Kategoria: Uutiset

Ryhmä tutkijoita ja aktivisteja mukaan kansanäänestysaloitteeseen eurojäsenyydestä

Joukko tutkijoita ja asiantuntija­-aktivisteja ilmoittaa allekirjoittaneensa Paavo Väyrysen esittämän kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa.

He kehottavat kaikkia kansanvaltaisen EU-­politiikan ystäviä tekemään samoin, jotta voidaan varmistaa, että eduskunnan enemmistö asettuu kansanäänestyksen järjestämisen kannalle. (Ks. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372)

Samalla he tuovat esille omat perustelunsa kansanäänestyksen puolesta. Allekirjoittajien keskeinen yhteinen perustelu on kansanvallan vaaliminen. Suomen EU-­jäsenyyden demokraattinen perusta on vuoden 1994 kansanäänestys. Tämän jälkeen Euroopan unioni on kuitenkin peruskirjamuutosten myötä voimakkaasti muuttunut. Eurokriisin puhjettua vuonna 2008 unionin luonteeseen ovat merkittävästi vaikuttaneet niin sanotut kriisinhoitotoimenpiteet. Suomen jäsenehtoja on kansanäänestyksen jälkeen lisäksi voimakkaasti muuttanut päätös liittyä ainoana Pohjoismaana euro­alueeseen. Näiden muutosten johdosta on käynyt epäselväksi, nauttiiko Euroopan unioni ja Suomen tapa osallistua siihen enää kansalaisten tukea.

”Allekirjoittajat eivät kaikilta osin, tai välttämättä edes pääosin, yhdy Väyrysen perusteluihin aloitteelleen”, toteaa allekirjoituksia kerännyt filosofian dosentti, SDP:n kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren, ”mutta meitä yhdistää arvio, että hyvä Eurooppa­politiikka on mahdollinen vain jos kansalaiset saadaan mukaan keskustelemaan ja tekemään valintoja.”

”Allekirjoittaminen teki minulle tiukkaa” sanoo akatemiatutkija Johanna Oksala ja jatkaa: ”Halusin olla mukana muistuttamassa siitä, että kansanäänestystä eurojäsenyydestä voi kannattaa muistakin kuin nationalistisista lähtökohdista.”

Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen, maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki korostaa, että vaikka euroäänestys olisi syytä järjestää kaikissa jäsenmaissa utopiaa ei pidä jäädä odottamaan. ”Tavoitteena on nykymuotoisen EMUn politisointi ja solidaarinen, tulonjaot mahdollistava fiskaalinen unioni, jonka toimielimet olisi demokratisoitu, ja jossa talouskuri olisi korvattu ekologisen uudelleenteollistamisen ohjelmalla”, sanoo Patomäki.

Keskustalaisen kaupunginvaltuuston jäsen Vantaalta, lakimies Johannes Hirvaskoski korostaa, että euron olemassaolo edellyttää tulonsiirtounionia tai yhdenmukaistettua finanssipolitiikkaa. ”Ensimmäiseen ei ole poliittisia edellytyksiä, toinen johtaa jo kolmannen suvereenin valtion peruspilarin menettämiseen ­ siis lainsäädäntövallan ja rahapoliittisen vallan lisäksi nyt myös finanssipoliittisen vallan” Hirvaskoski arvioi.

Tietokirjaliija Risto Isomäki yhtyy myös Väyrysen aloitteeseen. ”Pakkohan meidän on jollakin tavalla päästä eroon nykyisen kaltaisesta euroalueesta, muuten tässä käy todella huonosti”, sanoo Isomäki.

Tampereelta vihreän liikkeen aktivisti Marko Ulvila, jonka aloitteesta tutkija-­aktivistien nimien keräys alkoi, korostaa poikkipoliittisen yhteistyön tarvetta. ”Euroopalle ja Suomelle on vaarallista jos globaalia yhteisvastuuta kannattavat ihmiset jättävät Euroopan unionin perusteellisen kritiikin äärioikeiston yksinoikeudeksi”, Ulvila toteaa.

