Ruotsin tilanne – Hallitustenvälinen konferenssi

LYHENNELMÄ ALUSTUKSESTA – RUOTSIN TILANNE – HALLITUSTENVÄLINEN KONFERENSSI

Ruotsin EU-parlamenttivaalit olivat demokratian kannalta katastrofaaliset. Edes pääministeri Ingvar Carlssonin puheet ”työllisyys-unionin” perustamisesta eivät saaneet ruotsalaisia vaaliuurnille. Äänestysprosentti jäi 41,3:een mutta se ei suinkaan ole EU:n katastrofaalisin tulos. Vuoden 1994 EU-parlamenttivaaleissa äänestysprosentti jäi noin 35 prosenttiin Englannissa, Hollannissa, Portugalissa ja Irlannissa. Kuitenkin keskiarvo koko EU:n kohdalla nousi 56,5 prosenttiin mikä johtuu siitä, että sekä Belgiassa että Luxemburgissa on olemassa äänestyspakko.

Luvut osoittavat, että EU:n ainoa demokraattisesti valittu elin ei nauti kansan luottamusta ja, että sen legitimiteetti on vakavasti vaarassa.

Hallitustenvälisessä konferenssissa onkin tarkoitus keskustella EU-parlamentin valtaoikeuksien laajentamisesta. On kuitenkin erittäin kyseenalaista lisäisikö tämä kansalaisten luottamusta EU-parlamenttiin. Yhä kasvava etäisyys päättäjiin voi päinvastoin johtaa vielä räikeämpään piittaamattomuuteen.

Ja kaikki se valta, joka annetaan EU-parlamentille on pois kansallisten parlamenttien päätöksenteko-oikeudesta ja vie jäsenmaat yhä tiiviimpään liittovaltiojärjestelmään.

EU:n toimivalta onkin koko ajan kasvanut.

Tanskassa joka kuudes Folketingetin (eduskunnan) hyväksymä laki oli parlamenttikautena 1991-92 peräisin EU:sta. Parlamenttikautena 1994-95 EU:sta peräisin olevia lakeja oli jo joka kolmas. Silloin 73 Folketingetin hyväksymästä 224:stä laista oli EU-sopeutumista. Tähän lukuun on lisättävä 274 asetusta, jotka astuvat voimaan EU-päätöksinä heti jäsenmaissa ilman kansallisten parlamenttien hyväksymistä.

Suomessa annetaankin hallitustenvälisen konferenssin agendasta aivan erilaisen kuvan kun mitä ulkomaiset tiedotusvälineet välittävät;

Aiomme puolustautua pienten maiden vallan leikkausta vastaan. Pääministeri Paavo Lipponen väittää, että puolustuspolitiikasta ei tule syntymään keskustelua. Suomen tarkoitus ei ole eurooppalaisen liittovaltion kehittäminen. Saksassa käydään vilkasta keskustelua siitä miten EU:n suurimmalla rahoittajalla on myös oikeus valtaan joka vastaa sen väestömäärää.

Kun Suomi tarvitsee 1,7 miljoonaa asukasta saavuttaakseen yhden äänen ministerineuvostossa Saksa tarvitsee tällä hetkellä 8 miljoonaa asukasta tämän saavuttamiseksi.

Puolustuspolitiikasta, sekä hallitustenvälisen konferenssin valmisteluryhmän puh.joht. Carlos Westerdorp, että Saksan hallitus on täysin eri mieltä Paavo Lipposen kanssa. Saksan hallituspuolueen CDU:n parlamenttiryhmän puh.joht. Wolfgang Schäuble on jopa edellyttämässä, että kaikkien EU-maiden tulisi olla myös NATO:n jäseniä. Liittohallituskehityksestä sopii siteerata EU-komission puheenjohtajaa Jacques Santeriä, joka eräässä haastattelussa keväällä totesi, että ”Pyrin unioniin, jossa ylikansalliset elementit ovat vahvasti edustettuina, kuten Euroopan yhteisön perustajat toivoivat.”

27.9.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA


EU:sta uusi ydinasesupervalta

Ranskan presidentti Jacques Chirac totesi sunnuntaina antamassaan televisionhaastattelussa, että Ranska aikoo jatkaa ydinkoesarjansa 6 – 8 räjähdyksellä.

Enemmistö Euroopan kansoista, ja yli 60 % ranskalaisista vastustaa kokeita. Eri puolilla maailmaa ihmiset ovat raivonneet ja osoittaneet mieltä.

Samalla Ranskan pääministeri Alain Juppén kokeita puolustava julistus julkaistaan monessa EU:n päivälehdessä.

Alan Juppé kiittää Englannin hallitusta ja Saksan liittokansleria Helmut Kohlia siitä, että nämä esimerkillisesti eivät ole yhtyneet kokeiden vastustajiin joiden poliittinen tausta on Juppén mielestä täysin selvä.

Tämä on erittäin raskas loukkaus ympäri maailmaa vastustavia kansalaisliikkeitä kohtaan, eikä ole omiaan edistämään sitä yhteisymmärrystä ja vastuuta mitä Juppé peräänkuuluttaa julistuksessaan.

Juppén kuningasajatus on Ranskan ja Englannin ydinasepelotteen varaan rakennettu uskottava puolustus Euroopalle ja hän pahoittelee, että hän on joutunut kokemaan muutaman uuden EU-jäsenen asettuvan Ranskan vastaisen kampanjan kärkeen argumenttina ”ulkopolitiikka ja yhteinen turvallisuus” samalla kun he julistautuvat puolueettomiksi tavalla joka on vaikeasti yhdistettävissä poliittiseen unioniin.

Suomen hallituksen eduskunnalle 6.6.95 antamassaan selonteossa ”Turvallisuus Muuttuvassa Maailmassa, Suomen turvallisuuspolitiikan suuntalinjat” todetaan näin:

”Yhteiset arvot ja periaatteet kuten demokratia, ihmisoikeudet ja perusvapaudet, vähemmistöjen oikeudet, oikeusvaltioperiaate, sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä taloudellinen vapaus ja vastuu elinympäristöstä, joihin kaikki valtiot ovat sitoutuneet uudessa Euroopassa, ovat pohjoismaisen arvomaailman mukaisia. Ne ovat myös Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana.”

