteleminen ”saattaa aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen”.
Tämän yhteydessä sopii muistuttaa, että monet EU:n korkeat virkamiehet ja erityisesti Saksan johtavat poliitikot ovat esittäneet toivomuksensa (lue vaatimuksensa) kaikkien EU-maiden Länsi-Euroopan Unionin (WEU:n) ja NATO:n täysijäsenyydestä.
Suomen hallituksen pitäisi ennen HVK:n alkua 29.3.1996 selkeästi tuoda kansalaisten tietoon aikooko se nyt, tai myöhemmin, suostua näihin vaatimuksiin ja onko Suomen hallitus valmis hyväksymään ydinaseet koko EU:ta kattavana ”turvallisuusjärjestelmänä”. Tässä asiassa Suomen hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko viime kesästä on erittäin epämääräinen ja jättää, ilmeisesti tahallaan, ovet auki joka suuntaan.
EU-politiikan sopeuttaminen jäsenmaihin Emu-lähentymiskriteereiden muodossa on myös erittäin vakava yhteiskuntarauhaa vaarantava tekijä. Monessa jäsenmaassa budjettileikkaukset ovat vasta alullaan. Silti Ranskan ja Belgian kansalaisten reagointi on jo nyt erittäin voimakas ja Ruotsissa sairaaloiden toiminta on jopa vaarantunut pahasti lakkojen vuoksi.
Bernard Connolly, EU-komission entinen EMS-osaston (EMS = Euroopan rahajärjestelmä) päällikkö varoittaa syksyllä ilmestyneessä kirjassaan siitä, että rahaunioni voisi johtaa jopa sotaan. The European-lehden poliittinen toimittaja Victor Smart kysyy joulukuisessa Emu-artikkelissaan ”Tuleeko Maastricht aiheuttamaan massojen kapinointia?”
Italialainen La Stampa-lehti julkaisi ranskalaisten mellakat ”ensimmäisenä massamielenosoituksena Maastricht-tyylistä Eurooppaa vastaan.”
La Corriera della Sera kirjoitti ”Jälleen kerran Ranska johtaa Eurooppaa kokeilemalla kotonaan sitä katkeraa lääkettä joka odottaa muita.”
Göteborgspostenin eräs otsikko oli 11.12.1995 ”Valuuttaunioni levittää levottomuutta – suurlakot hallitusten leikkausten tuloksena”.
LO-tidningen (Ruotsin palkansaajajärjestön lehti) kirjoitti samoihin aikoihin ”EU-valuutta aiheuttaa massatyöttömyyttä”.
Suomessa hiljaisuus vallitsee.
Onko se tietämättömyyden – välinpitämättömyyden – alistumisen – vai odottamisen merkki?
HVK aloittaa neuvotteluprosessinsa Torinossa 29.3.1996. Edessä on monen vaikean asian ratkaiseminen. Toivottavasti asioista puhutaan niiden oikealla nimellä. EU-kansalaisten piirissä pilvilinnojen rakentaminen ei enää ole mahdollista.
Historia on osoittanut räikeällä tavalla, että EU ei tähän asti ole ollut heidän projektinsa ja tyytymättömyys on uhkailevan suuri.
Vaatimus kansanäänestysten järjestämisestä HVK:n jälkeen tulee nousemaan monessa EU-maassa. Siihen on Suomessa tällä kertaa valmistauduttava paremman ja huomattavasti rehellisemmän kansalaiskeskustelun pohjalta kun viimeksi.
1995 petettyjen lupausten vuosi
Suomen ensimmäinen vuosi EU-jäsenmaana on ohi.
Jäsenyyttä edeltävässä keskustelussa suomalaisille luvattiin paljon.
Presidenttimme Martti Ahtisaari uhkaili, ettei suurtyöttömyys poistu ilman EU:ta. Pääministeri Paavo Lipponen puhui miljardi-investoinneista. Suomalaisille vannottiin ettei sosiaaliturvaa leikata. Puhuttiin elintarvikkeiden jopa 20 %:in hinnanlaskusta.
Joulukuussa pidettiin Madridissa Eurooppa-neuvoston huippukokous. Päätelmä-asiakirjassaan neuvosto toteaa, että jäsenvaltiot ovat tehneet monivuotisia työllisyysohjelmia, jotka jo ovat alkaneet tuottaa tuloksia.
Kuva on erittäin paljon synkempi EU-parlamentin päätöslauselmassa komission vuosikertomuksesta ”Työllisyys Euroopassa – 1995” (KOM(95)0396-C4-0384/95). Parlamentti toteaa, että se on huolissaan siitä, että vuosien 1991 ja 1994 välillä menetettiin 6 000 000 työpaikkaa minkä vuoksi 18 000 000 ihmistä joutui työttömiksi, että työllisyysaste laski alle 60 %:in ja, että pitkäaikaistyöttömiä on tällä hetkellä 48 % työttömistä. Tähän päätöslauselmaan nähden Madridin asiakirjasta ei löydy yhtään konkreettista ehdotusta työttömyyden lievittämiseksi.