Aloitteessa mukana

Jaana Airaksinen, kustantaja, Helsinki
Yrjö Hakanen, kaupunginvaltuutettu, Helsinki
Outi Hakkarainen, tutkija­aktivisti, Helsinki
Johannes Hirvaskoski, kaupunginvaltuutettu, Vantaa
Risto Isomäki, kirjailija, Helsinki
Johannes Kananen, yliopistonlehtori, Helsinki
Joel Kaitila, jatko­opiskelija, Jyväskylä
Marianne Laxén, fredsaktivist, Helsingfors
Joona Mielonen, kaupunginvaltuutettu, Kotka
Johanna Oksala, akatemiatutkija, Helsinki
Heikki Patomäki, professori, Helsinki
Antti Ronkainen, jatko­opiskelija, Helsinki
JP Roos, professori, Helsinki
Marko Ulvila, tietokirjailija, Tampere
Thomas Wallgren, filosofian dosentti, Helsinki

Lisätietoja

Thomas Wallgren: 0504154808, thomas.wallgren (ät) iki.fi
Marko Ulvila: 0445332368, marko.ulvila (ät) iki.fi

​Euron ja EU:n perustaminen suuren rahan markkinoiden vapauden pohjalle on johtanut kriisiin, joka on iskenyt kovimmin työntekijöihin, työllisyyteen, julkisiin palveluihin, sosiaaliturvaan ja demokratiaan. Samalla kriisiä käytetään oikeistolaisen talouskurin ja autoritaarisen liittovaltion voimistamiseen. Tarvitaan toisenlainen Eurooppa, jossa ihmisten ja luonnon hyvinvointi asetetaan liikevoittojen sijasta tärkeimmäksi. Kansanäänestys tarjoaa mahdollisuuden laajalle keskustelulle vaihtoehdoista sekä aloitteille demokraattisen ja solidaarisen Euroopan rakentamiseksi.
— Yrjö Hakanen

​Suomeen tarvitaan lisää kriittistä keskustelua taloudesta, etenkin talouskasvun hegemonian sekä ekologisen kestävyyden ja ihmisten hyvinvoinnin välisestä ristiriidasta. Ihmiskunta tarvitsee jo nyt 1,5 maapallon verran luonnonvaroja, luku olisi yli kaksinkertainen jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuten suomalaiset. Ihmisten tasa­arvoisen hyvinvoinnin ja tulevien sukupolvien toimeentulon asettaminen aidosti talouspolitiikan tavoitteeksi tarkoittaa kasvun ylivallan kyseenalaistamista, ympäristön kantokyvyn kunnioittamista sekä taloussuunnittelun mittareiden muuttamista. Tarkka arviointi euroalueeseen kuulumisesta on tärkeä osa kriittistä keskustelua ja kansanäänestys erinomainen sysäys asialle. Kyse on myös demokratiasta. Suomen liittyminen euroalueeseen tehtiin pelkällä valtioneuvoston tiedonannolla. Melkoinen määrä suomalaisia ei varmaankaan ymmärtänyt antaneensa vuoden 1994 kansanäänestyksessä ääntänsä Euroopan unioniin liittymisen lisäksi myös rahaliitolle. Nyt on aika antaa kansalaisten äänen kuulua.
— Outi Hakkarainen

​Euroopan unioniin ja euroon liittyvät sopimukset pakottavat tällä hetkellä myös Suomen hallituksen toimimaan laskusuhdannetta syventävällä tavalla, eli leikkaamaan ihmisten ostovoimaa ja omaa kulutustaan aikana, jolloin lama uhkaa muutenkin painaa päälle. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että asioita ei jaksettu miettiä loppuun saakka silloin kun euroaluetta perustettiin. Nykyisen kaltainen järjestelmä on todennäköisesti pakko
purkaa. Jos näin ei tehdä, seurauksena on todennäköisesti vielä pahempi lama kuin 1930­-luvulla. Valtioille täytyy jälleen antaa lupa siirtää osa veloistaan keskuspankeille ja meidän täytyy päästä eroon tilanteesta jossa meillä on virallisesti vain yksi euro mutta sen sisällä 19 eri valtion joukkovelkakirjoja. Nykyinen järjestelmä on liian altis keinottelulle.
— Risto Isomäki