Ranskan päätös jatkaa ydinkokeita Tyynellä merellä sekä Alain Juppén itseriittoisa, halveksiva ja diskriminoiva julistus ovat loukkauksia kaikkia näitä Suomen hallituksen esittämiä Euroopan unionin yhteisiä arvoja kohtaan.

Joko Suomi on ymmärtänyt asiat väärin tai Ranska on yliarvioinut oman roolinsa Euroopassa. En tiedä kumpi on pahempi!


VEU:n 21 teesiä HVK-konfrenssista

Tyytymättömänä Suomen hallituksen tapaan valmistautua Euroopan unionin maaliskuussa 1996 Italian Torinossa alkaneeseen hallitusten väliseen konferenssiin Vaihtoehto EU:lle -kansalaisjärjestö laati syksyllä 1995 seuraavat teesit toivoen niiden perusteella syntyvän aiheesta Suomessa kansalaiskeskustelua.

Vuonna 1996 alkoi Euroopan unionin hallitusten välinen konferenssi. Kokouksen päätökset ovat merkittäviä EU:n tulevan kehityksen ja jokaisen kansalaisen kannalta ja muuttavat EU-jäsenyyden ehtoja kaikissa jäsenmaissa. Vaihtoehto EU:lle -kansalaisliike julkistaa tässä omat teesinsä konferenssiin tulevista asioista.

Suomi liittyi EU:n jäseneksi neuvottelutuloksen mukaisin ehdoin ja kansanäänestyksen jälkeen. Luultavasti jo kesällä 1997 Amsterdamin huippukokouksessa päättyvä hallitusten välinen konferenssi muuttaa EU:n jäsenyysehtoja. Merkittävimmät muutokset koskevat EU:n instituutioita eli EU:n ydintä – sen valtajärjestelmää.

KYSYMYS ON SIIS SUOMENKIN JÄSENSOPIMUKSEN EHTOJEN ERITTÄIN MERKITTÄVÄSTÄ MUUTTAMISESTA!

Olisi johdonmukaista ja jäsenyyden demokraattisen hyväksyttävyyden kannalta välttämätöntä, että konferenssin jälkeen järjestetään kansanäänestys EU-jäsenyyden jatkamisesta tai hylkäämisestä uusien jäsenyysehtojen oloissa. Suomen on järjestettävä oma kansanäänestyksensä myös siinä tapauksessa, että tätä mahdollisuutta ei tarjota muiden EU-maiden kansalaisille.

Kokouksen valmistelut ovat täydessä käynnissä, mutta Suomen hallitus ja eduskunta ovat tähän mennessä tyytyneet sivustakatsojan rooliin. Viime vuonna maamme EU-jäsenyyden tärkeimpiä perusteluja oli, että Suomen pitää päästä mukaan vaikuttamaan. Kuitenkin aloitteiden aika alkaa kohta olla ohi ilman, että Suomi edes pyrkii vaikuttamaan EU:n lähivuosien ylivoimaisesti tärkeimpiin päätöksiin.

VEU:n mielestä Suomen hallituksen on pikaisesti esiteltävä tavoitteensa konferenssille ja tuotava ne laajan julkisen keskustelun kohteeksi sekä eduskunnan päätettäviksi.

VEU esittää seuraavassa omat teesinsä hallitusten väliseen konferenssiin.

1. EU-PARLAMENTIN ASEMA

Valtaa ei saa enää siirtää kansallisilta parlamenteilta EU:lle, sillä se kasvattaa vain etäisyyttä äänestäjiin ja kansalaisiin.

On sovittava siitä, miten EU-parlamentaarikot voivat osallistua omien maittensa parlamenttien työskentelyyn, jotta he voivat paremmin välittää niiden näkemyksiä EU-parlamentille ja huolehtia kansalaisten eduista EU:ssa.

EU:n parlamentti haluaa enemmän vaikutusvaltaa EU:n lainsäädännössä, mutta EU-parlamentaarikot toimivat pääosin poliittisissa ryhmissä ja ylikansallisissa EU-puolueissa. Ryhmäkuri vaimentaa tehokkaasti kansalliset intressit.

2. LÄHEISYYSPERIAATE

On luotava todellinen läheisyysperiaate siten että, kansalliset parlamentit päättävät mitkä asiat jätetään EU:n käsiteltäviksi. Perussääntönä on oltava, että jäsenvaltiot yhdessä päättävät yksimielisesti, milloin EU voi tehdä päätöksiä.

Nyt EU-komissio Brysselissä ja EU-tuomioistuin Luxemburgissa päättävät, kenen toimivaltaan asia kuuluu: EU:n vai kansallisten viranomaisten. Kansalliset parlamentit eivät pysty estämään EU:ta tekemästä sitovia päätöksiä alueilla, jotka jonkin maan mielestä kuuluvat sen omaan toimivaltaan. Ministerineuvosto voi muuttaa komission tekemän päätöksen ainoastaan yksimielisesti.

3. DESENTRALISOIMINEN

Nykyiset EU-säädökset on käytävä läpi kriittisesti ja mahdollisimman moni asia siirretään takaisin jäsenvaltioille. Laaditaan toimivaltaluettelo ja kaikki säädökset koodataan, jotta yksinkertaisella hakusanalla löydetään asiasta tehdyt päätökset ja tiedetään, mitä lainsäädäntöä sovelletaan. Säädöksen kumoamisesta on aina voitava päättää yksinkertaisella enemmistöllä.

Lissabonin kokouksessa kesäkuussa 1992 asetettiin työryhmä selvittämään asiaa. Työryhmän työstä ei ole sen jälkeen kuultu mitään. Työn etenemisestä ja sen mahdollisesti vaatimista toimista tulee pikaisesti saada selvitys, sillä EU laatii jatkuvasti sääntöjä ja määräyksiä, joista yhtä hyvin tai paremmin voitaisiin päättää kansallisella tasolla.

