Hallitusten välinen konferenssi – Mahdollisuus vai uhka?

Maaliskuun 29 päivänä 1996 alkaa Torinossa, Italiassa EU:n hallitustenvälinen konferenssi (HVK), jonka tehtävänä joulukuussa Madridissa pidetyn EU-huippukokouksen mukaan on ”luoda poliittiset ja institutionaaliset edellytykset Euroopan Unionin sopeuttamiseksi tämän päivän ja huomisen tarpeisiin erityisesti tulevaa laajentumista ajatellen”.

HVK:ta on valmisteltu kesäkuusta 1995 lähtien valmisteluryhmässä, joka on koostunut yhdeksästä edustajasta jokaisen jäsenmaan ulkoministeriöstä, yhdestä komission edustajasta sekä kahdesta EU-parlamentin edustajasta, josta toinen oli saksalainen kristillisdemokraatti ja toinen oli ranskalainen sosialisti. Valmisteluryhmä jätti raporttinsa joulukuussa Madridin EU-huippukokoukslle jatko-valmisteluja varten.

Valmisteluryhmän raportissa kiinnitetään erityistä huomiota Maastrichtin sopimuksen niihin kohtiin, jotka mahdollistavat EU:n instituutioiden poliittisen syventämisen kohti vahvaa liittovaltio-mallia. Näistä kohdista ei paljon keskusteltu Suomessa ennen kansanäänestystä. Raportissa viitataan mm. seuraavaan artikloihin:

– artiklaan B (5), jolla unioni asettaa tavoitteeksi pitää kaikilta osin voimassa yhteisön säännöstö ja kehittää sitä yhteisön menetelmien ja toimielimien tehokkuuden turvaamiseksi. (Tämä mahdollistaa EU:n kehittämisen liittovaltioksi, jota esim. Saksan pankkimaailma on pitänyt välttämättömänä yhteisen valuutan perustana)

– artiklaan 189b (8), joka mahdollistaa uusien toimialueiden siirtämisen EU:lle

– artikloihin J.4 (6) ja J.10, joissa mahdollistetaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan uudistamisen siten, että se johtaa yhteiseen puolustukseen.

Raportissa korostetaan, että Euroopan uusien turvallisuuspoliittisten haasteiden takia on välttämätöntä mahdollistaa unionin eteneminen kohti mahdollista yhteistä puolustus-politiikkaa, mikä voi aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen. (Moni vaikutusvaltainen EU-poliitikko on esittänyt samanlaisia vaatimuksia omissa puheenvuoroissaan, joissa he ovat myöskin korostaneet Nato-jäsenyyden tärkeyttä)

– julistukseen väestösuojelusta, energiasta ja turismista, jolla mahdollistetaan näiden toimi-alueiden siirtäminen EU:n päätösvallan alaisiksi.

Kysymyksissä, jotka koskevat institutionaalisia kysymyksiä, kuten EU-komissaarien lukumäärää, äänimääriä ministerineuvostossa jne., viitataan valmisteluryhmän raportissa jäsenyysneuvottelujen ”Ioannina kompromissiin” sekä Korfun huippukokoukseen, joiden tuloksena Suomi ja muut samanaikaisesti jäsenyyttä hakeneet maat ovat periaatteessa antaneet EU:lle vapaat kädet edetä kohti liittovaltion rakentamista.

Koska suomalaiset hyväksyivät lokakuun kansanäänestyksessä 1994 EU-jäsenyyden neuvottelu-tuloksen mukaisesti, olemme siis myös antaneet suostumuksemme Suomen vaikutusvallan huomattavaan kaventamiseen. Tätä ei kuitenkaan selvästi kerrottu ennen kansanäänestystä.

Joulukuussa EU:n Madridin huippukokouksessa hyväksyttiin kuitenkin paljon laimeampi päätös-asiakirja, joka pääasiallisesti on eräänlainen ”lähihistoriallinen läpileikkaus” siitä miten hyvin EU on onnistunut eri tehtävissä.

Asiakirjasta löytyy kuitenkin muutama asia, johon kannattaa kiinnittää huomiota.

Surkuhupaisin kirjoitus löytyy työllisyydestä, josta päätösasiakirjassa todetaan mm. että ”jäsen-valtiot ovat muuttaneet Essenin suositukset käytännön monivuotisiksi työllisyysohjelmiksi, joissa on otettu käyttöön uusia toimenpiteitä, jotka jo ovat alkaneet tuottaa tuloksia”.

Tämä siis joulukuussa 1995.

Joulukuussa työttömyys oli EU:n tilastokeskuksen, Eurostatin, mukaan lisääntymässä ainakin Luxemburgissa, Irlannissa, Saksassa, Belgiassa, Ranskassa ja Ruotsissa. Se lisääntyy myös Suomessa. Herää kysymys, eivätkö EU:n virkamiehet ja johtavat poliitikot seuraa omien elintensä raportteja?

Huippukokouksen asiakirjassa todetaan, että ”Eurooppa-neuvosto panee mielenkiinnolla merkille komission aikomuksen esittää vuonna 1996 budjettikurin ja rahaliiton koordinoinnin takaamisen keinoista perussopimuksen menettelyjen ja periaatteiden mukaisesti.”
Tähänastinen EMU-kuri on toistaiseksi johtanut tilanteeseen, joka on saanut ranskalaiset ja belgialaiset kaduille osoittamaan mieltä julkisen sektorin ja työolosuhteiden heikkenemistä vastaan. Ruotsissa palkansaajalehden (LO-tidningen) otsikko 8.12.95 kertoi, että ”EU-valuutta aiheuttaa suurtyöttömyyttä”.

Saksan pankkiirit taas vuorostaan moittivat EU-johtajia liian lepsuista otteista. He moittivat, että ennen kun ruvettiin puuhaamaan yhteistä valuuttaa olisi pitänyt kehittää vahva poliittinen unioni, eli liittovaltio.

Liittovaltioajatus on kuitenkin mahdoton ainakin Ruotsissa ja Tanskassa, luultavasti Englannissa, Itävallassa ja Suomessakin. Jää nähtäväksi miten HVK selviytyy tästä syvästä ristiriidasta kansalaisten ja pankkimaailman välillä.

EU:n laajentumisesta Madridin loppuasiakirja toteaa, että ”Eurooppa-neuvosto kehottaa komissiota arvioimaan tarkemmin laajentumisen vaikutuksia yhteisön politiikkaan, erityisesti maatalous- ja rakennepolitiikan osalta”.

Suomessa on jo nyt kerrottu, että maatilojen lukumäärä on vähennettävä 115 000:sta n. 70 000:een jotta kilpailukyky säilyisi.
Laajentuminen vauhdittaisi huomattavasti tätä alasajoa ja johtaisi todennäköisesti lopetettavien maatilojen lukumäärän kasvuun. Tämä heijastuisi suoraan elintarviketeollisuuteen, joka on jo nyt osoittanut halukkuutensa rakentaa uusia tuotantolaitoksia entisiin Itä-Euroopan maihin lähelle raaka-ainetuotantoa ja uusia markkinoita.

Näin syntyisi taas uusia työttömiä Suomessa, Ruotsissa, ja muissa EU:n reunavaltioissa. HVK:ssa tästä tulee arka keskustelunaihe, ellei pystytä osoittamaan korvaavia työllistämiskeinoja.

18.2.1996


Suomi – EU:n ihmemaa

Juuri kun muualla EU:ssa alkaa kuulua yhä huolestuneempia puheenvuoroja EMU:n vaikutuksista työllisyyteen, Suomessa valmistuu selvitys, jonka mukaan Suomen EMU-jäsenyys toisi talouskasvua ja uusia työpaikkoja.

EU-parlamentille annetussa raportissa ”Talous- ja rahaunionin sosiaaliset seuraukset 10-1994” tutkijat yhdeksästä eurooppalaisesta yliopistosta käyvät tapauskohtaisesti läpi ja arvioivat EMU:n seurauksia kuuden jäsenmaan kohdalla. Tulokset ovat huomattavasti synkemmät työllisyyden suhteen kun nyt ilmestyneessä suomalaisessa selvityksessä.