Miksi eurojäsenyydestä pitää järjestää kansanäänestys
— Johannes Kananen

Eurojärjestelmä on luotu pankkien ja suuryhtiöiden ehdoilla ja demokratian kustannuksella. Pelatessaan jäsenmaat toisiaan vastaan sekä julkistalouden sääntöjen että kilpailukykyideologian kautta, euro itsessään ruokkii epäluuloja ja nationalismia jäsenmaissa. Eurojärjestelmä sisältää epäterveitä kannustimia. Koska se pakottaa varmistamaan julkistalouden rahoitusaseman vientiylijäämällä, järjestelmän institutionaalinen logiikka ohjaa jäsenmaat ”nuijimaan naapureitaan”. Keino tähän on kampittaa työväestöä ja vähäväkisiä palkkojen, julkispalveluiden, sosiaaliturvan, ja eläkkeiden leikkauksilla. Jäsenmaiden keskinäinen kilpailu murentaa sisämarkkinoita ja estää eri maiden työväestön välisen solidaarisuuden syntymistä. Todella olemassa oleva euro on siten omien tavoitteidensa kanssa ristiriidassa. Mutta ennen kaikkea se on ristiriidassa eurooppalaisten hyvinvoinnin ja ja demokratian kanssa. Eurojäsenyydestä on vihdoin käytävä älyllisesti rehellinen
keskustelu.
— Joel Kaitila

​I Sverige arrangerades en folkomröstning om Euron och diskussionen var intensiv. Även i vårt land behöver vi en öppen och demokratisk diskussion, så att medborgarna förstår att de har ett inflytande och ett ansvar.
— Marianne Laxén

​Eurokriisi on antanut troikalle tekosyyn kiristää otettaan jäsenvaltioihin demokratian kustannuksella. Suomenkin talouspoliittista liikkumavaraa ja itsenäisyyttä on rajoitettu viime vuosina suoraan usealla eri tavalla mm. budjettikurisopimuksella. Kansalaisten demokraattista valtaa talouspolitiikkaan on kavennettu ilman, että toimille on haettu kansalaisten mandaattia. Oli EMU­-jäsenyydestä mitä mieltä tahansa, on kansanvallan
näkökulmasta välttämätöntä antaa kansalaisten ilmaista haluaako se jatkaa itsenäistä päätösvaltaa rajoittavassa rahaliitossa. Suomessa kansanäänestykset eivät valitettavasti sido eduskuntaa, mutta kansanäänestyksen järjestäminen käynnistäisi jo itsessään tärkeän keskustelun rahaliiton tulevaisuudesta ja kehittämisestä.
— Joona Mielonen

​Talouden asiantuntijat ovat melko yksimielisiä siitä, että Suomen eurojäsenyys on ollut virhe. Perusteluni kannattaa tätä aloitetta eivät kuitenkaan ole ensisijassa talouspoliittiset eivätkä nationalistiset. Uskon eurooppalaiseen solidaarisuuteen ja suhtaudun kriittisesti ekologisesti kestämättömään kasvutalouteen. Tunnistan myös ylikansallisten hallintorakenteiden tärkeyden globalisoituneessa maailmassa. Näiden hallintorakenteiden on kuitenkin perustuttava vahvalle demokratialle. Jotta voimme rakentaa aitoa solidaarisuutta sekä tasa­arvoista ja ekologisesti kestävää Eurooppaa, nykyinen EU vaatii radikaalia uudistamista sen demokratiavajeen korjaamiseksi. Kansanäänestys Suomen jäsenyydestä euroalueessa olisi askel tätä tavoitetta kohden ainakin kolmella tavalla: 1) se ratkaisisi tällä hetkellä epäselvän kysymyksen Suomen eurojäsenyyden demokraattisesta perustasta 2) se tekisi välttämättömäksi laajan julkisen keskustelun talouskuripolitiikasta, EU:n tulevaisuudesta sekä Suomen roolista siinä 3) se voisi toimia sysäyksenä EU:n demokraattiselle uudistamiselle myös Euroopan laajuisesti.
— Johanna Oksala

EU-muutos: toivo on kansalaisaloitteissa ja kansanäänestyksissä
— Heikki Patomäki

Cosmopolitan Futures for Europe — Thomas Wallgren

EU:n suunnittelema pääomamarkkinaunioni ”suuri riski” yhteiskunnalle

Euroopan komission esitys ”epäperinteisten” pankkijärjestelmien käytön lisäämisestä Euroopassa – niin sanottu Pääomamarkkinaunioni (CMU) -aloite – aiheuttaa suuren riskin ihmisille ja ympäristölle, toteaa eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen liittouma.