4. ALOITEOIKEUS

Aloiteoikeus on siirrettävä komissiolta kansallisille parlamenteille ja hallituksille. Ministerineuvosto päättää, laatiiko komissio ehdotuksen.

Nykyisellään ainoastaan komissio voi tehdä lakialoitteita. EU-parlamentti sai Maastrichtin sopimuksen mukaan mahdollisuuden kehottaa komissiota tekemään haluamistaan asioista aloitteita, mutta sillä ei ole omaa aloiteoikeutta. Ministerineuvosto ja kansalliset parlamentit eivät myöskään voi tehdä aloitteita.

5. YLEISVALTUUDET POISTETTAVA

Rooman sopimuksen 235 ja Maastrichtin sopimuksen F.3 artiklat poistettava. Artikla 235 on otettu perussopimukseen niitä tapauksia varten, joista itse sopimuksessa ei ole määräyksiä. Ministerineuvosto voi artiklan perusteella lisätä määräyksiä yksimielisellä päätöksellä ilman peruskirjan muuttamista. Nykyään sitä käytetään unionin toimivallan lisäämiseen vaikka pitäisi keskustella sopimuksen muuttamisesta.

Artikla F.3 antaa EU:lle vapaat kädet toteuttaa tavoitteensa.

6. ULKO-, TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKKA

Euroopan unionille ei tule muodostaa yhteistä puolustus- ja sotilas- politiikkaa. Sotilaallisesti varustautunut EU lisää jännitystä Euroopassa ja maailmassa. Jokaisen maan tulee saada päättää itse omasta ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikastaan.

Jäsenmailla on oltava oikeus vetollaan estää unionin yhteinen sotilas- politiikka ja kieltäytyä myös yhteisen sotilaspolitiikan rahoittamisesta. Rauhaa ei turvata sotilaallisin keinoin. Erityiset kriisinhallintajoukot ovat jo askel kohti yhteistä sotilaspolitiikkaa, siksi niitä ei pidä muodostaa.

Vuoden 1996 hallitusten väliselle konferenssille on tehty lukuisia esityksiä, joissa vaaditaan yhteisen turvallisuuspolitiikan ohella omien sotilaallisten yksiköiden perustamista. Päätökset esitetään tehtäväksi enemmistöpäätöksillä. Vaikka jotkut maat eivät mukaan haluaisikaan, ne velvoitettaisiin kuitenkin osallistumaan joukkojen rahoitukseen.

7. RAHA- JA VALUUTTAUNIONI EMU

Kokouksessa on päätettävä purkaa raha- ja valuuttaunionin perustamiseen tähtäävä yhteistyö ainakin siksi kunnes työllisyysaste on nostettu tärkeimmäksi ns. konvergenssikriteeriksi.

Suomi ja kaikki jäsenmaat Tanskaa ja Britanniaa lukuunottamatta ovat sitoutuneet noudattamaan yhteneväistä talouspolitiikkaa, joka tähtää talous- ja rahaliiton EMUn kolmannen vaiheen toteuttamiseen. EMUn kolmannessa vaiheessa siirrytään yhteiseen EU-valuuttaan ja perustetaan EU:n keskuspankki. Siirtymisehdot koskevat inflaatiota, julkista taloutta, korkokehitystä ja valuuttakursseja. Ehdoista puuttuu työllisyys ja ne ovatkin tärkein yksittäinen syy EU-maiden pysyvään ja pahenevaan massatyöttömyyteen.

8. PÄÄTÖKSENTEON JULKISUUS

Ministerineuvoston on käsiteltävä esitykset avoimin ovin, samalla tavoin kuin lakeja käsitellään kansallisissa parlamenteissa. COREPERin ja ministerineuvoston työryhmien käsittelyn on oltava julkista, ellei vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä päätetä suljetusta kokouksesta, mikä perustellaan julkisesti. Äänestyskäyttäytyminen on julkistettava.

Kun ministerineuvostossa aloitetaan neuvottelut uusista säädöksistä, kokoukset ovat suljettuja eikä mahdollisia äänestystuloksia julkisteta.

9. HALLINNON JULKISUUS

EU ei saa estää tiedonsaantia säädöksistä jäsenmaissa. EU-asioiden parissa työskenteleville on taattava tiedotusvapaus, jonka mukaan ketään ei voi rangaista tietojen antamisesta tiedotusvälineille.

EU:n ja kansallisten viranomaisten välisen kirjeenvaihdon on oltava kansanedustajien ja kansalaisten saatavilla tiedonsaantia koskevien säännösten mukaisesti. Jos EU:n viranomaiset valittavat tavasta, jolla kansalliset viranomaiset soveltavat EU-säännöksiä, valituksista on samalla lähetettävä kopio kansallisille parlamenteille.

EU-asioita ei käsitellä kansallisten hallinnon julkisuussääntöjen mukaisesti ja EU:n omat säännöt tukevat enimmäkseen asioiden salassapitoa.

10. PIENTEN MAIDEN ASEMA

Kaikkien jäsenmaiden on edelleen oltava vuorotellen puheenjohtajana. Ministerineuvoston äänien painotuksia ei saa muuttaa suurien maiden eduksi.

Nykyistä käytäntöä on vaadittu muutettavaksi tulevassa konferenssissa, jossa on tarkoitus muuttaa myös päätökseen tarvittavien enemmistöjen suhteita.

11. KAIKKIEN KIELTEN TASA-ARVOISUUS

On luotava järjestelmä, joka takaa kaikkien eri kielten yhdenvertaisen aseman EU:n työskentelyssä.

Nykyään kaikkien jäsenmaiden kielet ovat virallisia kieliä EU:ssä. Käytännössä on kuitenkin lähes mahdotonta osallistua EU:n työskentelyyn omalla äidinkielellään. Tämä näkyy erityisesti asioita valmistelevissa valiokunnissa.

12. LAINSÄÄDÄNNÖN VALMISTELUN JULKISUUS

Kun komissio lähettää luonnoksia etujärjestöille, työryhmille, lobbaajille ja yksityishenkilöille, on niistä tehtävä samaan aikaan julkisia. Ministerineuvosto tai sen alainen työryhmä ei saa aloittaa käsittelyä ennen kuin ehdotus on julkaistu kansallisissa virallisissa lehdissä. Kaikkien lausuntojen on oltava vapaasti saatavilla kansallisten parlamenttien kirjastoissa ja myös sähköisessä muodossa.

Kun komissio tekee virallisen lakialoitteen, aloitetta on yleensä käsitelty useissa työryhmissä, joihin virkamiehillä, etujärjestöillä ja lobbaajilla on ollut mahdollisuus epävirallisesti vaikuttaa.

13. KAIKKI LAUSUNNOT TASAVERTAISEEN ASEMAAN

Selvillä säännöillä on varmistettava, että kaikilla järjestöillä ja eturyhmillä, joita asia koskee, on yhtäläiset mahdollisuudet tulla kuulluiksi ja kaikkien annettujen lausuntojen on oltava julkisia.

Nyt ei ole olemassa sääntöjä siitä, mitä tahoja komission on kuultava ennen kuin se tekee esityksensä. Tämä mahdollistaa sen, että kuullaan ainoastaan niitä tahoja, jotka ovat samaa mieltä aloitteesta.

14. KÄSITTELYLLE RIITTÄVÄSTI AIKAA

Lakiesityksen ensimmäinen käsittely voidaan aloittaa vasta kun se siihen liittyvine lausuntoineen on julkaistu kaikilla kielillä. Ensimmäisen ja toisen käsittelyn välin on oltava vähintään kolme kuukautta.

Nykyinen käytäntö on johtanut siihen, että esityksiä ei ehditä kunnolla käsitellä missään demokraattisesti valitussa elimessä.

15. OIKEUS UNIONIN LAINSÄÄDÄNTÖÄ PAREMPAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN

Kaikkien turvallisuutta, terveyttä, ympäristöä, työympäristöä, kuluttajansuojaa, työelämän suhteita, eläintensuojelua, veroja sekä sosiaalisia, demokraattisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevien päätösten on oltava ainoastaan vähimmäismääräyksiä. Jäsenvaltioiden on voitava ottaa käyttöön paremmat määräykset, joita ei saa tulkita kaupan esteiksi. Kun EU-viranomaiset ja EU:n tuomioistuin arvioivat, onko kyseessä protektionismi, tulee kiistanalaisissa tapauksissa parempien normien olla etusijalla.

Nykyään pääosa EU:n lainsäädäntöön perustuvasta harmonisoinnista on totaalista eikä salli kilpailuun vedoten parempia määräyksiä.

16. LOBBAAJAT PÄIVÄNVALOON

Kaikista ammattimaisista EU-lobbaajista on oltava julkinen rekisteri. Yhteydenottojen on oltava julkisia ja ne on toimitettava parlamentin kirjastoon.

Salaisesta lobbauksesta on tullut yhä kasvava demokratian ongelma.

17. EU-TUOMIOISTUIMEN ASEMA

EU:n tuomioistuimeen on kuuluttava yksi tuomari kustakin jäsenvaltiosta. Tuomareiden on kunnioitettava lakeja ja kansallisia perustuslakeja ja annettava tuomioita ainoastaan EU:n lainsäädännöstä ottamatta kantaa EU:n kehitykseen. Tuomioistuin ei saa tehdä päätöksiä ohi kansallisten korkeimpien oikeusistuinten ja perussopimuksen. Tämän kanssa ristiriidassa oleva artiklan 177 c kohta on poistettava. Tuomioistuimessa on otettava käyttöön suullinen käsittely ja kielten tasa-arvoisuus.

EU-tuomioistuin on ottanut itselleen perustuslakituomioistuimen roolin ja tekee laajakantoisia päätöksiä, jotka normaalisti kuuluvat demokraattisille päätöksentekoelimille. Pykälä 177 c antaa tuomioistuimelle oikeuden ottaa käsittelyyn asioita, joista kansalliset ylimmät tuomioistuimet ovat jo antaneet päätöksensä.

18. KOMISSAARIEN VALINTA

Kullakin jäsenvaltiolla on oltava yksi paikka komissiossa. Komission jäsenten valinta on siirrettävä kansallisille parlamenteille.

Nyt hallitukset valitsevat komission, jonka EU-parlamentti muodollisesti hyväksyy.

19. VAROJEN VALVONTA

Jäsenvaltioiden tilintarkastajilla, EU:n tilintarkastustuomioistuimella sekä kansallisten parlamenttien jäsenillä ja Euroopan parlamentin talousarvion valvontavaliokunnalla on oltava oikeus saada tutustua kaikkiin menoja koskeviin tositteisiin. Petoksiin syyllistyneille ryhmille tai henkilöille ei enää myönnetä EU:n varoja.

EU:n varojen käytön valvonta on puutteellista. Myös jotkut EU:n omat määräykset antavat mahdollisuuden varojen väärinkäyttöön.

20. JOUSTAVA YHTEISTYÖ

Sääntöjä on muutettava niin, että kukin jäsenmaa voi halutessaan jättäytyä yhden tai useamman yhteistyöalueen ulkopuolelle. Mailla on oltava mahdollisuus toteuttaa keskenään myös kiinteämpää yhteistyötä sopimusten kattamilla alueilla. Tulee myös säätää miten unionista voi erota.

Nyt kaikkien uusienkin jäsenmaiden on hyväksyttävä poikkeuksetta kaikki olemassa olevat EU-säännöt. Eroamismahdollisuutta ei ole.

21. LAAJA EUROOPPALAINEN YHTEISTYÖ

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ, Euroopan neuvosto, YK:n alainen Euroopan talouskomissio ECE, ihmisoikeustuomioistuin, standardisoimisjärjestöt jne. eivät saa siirtää tehtäviään EU:lle, vaan koko Euroopan kattavaa, tasavertaisuuteen perustuvaa yhteistyötä on päinvastoin vahvistettava.


Norjassa kansanliike voitti

Kuinka Norjassa kansanliikkeen voitto EU-äänestyksessä oli mahdollinen? Oliko tilanne Norjassa ratkaisevasti erilainen kuin Suomessa ja Ruotsissa?