Tanskan kohdalla arvioidaan, että korkeat sosiaalimenot ja työttömyysturva olisi EMU:n myötä leikattava ja harmonisoitava alaspäin muiden jäsenmaiden tasolle. Tämä voisi johtaa lisääntyvään työttömyyteen.

Ranskan kohdalla arvioidaan, että Emu-kriteereiden läpivieminen todennäköisesti tarkoittaa, että työttömyys pysyy ”häiritsevän korkealla”, seuraus joka voi olla poliittisesti hankala asia. Saksasta kerrotaan, että syntyy uusia työpaikkoja 1994 – 2000 välillä (tähän mennessä suunta on ollut päinvastainen) mutta, että jatkossakin tulee olemaan vakavia työllisyysongelmia. Kreikasta sanotaan Emu-pyrkimysten johtavan työttömyyden kasvuun ja sosiaalikustannusten leikkauksiin.

Italiasta todetaan, että mahdollisuudet työttömyyden pienentämiseen ovat erittäin vähäiset. Englannin kohdalla ennustetaan työttömyyden pysyvän noin 10 %:issa mutta, että tämä on vaatinut ja tulee edelleen vaatimaan palkkajoustoja ja leikkauksia työturvassa.

Saksassa, jossa työttömyys on tällä hetkellä suurin 47:ään vuoteen, arvovaltaiset sos.dem.-puolueen johtajat puhuvat inflaation nostamisen puolesta työttömyyden hillitsemiseksi. Tämä vaarantaisi nykyisiä EMU-kriteereitä joiden kohdalla inflaation on pidetty ratkaisevana tekijänä. Työttömyys-ongelmat Saksassa ovat siis sitä suuruusluokkaa, että sos.dem.-poliitikot mieluummin lykkäävät EMU:n kolmannen vaiheen voimaanastumista kun suostuvat nousevan työttömyyden myötä syntyviin poliittisiin ja taloudellisiin riskeihin.

Ruotsin matala-inflaatiopolitiikka on alentanut inflaation 3 %:illa mutta samalla menetettiin vuosina 1990 – 1994 yli
450 000 työpaikkaa.

Hollannissa matala-inflaatiopolitiikkaan siirryttiin 15 vuotta sitten joka on johtanut siihen, että työttömyys 1980-luvun alusta on noussut 4:stä prosentista noin 12 prosenttiin.
Ruotsissa on arvioitu, että Hollannin ja Saksan tapainen matala-inflaatiopolitiikka johtaisi 300 000 – 400 000 uuteen työttömään.
Suomessa inflaatio oli vuonna 1989 6,6 % ja työttömyys 3,5 %. Sen jälkeen inflaatio on alentunut koko ajan tasaisesti nykyiseen noin 1,5 %:iin ja työttömyys on noussut lähes 20 %:iin.

Tämän hetken EU-puheenjohtajamaa Italia on esittänyt EMU:n siirtämistä kuten Saksan sos.dem.-puolueen johtajat. Ranskassa ja Belgiassa pyrkimykset saavuttaa Emu-kriteereitä ovat johtaneet vakaviin mellakoihin. Ruotsissa ei edes pyritä vakavasti Emu-ehtojen täyttämiseen. Englannilla ja Tanskalla on olemassa poikkeukset EMU:un.

Herää kysymys onko Suomi yksin menossa EMU:un?

Kaikissa jäsenmaissa keskustellaan vakavasti EMU:sta. Suomi on Emu-keskustelun ihmemaa. Täällä päästään aivan toisenlaisiin tuloksiin kun muissa jäsenmaissa.

16.1.1996


EU:n hallitusten välinen konferenssi 1996 ja Suomi

Eräs vahvimpia argumentteja Suomen EU-jäsenyyden puolesta oli Euroopan yhdentymisen rauhaa ja turvallisuutta edistävä merkitys.
Nykytilanteessa tämän argumentin käyttämisestä olisi syytä välittömästi luopua. Lähivuosien ja -ajan toiminta EU:ssa osoittaa, että suuntaus on ollut aivan päinvastainen.

Äskettäin ilmestyi Saksassa rauhantutkijan ja entisen (länsi)saksalaisen tiedustelu-upseerin Erich Schmidt-Eenboomin kirja siitä miten saksalainen tiedustelupalvelu, BND, vuodesta 1962 aktiivisesti on tehnyt työtä silloisen Jugoslavian hajottamisen eteen. Kirjassa (Der Schattenkrieger) käydään myös läpi se vaihe jolloin YK:n pääsihteeri Javier Perez de Cuellar kirjeessään EU:n hollantilaiselle ulkoasioiden komissaarille vetosi EU:hun, että se olisi ottamatta kantaa Jugoslavian kysymykseen liian aikaisin.

Ainoastaan viikko myöhemmin, joulukuussa 1991, näin kuitenkin tapahtui Maastrichtissa. Saksa hyväksyi Kroatian ensimmäisenä ja tämä pidetään monen rauhantutkijan mielestä sodan laukaisijana.
Mielenkiintoista, ja pelottavaa, on että kirja kiellettiin farssinomaisessa tuomioistuin prosessissa.

Ranska aloitti syksyllä 1995 ydinkoesarjansa Tyynellämerellä. Huolimatta siitä, että lähes kaikki lähialueen valtioiden hallitukset vastustivat hanketta. Huolimatta siitä, että alkuperäiskansojen oikeuksien loukkaukset ovat kaikkien ihmisoikeusasiakirjojen vastaisia. Tämä kuitenkin tapahtui suurten EU-maiden siunauksella.

Englannissa luotettavat lähteet kertovat jopa Englannin osallistumisesta taloudellisesti atk-simulaatio-ohjelmien kustannuksiin.

Saksassa hallituspuolueiden CDU/CSU:n ulkopoliittinen puhemies Karl Lamers totesi ydinaseiden eurooppalaistumisesta, että ”Vastauksemme Chiracille pitäisi olla positiivinen. Ydinaseilla tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan suurempi rooli kun ehkä haluaisimme.”

Pienille EU-jäsenmaille annettiin oikeus, pitkin hampain, muutamiin vastalauseisiin joilla ei ollut minkäänlaista merkitystä.
EU-komission tutkimusten lopputulos kokeiden vaarallisuudesta, oli aivan odotetusti, että ydinkokeet eivät ole vaarallisia huolimatta siitä, että asiantuntijat EU-parlamentin kuulemis-tilaisuudessa varoittivat siitä, että Mururoan atolli saattaa murtua ja, että kokeiden johdosta syntyneiden halkeamien kautta saattaa suodattua radioaktiivisia aineita mereen.

Nyt Ranska ilmoittaa omalla ylimielisellä tavallaan, että koesarja lopetetaan helmikuussa ja, että he toivovat, että Genevessä voidaan allekirjoittaa ydinkoesulkusopimus syksyllä. Uskomaton uusi-kolonialistinen ele. RANSKA – mutta ei muut.

Voiko maailma todella kieltää muilta mailta ydinkokeiden tekemistä Ranska vihaa herättävän huonon esimerkin jälkeen? USA:n tiedustelupalvelun viimeisten satelliittikuvien mukaan Intia todennäköisesti valmistelee uutta ydinkoetta. Viimeinen ydinkoe tehtiin Intiassa vuonna 1974.

NATO:n laajennussuunnitelmien takia, jonka prosessissa EU:n rooli on ratkaiseva, Venäjä puhuu jo uudesta varustelukierteestä, ydin- ja muun aseriisunnan keskeyttämisestä, joukkojen uudelleen sijoittamisesta, jopa Baltian maiden uudelleen miehittämisestä.

Ennen Madridin EU-huippukokousta joulukuussa, Saksa ja Ranska pitivät tapansa mukaan oman kokouksensa, jossa vedettiin kahdenkeskeisiä suuntaviivoja hallitustenväliselle konferenssille (HVK).

Helmut Kohlin ja Jacques Chiracin yhteinen sanoma oli, että HVK:ssa pääaiheet tulevat olemaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventäminen, institutionaaliset muutokset ja sisäinen turvallisuus.

Madridin huippukokouksen puheenjohtajan päätelmä-asiakirjassaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei todeta muuta kun että ”Unionin ulkopolitiikkaa on vahvistettava” ja, että ”on välttämätöntä, että unionilla on käytettävissään soveliaat keinot aiempaa tehokkaamman ja koordinoidumman ulko-politiikan toteuttamiseksi”.