Madridin kokouksen konkreettisin päätös oli EMU:n kolmannen vaiheen toteuttaminen jo päätetyn aikataulun mukaisesti.
Tämä vaatii, kaikkien jäsenmaiden kohdalla, leikkauksia jäsenmaiden budjeteissa mikä tulee johtamaan sosiaaliturvan heikkenemiseen.
Suomessa poliitikot pelaavat vaarallista peliä kun edelleen väittävät, ettei valtion budjetin leikkaukset johdu EMU:sta. Ranskassa valheiden aika on ohi ja kansa on raivoissaan.
Suomalaisten huijaaminen EU-jäsenyyden taakse lupauksilla elinkustannusten alentumisesta elin-tarvikkeiden halpenemisen johdosta oli taitava temppu.
Nyt kuitenkin hintojen aleneminen maksetaan kaksin verroin takaisin arvonlisäverona, työttömyytenä ja sosiaaliturvan heikkenemisellä.
Koskien EU:n sisäistä kehitystä vannottiin ennen kansanäänestystä, että pienten maiden vaikutusvalta pysyy vahvana veto-oikeuden kautta.
Pidettiin itsestään selvänä, että Suomi pysyy EU:ssa liittoutumattomana ja mahdollisesta yhteisestä puolustuksesta ei edes keskusteltu.
Luvattiin, että EMU:sta vielä keskustellaan ja, että viime kädessä eduskunta päättää liittyykö Suomi EMU:n kolmanteen vaiheeseen vai ei.
29. maaliskuuta 1996 alkaa EU:n hallitustenvälinen konferenssi (HVK). Sen valmisteluryhmän raportista, joka hyväksyttiin Brysselissä 5.12.1995, käy selvästi ilmi, että veto-oikeudesta ollaan luopumassa melkein kaikissa asioissa ja, että pienten maiden vaikutusvalta ollaan kaventamassa ministerineuvoston äänimääriä muuttamalla, komisaarien lukumäärää pienentämällä sekä todennäköisesti siirtymällä sellaiseen enemmistöpäätösjärjestelmään jossa otetaan huomioon myös jäsenmaiden asukasmäärät.
Puhuminen Suomen eduskunnan todellisesta mahdollisuudesta päättää Suomen siirtymisestä EMU:n kolmanteen vaiheeseen on syytä lopettaa. Suomen hallituksen nimittämän HVK:n neuvottelukunnan kokouksessa 18.12.1995 pääministeri Paavo Lipponen totesi avoimesti, että ”EU-jäsenyyttä koskeva kansanäänestystulos on sitova, ollen myös Emu-päätösten taustalla. Sen tukena on laajapohjaisen hallituksen yksimielinen kanta asiassa.”
Puolustuspolitiikasta muistutetaan HVK:n valmisteluryhmän raportissa, että uusi kansainvälinen tilanne vaatii kollektiivista vastuuta ja, että HVK:n tulisi tutkia menetelmiä edelleen kehittää eurooppalaista identiteettiä mukaan lukien turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alueet.
Vuoden 1995 aikana tuli yhä selvemmäksi, että kansa ja poliittiset päättäjät eivät puhu yhteistä kieltä ja, että EU-asioissa kansalle edelleen myydään pilvilinnoja.
Olisi erittäin toivottavaa, että nyt alkavan vuoden politiikka muuttuisi ratkaisevasti rehellisempään suuntaan jotta yhteiskunnallisista levottomuuksista ei tulisi ainoa väline vaikuttaa yhteisiin asioihin.
Jos Suomen hallituksella on puhtaat jauhot pussissaan niin sen tulisi voida luvata uutta kansanäänestystä EU:sta HVK:n jälkeen. Tämä vaatimus tulee nousemaan monessa EU-jäsenmaassa kuten vaadittiin Madridissa järjestetyssä huippukokouksen varjokonferenssissa johon osallistui eri kansalaisjärjestöjen edustajia 25 eri maasta.
Tämän vaatimuksen toteuttaminen kuuluu kansalaisten perusoikeuksiin.
1.1.1996
Vuoden 1996 hallitusten välisestä konferenssista
LYHENNELMÄ PUHEENVUOROSTA/SUUREN VALIOKUNNAN JA ULKOASIAINVALIOKUNNAN JULKINEN KUULEMISTILAISUUS EU:N VUODEN 1996 HALLITUSTEN VÄLISESTÄ KONFRENSSISTA
Suomen EU-ministerivaliokunta on antanut julkisuuteen virkamiesten ja puolueiden edustajien laatiman muistion koskien EU:n Hallitusten välistä konferenssia. Suomen hallitus ei kuitenkaan sitoudu tähän muistioon vaan odottaa konferenssin lopullista asialistaa joka täsmentynee joulukuussa EU:n huippukokouksessa Madridissa.