Ensinnäkin EY/EU-jäsenyys oli Norjassa esillä jo neljättä kertaa. Jo 1960-luvulla oli hallitus hakenut jäsenyyttä kaksi kertaa ja asia tyrmättiin silloin EY:n puolelta. Vuonna 1972 EEC:n vastainen kansanliike voitti kansanäänestyksen jo kerran. Nyt oli helppo päästä tehokkaasti liikkeelle vuoden 1972 kokemusten pohjalta.

Norjassa ei syntynyt samanlaista yhteiskunnan valtaryhmittymien totaalista allianssia kuin Suomessa ja paljolti myös Ruotsissa. Norjassa oli koko ajan merkittävä osa puoluekentästä – keskustapuolue, sosialistit ja työväenpuolueen vahva EU-oppositio – määrätietoisesti jäsenyyttä vastaan. Ammattiliittojen keskusjärjestö LO oli kriittinen koko ajan ja asettui loppuvaiheessa virallisesti jäsenyyttä vastaan. Tuottajajärjestöt rahoittivat Ei EU:lle -liikettä merkittävästi koko kampanjan ajan.

Norjan Ei EU:lle -liikkeen menestys perustui ratkaisevasti myös sen tehokkaaseen organisaatioon. Sillä oli alusta alkaen tehokkaat organisaattorit. Liikkeessä oli lähes 150 000 maksavaa jäsentä ja luja järjestöverkko kautta maan. Jokaisessa kunnassa oli paikallisyhdistys, jokaisessa läänissä piirijärjestö ja valtakunnallisella tasolla vahva palkattu sihteeristö. Varoja kertyi jo pelkistä jäsenmaksuista yli 20 miljoonaa kruunua vuodessa.

Norjalaisten Ei EU:lle -kampanjassa yhtenä keskeisenä argumenttina oli kansainvälinen solidaarisuus. Haluttiin säilyttää Norja itsenäisenä maana, jotta voidaan edelleenkin päättää itse suhteista kehitysmaihin ja rakentaa tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Tällä puheella on Norjassa todellista katetta, se ei ole mikään fraasi.

Näistä syistä Norjassa kansanliike voitti, itsenäisyys, kansanvalta ja kansainvälisyys voittivat. Taustaan, voimaan ja olosuhteisiin nähden voitto oli kuitenkin hämmästyttävän niukka. 52,2 % ”Ei” ja 47,9 % ”Jaa”. Se osoittaa, miten kova oli rahan ja vallan painostus myös Norjassa.

EU-kuplat puhkeavat

EU-jäsenyyttä kannattaneella väellä on suurten pettymysten aika. He kun uskoivat ne lupaukset, joilla EU:ta Suomen kansalle myytiin. Nyt lupaukset pettävät yksi toisensa jälkeen. Lähes päivittäin tulee esiin tietoa, joka osoittaa, että EU-puoli tiesi paremmin.

Investoinnit ja työpaikat

Ennen kansanäänestystä luvattiin suuria investointeja – sekä suomalaisilta yrityksiltä, että ulkomaalaisilta – heti kun vain EU-jäsenyydelle sanotaan kyllä.

– Päivää jälkeen kansanäänestyksen 17.10. kolmetoista suurinta yritystä Suomessa ilmoitti, että uusia investointeja ei ole suunniteltu, uusia työpaikkoja ei tule. Pörssissä ei ole havaittu minkäänlaisia suuria rahavirtoja ulkomailta. Korotkaan eivät ole laskeneet.

Ruuan laatu

Ennen kansanäänestystä Ei-puoli varoitti niin ruuan laadun heikkenemisestä ja tarkan suomalaisen laaduntarkkailun häviämisestä. Tätä pidettiin silloin vain EU-vastustajien pelotteluna.

– Jo joulukuun puolivälissä julisti Suomen Kuvalehti, että EU-maista Suomeen yritetään päivittäin ujuttaa pilaantuneita elintarvikkeita. Vuoden 1995 alusta ne pääsevät vapaasti maahan, kun ”rajavalvonta on kiellettyä ja tulli miltei kirosana”.

Suomen viimeinen mahdollisuus

Ennen kansanäänestystä vannottiin koko ajan, että nyt Suomella on viimeinen mahdollisuus päästä mukaan suurten ja rikkaiden Euroopan Unioniin, siihen seuraan, johon me aina olemme halunneet. Nyt on kiire, jos ei nyt sanota ”kyllä”, ovet sulkeutuvat vuosikausiksi, aina ensi vuosituhannelle saakka. EU-parlamentin puhemies Klaus Hänsch uhkasi etukäteen niin Suomea kuin Norjaakin ovien sulkeutumisesta vuosikausiksi.

– Kun Norja sanoi Ei EU:lle marraskuussa, ilmoitti EU:n puheenjohtaja Jacques Delors heti seuraavana päivänä, että Norjalle EU:n ovet ovat aina auki, niin kuin kaikille demokraattisille maille, jotka haluavat rakentaa Eurooppaa! Joulukuussa Saksan liittokansleri Helmut Kohl ja ulkoministeri Klaus Kinkel vakuuttivat, että EU pitää Norjalle ovea auki jäsenyyteen.

Sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus

Suomen hallitus vannoi lähes kaikkien ministerien suulla kerta toisensa jälkeen, että ”EU:n jäsenenäkin Suomi pysyy sotilasliittojen ulkopuolella ja vastaa itse omasta puolustuksestaan”. Ei tule kysymykseenkään, että suomalaisia miehiä lähetetään sotimaan oman maan ulkopuolelle. Lisäksi korostettiin koko ajan, että yhteinen turvallisuuspolitiikkahan tulee tarkemmin harkittavaksi vasta EU:n hallitusten välisessä konferenssissa 1996. Kun Suomi silloin on EU:n jäsen, voimme estää sellaisten päätösten syntymisen, jotka eivät meille sovi.