Sen sijaan HVK:n valmisteluryhmän raportissa 5.12.1995 muistutetaan useampaan otteeseen Maastrichtin sopimuksen artiklasta J.4:staä jossa todetaan, että yhteisen puolustuspolitiikan määritteleminen ”saattaa aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen”.

Tämän yhteydessä sopii muistuttaa, että monet EU:n korkeat virkamiehet ja erityisesti Saksan johtavat poliitikot ovat esittäneet toivomuksensa (lue vaatimuksensa) kaikkien EU-maiden Länsi-Euroopan Unionin (WEU:n) ja NATO:n täysijäsenyydestä.
Suomen hallituksen pitäisi ennen HVK:n alkua 29.3.1996 selkeästi tuoda kansalaisten tietoon aikooko se nyt, tai myöhemmin, suostua näihin vaatimuksiin ja onko Suomen hallitus valmis hyväksymään ydinaseet koko EU:ta kattavana ”turvallisuusjärjestelmänä”. Tässä asiassa Suomen hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko viime kesästä on erittäin epämääräinen ja jättää, ilmeisesti tahallaan, ovet auki joka suuntaan.

EU-politiikan sopeuttaminen jäsenmaihin Emu-lähentymiskriteereiden muodossa on myös erittäin vakava yhteiskuntarauhaa vaarantava tekijä. Monessa jäsenmaassa budjettileikkaukset ovat vasta alullaan. Silti Ranskan ja Belgian kansalaisten reagointi on jo nyt erittäin voimakas ja Ruotsissa sairaaloiden toiminta on jopa vaarantunut pahasti lakkojen vuoksi.

Bernard Connolly, EU-komission entinen EMS-osaston (EMS = Euroopan rahajärjestelmä) päällikkö varoittaa syksyllä ilmestyneessä kirjassaan siitä, että rahaunioni voisi johtaa jopa sotaan. The European-lehden poliittinen toimittaja Victor Smart kysyy joulukuisessa Emu-artikkelissaan ”Tuleeko Maastricht aiheuttamaan massojen kapinointia?”

Italialainen La Stampa-lehti julkaisi ranskalaisten mellakat ”ensimmäisenä massamielenosoituksena Maastricht-tyylistä Eurooppaa vastaan.”

La Corriera della Sera kirjoitti ”Jälleen kerran Ranska johtaa Eurooppaa kokeilemalla kotonaan sitä katkeraa lääkettä joka odottaa muita.”

Göteborgspostenin eräs otsikko oli 11.12.1995 ”Valuuttaunioni levittää levottomuutta – suurlakot hallitusten leikkausten tuloksena”.

LO-tidningen (Ruotsin palkansaajajärjestön lehti) kirjoitti samoihin aikoihin ”EU-valuutta aiheuttaa massatyöttömyyttä”.

Suomessa hiljaisuus vallitsee.

Onko se tietämättömyyden – välinpitämättömyyden – alistumisen – vai odottamisen merkki?

HVK aloittaa neuvotteluprosessinsa Torinossa 29.3.1996. Edessä on monen vaikean asian ratkaiseminen. Toivottavasti asioista puhutaan niiden oikealla nimellä. EU-kansalaisten piirissä pilvilinnojen rakentaminen ei enää ole mahdollista.

Historia on osoittanut räikeällä tavalla, että EU ei tähän asti ole ollut heidän projektinsa ja tyytymättömyys on uhkailevan suuri.

Vaatimus kansanäänestysten järjestämisestä HVK:n jälkeen tulee nousemaan monessa EU-maassa. Siihen on Suomessa tällä kertaa valmistauduttava paremman ja huomattavasti rehellisemmän kansalaiskeskustelun pohjalta kun viimeksi.


1995 petettyjen lupausten vuosi

Suomen ensimmäinen vuosi EU-jäsenmaana on ohi.

Jäsenyyttä edeltävässä keskustelussa suomalaisille luvattiin paljon.

Presidenttimme Martti Ahtisaari uhkaili, ettei suurtyöttömyys poistu ilman EU:ta. Pääministeri Paavo Lipponen puhui miljardi-investoinneista. Suomalaisille vannottiin ettei sosiaaliturvaa leikata. Puhuttiin elintarvikkeiden jopa 20 %:in hinnanlaskusta.

Joulukuussa pidettiin Madridissa Eurooppa-neuvoston huippukokous. Päätelmä-asiakirjassaan neuvosto toteaa, että jäsenvaltiot ovat tehneet monivuotisia työllisyysohjelmia, jotka jo ovat alkaneet tuottaa tuloksia.

Kuva on erittäin paljon synkempi EU-parlamentin päätöslauselmassa komission vuosikertomuksesta ”Työllisyys Euroopassa – 1995” (KOM(95)0396-C4-0384/95). Parlamentti toteaa, että se on huolissaan siitä, että vuosien 1991 ja 1994 välillä menetettiin 6 000 000 työpaikkaa minkä vuoksi 18 000 000 ihmistä joutui työttömiksi, että työllisyysaste laski alle 60 %:in ja, että pitkäaikaistyöttömiä on tällä hetkellä 48 % työttömistä. Tähän päätöslauselmaan nähden Madridin asiakirjasta ei löydy yhtään konkreettista ehdotusta työttömyyden lievittämiseksi.

Madridin kokouksen konkreettisin päätös oli EMU:n kolmannen vaiheen toteuttaminen jo päätetyn aikataulun mukaisesti.

Tämä vaatii, kaikkien jäsenmaiden kohdalla, leikkauksia jäsenmaiden budjeteissa mikä tulee johtamaan sosiaaliturvan heikkenemiseen.
Suomessa poliitikot pelaavat vaarallista peliä kun edelleen väittävät, ettei valtion budjetin leikkaukset johdu EMU:sta. Ranskassa valheiden aika on ohi ja kansa on raivoissaan.

Suomalaisten huijaaminen EU-jäsenyyden taakse lupauksilla elinkustannusten alentumisesta elin-tarvikkeiden halpenemisen johdosta oli taitava temppu.
Nyt kuitenkin hintojen aleneminen maksetaan kaksin verroin takaisin arvonlisäverona, työttömyytenä ja sosiaaliturvan heikkenemisellä.

Koskien EU:n sisäistä kehitystä vannottiin ennen kansanäänestystä, että pienten maiden vaikutusvalta pysyy vahvana veto-oikeuden kautta.

Pidettiin itsestään selvänä, että Suomi pysyy EU:ssa liittoutumattomana ja mahdollisesta yhteisestä puolustuksesta ei edes keskusteltu.

Luvattiin, että EMU:sta vielä keskustellaan ja, että viime kädessä eduskunta päättää liittyykö Suomi EMU:n kolmanteen vaiheeseen vai ei.

29. maaliskuuta 1996 alkaa EU:n hallitustenvälinen konferenssi (HVK). Sen valmisteluryhmän raportista, joka hyväksyttiin Brysselissä 5.12.1995, käy selvästi ilmi, että veto-oikeudesta ollaan luopumassa melkein kaikissa asioissa ja, että pienten maiden vaikutusvalta ollaan kaventamassa ministerineuvoston äänimääriä muuttamalla, komisaarien lukumäärää pienentämällä sekä todennäköisesti siirtymällä sellaiseen enemmistöpäätösjärjestelmään jossa otetaan huomioon myös jäsenmaiden asukasmäärät.

Puhuminen Suomen eduskunnan todellisesta mahdollisuudesta päättää Suomen siirtymisestä EMU:n kolmanteen vaiheeseen on syytä lopettaa. Suomen hallituksen nimittämän HVK:n neuvottelukunnan kokouksessa 18.12.1995 pääministeri Paavo Lipponen totesi avoimesti, että ”EU-jäsenyyttä koskeva kansanäänestystulos on sitova, ollen myös Emu-päätösten taustalla. Sen tukena on laajapohjaisen hallituksen yksimielinen kanta asiassa.”

Puolustuspolitiikasta muistutetaan HVK:n valmisteluryhmän raportissa, että uusi kansainvälinen tilanne vaatii kollektiivista vastuuta ja, että HVK:n tulisi tutkia menetelmiä edelleen kehittää eurooppalaista identiteettiä mukaan lukien turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alueet.

