MAI, WTO, EU:n palveludirektiivi ja kuntapalvelut

Suomen hallitus on käynnistänyt hallitusohjelmaan kuulumattoman kunta- ja palvelurannehankkeen, jonka tavoitteena on kuntien määrän radikaali vähentäminen ja julkisten palvelujen entistä laajempi kilpailuttaminen ja yksityistäminen. ”Uudistusta” esitellään ikään kuin meidän oma etumme kaipaisi tällaista suurta remonttia. Päämedioissa hanketta on kiitetty ja lopputulos selitetty hyväksi jo ennen kuin koko asiasta on tiedetty juuri mitään.
Muodostamalla suurempia yksiköitä luodaan pohjaa palvelujen yksityistämiselle. Suuremmat markkina-alueet ovat palvelualojen suuryritysten vaatima edellytys.

Sanotaan, että kuntia ei pakoteta yhdistymään. Kuitenkin hanke johtaa uuteen lainsäädäntöön ja kuntatalouden kerrotaan olevan tiukoilla jatkossakin. Kuntia on jo kiristetty mm. leikkaamalla niiden valtionosuuksista vuositasolla noin 5 miljardia euroa. Demokratia ja kuntalaisten tarpeet eivät ole kovin korkeassa kurssissa.

Hanketta ajetaan kovalla kiireellä siksi, että EU:n palveludirektiivi tulee mitä ilmeisimmin päätettäväksi Suomen puheenjohtajuuskaudella tämän vuoden loppupuoliskolla. Palveludirektiivillä ajetaan palvelukaupan ulottamista entistä laajemmin myös julkisiin palveluihin. Julkiset palvelut muutettaisiin kauppatavaraksi. Myös kansainväliset yritykset voisivat EU:n palveludirektiivin perusteella tavoitella markkinaosuuksia Suomeen luotavilta palvelumarkkinoilta.

Palveludirektiivin perusteella ulkomaille rekisteröity yritys voisi tuoda myös työvoimaa Suomeen niin palvelualoille kuin palveluiden nimissä rakennuksille ja teollisuuteenkin. Näihin työntekijöihin sovellettaisiin lähettäjämaan työehtoja, jotka monissa tapauksissa ovat paljon suomalaisia heikommat. Kyse on työvoiman dumppaamisesta.

Kuntapalveluja koskeva hanke on osa laajempaa EU:n ja USA:n WTO:ssa ajamaa palvelukaupan vapauttamiseen liittyvää tavoitetta, jota Suomen EU-eliitti pyrkii viemään käytäntöön ennakoiden ja paavillisemmin kuin itse paavi. Hyväksyihän hallituksen ministerivaliokunta aikoinaan ns. MAI-sopimuksenkin, mikä kaatui mielenosoituksiin ulkomailla.

Vaihtoehto EU:lle tiedotuskeskus järjestää Sosiaalifoorumissa keskustelutilaisuuden EU:n palveludirektiivistä ja kunta- ja palvelurakennehankkeesta.

VEU:n puolesta
Mauri Nygård ja Arto Viitaniemi

”Artikla vahvistaa merkittävästi unionimaiden keskinäistä solidaarisuutta ja samalla myös Suomen turvallisuuspoliittista asemaa jäsenmaiden nykyisiä turvallisuuspoliittisia linjauksia kunnioittaen.”

— Presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan julkilausuma 11.12.2003

Suomalaiset ja EU:n tulevaisuus

Suomen hallitus on saanut eduskunnalta ohjeet, miten menetellä hallitusten välisessä konferenssissa kun siellä käsitellään Euroopan unionin perustuslakisopimusta. Konferenssissa näytään oltavan valmiita käsittelemään eräitä Suomelle kipeitä kysymyksiä avoimesti ja rakentavasti. On siis toivoa, että oma komission jäsen voidaan tulevaisuudessa turvata ja että puolustusyhteistyötä koskevat säännökset muuttuvat asiallisiksi.

Samalla EU:n perustuslakisopimuksen vähättely jatkuu julkisuudessa. Nykyisin konsulttina toimiva Esko Aho sanoi viikolla, ettei kukaan havaitsisikaan sen mahdollista voimaan tuloa. Useasti väitetään, ettei EU olennaisesti muutu siitä unionista, johon Suomi liittyi vuoden 1995 alusta.