– Heti EU-päätösten jälkeen tuli ilmi, että Saksassa ja WEU:ssa halutaan kehittää EU:n sotilaallista kapasiteettia nyt eikä vasta 1996. Yksi WEU:n tavoitteista ja pääperiaatteista on ”suora vastuu jäsenmaiden turvallisuudesta ja puolustuksesta”. Jäsenmaiden on oltava valmiita ottamaan osavastuunsa ”turvallisuuden, vakauden ja demokraattisten arvojen edistämisestä muuallakin maailmassa”. Sitä varten on ylläpidettävä ”soveltuvia, kunnollisesti varustettuja ja koulutettuja joukkoja”.

Kuukausi EU-kansanäänestyksen jälkeen puolustusvoimain uusi komentaja Gustav Hägglund esittikin suomalaisen ”kriisinhallintaprikaatin” perustamista ja kouluttamista, jotta suomalaisia sotilaita voidaan lähettää ulkomaille ”terästettyihin tehtäviin”.

Valheiden jäljet ja kansan muisti

EU:n kannattajia ei näytä ollenkaan vaivaavan se, että he ovat jo nyt joutuneet lukemattomista valheistaan kiinni. Vanha sanonta, että valheella on lyhyet jäljet, pitää paikkansa. Mutta luulevatko EU:n kannattajat, että myös kansalaisten muisti on yhtä lyhyt? Saa nähdä!


Kansanliikettä tarvitaan ja se jatkaa

”EU-maailmaa on tarpeen käsittää – mutta siihen ei tarvitse sopeutua.”

EU-kansanäänestys osoitti, että Suomessa on ainakin noin puolitoista miljoonaa ihmistä, jota eivät hyväksy niitä perusteita, tavoitteita ja menettelytapoja, joilla Suomi on nyt liitetty Euroopan Unioniin. Kaikista poliittisista ryhmistä löytyy ihmisiä, jotka edelleen haluavat toimia niiden arvojen ja tavoitteiden puolesta, jotka olivat EU-jäsenyyttä vastustavan liikkeen lähtökohtia.

EU-kriittisen liikkeen tulee koota voimat yli puoluerajojen yhteiseen toimintaan, vastavoimaksi yhdistyneelle EU-rintamalle.

Kansalaisten mahdollisuudet muodostaa mielipiteensä EU-politiikasta vapaasti ja itsenäisesti riippuvat ratkaisevasti siitä, että on saatavilla monipuolista ja nimenomaan kriittiseen tarkasteluun perustuvaa tietoa. Siihen tarvitaan kriittistä liikettä ja sen kautta tapahtuvaa tiedotusta.

Mitä käytännössä tehdään

Käytännössä EU:n vastaista kansanliikettä tarvitaan edelleen

  • kriittisenä oppositiona seuraamaan niiden lupausten toteutumista, joilla kansalaisia houkuteltiin kannattamaan EU-jäsenyyttä,
  • osoittamaan, mitä todellisuudessa seuraa mm. EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, EMU:n kolmannesta vaiheesta, institutionaalisista muutoksista EU:ssa tai EU:n maataloustuen kansallistamisesta lähivuosina.
  • välittämään kansalaisille luotettavaa tietoa siitä, mitä Euroopassa tapahtuu; integraatiokehityksestä, joka etenee kohti Euroopan liittovaltiota, sekä sen merkityksestä Suomelle, Euroopalle ja muulle maailmalle.

Virallinen tiedotus pitää yllä niitä kulisseja, jotka EU:n ympärille on rakennettu. Tiedotusvälineetkin tarvitsevat muitakin tiedonlähteitä kuin valtioneuvoston tiedotus. Tarvitaan vahvaa kansanliikettä toiminnan ja keskustelun kanavaksi niille, joiden ääni EU-jäsenyyskamppailussa haluttiin vaientaa.

EU:n vastaisen kansanliikkeen konkreettisina tavoitteina on:

  • torjua EU-jäsenyyden vaikutukset Suomessa niin paljon kuin mahdollista,
  • lopullisena tavoitteena saada Suomi pois Euroopan Unionista takaisin täysivaltaiseksi ja kansanvaltaiseksi tasavallaksi.
  • Näiden tavoitteiden toteuttaminen vaatii, että ollaan aktiivisia poliittisessa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa koko ajan omassa maassa ja tiiviisti yhteistyössä muiden EU-maiden kriittisten ja separatististen liikkeiden kanssa.

    Miksi ”EI” on edelleenkin ”EI”

    ”Vaalin tulos osoittaa vain sen, että valtiovalta pystyy siihen liittyvän talouselämän ja tiedotuksen subventoinnin avulla saamaan aikaan, minkä päätöksen tahansa niin halutessaan. Se kertoo propagandan korkeasta tasosta. Ei-vaihtoehto tarvittiin vain tukemaan kyllä-vaihtoehtoa.”

    Näin sanoi kansanäänestyksen jälkeisenä päivänä 17.10.1994 Paavo Haavikko, joka usein ennenkin on ottanut itselleen oikeuden puhua kansallisena omanatuntona. Hän sanoo suoraan sen, miten kansanäänestystä käytettiin väärin, miten menettely, jonka pitäisi olla suorin tapa toteuttaa kansanvaltaa, voitiin kääntää kansanvaltaa vastaan.

    ”On häpeä, tahra Ruotsin lipussa, että kansalaisoikeus on nyt nimeltään raha” (”Det är skäm, det är fläck på Sveriges baner, att medborgarrätt heter pengar.”), sanoi Eva Hellstrand, yksi Ruotsin ei-liikkeen näkyvimmistä hahmoista Ruotsin kansanäänestyksen jälkeisenä päivänä.

    Näissä puheenvuoroissa on selvästi sanottuna myös, miksi EU-jäsenyyttä vastustanut liike ei hyväksy kansanäänestyksen tulosta eikä tyydy siihen. Me koimme alusta asti, että EU-jäsenyys murentaa kansanvaltaa. Kansanvallan puolustaminen oli meidän kampanjamme ydinasia. Kansanäänestys oli räikeä havaintoesimerkki siitä, että EU-jäsenyys romutti kansanvallan jo ennen kuin se tuli voimaan. […]

    Me emme hyväksy niitä arvoja ja periaatteita, joille Euroopan Unioni rakentuu, emmekä niitä tavoitteita, joihin se pyrkii. Se ei ole tullut paremmaksi sillä, että Itävalta, Ruotsi ja Suomi on siihen liitetty. Me emme hyväksy myöskään niitä perusteita, tavoitteita ja menettelytapoja, joilla Suomen jäsenyys vietiin läpi.

    EU-jäsenyys jakaa Suomen kansan kahtia monella tavoin. Se asettaa vastakkain maaseudun ja kaupungit, taloudellisesti turvatut ja turvattomat, enemmän ja vähemmän koulutetut, ”herrat” ja ”kansan”, jopa naiset ja miehet. Kyllä EU:lle oli ääni niille, joilla jo on valtaa ja vaurautta, siksi se oli ”ei” tasavertaisuudelle ja oikeudenmukaisuudelle. Se oli ääni koko hyvinvointivaltioajattelun kumoamiseksi.

    Näistä syistä EU:n vastainen liike ei voi lopettaa eikä vaieta, sen täytyy elää ja jatkaa. EU-jäsenyys ei voi yhdistää kansakuntaa, niinkuin presidentti Ahtisaari uuden vuoden puheessaan toivoi, se voi vain jakaa.

    01.02.1995
    Hilkka Pietilä
    Vaihtoehto EU:lle 1/95


Syyskuussa 1994 Saksan silloiset hallituspuolueet hyväksyivät julistuksen, jossa todetaan USA:n, Naton ja EU:n suhteista seuraavanlaisesti:

”Sellaisessa valtioiden yhteisössä, joka pitää itseään yhtenä unionina, kaikkien jäsenten on voitava nauttia samoista turvallisuustakeista. Tämä on edellytys jäsenyydelle. Jos osoittautuu, että USA:lla on halua, ei ainoastaan vastata velvoitteistaan nykyisellä alueella, vaan on valmis ulottamaan ne koskemaan ainakin niitä maita, jotka haluavat EU:n jäseniksi, niin tulee EU:n osallistua omaan puolustukseensa niillä alueilla, joissa ei ole Naton ydinaseita. Tulevaisuudessa tämä merkitsee Naton muuttamista liitoksi, jonka puitteissa EU, USA ja Kanada tasa-arvoisesti kantavat vastuun ja muodostavat yksikön, joka pystyy tehokkaasti toimimaan.”

WEU:n asiakirjassa Ydinaseiden rooli ja tulevaisuus 19.5.1994 EU:n puolustuksen ydin ilmaistaan sen kohdassa 330 näin:

”Keskustelu EU:n ydinpelotteesta on totuuden hetki rakennettaessa Euroopan poliittista unionia.”


EU on takaisku naisille – ja kaikille

Herätys! Kolme kuukautta EU-äänestykseen!

Koko maailmassa on menossa ”back lash”, takaisku kaikelle sille, mitä naiset ovat vaatineet ja Pohjoismaissa pitkälle saavuttaneetkin viime vuosikymmeninä. Marilyn French ja Susan Sontag puhuvat jopa sodasta naisia vastaan. […]

EU:ta mainostettiin uutena ja jännittävänä kansainvälisyytenä, edistyksellisyytenä, kehityksenä eteenpäin. Naisten kannalta koko integraatiokehitys Euroopassa on kuitenkin takaperoista kehitystä, paluuta vanhaan, takaisin oloihin ja ongelmiin, joista vuosikymmenten työllä on päästy tähän, missä nyt ollaan. […]

Maailmantaloudessa Euroopan integraatio on osa politiikkaa, jota Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat ajaneet kohtalokkain seurauksin kehitysmaissa koko 1980-luvun. Nyt EU-maiden hallitukset toteuttavat kovalla kädellä Euroopassa Maailmanpankin ja IMF:n politiikkaa, jonka ovat sanelleet suurpankit ja ylikansalliset yhtiöt. Tähän politiikkaan on meidän hallituksemme Suomessa samoin kuin Ruotsin ja Norjankin hallitukset viemässä meidät, naiset ja miehet Pohjoismaissa.

Täällä back lash koskee sitäkin kovemmin, koska täällä ollaan pisimmällä kansanvallan ja ihmisen hyvinvoinnin kehittämisessä. YK:n tuoreimmassa inhimillisen kehityksen raportissa (1994) ovat Pohjoismaat jälleen rivissä ensimmäisinä siinä tilastossa, jossa mitataan kehitystä naisen asemalla. (Tilaston luvut ovat vuosilta 1990-92, joten back lash ei vielä niissä näy!)

Valta pois naisilta

[…]
EU-jäsenyys veisi suurimman osan suomalaisia koskevasta päätöksenteosta kokonaan pois Suomesta. Suomalaisten osuus poliittisesta vallasta EU:ssa olisi 2,5 – 3 prosenttia. Muut päättäisivät meitäkin koskevista asioista 97 prosentin osuudella. Siinä valtarakenteessa suomalaisten naisten vaikutusmahdollisuudet olisivat olemattomat. […] Suurvalloissa, niin USA:ssa kuin entisessä Neuvostoliitossakin, naisten valta politiikassa on aina ollut minimaalinen.

Naisten viimeinen tilaisuus

Miksi Pohjoismaissakin miehet ovat niin innokkaita EU:n kannattajia? Uhkaahan EU-politiikka myös heidän etujaan ja hyvinvointiaan? Professori Johan Galtung arveli VEU:n seminaarissa Helsingissä jo vuonna 1991, että osaltaan miehet näkevät ”EU:n teknokraattisena vaihtoehtona pohjoismaiselle kansanvallalle ja patriarkaalisena vaihtoehtona pohjoismaiselle ’feminisoitumiselle'”.