Vuoden 1995 aikana tuli yhä selvemmäksi, että kansa ja poliittiset päättäjät eivät puhu yhteistä kieltä ja, että EU-asioissa kansalle edelleen myydään pilvilinnoja.

Olisi erittäin toivottavaa, että nyt alkavan vuoden politiikka muuttuisi ratkaisevasti rehellisempään suuntaan jotta yhteiskunnallisista levottomuuksista ei tulisi ainoa väline vaikuttaa yhteisiin asioihin.

Jos Suomen hallituksella on puhtaat jauhot pussissaan niin sen tulisi voida luvata uutta kansanäänestystä EU:sta HVK:n jälkeen. Tämä vaatimus tulee nousemaan monessa EU-jäsenmaassa kuten vaadittiin Madridissa järjestetyssä huippukokouksen varjokonferenssissa johon osallistui eri kansalaisjärjestöjen edustajia 25 eri maasta.

Tämän vaatimuksen toteuttaminen kuuluu kansalaisten perusoikeuksiin.

1.1.1996


Vuoden 1996 hallitusten välisestä konferenssista

LYHENNELMÄ PUHEENVUOROSTA/SUUREN VALIOKUNNAN JA ULKOASIAINVALIOKUNNAN JULKINEN KUULEMISTILAISUUS EU:N VUODEN 1996 HALLITUSTEN VÄLISESTÄ KONFRENSSISTA

Suomen EU-ministerivaliokunta on antanut julkisuuteen virkamiesten ja puolueiden edustajien laatiman muistion koskien EU:n Hallitusten välistä konferenssia. Suomen hallitus ei kuitenkaan sitoudu tähän muistioon vaan odottaa konferenssin lopullista asialistaa joka täsmentynee joulukuussa EU:n huippukokouksessa Madridissa.

EU:n eri elimissä hallitusten välistä konferenssia on huolellisesti käsitelty. Selvityksiä tai evästyksiä on olemassa komission, neuvoston ja EU-parlamentin taholta. Sen lisäksi kaikki EU-parlamentin valiokunnat ovat laatineet omat paperinsa konferenssiin.

Vaikka nämä asiakirjat eivät muodosta virallista neulottelupohjaa hallitusten väliselle konferenssille, ne kuitenkin heijastavat sitä poliittista ilmapiiriä mikä vallitsee EU:n johtavien poliitikkojen ja virkamiesten keskuudessa. Näitä asiakirjoja ei voida jättää huomioimatta konferenssin edeltävässä keskustelussa sillä se asettaisi EU-elinten toiminnan tarkoituksenmukaisuuden kyseenalaiseksi ja olisi vahva epäluottamuslause koko EU-järjestelmää kohtaan.

Yhteistä kaikille yllä mainituille asiakirjoille on EU-elinten toimivallan laajentaminen tavalla tai toisella. Tämä kehitys vie EU:ta kohti liittovaltiomallia.

Myös Maastrichtin sopimuksen myötä hyväksyttyyn, yhteiseen valuuttaan siirtyminen, on selvä askel kohti liittovaltiota. EMU:n ja Maastrichtin sopimuksen artiklan 107 myötä kansan valitsemien edustajien mahdollisuuden vaikuttaa ratkaiseviin taloudellisiin päätöksiin häviävät.

Ennen EU-kansanäänestystä viime lokakuussa EMU:sta ei paljon puhuttu. Moni suomalainen tuskin edes tiennyt äänestävänsä myös EMU:sta.

Vaikka EMU:n liittymisestä on jo päätetty Maastrichtin sopimuksessa ja vaikka eri tahot ovat korostaneet, ettei EMU-keskustelua tulla käymään Hallitusten välisessä konferenssissa, moni asia kuitenkin viittaa siihen, että jonkinasteista keskustelua on pakko käydä, joko julkisesti tai kulissien takaa.

Eräs merkittävä tekijä on Ruotsi, jossa EU-vastustaja saivat EU-parlamenttivaaleissa 11 paikkaa 22:sta.

Merkittävää on myöskin, että EU-komission tänä kesänä teettämän mielipidetutkimuksen mukaan 7 jäsenmaassa enemmistö kansalaisista vastustavat EMU:a. Niiden joukossa ovat kaikki pohjoismaat sekä Saksa, Itävalta, Englanti ja Kreikka.

Saksassa jopa 64 % kansalaisista sanoo ei EMU:lle. Mutta EMU:un ei suhtauduta kriittisesti ainoastaan tavallisten kansalaisten piireissä. Syyskuussa Peter Schmidhuber, Saksan Budesbankin hallituksen jäsen ja EU:n entinen budjetti-komissaari totesi, että on aika tunnustaa, että joko on muutettava EMU-aikataulu ja myöhäistää yhteiseen valuuttaan siirtymistä tai sitten on pehmentävä EMU:n konvergenssikriteerit.

Melkein samoihin aikoihin Saksan Teollisuuden Keskusliiton (Bundesverband der Deutschen Industrie) puheenjohtaja Hans-Olaf Henkel, esitti epäilynsä, että tämän hetken rahaunionin aikataulu ei yhdistäisi Eurooppaa, vaan jakaisi sitä ”kahteen luokkaan” ja hän totesi edelleen, että tällainen kehitys merkitsisi ”merkittäviä vaaroja saksalaiselle talouselämälle”.

Saksan suurimpiin pankkeihin kuuluvan Deutsche Bankin johtava ekonomisti, Norbert Walter, on esittänyt pelkonsa siitä, että EMU:n vaatima tiukka säästöpolitiikka heikentäisi Euroopan uutta nousukautta.

Nämä piirit ovat nyt vaatimassa uutta keskustelua EMU:sta; sanktioista ja ohjausmekanismeista EMU:n kolmannen vaiheen toteuttamisen jälkeen.

Keskustelua ei enää voida estää. Se on käytävä ja sen jälkeen on järjestettävä uusi kansanäänestys. On myöskin välttämätöntä käydä keskustelua siitä miten syvään integraatioon, elikkä millaiseen liittovaltiomalliin, Suomen hallitus on valmis menemään.

– Missä asioissa Suomen hallitus on valmis luopumaan jäsenvaltioiden veto-oikeudesta elikkä siirtymään enemmistöpäätöksiin?
– Onko Suomen hallitus valmis myöntämään suurille jäsenvaltioille enemmän ääniä neuvostossa?
– Aikooko Suomen hallitus hyväksyä määräenemmistöpäätöksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa?
– Miten Suomi aikoo pysytellä Maastrichtin sopimuksessa sovitun mahdollisen yhteisen puolustuksen ulkopuolella?

Ja ennen kaikkea
– Missä kysymyksissä Suomi on valmis käyttämään hallituksen välisessä konferenssissa veto- oikeutensa saadakseen tahtonsa läpi?

10.10.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA


Pohjoismaiset kansat uuteen pakkopaitaan

Lähiviikkoina Schengen-sopimuksen puheenjohtajamaa Belgia aikoo esittää Norjan ottamista Schengen-sopimuksen piiriin vaikka Norja ei olekaan EU:n jäsen.

Tällä vedolla Schengen-maat haluavat houkutella kaikki pohjoismaat sellaisen sopimuksen piiriin jolla ei ole pohjoismaiden kansojen tukea.

EU-komission kesällä teettämän mielipidemittauksen mukaan Ruotsissa 65 % kansalaisista sanoo ei sopimukselle ja ainoastaan 23 % sanoo kyllä. Tanskassa vastaavat luvut ovat 55 % ei ja 32 % kyllä. Suomessakin kansalaisten enemmistö, eli 47 % sanoo ei ja 33 % kyllä.

On erittäin kyseenalaista miten kauan tällainen pakkopaitamenetelmä vielä voi toimia EU-elinten vallankäytön laajentamiseksi.
Norjassa viimeiset mielipidemittaukset osoittavat, että EU-jäsenyyden vastustajien määrä on kasvanut kansanäänestyksen 52,3 prosentista 58 prosenttiin ja kannattajien määrä on pudonnut 47,7 prosentista ainoastaan 35 prosenttiin.