CMU-aloite sisältää esityksen markkinapohjaisen rahoituksen lisäämiseksi, jossa ovat osallisina hedge-rahastojen ja investointipankkien kaltaiset tahot. Ne harjoittavat perinteisiä pankkitoimintoja, mutta tekevät sen perinteisen pankkijärjestelmän sääntelyn ulkopuolella. Komission mukaan CMU avittaa talouskasvua ja vähentää riippuvutta pankeista.

Mutta kansalaisjärjestöjen liittouma sanoo esityksen todellisuudessa olevan valheellinen lupaus joka palvelee ainoastaan suurten investointipankkien ja pääomarahastojen intressejä.

Anne van Schaik Euroopan Maan ystävistä toteaa:

— Kymmenet miljoonat ihmiset kaikkialla Euroopassa joutuvat edelleen kärsimään finanssikriisin seurauksista päivittäisessä elämässään – työttömyydestä, matalista palkoista, työväen ja sosiaalisten oikeuksien rapauttamisesta, sekä kasvavasta epätasa-arvosta. Miksi haluaisimme, että päättäjämme auraisivat tien seuravaan kriisiin?

— Vetoamme nyt Euroopan parlamenttiin ja 28 jäsenvaltioon jotta ne varmistaisivat ettei CMU-aloite kaiva yhtään enempää maata reaalitalouden, kestävän kehityksen ja ihmisoikeuksien alta, sekä Euroopassa että koko maailmassa. Tarvitsemme pikaisesti lakiesityksiä finanssimarkkinoiden epävakautta vastaan, sekä haitallisten investointien pysäyttämiseksi. Emme tarvitse uutta virheellistä ratkaisua talous- ja finanssikriisiin.

Yhteisessä julkilausumassaan kansalaisjärjestöjen liittouma toteaa CMU:n herättävän henkiin finanssikriisiä edeltäneet trendit huomioimatta kriisin opetuksia. Aloite merkitsee myös politiikan siirtymää kohti lyhytnäköistä kasvun ja kilpailun tavoittelua hinnalla millä hyvänsä, kun sen sijaan tarvittaisiin talouden pitkäkestoista kehitystä.

Vetoomuksen allekirjoittaneilla järjestöillä, joihin kuuluu ammattiliittoja, kuluttajajärjestöjä, kehitys- ja ympärstöjärjestöjä ja ajatuspajoja, on monenlaisia huolia CMU-aloitteeseen liittyen. Niihin kuuluvat riskit rahoituksen vakaudelle, yksityissijoittajille, eläkeläisille, kuluttajille ja työläisille sekä ympäristölliset, yhteiskunnalliset ja hallinnolliset huolenaiheet.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet:

  • Action Aid International
  • Attac (Itävalta, Ranska, Irlanti)
  • CEO (Corporate Europe Observatory)
  • Cittadinanzattiva, Italia
  • CNCD 11.11.11 (Centre national de coopération au développement), Belgia
  • ECCJ (European Coalition for Corporate Justice)
  • EAY (Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö)
  • FABI (Federazione Autonoma Bancari Italiani), Italia
  • Finance Watch
  • Euroopan Maan ystävät
  • First-Cisl, Italia
  • Fisac CGIL, Italia
  • Focsiv, Italia
  • Global Witness, UK
  • Housing Europe
  • Move Your Money, UK
  • NEF (New Economics Foundation), UK
  • Polish Institute for Human Rights and Business, Puola
  • Positive Money, UK
  • Réseau Financité, Belgia
  • Solidar
  • SOMO (Stichting Onderzoek Multinationale Ondernemingen), Alankomaat
  • Unisin (Unità Sindacale), Italia
  • Veblen Institute, Ranska
  • Vienna Chamber of Labor, Itävalta
  • Weed (World Economy, Ecology & Development), Saksa
  • World Future Council, Saksa

Lähde: Friends of the Earth Europe. Katso myös Finance Watchin artikkeli: Kuka hyötyy pääomamarkkinaunionista?

Europarlamentaarikot maatalousalan kriisistä: 500 miljoonaa euroa ei riitä

EU-komission 500 miljoonan euron apupaketti ei riittäne auttamaan hintojen alentumisesta kärsiviä maanviljelijöitä, useat parlamentin jäsenet kertoivat komissaari Phil Hoganille täysistuntokeskustelussa keskiviikkona. Mepit kehottivat parantamaan kriisinhallintavälineitä ja maanviljelijöiden asemaa tuotantoketjussa.

Europarlamentin jäsenet ottivat kantaa keskustelussa komissaari Hoganin esittämään apupakettiin ja maanantaina pidettyyn epäviralliseen maatalousministereiden kokoukseen. Useat parlamentin jäsenet vaativat tukea viljelijöille uusien markkinoiden löytämiseksi sekä uusia markkinatoimenpiteitä, jotta hintojen vaihteluun voitaisiin puuttua.

Useat parlamentin jäsenet syyttivät markkinaorientoitunutta lähestymistapaa nykyisestä kriisistä ja vaativat kehittämään välineitä hallita tarjontaa erityisesti maitosektorilla. Osa mepeistä puolestaan vaati rakenteellisia muutoksia yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistamiseksi ja viljelijöiden kilpailukyvyn parantamiseksi.

EU-maat eivät pidä kehitysapulupauksiaan

EU-maiden rahamääräinen kehitysyhteistyö saattaa vuonna 2011 laskea ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997, kertoo eurooppalainen kehitysjärjestöjen verkosto Aidwatch.

Aidwatch on analysoinut EU-maiden vuoden 2011 budjetteja erityisesti vertaamalla maiden antaman kehitysavun määrää valtion budjettien kehitykseen.

Keskimäärin Euroopan maat eivät ole pitäneet lupaustaan antaa 0,56 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysapuun vuoteen 2010 mennessä.

Suomi on yksi lupauksensa pitäneistä, mutta keinot ovat kyseenalaiset. Aidwatchin mukaan Suomen avun kasvusta 37 prosenttia koostuu ilmastorahoituksesta, joka raportoidaan osana kehitysapua.

22.02.2011 Kepa / Esa Salminen

”Euro selviää vain 20%:n todennäköisyydellä”

Lontoossa toimiva Centre for Economics and Business Research -ajatushautomo arvioi, että euro hajoaa. Ehkä jopa lähikuukausina.

Ennustus pohjautuu think tankin näkemykseen siitä, mitä tapahtuu vuonna 2011. Vision keskeisin opinkappale on euron hajoaminen.

Ajatushautomon toimitusjohtaja Douglas McWilliams uskoo, että lopun ajat ovat lähellä, kun Espanjan ja Italian täytyy keväällä uudelleenrahoittaa 400 miljardin euron edestä joukkolainojaan.

– Euro voi hajota jo tässä vaiheessa, vaikka eurooppalaiset poliitikot ovat normaalisti kyenneet vastaamaan kriiseihin, hän kirjoittaa.

Pitkällä, kymmenen vuoden ajanjaksolla hän antaa eurolle kuitenkin pessimistisen ennustuksen: rahaliitto hajoaa 80 prosentin todennäköisyydellä.

McWilliamsin arviosta kirjoitti Suomessa ensimmisenä verkkolehti Uusi Suomi.

Kauppalehti 3.1.2011

Kaatuuko euroalueen pyramiditalous?

Kreikan ja muiden velkaisimpien euromaiden rahoituskriisi uhkaa koko euroalueen talousnäkymiä. Suuri osa pohjoisten euromaiden ylijäämistä on peräisin juuri niistä etelän alijäämämaiden velkavetoisista kulutusjuhlista, jotka pian päättyvät pakkosäästämiseen. Euroalueen pyramiditalous on vaarassa, arvioi tunnettu eurokriitikko.

Euroalueen sisäinen talous muistuttaa keskeisiltä osin tyhjän päälle pystytettyä pyramidihuijausta, joka uhkaa nyt Kreikan ja muiden velkaisimpien euromaiden rahoituskriisistä kaatua omaan mahdottomuuteensa. Vaakalaudalla on siis myös ylijäämämaiden talous.

Näin tylyn kärjistyksen takana on euron ja euromaiden rahaliiton tunnetuimpiin arvostelijoihin kuuluva ekonomisti Bernard Connolly, joka on jo pitkään ennustanut euroalueen ajautuvan sisäisten tasapaino-ongelmiensa ja rahaliiton rakennevikojen takia vakavaan kriisiin.

Connolly oli 1990-luvulla EU:n komission rahapoliittisen osaston johdossa, ja tuli tuolloin tunnetuksi saatuaan potkut rahaliittoa ja eurohanketta koskevien kriittisten puheenvuorojensa takia. Nykyisin hän johtaa perustamaansa Connolly Global Advisers -analyysiyhtiötä.

Nyt euroalueella on käynnissä juuri sellainen talouskriisi, jonka ainekset ovat Connollyn mukaan olleet olemassa euron syntymästä asti. Alijäämämaiden velkavetoinen kasvu on tullut tiensä päähän, ja seuraukset ulottuvat pelkkiä alijäämämaita laveammalle kautta koko euroalueen.

Velkakupla varmisti euron menestyksen

Viime vuonna kirjoittamassaan artikkelissa Germany and the EMU Ponzi Game (suomeksi suunnilleen Saksa ja Euroopan rahaliiton pyramidihuijaus) Connolly kuvailee kattavin perusteluin, kuinka koko euroalueen talouskasvu on rahaliiton alusta asti perustunut suurelta osin eteläisimpien euromaiden ylivelkaantumiseen.

Euron ensimmäisen vuosikymmenen menestys oli Connollyn mukaan tavallaan suuri velkakupla, joka on vasta nyt finanssikriisissä ja taantumassa alkanut puhjeta.

Saksan ja muiden harvojen ylijäämäisten euromaiden ylijäämät ovat Connollyn mukaan pitkälti peräisin nyt kriisiin ajautuneiden euroalueen alijäämämaiden velkavetoisista kulutusjuhlista. Talous kasvoi pohjoista myöten niin kauan kuin etelä otti lisää velkaa ja eli yli varojensa. Tässä peruste pyramidi-rinnastukseen.

Samoilla linjoilla on kansainvälisten suursijoittajien arvostama analyysiyhtiö GaveKal Research, joka on kuvannut euroalueen ylijäämä- ja alijäämämaiden kohtalonyhteyttä manipuloinnin kehäksi (Europe’s Circle of Manipulation).

GaveKal on laskenut, että euroalueen suurimpien ylijäämämaiden, Saksan ja Hollannin, ulkomaankauppa muiden euromaiden kanssa on ollut melkein yhtä rutkasti ylijäämäistä kuin euroalueen alijäämämaiden ulkomaankauppa on yhteensä alijäämäistä.

Ei yhtä ilman toista. Kun rahoituskriisi pakottaa alijäämämaat kutistamaan velkavetoista kulutustaan ja ennen kaikkea tuontiaan, menevät saman tien ylijäämämaiden vientinäkymät uusiksi.

Rahaliiton kokoonpano poliittinen kompromissi

Connolly muistuttaa, että Kreikan ja muiden velkaisimpien euromaiden talous on kulkenut kohti tämänhetkistä kriisiään rahaliiton perustamisesta ja euron käyttöönotosta asti.

Kriisin siemenet kylvettiin samalla hetkellä, kun käytännössä kaikki eteläiset euromaat liitettiin rahaliittoon voimakkaasti yliarvostetulla valuuttakurssilla. Saksa sitä vastoin siirtyi euroon hyvin edullisella valuuttakurssilla.

Tästä euron jyrkästi kaksijakoisesta lähtöasetelmasta on Connollyn kanssa samaa mieltä toinen tunnettu euroasiantuntija, London and Oxford Capital Markets -yhtiön johtaja David Marsh.

Tämä Connollyä kiistattomammin arvostettu suursijoittajien neuvonantaja käsittelee kattavasti rahaliiton ja euron taustaa, kehitystä ja haasteita viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan The Euro.