EU-neuvottelut ainakin Suomessa haluttiin pitää visusti miesten käsissä. Naisten kantaa EU-jäsenyyteen ei ole kysytty eikä kaivattu. Naiset on sivuutettu niin päätöksenteossa kuin kansalaiskeskustelussakin. Suomi oli ensimmäinen maa maailmassa, jossa naiset saivat täydet poliitiset oikeudet jo vuonna 1906. Jos äänestämme väärin kansanäänestyksessä 16.10.1994, niin oikeuksien todellinen sisältö häviää. Naisina me voimme vaikuttaa vain itsenäisessä Suomessa.

EU:n tasa-arvoyksikön johtaja Agnes Hubert: ”Lastenhoito-ongelmat tasa-arvon suurin este EU:ssa”

EU:n tasa-arvotoimiston johtaja Agnes Hubert kertoo EU-komission Suomen edustuston lehdessä EY-uutisissa (nro 2/93) paljon rehellisemmin naisten asemasta ja oloista EU-maissa kuin mitä suomalaiset EU:n kannattajat tekevät. Agnes Hubert toteaa, että jo Rooman sopimuksen artiklaan 119 kirjattiin 1957 samapalkkaisuuden periaate. Siitä lähtien on naisten ja miesten tasa-arvoa koskevia, jäsenmaita sitovia lakeja saatu aikaan kokonaista kuusi – 37 vuoden mittaan.

Äitiysloma 14 viikkoa

Vuonna 1992 saatiin aikaan kovan kädenväännön tuloksena direktiivi, joka takaa 14 viikon äitiysloman ja sairauspäivärahan suuruisen äitiyskorvauksen. Suomen 48 viikon äitiyslomaan verrattuna on tässä asiassa tavoitekin uskomattoman alhainen. Pienten lasten äiti ei voi valita, jääkö kotiin vai meneekö töihin, jos hän ei pysty itse järjestämään päivähoitoa lapsilleen, toteaa Hubert rehellisesti. ”Joissakin jäsenmaissa naisten on yksinkertaisesti mahdotonta hankkia lapsia ja työskennellä täysipäiväisesti”, Hubert kuvaa karua todellisuutta.

Komissio voisi alkaa tasa-arvon toteuttamisen itsestään, sillä 17 jäsenen komissiossa on vain yksi nainen. Komission 15 000 hengen henkilökunnan jakautuma on sellainen, että sihteeritasolla on 99 prosenttia naisia ja päättävien virkamiesten tasolla 99 prosenttia miehiä. Jos Suomesta tulisi EU:n jäsen, odotettaisiin koulutettujen naisten tulvaa EU:n virkoihin, toteaa Hubert. (Koska päivähoito puuttuisi, samoin kouluruokailu, niin tuskin perheellisiä naisia kiinnostaisi EU:iin hakeutuminen! Toimittajan huomautua.) […]

NAISET ratkaisevat EU-jäsenyyden!

Kuka pääsee isojen poikien kanssa eturiviin valokuvissa? Kuka illastaa kenenkin kanssa Korfulla? Onko tärkein päättäjä presidentti vai pääministeri? Onko herrojen penkkijärjestys tärkein asia EU-jäsenyydessä? Missä on naisten paikka EU-politiikassa?

Puolet suomalaisista on naisia. Hallitus on tehnyt sopimuksen, jolla koko Suomen kansa vietäisiin Euroopan Unioniin, mutta ei ole kysynyt naisilta mitään. Missä on naisten sananvalta Suomessa? Eikö naisilla olekaan kansanvaltaisia oikeuksia täällä? Kyllä on – kansanäänestyksessä!

Naisia ei ole kuultu

Naisten terve järki on sanonut alusta asti, että liittymisestä eurooppalaisten suurvaltojen unioniin ei hyvää seuraa. Jo helmikuussa 1992 – juuri ennen jäsenhakemuksen jättämistä – tehdyssä mielipidetiedustelussa sanoi 43 % suomalaisista naisista ”ei” koko hankkeelle ja vain 34 % ”kyllä”. Silloin miesten kannat olivat juuri päinvastoin, 47 % ”kyllä” ja 37 % ”ei”.
[…]

Paavi tuomitsee hyvinvointivaltion

Suuri osa EU-maista on roomalaiskatolisia. Paavin valta on todellista patriarkaalista valtaa suurimmassa osassa EU-Eurooppaa. Roomalaiskatolisen kirkon sosiaalioppi on myös EU:n sosiaalioppi. Professori Simo Knuuttila osoitti artikkelissaan (HS 24.04.1994), että paavin sosiaalioppi ei pelkästään vastusta pohjoismaista hyvinvointimallia, vaan suorastaan tuomitsee sen. Se puuttuu paavin mielestä liikaa ihmisten yksityiseen elämään.

Paavi vastustaa edelleen perhesuunnittelua ja naisten mahdollisuuksia päättää itse lastensa lukumäärästä ja ajoituksesta. Tätä kantaa paavi ajaa YK:ssa ja koko maailmassa väestönkasvun aiheuttamista ongelmista huolimatta. […] Koko pohjoismainen sosiaalipoliittinen ajattelu on vaarassa, jos meidät liitetään Euroopan Unioniin. […]

Naiset ratkaisevat kansanäänestyksen!

Naiset ratkaisevat kansanäänestyksen tulokset Norjassa ja Ruotsissa – siellä naisten suuri enemmistö on sanonut ”ei” jo yli kaksi vuotta. Myös Suomessa on enemmistö naisista vastustanut EU:ta jo alusta alkaen, mutta suuri osa on vielä epätietoisia. Nyt on aika ottaa selvää ja ottaa kantaa. Kansanäänestys on ainoa tilaisuus koko pitkässä EU-prosessissa, jossa naisilla on tasavertaiset mahdollisuudet sanoa sanansa. Sitä tilaisuutta on syytä käyttää. Naiset voivat ratkaista Suomen EU-jäsenyyden.

Hilkka Pietilä ja Nina Söderlund
Naisten vaihtoehto EU:lle 7-8/94


”Tulevaisuus on saksalaisten käsissä, kun rakennamme Eurooppa-kotia … Seuraavan kahden vuoden aikana teemme Euroopan integraatiosta palautumattoman. Se on kova taistelu, mutta voittamisen arvoinen.”

— Saksan liittokansleri Helmut Kohl, 1992