EU:n eri elimissä hallitusten välistä konferenssia on huolellisesti käsitelty. Selvityksiä tai evästyksiä on olemassa komission, neuvoston ja EU-parlamentin taholta. Sen lisäksi kaikki EU-parlamentin valiokunnat ovat laatineet omat paperinsa konferenssiin.
Vaikka nämä asiakirjat eivät muodosta virallista neulottelupohjaa hallitusten väliselle konferenssille, ne kuitenkin heijastavat sitä poliittista ilmapiiriä mikä vallitsee EU:n johtavien poliitikkojen ja virkamiesten keskuudessa. Näitä asiakirjoja ei voida jättää huomioimatta konferenssin edeltävässä keskustelussa sillä se asettaisi EU-elinten toiminnan tarkoituksenmukaisuuden kyseenalaiseksi ja olisi vahva epäluottamuslause koko EU-järjestelmää kohtaan.
Yhteistä kaikille yllä mainituille asiakirjoille on EU-elinten toimivallan laajentaminen tavalla tai toisella. Tämä kehitys vie EU:ta kohti liittovaltiomallia.
Myös Maastrichtin sopimuksen myötä hyväksyttyyn, yhteiseen valuuttaan siirtyminen, on selvä askel kohti liittovaltiota. EMU:n ja Maastrichtin sopimuksen artiklan 107 myötä kansan valitsemien edustajien mahdollisuuden vaikuttaa ratkaiseviin taloudellisiin päätöksiin häviävät.
Ennen EU-kansanäänestystä viime lokakuussa EMU:sta ei paljon puhuttu. Moni suomalainen tuskin edes tiennyt äänestävänsä myös EMU:sta.
Vaikka EMU:n liittymisestä on jo päätetty Maastrichtin sopimuksessa ja vaikka eri tahot ovat korostaneet, ettei EMU-keskustelua tulla käymään Hallitusten välisessä konferenssissa, moni asia kuitenkin viittaa siihen, että jonkinasteista keskustelua on pakko käydä, joko julkisesti tai kulissien takaa.
Eräs merkittävä tekijä on Ruotsi, jossa EU-vastustaja saivat EU-parlamenttivaaleissa 11 paikkaa 22:sta.
Merkittävää on myöskin, että EU-komission tänä kesänä teettämän mielipidetutkimuksen mukaan 7 jäsenmaassa enemmistö kansalaisista vastustavat EMU:a. Niiden joukossa ovat kaikki pohjoismaat sekä Saksa, Itävalta, Englanti ja Kreikka.
Saksassa jopa 64 % kansalaisista sanoo ei EMU:lle. Mutta EMU:un ei suhtauduta kriittisesti ainoastaan tavallisten kansalaisten piireissä. Syyskuussa Peter Schmidhuber, Saksan Budesbankin hallituksen jäsen ja EU:n entinen budjetti-komissaari totesi, että on aika tunnustaa, että joko on muutettava EMU-aikataulu ja myöhäistää yhteiseen valuuttaan siirtymistä tai sitten on pehmentävä EMU:n konvergenssikriteerit.
Melkein samoihin aikoihin Saksan Teollisuuden Keskusliiton (Bundesverband der Deutschen Industrie) puheenjohtaja Hans-Olaf Henkel, esitti epäilynsä, että tämän hetken rahaunionin aikataulu ei yhdistäisi Eurooppaa, vaan jakaisi sitä ”kahteen luokkaan” ja hän totesi edelleen, että tällainen kehitys merkitsisi ”merkittäviä vaaroja saksalaiselle talouselämälle”.
Saksan suurimpiin pankkeihin kuuluvan Deutsche Bankin johtava ekonomisti, Norbert Walter, on esittänyt pelkonsa siitä, että EMU:n vaatima tiukka säästöpolitiikka heikentäisi Euroopan uutta nousukautta.
Nämä piirit ovat nyt vaatimassa uutta keskustelua EMU:sta; sanktioista ja ohjausmekanismeista EMU:n kolmannen vaiheen toteuttamisen jälkeen.
Keskustelua ei enää voida estää. Se on käytävä ja sen jälkeen on järjestettävä uusi kansanäänestys. On myöskin välttämätöntä käydä keskustelua siitä miten syvään integraatioon, elikkä millaiseen liittovaltiomalliin, Suomen hallitus on valmis menemään.
– Missä asioissa Suomen hallitus on valmis luopumaan jäsenvaltioiden veto-oikeudesta elikkä siirtymään enemmistöpäätöksiin?
– Onko Suomen hallitus valmis myöntämään suurille jäsenvaltioille enemmän ääniä neuvostossa?
– Aikooko Suomen hallitus hyväksyä määräenemmistöpäätöksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa?
– Miten Suomi aikoo pysytellä Maastrichtin sopimuksessa sovitun mahdollisen yhteisen puolustuksen ulkopuolella?
Ja ennen kaikkea
– Missä kysymyksissä Suomi on valmis käyttämään hallituksen välisessä konferenssissa veto- oikeutensa saadakseen tahtonsa läpi?
10.10.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA