EU:n hallitusten välinen konferenssi 1996 ja Suomi

Eräs vahvimpia argumentteja Suomen EU-jäsenyyden puolesta oli Euroopan yhdentymisen rauhaa ja turvallisuutta edistävä merkitys.
Nykytilanteessa tämän argumentin käyttämisestä olisi syytä välittömästi luopua. Lähivuosien ja -ajan toiminta EU:ssa osoittaa, että suuntaus on ollut aivan päinvastainen.

Äskettäin ilmestyi Saksassa rauhantutkijan ja entisen (länsi)saksalaisen tiedustelu-upseerin Erich Schmidt-Eenboomin kirja siitä miten saksalainen tiedustelupalvelu, BND, vuodesta 1962 aktiivisesti on tehnyt työtä silloisen Jugoslavian hajottamisen eteen. Kirjassa (Der Schattenkrieger) käydään myös läpi se vaihe jolloin YK:n pääsihteeri Javier Perez de Cuellar kirjeessään EU:n hollantilaiselle ulkoasioiden komissaarille vetosi EU:hun, että se olisi ottamatta kantaa Jugoslavian kysymykseen liian aikaisin.

Ainoastaan viikko myöhemmin, joulukuussa 1991, näin kuitenkin tapahtui Maastrichtissa. Saksa hyväksyi Kroatian ensimmäisenä ja tämä pidetään monen rauhantutkijan mielestä sodan laukaisijana.
Mielenkiintoista, ja pelottavaa, on että kirja kiellettiin farssinomaisessa tuomioistuin prosessissa.

Ranska aloitti syksyllä 1995 ydinkoesarjansa Tyynellämerellä. Huolimatta siitä, että lähes kaikki lähialueen valtioiden hallitukset vastustivat hanketta. Huolimatta siitä, että alkuperäiskansojen oikeuksien loukkaukset ovat kaikkien ihmisoikeusasiakirjojen vastaisia. Tämä kuitenkin tapahtui suurten EU-maiden siunauksella.

Englannissa luotettavat lähteet kertovat jopa Englannin osallistumisesta taloudellisesti atk-simulaatio-ohjelmien kustannuksiin.

Saksassa hallituspuolueiden CDU/CSU:n ulkopoliittinen puhemies Karl Lamers totesi ydinaseiden eurooppalaistumisesta, että ”Vastauksemme Chiracille pitäisi olla positiivinen. Ydinaseilla tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan suurempi rooli kun ehkä haluaisimme.”

Pienille EU-jäsenmaille annettiin oikeus, pitkin hampain, muutamiin vastalauseisiin joilla ei ollut minkäänlaista merkitystä.
EU-komission tutkimusten lopputulos kokeiden vaarallisuudesta, oli aivan odotetusti, että ydinkokeet eivät ole vaarallisia huolimatta siitä, että asiantuntijat EU-parlamentin kuulemis-tilaisuudessa varoittivat siitä, että Mururoan atolli saattaa murtua ja, että kokeiden johdosta syntyneiden halkeamien kautta saattaa suodattua radioaktiivisia aineita mereen.

Nyt Ranska ilmoittaa omalla ylimielisellä tavallaan, että koesarja lopetetaan helmikuussa ja, että he toivovat, että Genevessä voidaan allekirjoittaa ydinkoesulkusopimus syksyllä. Uskomaton uusi-kolonialistinen ele. RANSKA – mutta ei muut.

Voiko maailma todella kieltää muilta mailta ydinkokeiden tekemistä Ranska vihaa herättävän huonon esimerkin jälkeen? USA:n tiedustelupalvelun viimeisten satelliittikuvien mukaan Intia todennäköisesti valmistelee uutta ydinkoetta. Viimeinen ydinkoe tehtiin Intiassa vuonna 1974.

NATO:n laajennussuunnitelmien takia, jonka prosessissa EU:n rooli on ratkaiseva, Venäjä puhuu jo uudesta varustelukierteestä, ydin- ja muun aseriisunnan keskeyttämisestä, joukkojen uudelleen sijoittamisesta, jopa Baltian maiden uudelleen miehittämisestä.

Ennen Madridin EU-huippukokousta joulukuussa, Saksa ja Ranska pitivät tapansa mukaan oman kokouksensa, jossa vedettiin kahdenkeskeisiä suuntaviivoja hallitustenväliselle konferenssille (HVK).

Helmut Kohlin ja Jacques Chiracin yhteinen sanoma oli, että HVK:ssa pääaiheet tulevat olemaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventäminen, institutionaaliset muutokset ja sisäinen turvallisuus.

Madridin huippukokouksen puheenjohtajan päätelmä-asiakirjassaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei todeta muuta kun että ”Unionin ulkopolitiikkaa on vahvistettava” ja, että ”on välttämätöntä, että unionilla on käytettävissään soveliaat keinot aiempaa tehokkaamman ja koordinoidumman ulko-politiikan toteuttamiseksi”.

Sen sijaan HVK:n valmisteluryhmän raportissa 5.12.1995 muistutetaan useampaan otteeseen Maastrichtin sopimuksen artiklasta J.4:staä jossa todetaan, että yhteisen puolustuspolitiikan määritteleminen ”saattaa aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen”.

Tämän yhteydessä sopii muistuttaa, että monet EU:n korkeat virkamiehet ja erityisesti Saksan johtavat poliitikot ovat esittäneet toivomuksensa (lue vaatimuksensa) kaikkien EU-maiden Länsi-Euroopan Unionin (WEU:n) ja NATO:n täysijäsenyydestä.
Suomen hallituksen pitäisi ennen HVK:n alkua 29.3.1996 selkeästi tuoda kansalaisten tietoon aikooko se nyt, tai myöhemmin, suostua näihin vaatimuksiin ja onko Suomen hallitus valmis hyväksymään ydinaseet koko EU:ta kattavana ”turvallisuusjärjestelmänä”. Tässä asiassa Suomen hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko viime kesästä on erittäin epämääräinen ja jättää, ilmeisesti tahallaan, ovet auki joka suuntaan.

EU-politiikan sopeuttaminen jäsenmaihin Emu-lähentymiskriteereiden muodossa on myös erittäin vakava yhteiskuntarauhaa vaarantava tekijä. Monessa jäsenmaassa budjettileikkaukset ovat vasta alullaan. Silti Ranskan ja Belgian kansalaisten reagointi on jo nyt erittäin voimakas ja Ruotsissa sairaaloiden toiminta on jopa vaarantunut pahasti lakkojen vuoksi.

Bernard Connolly, EU-komission entinen EMS-osaston (EMS = Euroopan rahajärjestelmä) päällikkö varoittaa syksyllä ilmestyneessä kirjassaan siitä, että rahaunioni voisi johtaa jopa sotaan. The European-lehden poliittinen toimittaja Victor Smart kysyy joulukuisessa Emu-artikkelissaan ”Tuleeko Maastricht aiheuttamaan massojen kapinointia?”

Italialainen La Stampa-lehti julkaisi ranskalaisten mellakat ”ensimmäisenä massamielenosoituksena Maastricht-tyylistä Eurooppaa vastaan.”

La Corriera della Sera kirjoitti ”Jälleen kerran Ranska johtaa Eurooppaa kokeilemalla kotonaan sitä katkeraa lääkettä joka odottaa muita.”

Göteborgspostenin eräs otsikko oli 11.12.1995 ”Valuuttaunioni levittää levottomuutta – suurlakot hallitusten leikkausten tuloksena”.

LO-tidningen (Ruotsin palkansaajajärjestön lehti) kirjoitti samoihin aikoihin ”EU-valuutta aiheuttaa massatyöttömyyttä”.

Suomessa hiljaisuus vallitsee.

Onko se tietämättömyyden – välinpitämättömyyden – alistumisen – vai odottamisen merkki?

HVK aloittaa neuvotteluprosessinsa Torinossa 29.3.1996. Edessä on monen vaikean asian ratkaiseminen. Toivottavasti asioista puhutaan niiden oikealla nimellä. EU-kansalaisten piirissä pilvilinnojen rakentaminen ei enää ole mahdollista.

Historia on osoittanut räikeällä tavalla, että EU ei tähän asti ole ollut heidän projektinsa ja tyytymättömyys on uhkailevan suuri.

Vaatimus kansanäänestysten järjestämisestä HVK:n jälkeen tulee nousemaan monessa EU-maassa. Siihen on Suomessa tällä kertaa valmistauduttava paremman ja huomattavasti rehellisemmän kansalaiskeskustelun pohjalta kun viimeksi.

Norjassa kansanliike voitti

Kuinka Norjassa kansanliikkeen voitto EU-äänestyksessä oli mahdollinen? Oliko tilanne Norjassa ratkaisevasti erilainen kuin Suomessa ja Ruotsissa?

Ensinnäkin EY/EU-jäsenyys oli Norjassa esillä jo neljättä kertaa. Jo 1960-luvulla oli hallitus hakenut jäsenyyttä kaksi kertaa ja asia tyrmättiin silloin EY:n puolelta. Vuonna 1972 EEC:n vastainen kansanliike voitti kansanäänestyksen jo kerran. Nyt oli helppo päästä tehokkaasti liikkeelle vuoden 1972 kokemusten pohjalta.

Norjassa ei syntynyt samanlaista yhteiskunnan valtaryhmittymien totaalista allianssia kuin Suomessa ja paljolti myös Ruotsissa. Norjassa oli koko ajan merkittävä osa puoluekentästä – keskustapuolue, sosialistit ja työväenpuolueen vahva EU-oppositio – määrätietoisesti jäsenyyttä vastaan. Ammattiliittojen keskusjärjestö LO oli kriittinen koko ajan ja asettui loppuvaiheessa virallisesti jäsenyyttä vastaan. Tuottajajärjestöt rahoittivat Ei EU:lle -liikettä merkittävästi koko kampanjan ajan.

Norjan Ei EU:lle -liikkeen menestys perustui ratkaisevasti myös sen tehokkaaseen organisaatioon. Sillä oli alusta alkaen tehokkaat organisaattorit. Liikkeessä oli lähes 150 000 maksavaa jäsentä ja luja järjestöverkko kautta maan. Jokaisessa kunnassa oli paikallisyhdistys, jokaisessa läänissä piirijärjestö ja valtakunnallisella tasolla vahva palkattu sihteeristö. Varoja kertyi jo pelkistä jäsenmaksuista yli 20 miljoonaa kruunua vuodessa.

Norjalaisten Ei EU:lle -kampanjassa yhtenä keskeisenä argumenttina oli kansainvälinen solidaarisuus. Haluttiin säilyttää Norja itsenäisenä maana, jotta voidaan edelleenkin päättää itse suhteista kehitysmaihin ja rakentaa tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Tällä puheella on Norjassa todellista katetta, se ei ole mikään fraasi.

Näistä syistä Norjassa kansanliike voitti, itsenäisyys, kansanvalta ja kansainvälisyys voittivat. Taustaan, voimaan ja olosuhteisiin nähden voitto oli kuitenkin hämmästyttävän niukka. 52,2 % ”Ei” ja 47,9 % ”Jaa”. Se osoittaa, miten kova oli rahan ja vallan painostus myös Norjassa.

EU-kuplat puhkeavat

EU-jäsenyyttä kannattaneella väellä on suurten pettymysten aika. He kun uskoivat ne lupaukset, joilla EU:ta Suomen kansalle myytiin. Nyt lupaukset pettävät yksi toisensa jälkeen. Lähes päivittäin tulee esiin tietoa, joka osoittaa, että EU-puoli tiesi paremmin.

Investoinnit ja työpaikat

Ennen kansanäänestystä luvattiin suuria investointeja – sekä suomalaisilta yrityksiltä, että ulkomaalaisilta – heti kun vain EU-jäsenyydelle sanotaan kyllä.

– Päivää jälkeen kansanäänestyksen 17.10. kolmetoista suurinta yritystä Suomessa ilmoitti, että uusia investointeja ei ole suunniteltu, uusia työpaikkoja ei tule. Pörssissä ei ole havaittu minkäänlaisia suuria rahavirtoja ulkomailta. Korotkaan eivät ole laskeneet.

Ruuan laatu

Ennen kansanäänestystä Ei-puoli varoitti niin ruuan laadun heikkenemisestä ja tarkan suomalaisen laaduntarkkailun häviämisestä. Tätä pidettiin silloin vain EU-vastustajien pelotteluna.

– Jo joulukuun puolivälissä julisti Suomen Kuvalehti, että EU-maista Suomeen yritetään päivittäin ujuttaa pilaantuneita elintarvikkeita. Vuoden 1995 alusta ne pääsevät vapaasti maahan, kun ”rajavalvonta on kiellettyä ja tulli miltei kirosana”.

Suomen viimeinen mahdollisuus

Ennen kansanäänestystä vannottiin koko ajan, että nyt Suomella on viimeinen mahdollisuus päästä mukaan suurten ja rikkaiden Euroopan Unioniin, siihen seuraan, johon me aina olemme halunneet. Nyt on kiire, jos ei nyt sanota ”kyllä”, ovet sulkeutuvat vuosikausiksi, aina ensi vuosituhannelle saakka. EU-parlamentin puhemies Klaus Hänsch uhkasi etukäteen niin Suomea kuin Norjaakin ovien sulkeutumisesta vuosikausiksi.

– Kun Norja sanoi Ei EU:lle marraskuussa, ilmoitti EU:n puheenjohtaja Jacques Delors heti seuraavana päivänä, että Norjalle EU:n ovet ovat aina auki, niin kuin kaikille demokraattisille maille, jotka haluavat rakentaa Eurooppaa! Joulukuussa Saksan liittokansleri Helmut Kohl ja ulkoministeri Klaus Kinkel vakuuttivat, että EU pitää Norjalle ovea auki jäsenyyteen.

Sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus

Suomen hallitus vannoi lähes kaikkien ministerien suulla kerta toisensa jälkeen, että ”EU:n jäsenenäkin Suomi pysyy sotilasliittojen ulkopuolella ja vastaa itse omasta puolustuksestaan”. Ei tule kysymykseenkään, että suomalaisia miehiä lähetetään sotimaan oman maan ulkopuolelle. Lisäksi korostettiin koko ajan, että yhteinen turvallisuuspolitiikkahan tulee tarkemmin harkittavaksi vasta EU:n hallitusten välisessä konferenssissa 1996. Kun Suomi silloin on EU:n jäsen, voimme estää sellaisten päätösten syntymisen, jotka eivät meille sovi.

– Heti EU-päätösten jälkeen tuli ilmi, että Saksassa ja WEU:ssa halutaan kehittää EU:n sotilaallista kapasiteettia nyt eikä vasta 1996. Yksi WEU:n tavoitteista ja pääperiaatteista on ”suora vastuu jäsenmaiden turvallisuudesta ja puolustuksesta”. Jäsenmaiden on oltava valmiita ottamaan osavastuunsa ”turvallisuuden, vakauden ja demokraattisten arvojen edistämisestä muuallakin maailmassa”. Sitä varten on ylläpidettävä ”soveltuvia, kunnollisesti varustettuja ja koulutettuja joukkoja”.

Kuukausi EU-kansanäänestyksen jälkeen puolustusvoimain uusi komentaja Gustav Hägglund esittikin suomalaisen ”kriisinhallintaprikaatin” perustamista ja kouluttamista, jotta suomalaisia sotilaita voidaan lähettää ulkomaille ”terästettyihin tehtäviin”.

Valheiden jäljet ja kansan muisti

EU:n kannattajia ei näytä ollenkaan vaivaavan se, että he ovat jo nyt joutuneet lukemattomista valheistaan kiinni. Vanha sanonta, että valheella on lyhyet jäljet, pitää paikkansa. Mutta luulevatko EU:n kannattajat, että myös kansalaisten muisti on yhtä lyhyt? Saa nähdä!