Ruotsissa EU-parlamenttivaalit osoittivat selvästi, että ruotsalaisten EU into on poissa. Jos nyt järjestettäisiin uusi kansanäänestys vastustajien voitto olisi erittäin todennäköinen.

Tanskassa pääministeri Poul Nyrup on toistuvasti korostanut, että Tanskan Maastrichtin sopimuksen poikkeuksista, jotka varmistivat Tanskan toisen Maastricht-kansanäänestyksen erittäin niukan jaa -tuloksen, ei tulla keskustelemaan Hallitustenvälisessä konferenssissa. Hallitustenvälisen konferenssin valmisteluryhmä on kuitenkin todennut, että Tanskan poikkeuksista on keskusteltava.

Suomessa hallituksemme patistaa kansaa kulkemaan nätistä hallituksen viitoittamaa, yhä kapenevaa polkua pitkin. Olemme Paavo Lipposen mukaan toista maata ruotsalaisiin verrattuina. Tarkoittaakohan pääministeri, että tottelemme paremmin herraa? Liiallinen herrausko ja pakkomenetelmiin alistuminen voi kuitenkin johtaa tilanteeseen jossa Ruotsi, Tanska ja Norja ovat EU:n ulkopuolella ja Suomi ainoana pohjoismaana, ja tottelevana oppipoikana EU:n jäsenmaana.

Vaihtoehto EU:lle kansanliikkeen mielestä tämä merkitsisi todellisen kauhuskenaarion toteutuminen.

4.10.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA


Ruotsin tilanne – Hallitustenvälinen konferenssi

LYHENNELMÄ ALUSTUKSESTA – RUOTSIN TILANNE – HALLITUSTENVÄLINEN KONFERENSSI

Ruotsin EU-parlamenttivaalit olivat demokratian kannalta katastrofaaliset. Edes pääministeri Ingvar Carlssonin puheet ”työllisyys-unionin” perustamisesta eivät saaneet ruotsalaisia vaaliuurnille. Äänestysprosentti jäi 41,3:een mutta se ei suinkaan ole EU:n katastrofaalisin tulos. Vuoden 1994 EU-parlamenttivaaleissa äänestysprosentti jäi noin 35 prosenttiin Englannissa, Hollannissa, Portugalissa ja Irlannissa. Kuitenkin keskiarvo koko EU:n kohdalla nousi 56,5 prosenttiin mikä johtuu siitä, että sekä Belgiassa että Luxemburgissa on olemassa äänestyspakko.

Luvut osoittavat, että EU:n ainoa demokraattisesti valittu elin ei nauti kansan luottamusta ja, että sen legitimiteetti on vakavasti vaarassa.

Hallitustenvälisessä konferenssissa onkin tarkoitus keskustella EU-parlamentin valtaoikeuksien laajentamisesta. On kuitenkin erittäin kyseenalaista lisäisikö tämä kansalaisten luottamusta EU-parlamenttiin. Yhä kasvava etäisyys päättäjiin voi päinvastoin johtaa vielä räikeämpään piittaamattomuuteen.

Ja kaikki se valta, joka annetaan EU-parlamentille on pois kansallisten parlamenttien päätöksenteko-oikeudesta ja vie jäsenmaat yhä tiiviimpään liittovaltiojärjestelmään.

EU:n toimivalta onkin koko ajan kasvanut.

Tanskassa joka kuudes Folketingetin (eduskunnan) hyväksymä laki oli parlamenttikautena 1991-92 peräisin EU:sta. Parlamenttikautena 1994-95 EU:sta peräisin olevia lakeja oli jo joka kolmas. Silloin 73 Folketingetin hyväksymästä 224:stä laista oli EU-sopeutumista. Tähän lukuun on lisättävä 274 asetusta, jotka astuvat voimaan EU-päätöksinä heti jäsenmaissa ilman kansallisten parlamenttien hyväksymistä.

Suomessa annetaankin hallitustenvälisen konferenssin agendasta aivan erilaisen kuvan kun mitä ulkomaiset tiedotusvälineet välittävät;

Aiomme puolustautua pienten maiden vallan leikkausta vastaan. Pääministeri Paavo Lipponen väittää, että puolustuspolitiikasta ei tule syntymään keskustelua. Suomen tarkoitus ei ole eurooppalaisen liittovaltion kehittäminen. Saksassa käydään vilkasta keskustelua siitä miten EU:n suurimmalla rahoittajalla on myös oikeus valtaan joka vastaa sen väestömäärää.

Kun Suomi tarvitsee 1,7 miljoonaa asukasta saavuttaakseen yhden äänen ministerineuvostossa Saksa tarvitsee tällä hetkellä 8 miljoonaa asukasta tämän saavuttamiseksi.

Puolustuspolitiikasta, sekä hallitustenvälisen konferenssin valmisteluryhmän puh.joht. Carlos Westerdorp, että Saksan hallitus on täysin eri mieltä Paavo Lipposen kanssa. Saksan hallituspuolueen CDU:n parlamenttiryhmän puh.joht. Wolfgang Schäuble on jopa edellyttämässä, että kaikkien EU-maiden tulisi olla myös NATO:n jäseniä. Liittohallituskehityksestä sopii siteerata EU-komission puheenjohtajaa Jacques Santeriä, joka eräässä haastattelussa keväällä totesi, että ”Pyrin unioniin, jossa ylikansalliset elementit ovat vahvasti edustettuina, kuten Euroopan yhteisön perustajat toivoivat.”

27.9.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA


EU:sta uusi ydinasesupervalta

Ranskan presidentti Jacques Chirac totesi sunnuntaina antamassaan televisionhaastattelussa, että Ranska aikoo jatkaa ydinkoesarjansa 6 – 8 räjähdyksellä.

Enemmistö Euroopan kansoista, ja yli 60 % ranskalaisista vastustaa kokeita. Eri puolilla maailmaa ihmiset ovat raivonneet ja osoittaneet mieltä.

Samalla Ranskan pääministeri Alain Juppén kokeita puolustava julistus julkaistaan monessa EU:n päivälehdessä.

Alan Juppé kiittää Englannin hallitusta ja Saksan liittokansleria Helmut Kohlia siitä, että nämä esimerkillisesti eivät ole yhtyneet kokeiden vastustajiin joiden poliittinen tausta on Juppén mielestä täysin selvä.

Tämä on erittäin raskas loukkaus ympäri maailmaa vastustavia kansalaisliikkeitä kohtaan, eikä ole omiaan edistämään sitä yhteisymmärrystä ja vastuuta mitä Juppé peräänkuuluttaa julistuksessaan.

Juppén kuningasajatus on Ranskan ja Englannin ydinasepelotteen varaan rakennettu uskottava puolustus Euroopalle ja hän pahoittelee, että hän on joutunut kokemaan muutaman uuden EU-jäsenen asettuvan Ranskan vastaisen kampanjan kärkeen argumenttina ”ulkopolitiikka ja yhteinen turvallisuus” samalla kun he julistautuvat puolueettomiksi tavalla joka on vaikeasti yhdistettävissä poliittiseen unioniin.

Suomen hallituksen eduskunnalle 6.6.95 antamassaan selonteossa ”Turvallisuus Muuttuvassa Maailmassa, Suomen turvallisuuspolitiikan suuntalinjat” todetaan näin:

”Yhteiset arvot ja periaatteet kuten demokratia, ihmisoikeudet ja perusvapaudet, vähemmistöjen oikeudet, oikeusvaltioperiaate, sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä taloudellinen vapaus ja vastuu elinympäristöstä, joihin kaikki valtiot ovat sitoutuneet uudessa Euroopassa, ovat pohjoismaisen arvomaailman mukaisia. Ne ovat myös Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana.”

Ranskan päätös jatkaa ydinkokeita Tyynellä merellä sekä Alain Juppén itseriittoisa, halveksiva ja diskriminoiva julistus ovat loukkauksia kaikkia näitä Suomen hallituksen esittämiä Euroopan unionin yhteisiä arvoja kohtaan.

Joko Suomi on ymmärtänyt asiat väärin tai Ranska on yliarvioinut oman roolinsa Euroopassa. En tiedä kumpi on pahempi!