Tästä olen eri mieltä. Kansleri Kauko Sipponen on juuri julkaissut sopimusluonnosta koskevan kirjan otsikolla ”Jyrätäänkö meidät ?”, Lainvoima.2003, ( www.lainvoima.fi). Hänkin on eri mieltä vähättelijöiden kanssa.

Uuden perustuslakisopimuksen mukaan EU:lle tulisi oma lippu, oma hymni, yhteisesti juhlittava Eurooppa-päivä ja oma tunnus, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja toimisi eräänlaisena presidenttinä, lisäksi EU:lle valittaisiin ulkoministeri. Nykyisellään on jo olemassa oma raha, keskuspankki, komissio, parlamentti ja ministerineuvosto, tuomioistuin, muita virastoja ja EU-kansalaisuus.

EU:n Nizzassa hyväksytty perusoikeusasiakirja tulee sitovaksi. EU saisi myös mahdollisuuden liittyä Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Näitä asioita suomalaiset ajoivat päättäväisesti ja menestyksellä konventissa.

Euroopan unioni muuttuisi myös oikeushenkilöksi eli se olisi oikeudellinen yhteisö, jolla olisi oikeus säätää kaikkia EU:n kansalaisia koskevia lakeja.

Arvioidaan että 60 – 80 prosenttia maamme lainsäädännöstä on EU:sta lähtöisin. Sopimuksessa tulisi EU:n piiriin uusia aloja, erityisesti sisä- ja oikeuspolitiikan alalla. Perinteisesti on katsottu itsenäisen valtion tunnusmerkkinä olevan, että ne alat, joissa valtio voi käyttää pakkoa, kuten esim.. poliisin, rajavartioston tai syyttäjän tai tuomioistuimen osalta, tulisi kuulua yksinomaan itsenäiselle valtiolle. Tulevaisuudessa EU voi puuttua niihinkin esimerkiksi terrorismin, korruption, järjestäytyneen rikollisuuden tai ihmissalakuljetuksen torjumiseksi.

Jos syntyy EU-lain ja maamme lain tai perustuslain välinen ristiriita, EU-laki on voimakkaampi. EU-lakien ylimpänä tulkitsijana toimii EU-tuomioistuin Luxemburgissa.

Komission aloitteesta se voi velvoittaa jäsenmaan noudattamaan EU:n oikeutta, tarvittaessa tuntuvan sakon nojalla.

EU:lla on yksinoikeus säätää lakeja esim. tullien, kauppapolitiikan, rahapolitiikan, kilpailulainsäädännön tai kalastuksen osalta. Niillä aloilla taas, joilla on jaettu toimivalta jäsenmaiden kanssa, kuten esimerkiksi sisämarkkinoiden, maatalouden, liikenteen, kuluttaja-asioiden tai ympäristöasioiden osalta, EU voi ottaa käsiteltäväkseen minkä tahansa tätä alaa koskevan aiheen ja säätää siitä laki.

Suomalaiset voivat vaikuttaa lakien syntyyn EU:n parlamentissa ja ministerineuvostossa. Uusi sopimus tosin helpottaisi EU:n mahdollisuuksia tehdä päätöksiä jonkin maan vastustaessa, koska määräenemmistösäännöksiä lievennetään ja jäsenmaiden mahdollisuudet käyttää veto-oikeuttaan vähenevät.

Mikä uusi EU on ? Onko se valtio, liittovaltio tai valtioliitto tai joku muu. Valitettavasti asiaan ei voi vastata, koska EU on niin omaperäisesti rakennettu, ettei sillä ole historiassa vastinetta. Jonkun mielestä EU on prosessi, jonka loppuasema on vielä tuntematon. Aina kun prosessi etenee, EU:lle tulee lisää tehtäviä.

Minulla on melkein kahdeksan vuoden kokemus EU-viran hoitamisesta. Kokemukset ovat pääosin myönteisiä. Siellä on paljon ihmisiä jotka vilpittömästi työskentelevät Euroopan kansalaisten hyväksi. Silti minua kiusaa se, että monen EU-asiantuntijan pääasiallinen huoli on siitä, miten EU voisi toimia paremmin. Heidän osoittamansa mielenkiinto suomalaisten asioiden turvaamiseen on ollut vähäistä.

Kävin Kolumbian pääkaupungissa Bogotassa puhumassa. Siellä tapasin Suomessa aikaisemmin työskennelleen diplomaatin, joka kutsui minut kotiinsa. Hän oli kirjoittanut kirjan, jossa ylisti vuosiaan Suomessa. Hän kysyi voisinko mitenkään järjestää hänelle oleskeluluvan maahamme. Olisi ihana palata Suomeen, hän sanoi.

Strasbourgissa vietin iltaa uuden oikeusasiamiehen kotona, jossa oli hänen kreikkalainen perheensä ja heidän ystäviään. Eräs kreikkalainen naisdiplomaatti, joka oli ollut miehensä kanssa Helsingissä sanoi haikeudella, että Suomi on parhaiten organisoitu maa, jossa hän on ikinä ollut.

Suomen on vuosien ajan katsottu olevan maailman vähiten korruptoitunut maa. Kansainvälisten lehtimiesjärjestöjen mukaan olemme sananvapauden esimerkkimaa. Jossakin yhteydessä Suomen on todettu olevan hyvin kilpailukykyinen. Meidän lukiolaisemme voitti äskettäin alansa eurooppalaisen tietokilpailun. Suomalaiset lukevan eniten lehtiä EU:n alueella. Voisi ehkä olla aika hieman ryhdistäytyä kun esille tulee itsenäisestä lainsäädäntövallasta luopuminen.

Olen katsonut, että kun hvk:ssa on sovittu EU:n perustuslakisopimuksen sisällöstä, tulisi maassamme suorittaa asiasta kansanäänestys. Tämä turvaisi sen, että asia selvitettäisiin suomalaisille perin pohjin. Asiahan ei ollut lainkaan esillä eduskuntavaalitaistelussa.

Monet ovat vastustaneet kansanäänestystä. He ovat kiinnittäneet huomiota m.m. siihen että vuoden 2000 perustuslaki säädettiin ilman kansanäänestystä.

Se säädettiin normaalia perustuslakimenettelyä käyttäen siten, että eduskunta ensin hyväksyi sen sisällön yksinkertaisella enemmistöllä. Sen jälkeen käytiin uudet eduskuntavaalit. Seuraava eduskunta hyväksyi sen lopullisesti 2/3-enemmistöllä.

Kansalaisilla oli siis mahdollisuus puuttua asiaan äänestämällä vaaleissa sellaista edustajaa tai puoluetta, joka edusti heidän näkemyksiään.

Maamme uudessa perustuslaissa ei ole lainkaan mainintaa, että Suomi on EU:n jäsenmaa. Siinä ei ole liioin valtuutusta asioiden siirrosta EU:n toimivaltaan. Aikaisemmat EU-sopimukset käsiteltiin kansainvälisinä sopimuksina ja hyväksyttiin poikkeuslailla. Uudessa perustuslaissa on rajoitettu poikkeuslakien käyttö määräämällä, että tätä menettelyä voi käyttää vain, kun kysymys on perustuslaista tehtävästä ”rajatusta poikkeuksesta”.

EU:n perustuslakisopimusehdotus ei toden totta ole ajallisesti eikä asiallisesti rajattu.

Päinvastoin se on laaja-alainen ja tarkoitettu kestämään pitkälle tulevaisuuteen.

Ilmeisesti on niin, että oikea tapa sen käsittelyyn maassamme olisi turvautua samaan perinteiseen menettelyyn kuin vuoden 2000 perustuslain kohdalla tehtiin.

Näin suomalaiset voisivat muodostaa asiasta kantansa normaalin vaalitaistelun puitteissa ja tukea siinä mieleisiään ehdokkaita ja puolueita. Ja asia tulisi maassamme hoidettua arvokkaasti, maamme perustuslakia kunnioittaen.

Ja kansa saisi sanoa sanottavansa.

Jacob Söderman
Kaleva 26.10.2003

Artikla 141

”Jos eläisimme Kekkosen aikaa, olisi kansallinen hätätila julistettu jo aikoja sitteen”
Poliittinen ja taloudellinen eliittimme on johtanut meidät tilanteeseen, josta näimme juuri surkuhupaisan näytelmän nimeltään ”artikla 141 -neuvottelut”. Näytelmä uusiutuu aina n. neljän vuoden välein, koska olemme liittyneet ylikansalliseen suunnitelmatalouteen nimeltään EU. Itsenäisen kansallisvaltio -Suomen kannattajana en voi kuin ihmetellä ja surra kansakuntamme nykytilaa – olemme luovuttaneet vapaaehtoisesti mahdollisuuden päättää omista kansalaisten jokapäiväiseen elämään liittyvistä asioista. Artikla 141 on hyvä esimerkki tästä. Kyse on siis siitä, että saammeko omilla rahoillamme turvata oman elintarviketuotantomme.

Oleellisista asioista ei keskustella

Ajallemme ominaista on, että keskustelu käydään kuitenkin kokonaan siitä, saammeko me jotain tukea ja kuinka paljon. Keskustelua ei käydä alkuunkaan siitä, kuinka on mahdollista, että näin oleellisessa tärkeässä asiassa meillä ei ole omaa vapaata päätäntävaltaa.
141 -neuvottelujen tulos oli ainakin minun laillani ajatteleville ihmisille täysin odotettu – viljelijän tuki jatkoi tasaista laskua. Näin on tarkoitettukin. EU:n uusliberaali vapaa kilpailu keskittää tuotannon sinne, missä sen suhteellinen kilpailukyky on paras.

Valtaeliitti elää virtuaalitodellisuudessa

Pohjoinen sijaintimme, karut ja pienet pellot ja suuret logistiikkakulut merkitsevät sitä, että Suomelle ei ole EU:ssa varattu ruoan tuottajan roolia. Onnetonta on myös se, niin kuin viimeaikojen esimerkit osoittavat, että myös monilla teollisuudenaloilla tuo samainen suhteellisen edun periaate vie työpaikkoja ja yrityksiä pois Suomesta.
Jos eläisimme Kekkosen aikaa, olisi kansallinen hätätila julistettu jo aikoja sitten. Meidän valtaeliittimme elää kuitenkin omaa virtuaalitodellisuuttaan juosten loputtomissa Brysselin kokouksissa. Heidän onnekseen ruokalautaset ovat lounailla riittäneet kaikille ja lisäksi on päästy ”oikeaan viiteryhmään” kuuluvien ”oikeitten ihmisten” kanssa samaan kuvaan ja kustannukset on korvattu ruhtinaallisesti.

Toivottavasti 141-sirkus avaa kansan silmät?

Toivottavasti 141 -neuvottelut mediasirkuksineen avaavat kansalaisten silmät ja tämä herääminen aikaansaisi nykymenon yleisen kyseenalaistamisen. ”Vallasväen” suhteen olen toivoni menettänyt. Kyseenalaistaminen voisi alkaa vaatimalla kansanäänestystä EU:n perustuslaista. Äänestystä edeltäisi vilkas kansalaiskeskustelu puolesta ja vastaan. Keskustella tulisi myös siitä, mikä on tällä nykymenolla Suomen tulevaisuus ja onko Suomen ja suomalaisten mahdollista elää ja menestyä myös EU:n ulkopuolella?

Urho Kittilä

Toinen vaihe alkamassa?

The Observerin ja Berliner Zeitungin mukaan George W. Bush ja Tony Blair ovat melko yksimielisiä siitä, että loppukeväästä alkaisi ”terrorisminvastaisen sodan” toinen vaihe. Lehtitietojen mukaan huhtikuussa olisi tarkoitus pitää kokous, jossa tulevan sodan yksityiskohdat käydään läpi.

Observer -lehden mukaan Blair on tietoinen siitä, että todisteita Irakin osallisuudesta 11.9. tapahtumiin ei ole, mutta hän pitää sotaa oikeutettuna, koska Irakilla on ja se kehittää edelleen joukkotuhoaseita.
Väkivalta ja sota näyttävät tulevan vaarallisella tavalla entistä oikeutetummiksi välineiksi kansainvälisen politiikan ratkaisemiseksi.

Euroarmeijan sikiö

Hallitusta (Englannin) syytettiin siitä, että se tosiasiassa kehitteli euroarmeijaa Afganistanin rauhanturvatehtäviin. Ainoastaan yksi ei-eurooppalainen maa valittiin 14 kansakunnan rauhanturvajoukkoon. Kanada, joka oli päättänyt osallistua 1000 miehellä, jätettiin syrjään sekä sellaiset muslimimaat kuten Jordania ja Malesia. Uusi Seelanti on ainoa osallistuja Euroopan mantereen ulkopuolelta.

Bernard Jenkin,
Englannin opposition varjopuolustusministeri, sanoi että Englannin kokoama joukko on euroarmeijan sikiö kaikessa paitsi nimen suhteen.
The Times, 9.1.02

”Tiedämme kaikki, että tämä tulee vaatimaan meiltä koko energiamme, että se tulee vaatimaan taloudellisia uhrauksia, että meitä tullaan häpäisemään, siteraamaan väärin ja jopa tekemään vastustajan taholta naurunalaiseksi. Mutta tämä ei pelota meitä. Emme pelkää häpeää tai epäonnistumista, vaikka pidämmekin enemmän menestyksestä. Emmekä ansaitse kiitosta. Kun näemme tämän traagisen onnettomuuden tapahtuvan silmiemme edessä, emme pysty olemaan tekemättä mitään – meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin taistella.”

— Sir James Goldsmith, Referendum Partyn (Kansanäänestys-puolue) puoluekokouspuheessa 19.10.96

EU:n hallitusten välinen konferenssi 1996 ja Suomi

Eräs vahvimpia argumentteja Suomen EU-jäsenyyden puolesta oli Euroopan yhdentymisen rauhaa ja turvallisuutta edistävä merkitys.
Nykytilanteessa tämän argumentin käyttämisestä olisi syytä välittömästi luopua. Lähivuosien ja -ajan toiminta EU:ssa osoittaa, että suuntaus on ollut aivan päinvastainen.

Äskettäin ilmestyi Saksassa rauhantutkijan ja entisen (länsi)saksalaisen tiedustelu-upseerin Erich Schmidt-Eenboomin kirja siitä miten saksalainen tiedustelupalvelu, BND, vuodesta 1962 aktiivisesti on tehnyt työtä silloisen Jugoslavian hajottamisen eteen. Kirjassa (Der Schattenkrieger) käydään myös läpi se vaihe jolloin YK:n pääsihteeri Javier Perez de Cuellar kirjeessään EU:n hollantilaiselle ulkoasioiden komissaarille vetosi EU:hun, että se olisi ottamatta kantaa Jugoslavian kysymykseen liian aikaisin.

Ainoastaan viikko myöhemmin, joulukuussa 1991, näin kuitenkin tapahtui Maastrichtissa. Saksa hyväksyi Kroatian ensimmäisenä ja tämä pidetään monen rauhantutkijan mielestä sodan laukaisijana.
Mielenkiintoista, ja pelottavaa, on että kirja kiellettiin farssinomaisessa tuomioistuin prosessissa.

Ranska aloitti syksyllä 1995 ydinkoesarjansa Tyynellämerellä. Huolimatta siitä, että lähes kaikki lähialueen valtioiden hallitukset vastustivat hanketta. Huolimatta siitä, että alkuperäiskansojen oikeuksien loukkaukset ovat kaikkien ihmisoikeusasiakirjojen vastaisia. Tämä kuitenkin tapahtui suurten EU-maiden siunauksella.

Englannissa luotettavat lähteet kertovat jopa Englannin osallistumisesta taloudellisesti atk-simulaatio-ohjelmien kustannuksiin.

Saksassa hallituspuolueiden CDU/CSU:n ulkopoliittinen puhemies Karl Lamers totesi ydinaseiden eurooppalaistumisesta, että ”Vastauksemme Chiracille pitäisi olla positiivinen. Ydinaseilla tulee jatkossakin todennäköisesti olemaan suurempi rooli kun ehkä haluaisimme.”

Pienille EU-jäsenmaille annettiin oikeus, pitkin hampain, muutamiin vastalauseisiin joilla ei ollut minkäänlaista merkitystä.
EU-komission tutkimusten lopputulos kokeiden vaarallisuudesta, oli aivan odotetusti, että ydinkokeet eivät ole vaarallisia huolimatta siitä, että asiantuntijat EU-parlamentin kuulemis-tilaisuudessa varoittivat siitä, että Mururoan atolli saattaa murtua ja, että kokeiden johdosta syntyneiden halkeamien kautta saattaa suodattua radioaktiivisia aineita mereen.

Nyt Ranska ilmoittaa omalla ylimielisellä tavallaan, että koesarja lopetetaan helmikuussa ja, että he toivovat, että Genevessä voidaan allekirjoittaa ydinkoesulkusopimus syksyllä. Uskomaton uusi-kolonialistinen ele. RANSKA – mutta ei muut.

Voiko maailma todella kieltää muilta mailta ydinkokeiden tekemistä Ranska vihaa herättävän huonon esimerkin jälkeen? USA:n tiedustelupalvelun viimeisten satelliittikuvien mukaan Intia todennäköisesti valmistelee uutta ydinkoetta. Viimeinen ydinkoe tehtiin Intiassa vuonna 1974.

NATO:n laajennussuunnitelmien takia, jonka prosessissa EU:n rooli on ratkaiseva, Venäjä puhuu jo uudesta varustelukierteestä, ydin- ja muun aseriisunnan keskeyttämisestä, joukkojen uudelleen sijoittamisesta, jopa Baltian maiden uudelleen miehittämisestä.

Ennen Madridin EU-huippukokousta joulukuussa, Saksa ja Ranska pitivät tapansa mukaan oman kokouksensa, jossa vedettiin kahdenkeskeisiä suuntaviivoja hallitustenväliselle konferenssille (HVK).

Helmut Kohlin ja Jacques Chiracin yhteinen sanoma oli, että HVK:ssa pääaiheet tulevat olemaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventäminen, institutionaaliset muutokset ja sisäinen turvallisuus.

Madridin huippukokouksen puheenjohtajan päätelmä-asiakirjassaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei todeta muuta kun että ”Unionin ulkopolitiikkaa on vahvistettava” ja, että ”on välttämätöntä, että unionilla on käytettävissään soveliaat keinot aiempaa tehokkaamman ja koordinoidumman ulko-politiikan toteuttamiseksi”.

Sen sijaan HVK:n valmisteluryhmän raportissa 5.12.1995 muistutetaan useampaan otteeseen Maastrichtin sopimuksen artiklasta J.4:staä jossa todetaan, että yhteisen puolustuspolitiikan määritteleminen ”saattaa aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen”.

Tämän yhteydessä sopii muistuttaa, että monet EU:n korkeat virkamiehet ja erityisesti Saksan johtavat poliitikot ovat esittäneet toivomuksensa (lue vaatimuksensa) kaikkien EU-maiden Länsi-Euroopan Unionin (WEU:n) ja NATO:n täysijäsenyydestä.
Suomen hallituksen pitäisi ennen HVK:n alkua 29.3.1996 selkeästi tuoda kansalaisten tietoon aikooko se nyt, tai myöhemmin, suostua näihin vaatimuksiin ja onko Suomen hallitus valmis hyväksymään ydinaseet koko EU:ta kattavana ”turvallisuusjärjestelmänä”. Tässä asiassa Suomen hallituksen turvallisuuspoliittinen selonteko viime kesästä on erittäin epämääräinen ja jättää, ilmeisesti tahallaan, ovet auki joka suuntaan.

EU-politiikan sopeuttaminen jäsenmaihin Emu-lähentymiskriteereiden muodossa on myös erittäin vakava yhteiskuntarauhaa vaarantava tekijä. Monessa jäsenmaassa budjettileikkaukset ovat vasta alullaan. Silti Ranskan ja Belgian kansalaisten reagointi on jo nyt erittäin voimakas ja Ruotsissa sairaaloiden toiminta on jopa vaarantunut pahasti lakkojen vuoksi.

Bernard Connolly, EU-komission entinen EMS-osaston (EMS = Euroopan rahajärjestelmä) päällikkö varoittaa syksyllä ilmestyneessä kirjassaan siitä, että rahaunioni voisi johtaa jopa sotaan. The European-lehden poliittinen toimittaja Victor Smart kysyy joulukuisessa Emu-artikkelissaan ”Tuleeko Maastricht aiheuttamaan massojen kapinointia?”

Italialainen La Stampa-lehti julkaisi ranskalaisten mellakat ”ensimmäisenä massamielenosoituksena Maastricht-tyylistä Eurooppaa vastaan.”

La Corriera della Sera kirjoitti ”Jälleen kerran Ranska johtaa Eurooppaa kokeilemalla kotonaan sitä katkeraa lääkettä joka odottaa muita.”

Göteborgspostenin eräs otsikko oli 11.12.1995 ”Valuuttaunioni levittää levottomuutta – suurlakot hallitusten leikkausten tuloksena”.

LO-tidningen (Ruotsin palkansaajajärjestön lehti) kirjoitti samoihin aikoihin ”EU-valuutta aiheuttaa massatyöttömyyttä”.

Suomessa hiljaisuus vallitsee.

Onko se tietämättömyyden – välinpitämättömyyden – alistumisen – vai odottamisen merkki?

HVK aloittaa neuvotteluprosessinsa Torinossa 29.3.1996. Edessä on monen vaikean asian ratkaiseminen. Toivottavasti asioista puhutaan niiden oikealla nimellä. EU-kansalaisten piirissä pilvilinnojen rakentaminen ei enää ole mahdollista.

Historia on osoittanut räikeällä tavalla, että EU ei tähän asti ole ollut heidän projektinsa ja tyytymättömyys on uhkailevan suuri.

Vaatimus kansanäänestysten järjestämisestä HVK:n jälkeen tulee nousemaan monessa EU-maassa. Siihen on Suomessa tällä kertaa valmistauduttava paremman ja huomattavasti rehellisemmän kansalaiskeskustelun pohjalta kun viimeksi.

Norjassa kansanliike voitti

Kuinka Norjassa kansanliikkeen voitto EU-äänestyksessä oli mahdollinen? Oliko tilanne Norjassa ratkaisevasti erilainen kuin Suomessa ja Ruotsissa?

Ensinnäkin EY/EU-jäsenyys oli Norjassa esillä jo neljättä kertaa. Jo 1960-luvulla oli hallitus hakenut jäsenyyttä kaksi kertaa ja asia tyrmättiin silloin EY:n puolelta. Vuonna 1972 EEC:n vastainen kansanliike voitti kansanäänestyksen jo kerran. Nyt oli helppo päästä tehokkaasti liikkeelle vuoden 1972 kokemusten pohjalta.

Norjassa ei syntynyt samanlaista yhteiskunnan valtaryhmittymien totaalista allianssia kuin Suomessa ja paljolti myös Ruotsissa. Norjassa oli koko ajan merkittävä osa puoluekentästä – keskustapuolue, sosialistit ja työväenpuolueen vahva EU-oppositio – määrätietoisesti jäsenyyttä vastaan. Ammattiliittojen keskusjärjestö LO oli kriittinen koko ajan ja asettui loppuvaiheessa virallisesti jäsenyyttä vastaan. Tuottajajärjestöt rahoittivat Ei EU:lle -liikettä merkittävästi koko kampanjan ajan.

Norjan Ei EU:lle -liikkeen menestys perustui ratkaisevasti myös sen tehokkaaseen organisaatioon. Sillä oli alusta alkaen tehokkaat organisaattorit. Liikkeessä oli lähes 150 000 maksavaa jäsentä ja luja järjestöverkko kautta maan. Jokaisessa kunnassa oli paikallisyhdistys, jokaisessa läänissä piirijärjestö ja valtakunnallisella tasolla vahva palkattu sihteeristö. Varoja kertyi jo pelkistä jäsenmaksuista yli 20 miljoonaa kruunua vuodessa.

Norjalaisten Ei EU:lle -kampanjassa yhtenä keskeisenä argumenttina oli kansainvälinen solidaarisuus. Haluttiin säilyttää Norja itsenäisenä maana, jotta voidaan edelleenkin päättää itse suhteista kehitysmaihin ja rakentaa tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa. Tällä puheella on Norjassa todellista katetta, se ei ole mikään fraasi.

Näistä syistä Norjassa kansanliike voitti, itsenäisyys, kansanvalta ja kansainvälisyys voittivat. Taustaan, voimaan ja olosuhteisiin nähden voitto oli kuitenkin hämmästyttävän niukka. 52,2 % ”Ei” ja 47,9 % ”Jaa”. Se osoittaa, miten kova oli rahan ja vallan painostus myös Norjassa.

EU-kuplat puhkeavat

EU-jäsenyyttä kannattaneella väellä on suurten pettymysten aika. He kun uskoivat ne lupaukset, joilla EU:ta Suomen kansalle myytiin. Nyt lupaukset pettävät yksi toisensa jälkeen. Lähes päivittäin tulee esiin tietoa, joka osoittaa, että EU-puoli tiesi paremmin.

Investoinnit ja työpaikat

Ennen kansanäänestystä luvattiin suuria investointeja – sekä suomalaisilta yrityksiltä, että ulkomaalaisilta – heti kun vain EU-jäsenyydelle sanotaan kyllä.

– Päivää jälkeen kansanäänestyksen 17.10. kolmetoista suurinta yritystä Suomessa ilmoitti, että uusia investointeja ei ole suunniteltu, uusia työpaikkoja ei tule. Pörssissä ei ole havaittu minkäänlaisia suuria rahavirtoja ulkomailta. Korotkaan eivät ole laskeneet.

Ruuan laatu

Ennen kansanäänestystä Ei-puoli varoitti niin ruuan laadun heikkenemisestä ja tarkan suomalaisen laaduntarkkailun häviämisestä. Tätä pidettiin silloin vain EU-vastustajien pelotteluna.

– Jo joulukuun puolivälissä julisti Suomen Kuvalehti, että EU-maista Suomeen yritetään päivittäin ujuttaa pilaantuneita elintarvikkeita. Vuoden 1995 alusta ne pääsevät vapaasti maahan, kun ”rajavalvonta on kiellettyä ja tulli miltei kirosana”.

Suomen viimeinen mahdollisuus

Ennen kansanäänestystä vannottiin koko ajan, että nyt Suomella on viimeinen mahdollisuus päästä mukaan suurten ja rikkaiden Euroopan Unioniin, siihen seuraan, johon me aina olemme halunneet. Nyt on kiire, jos ei nyt sanota ”kyllä”, ovet sulkeutuvat vuosikausiksi, aina ensi vuosituhannelle saakka. EU-parlamentin puhemies Klaus Hänsch uhkasi etukäteen niin Suomea kuin Norjaakin ovien sulkeutumisesta vuosikausiksi.

– Kun Norja sanoi Ei EU:lle marraskuussa, ilmoitti EU:n puheenjohtaja Jacques Delors heti seuraavana päivänä, että Norjalle EU:n ovet ovat aina auki, niin kuin kaikille demokraattisille maille, jotka haluavat rakentaa Eurooppaa! Joulukuussa Saksan liittokansleri Helmut Kohl ja ulkoministeri Klaus Kinkel vakuuttivat, että EU pitää Norjalle ovea auki jäsenyyteen.

Sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus

Suomen hallitus vannoi lähes kaikkien ministerien suulla kerta toisensa jälkeen, että ”EU:n jäsenenäkin Suomi pysyy sotilasliittojen ulkopuolella ja vastaa itse omasta puolustuksestaan”. Ei tule kysymykseenkään, että suomalaisia miehiä lähetetään sotimaan oman maan ulkopuolelle. Lisäksi korostettiin koko ajan, että yhteinen turvallisuuspolitiikkahan tulee tarkemmin harkittavaksi vasta EU:n hallitusten välisessä konferenssissa 1996. Kun Suomi silloin on EU:n jäsen, voimme estää sellaisten päätösten syntymisen, jotka eivät meille sovi.

– Heti EU-päätösten jälkeen tuli ilmi, että Saksassa ja WEU:ssa halutaan kehittää EU:n sotilaallista kapasiteettia nyt eikä vasta 1996. Yksi WEU:n tavoitteista ja pääperiaatteista on ”suora vastuu jäsenmaiden turvallisuudesta ja puolustuksesta”. Jäsenmaiden on oltava valmiita ottamaan osavastuunsa ”turvallisuuden, vakauden ja demokraattisten arvojen edistämisestä muuallakin maailmassa”. Sitä varten on ylläpidettävä ”soveltuvia, kunnollisesti varustettuja ja koulutettuja joukkoja”.

Kuukausi EU-kansanäänestyksen jälkeen puolustusvoimain uusi komentaja Gustav Hägglund esittikin suomalaisen ”kriisinhallintaprikaatin” perustamista ja kouluttamista, jotta suomalaisia sotilaita voidaan lähettää ulkomaille ”terästettyihin tehtäviin”.

Valheiden jäljet ja kansan muisti

EU:n kannattajia ei näytä ollenkaan vaivaavan se, että he ovat jo nyt joutuneet lukemattomista valheistaan kiinni. Vanha sanonta, että valheella on lyhyet jäljet, pitää paikkansa. Mutta luulevatko EU:n kannattajat, että myös kansalaisten muisti on yhtä lyhyt? Saa nähdä!