VEU:n 21 teesiä HVK-konfrenssista

Tyytymättömänä Suomen hallituksen tapaan valmistautua Euroopan unionin maaliskuussa 1996 Italian Torinossa alkaneeseen hallitusten väliseen konferenssiin Vaihtoehto EU:lle -kansalaisjärjestö laati syksyllä 1995 seuraavat teesit toivoen niiden perusteella syntyvän aiheesta Suomessa kansalaiskeskustelua.

Vuonna 1996 alkoi Euroopan unionin hallitusten välinen konferenssi. Kokouksen päätökset ovat merkittäviä EU:n tulevan kehityksen ja jokaisen kansalaisen kannalta ja muuttavat EU-jäsenyyden ehtoja kaikissa jäsenmaissa. Vaihtoehto EU:lle -kansalaisliike julkistaa tässä omat teesinsä konferenssiin tulevista asioista.

Suomi liittyi EU:n jäseneksi neuvottelutuloksen mukaisin ehdoin ja kansanäänestyksen jälkeen. Luultavasti jo kesällä 1997 Amsterdamin huippukokouksessa päättyvä hallitusten välinen konferenssi muuttaa EU:n jäsenyysehtoja. Merkittävimmät muutokset koskevat EU:n instituutioita eli EU:n ydintä – sen valtajärjestelmää.

KYSYMYS ON SIIS SUOMENKIN JÄSENSOPIMUKSEN EHTOJEN ERITTÄIN MERKITTÄVÄSTÄ MUUTTAMISESTA!

Olisi johdonmukaista ja jäsenyyden demokraattisen hyväksyttävyyden kannalta välttämätöntä, että konferenssin jälkeen järjestetään kansanäänestys EU-jäsenyyden jatkamisesta tai hylkäämisestä uusien jäsenyysehtojen oloissa. Suomen on järjestettävä oma kansanäänestyksensä myös siinä tapauksessa, että tätä mahdollisuutta ei tarjota muiden EU-maiden kansalaisille.

Kokouksen valmistelut ovat täydessä käynnissä, mutta Suomen hallitus ja eduskunta ovat tähän mennessä tyytyneet sivustakatsojan rooliin. Viime vuonna maamme EU-jäsenyyden tärkeimpiä perusteluja oli, että Suomen pitää päästä mukaan vaikuttamaan. Kuitenkin aloitteiden aika alkaa kohta olla ohi ilman, että Suomi edes pyrkii vaikuttamaan EU:n lähivuosien ylivoimaisesti tärkeimpiin päätöksiin.

VEU:n mielestä Suomen hallituksen on pikaisesti esiteltävä tavoitteensa konferenssille ja tuotava ne laajan julkisen keskustelun kohteeksi sekä eduskunnan päätettäviksi.

VEU esittää seuraavassa omat teesinsä hallitusten väliseen konferenssiin.

1. EU-PARLAMENTIN ASEMA

Valtaa ei saa enää siirtää kansallisilta parlamenteilta EU:lle, sillä se kasvattaa vain etäisyyttä äänestäjiin ja kansalaisiin.

On sovittava siitä, miten EU-parlamentaarikot voivat osallistua omien maittensa parlamenttien työskentelyyn, jotta he voivat paremmin välittää niiden näkemyksiä EU-parlamentille ja huolehtia kansalaisten eduista EU:ssa.

EU:n parlamentti haluaa enemmän vaikutusvaltaa EU:n lainsäädännössä, mutta EU-parlamentaarikot toimivat pääosin poliittisissa ryhmissä ja ylikansallisissa EU-puolueissa. Ryhmäkuri vaimentaa tehokkaasti kansalliset intressit.

2. LÄHEISYYSPERIAATE

On luotava todellinen läheisyysperiaate siten että, kansalliset parlamentit päättävät mitkä asiat jätetään EU:n käsiteltäviksi. Perussääntönä on oltava, että jäsenvaltiot yhdessä päättävät yksimielisesti, milloin EU voi tehdä päätöksiä.

Nyt EU-komissio Brysselissä ja EU-tuomioistuin Luxemburgissa päättävät, kenen toimivaltaan asia kuuluu: EU:n vai kansallisten viranomaisten. Kansalliset parlamentit eivät pysty estämään EU:ta tekemästä sitovia päätöksiä alueilla, jotka jonkin maan mielestä kuuluvat sen omaan toimivaltaan. Ministerineuvosto voi muuttaa komission tekemän päätöksen ainoastaan yksimielisesti.

3. DESENTRALISOIMINEN

Nykyiset EU-säädökset on käytävä läpi kriittisesti ja mahdollisimman moni asia siirretään takaisin jäsenvaltioille. Laaditaan toimivaltaluettelo ja kaikki säädökset koodataan, jotta yksinkertaisella hakusanalla löydetään asiasta tehdyt päätökset ja tiedetään, mitä lainsäädäntöä sovelletaan. Säädöksen kumoamisesta on aina voitava päättää yksinkertaisella enemmistöllä.

Lissabonin kokouksessa kesäkuussa 1992 asetettiin työryhmä selvittämään asiaa. Työryhmän työstä ei ole sen jälkeen kuultu mitään. Työn etenemisestä ja sen mahdollisesti vaatimista toimista tulee pikaisesti saada selvitys, sillä EU laatii jatkuvasti sääntöjä ja määräyksiä, joista yhtä hyvin tai paremmin voitaisiin päättää kansallisella tasolla.

4. ALOITEOIKEUS

Aloiteoikeus on siirrettävä komissiolta kansallisille parlamenteille ja hallituksille. Ministerineuvosto päättää, laatiiko komissio ehdotuksen.

Nykyisellään ainoastaan komissio voi tehdä lakialoitteita. EU-parlamentti sai Maastrichtin sopimuksen mukaan mahdollisuuden kehottaa komissiota tekemään haluamistaan asioista aloitteita, mutta sillä ei ole omaa aloiteoikeutta. Ministerineuvosto ja kansalliset parlamentit eivät myöskään voi tehdä aloitteita.

5. YLEISVALTUUDET POISTETTAVA

Rooman sopimuksen 235 ja Maastrichtin sopimuksen F.3 artiklat poistettava. Artikla 235 on otettu perussopimukseen niitä tapauksia varten, joista itse sopimuksessa ei ole määräyksiä. Ministerineuvosto voi artiklan perusteella lisätä määräyksiä yksimielisellä päätöksellä ilman peruskirjan muuttamista. Nykyään sitä käytetään unionin toimivallan lisäämiseen vaikka pitäisi keskustella sopimuksen muuttamisesta.

Artikla F.3 antaa EU:lle vapaat kädet toteuttaa tavoitteensa.

6. ULKO-, TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKKA

Euroopan unionille ei tule muodostaa yhteistä puolustus- ja sotilas- politiikkaa. Sotilaallisesti varustautunut EU lisää jännitystä Euroopassa ja maailmassa. Jokaisen maan tulee saada päättää itse omasta ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikastaan.

Jäsenmailla on oltava oikeus vetollaan estää unionin yhteinen sotilas- politiikka ja kieltäytyä myös yhteisen sotilaspolitiikan rahoittamisesta. Rauhaa ei turvata sotilaallisin keinoin. Erityiset kriisinhallintajoukot ovat jo askel kohti yhteistä sotilaspolitiikkaa, siksi niitä ei pidä muodostaa.

Vuoden 1996 hallitusten väliselle konferenssille on tehty lukuisia esityksiä, joissa vaaditaan yhteisen turvallisuuspolitiikan ohella omien sotilaallisten yksiköiden perustamista. Päätökset esitetään tehtäväksi enemmistöpäätöksillä. Vaikka jotkut maat eivät mukaan haluaisikaan, ne velvoitettaisiin kuitenkin osallistumaan joukkojen rahoitukseen.

7. RAHA- JA VALUUTTAUNIONI EMU

Kokouksessa on päätettävä purkaa raha- ja valuuttaunionin perustamiseen tähtäävä yhteistyö ainakin siksi kunnes työllisyysaste on nostettu tärkeimmäksi ns. konvergenssikriteeriksi.

Suomi ja kaikki jäsenmaat Tanskaa ja Britanniaa lukuunottamatta ovat sitoutuneet noudattamaan yhteneväistä talouspolitiikkaa, joka tähtää talous- ja rahaliiton EMUn kolmannen vaiheen toteuttamiseen. EMUn kolmannessa vaiheessa siirrytään yhteiseen EU-valuuttaan ja perustetaan EU:n keskuspankki. Siirtymisehdot koskevat inflaatiota, julkista taloutta, korkokehitystä ja valuuttakursseja. Ehdoista puuttuu työllisyys ja ne ovatkin tärkein yksittäinen syy EU-maiden pysyvään ja pahenevaan massatyöttömyyteen.

8. PÄÄTÖKSENTEON JULKISUUS

Ministerineuvoston on käsiteltävä esitykset avoimin ovin, samalla tavoin kuin lakeja käsitellään kansallisissa parlamenteissa. COREPERin ja ministerineuvoston työryhmien käsittelyn on oltava julkista, ellei vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä päätetä suljetusta kokouksesta, mikä perustellaan julkisesti. Äänestyskäyttäytyminen on julkistettava.

Kun ministerineuvostossa aloitetaan neuvottelut uusista säädöksistä, kokoukset ovat suljettuja eikä mahdollisia äänestystuloksia julkisteta.

9. HALLINNON JULKISUUS

EU ei saa estää tiedonsaantia säädöksistä jäsenmaissa. EU-asioiden parissa työskenteleville on taattava tiedotusvapaus, jonka mukaan ketään ei voi rangaista tietojen antamisesta tiedotusvälineille.

EU:n ja kansallisten viranomaisten välisen kirjeenvaihdon on oltava kansanedustajien ja kansalaisten saatavilla tiedonsaantia koskevien säännösten mukaisesti. Jos EU:n viranomaiset valittavat tavasta, jolla kansalliset viranomaiset soveltavat EU-säännöksiä, valituksista on samalla lähetettävä kopio kansallisille parlamenteille.

EU-asioita ei käsitellä kansallisten hallinnon julkisuussääntöjen mukaisesti ja EU:n omat säännöt tukevat enimmäkseen asioiden salassapitoa.

10. PIENTEN MAIDEN ASEMA

Kaikkien jäsenmaiden on edelleen oltava vuorotellen puheenjohtajana. Ministerineuvoston äänien painotuksia ei saa muuttaa suurien maiden eduksi.

Nykyistä käytäntöä on vaadittu muutettavaksi tulevassa konferenssissa, jossa on tarkoitus muuttaa myös päätökseen tarvittavien enemmistöjen suhteita.

11. KAIKKIEN KIELTEN TASA-ARVOISUUS

On luotava järjestelmä, joka takaa kaikkien eri kielten yhdenvertaisen aseman EU:n työskentelyssä.

Nykyään kaikkien jäsenmaiden kielet ovat virallisia kieliä EU:ssä. Käytännössä on kuitenkin lähes mahdotonta osallistua EU:n työskentelyyn omalla äidinkielellään. Tämä näkyy erityisesti asioita valmistelevissa valiokunnissa.

12. LAINSÄÄDÄNNÖN VALMISTELUN JULKISUUS

Kun komissio lähettää luonnoksia etujärjestöille, työryhmille, lobbaajille ja yksityishenkilöille, on niistä tehtävä samaan aikaan julkisia. Ministerineuvosto tai sen alainen työryhmä ei saa aloittaa käsittelyä ennen kuin ehdotus on julkaistu kansallisissa virallisissa lehdissä. Kaikkien lausuntojen on oltava vapaasti saatavilla kansallisten parlamenttien kirjastoissa ja myös sähköisessä muodossa.

Kun komissio tekee virallisen lakialoitteen, aloitetta on yleensä käsitelty useissa työryhmissä, joihin virkamiehillä, etujärjestöillä ja lobbaajilla on ollut mahdollisuus epävirallisesti vaikuttaa.

13. KAIKKI LAUSUNNOT TASAVERTAISEEN ASEMAAN

Selvillä säännöillä on varmistettava, että kaikilla järjestöillä ja eturyhmillä, joita asia koskee, on yhtäläiset mahdollisuudet tulla kuulluiksi ja kaikkien annettujen lausuntojen on oltava julkisia.

Nyt ei ole olemassa sääntöjä siitä, mitä tahoja komission on kuultava ennen kuin se tekee esityksensä. Tämä mahdollistaa sen, että kuullaan ainoastaan niitä tahoja, jotka ovat samaa mieltä aloitteesta.

14. KÄSITTELYLLE RIITTÄVÄSTI AIKAA

Lakiesityksen ensimmäinen käsittely voidaan aloittaa vasta kun se siihen liittyvine lausuntoineen on julkaistu kaikilla kielillä. Ensimmäisen ja toisen käsittelyn välin on oltava vähintään kolme kuukautta.

Nykyinen käytäntö on johtanut siihen, että esityksiä ei ehditä kunnolla käsitellä missään demokraattisesti valitussa elimessä.

15. OIKEUS UNIONIN LAINSÄÄDÄNTÖÄ PAREMPAAN LAINSÄÄDÄNTÖÖN

Kaikkien turvallisuutta, terveyttä, ympäristöä, työympäristöä, kuluttajansuojaa, työelämän suhteita, eläintensuojelua, veroja sekä sosiaalisia, demokraattisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevien päätösten on oltava ainoastaan vähimmäismääräyksiä. Jäsenvaltioiden on voitava ottaa käyttöön paremmat määräykset, joita ei saa tulkita kaupan esteiksi. Kun EU-viranomaiset ja EU:n tuomioistuin arvioivat, onko kyseessä protektionismi, tulee kiistanalaisissa tapauksissa parempien normien olla etusijalla.

Nykyään pääosa EU:n lainsäädäntöön perustuvasta harmonisoinnista on totaalista eikä salli kilpailuun vedoten parempia määräyksiä.

16. LOBBAAJAT PÄIVÄNVALOON

Kaikista ammattimaisista EU-lobbaajista on oltava julkinen rekisteri. Yhteydenottojen on oltava julkisia ja ne on toimitettava parlamentin kirjastoon.

Salaisesta lobbauksesta on tullut yhä kasvava demokratian ongelma.

17. EU-TUOMIOISTUIMEN ASEMA

EU:n tuomioistuimeen on kuuluttava yksi tuomari kustakin jäsenvaltiosta. Tuomareiden on kunnioitettava lakeja ja kansallisia perustuslakeja ja annettava tuomioita ainoastaan EU:n lainsäädännöstä ottamatta kantaa EU:n kehitykseen. Tuomioistuin ei saa tehdä päätöksiä ohi kansallisten korkeimpien oikeusistuinten ja perussopimuksen. Tämän kanssa ristiriidassa oleva artiklan 177 c kohta on poistettava. Tuomioistuimessa on otettava käyttöön suullinen käsittely ja kielten tasa-arvoisuus.

EU-tuomioistuin on ottanut itselleen perustuslakituomioistuimen roolin ja tekee laajakantoisia päätöksiä, jotka normaalisti kuuluvat demokraattisille päätöksentekoelimille. Pykälä 177 c antaa tuomioistuimelle oikeuden ottaa käsittelyyn asioita, joista kansalliset ylimmät tuomioistuimet ovat jo antaneet päätöksensä.

18. KOMISSAARIEN VALINTA

Kullakin jäsenvaltiolla on oltava yksi paikka komissiossa. Komission jäsenten valinta on siirrettävä kansallisille parlamenteille.

Nyt hallitukset valitsevat komission, jonka EU-parlamentti muodollisesti hyväksyy.

19. VAROJEN VALVONTA

Jäsenvaltioiden tilintarkastajilla, EU:n tilintarkastustuomioistuimella sekä kansallisten parlamenttien jäsenillä ja Euroopan parlamentin talousarvion valvontavaliokunnalla on oltava oikeus saada tutustua kaikkiin menoja koskeviin tositteisiin. Petoksiin syyllistyneille ryhmille tai henkilöille ei enää myönnetä EU:n varoja.

EU:n varojen käytön valvonta on puutteellista. Myös jotkut EU:n omat määräykset antavat mahdollisuuden varojen väärinkäyttöön.

20. JOUSTAVA YHTEISTYÖ

Sääntöjä on muutettava niin, että kukin jäsenmaa voi halutessaan jättäytyä yhden tai useamman yhteistyöalueen ulkopuolelle. Mailla on oltava mahdollisuus toteuttaa keskenään myös kiinteämpää yhteistyötä sopimusten kattamilla alueilla. Tulee myös säätää miten unionista voi erota.

Nyt kaikkien uusienkin jäsenmaiden on hyväksyttävä poikkeuksetta kaikki olemassa olevat EU-säännöt. Eroamismahdollisuutta ei ole.

21. LAAJA EUROOPPALAINEN YHTEISTYÖ

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ, Euroopan neuvosto, YK:n alainen Euroopan talouskomissio ECE, ihmisoikeustuomioistuin, standardisoimisjärjestöt jne. eivät saa siirtää tehtäviään EU:lle, vaan koko Euroopan kattavaa, tasavertaisuuteen perustuvaa yhteistyötä on päinvastoin vahvistettava.


Norjassa kansanliike voitti

Kuinka Norjassa kansanliikkeen voitto EU-äänestyksessä oli mahdollinen? Oliko tilanne Norjassa ratkaisevasti erilainen kuin Suomessa ja Ruotsissa?

Ensinnäkin EY/EU-jäsenyys oli Norjassa esillä jo neljättä kertaa. Jo 1960-luvulla oli hallitus hakenut jäsenyyttä kaksi kertaa ja asia tyrmättiin silloin EY:n puolelta. Vuonna 1972 EEC:n vastainen kansanliike voitti kansanäänestyksen jo kerran. Nyt oli helppo päästä tehokkaasti liikkeelle vuoden 1972 kokemusten pohjalta.

Norjassa ei syntynyt samanlaista yhteiskunnan valtaryhmittymien totaalista allianssia kuin Suomessa ja paljolti myös Ruotsissa. Norjassa oli koko ajan merkittävä osa puoluekentästä – keskustapuolue, sosialistit ja työväenpuolueen vahva EU-oppositio – määrätietoisesti jäsenyyttä vastaan. Ammattiliittojen keskusjärjestö LO oli kriittinen koko ajan ja asettui loppuvaiheessa virallisesti jäsenyyttä vastaan. Tuottajajärjestöt rahoittivat Ei EU:lle -liikettä merkittävästi koko kampanjan ajan.

Norjan Ei EU:lle -liikkeen menestys perustui ratkaisevasti myös sen tehokkaaseen organisaatioon. Sillä oli alusta alkaen tehokkaat organisaattorit. Liikkeessä oli lähes 150 000 maksavaa jäsentä ja luja järjestöverkko kautta maan. Jokaisessa kunnassa oli paikallisyhdistys, jokaisessa läänissä piirijärjestö ja valtakunnallisella tasolla vahva palkattu sihteeristö. Varoja kertyi jo pelkistä jäsenmaksuista yli 20 miljoonaa kruunua vuodessa.

Norjalaisten Ei EU:lle -kampanjassa yhtenä keskeisenä argumenttina oli kansainvälinen solidaarisuus. Haluttiin säilyttää Norja itsenäisenä maana, jotta voidaan edelleenkin päättää itse suhteista kehitysmaihin ja rakentaa tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Tällä puheella on Norjassa todellista katetta, se ei ole mikään fraasi.

Näistä syistä Norjassa kansanliike voitti, itsenäisyys, kansanvalta ja kansainvälisyys voittivat. Taustaan, voimaan ja olosuhteisiin nähden voitto oli kuitenkin hämmästyttävän niukka. 52,2 % ”Ei” ja 47,9 % ”Jaa”. Se osoittaa, miten kova oli rahan ja vallan painostus myös Norjassa.

EU-kuplat puhkeavat

EU-jäsenyyttä kannattaneella väellä on suurten pettymysten aika. He kun uskoivat ne lupaukset, joilla EU:ta Suomen kansalle myytiin. Nyt lupaukset pettävät yksi toisensa jälkeen. Lähes päivittäin tulee esiin tietoa, joka osoittaa, että EU-puoli tiesi paremmin.

Investoinnit ja työpaikat

Ennen kansanäänestystä luvattiin suuria investointeja – sekä suomalaisilta yrityksiltä, että ulkomaalaisilta – heti kun vain EU-jäsenyydelle sanotaan kyllä.

– Päivää jälkeen kansanäänestyksen 17.10. kolmetoista suurinta yritystä Suomessa ilmoitti, että uusia investointeja ei ole suunniteltu, uusia työpaikkoja ei tule. Pörssissä ei ole havaittu minkäänlaisia suuria rahavirtoja ulkomailta. Korotkaan eivät ole laskeneet.

Ruuan laatu

Ennen kansanäänestystä Ei-puoli varoitti niin ruuan laadun heikkenemisestä ja tarkan suomalaisen laaduntarkkailun häviämisestä. Tätä pidettiin silloin vain EU-vastustajien pelotteluna.

– Jo joulukuun puolivälissä julisti Suomen Kuvalehti, että EU-maista Suomeen yritetään päivittäin ujuttaa pilaantuneita elintarvikkeita. Vuoden 1995 alusta ne pääsevät vapaasti maahan, kun ”rajavalvonta on kiellettyä ja tulli miltei kirosana”.

Suomen viimeinen mahdollisuus

Ennen kansanäänestystä vannottiin koko ajan, että nyt Suomella on viimeinen mahdollisuus päästä mukaan suurten ja rikkaiden Euroopan Unioniin, siihen seuraan, johon me aina olemme halunneet. Nyt on kiire, jos ei nyt sanota ”kyllä”, ovet sulkeutuvat vuosikausiksi, aina ensi vuosituhannelle saakka. EU-parlamentin puhemies Klaus Hänsch uhkasi etukäteen niin Suomea kuin Norjaakin ovien sulkeutumisesta vuosikausiksi.

– Kun Norja sanoi Ei EU:lle marraskuussa, ilmoitti EU:n puheenjohtaja Jacques Delors heti seuraavana päivänä, että Norjalle EU:n ovet ovat aina auki, niin kuin kaikille demokraattisille maille, jotka haluavat rakentaa Eurooppaa! Joulukuussa Saksan liittokansleri Helmut Kohl ja ulkoministeri Klaus Kinkel vakuuttivat, että EU pitää Norjalle ovea auki jäsenyyteen.

Sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus

Suomen hallitus vannoi lähes kaikkien ministerien suulla kerta toisensa jälkeen, että ”EU:n jäsenenäkin Suomi pysyy sotilasliittojen ulkopuolella ja vastaa itse omasta puolustuksestaan”. Ei tule kysymykseenkään, että suomalaisia miehiä lähetetään sotimaan oman maan ulkopuolelle. Lisäksi korostettiin koko ajan, että yhteinen turvallisuuspolitiikkahan tulee tarkemmin harkittavaksi vasta EU:n hallitusten välisessä konferenssissa 1996. Kun Suomi silloin on EU:n jäsen, voimme estää sellaisten päätösten syntymisen, jotka eivät meille sovi.

– Heti EU-päätösten jälkeen tuli ilmi, että Saksassa ja WEU:ssa halutaan kehittää EU:n sotilaallista kapasiteettia nyt eikä vasta 1996. Yksi WEU:n tavoitteista ja pääperiaatteista on ”suora vastuu jäsenmaiden turvallisuudesta ja puolustuksesta”. Jäsenmaiden on oltava valmiita ottamaan osavastuunsa ”turvallisuuden, vakauden ja demokraattisten arvojen edistämisestä muuallakin maailmassa”. Sitä varten on ylläpidettävä ”soveltuvia, kunnollisesti varustettuja ja koulutettuja joukkoja”.

Kuukausi EU-kansanäänestyksen jälkeen puolustusvoimain uusi komentaja Gustav Hägglund esittikin suomalaisen ”kriisinhallintaprikaatin” perustamista ja kouluttamista, jotta suomalaisia sotilaita voidaan lähettää ulkomaille ”terästettyihin tehtäviin”.

Valheiden jäljet ja kansan muisti

EU:n kannattajia ei näytä ollenkaan vaivaavan se, että he ovat jo nyt joutuneet lukemattomista valheistaan kiinni. Vanha sanonta, että valheella on lyhyet jäljet, pitää paikkansa. Mutta luulevatko EU:n kannattajat, että myös kansalaisten muisti on yhtä lyhyt? Saa nähdä!