Connollyn ja Marshin mukaan euron alkuasetelmat perustuivat pelkkää talouspolitiikkaa laajempaan eurooppalaiseen politiikkaan, mikä käytännössä kasasi euroon alusta asti paljon kompromissin aineksia.

Rahaliiton heikkoudet alusta asti tiedossa

Marshin mukaan yksi eurohankkeen keskeisistä tavoitteista oli rauhoittaa Manner-Eurooppaa, joka oli viime vuosisadan alkupuolella kärsinyt kahdesta tuhoisasta suursodasta ja myöhemmin ollut kylmän sodan päänäyttämöjä.

Saksa oli viime vuosisadan kummankin suursodan keskipisteessä, ja nyt sillä on keskeinen rooli rauhaa varmistavassa rahaliitossa. Tämä ei ole sattumaa, arvioi Connollyn ja Marshin lisäksi esimerkiksi kansainvälisen politiikan ja talouden riskianalyyseihin erikoistunut analyysiyhtiö Stratfor.

Rahaliiton perustamisesta lähtien oli ainakin Marshin mukaan tiedossa, etteivät Etelä-Euroopan maat hevin täyttäisi Saksan vaatimia tiukkoja talousehtoja. Italian ja myöhemmin Kreikan mukaantulo oli ennemmin poliittinen kuin taloudellinen päätös.

Connolly ja Marsh katsovat Saksan kilpailukyvyn ja samalla maan vaurastumisen olleen koko europrojektin toteutumiselle tärkeitä ehtoja.

Rahaliittoa perustettaessa Saksalla oli käynnissä historiallinen ja lisäksi erittäin kallis Itä- ja Länsi-Saksan yhdistäminen, eikä maa olisi lähtenyt euroon ilman varmuutta uuden valuutan vakaudesta ja maan oman kilpailukyvyn säilymisestä.

Jos Italia ja muut Välimeren rantavaltiot olisivat jääneet euron ulkopuolelle, olisivat ne voineet kilpailla Saksan kanssa vanhalla konstillaan antamalla omien valuuttojensa heikentyä heikentymistään.

Euron yliarvostus rasittaa eniten kriisimaita

Euromaat eivät voi turvautua talouskriisiin ajautuneiden valtioiden ikivanhaan hätävaraan eli oman valuuttansa devalvoimiseen.

Euron arvo määräytyy vapaasti valuuttamarkkinoilla, eikä siihen ole euromaiden kansallisilla viranomaisilla mitään sanomista. Jos euron ulkoista arvonkehitystä joku talousviranomainen vahtii ja tiukan paikan tullen pyrkii ohjaamaan, on tuo viranomainen koko euroalueen keskuspankki EKP.

Kreikan drakmojen, Italian liirojen ja useimpien muiden nykyisten alijäämämaiden vanhojen valuuttojen vaihtaminen euroon yliarvostetuilla vaihtokursseilla merkitsi Connollyn mukaan, että nämä maat päätyisivät melkoisella varmuudella juuri niihin ulkomaankaupan alijäämiin, jossa ne nyt ovat.

Samainen euroon sisäänleivottu ylikurssi osaltaan kiihdytti kriisimaiden kilpailukyvyn heikkenemistä. Näin yliarvostettu euro rasittaa parhaillaan kaikkein ankarimmin heikoimpien euromaiden taloutta.

Liian matala korkotaso vauhditti velkaantumista

Alijäämämaiden velkaantumista pahensi se, että EKP sääti koko euroalueen korkotason lähinnä yhdistymiskustannuksiaan sulatelleen ja hitaasti kasvaneen Saksan oloihin sopivaksi.

Nopeammin kasvaneille reunamaille korkotaso oli aivan liian matala, mikä osaltaan kiihdytti näiden maiden yksityistä ja julkista velkaantumista. Kreikan ja Italian julkinen velka on pitkälti yli sata prosenttia maan vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Espanjan kokonaisvelka on yli 300 prosenttia maan bkt:stä.

Velkaantumista vauhditti lisäksi se, että rahoitusmarkkinat erehtyivät hinnoittelemaan yksittäisten eurovaltioiden velkakirjoja ikään kuin ne olisivat liittovaltion jäseniä – ja viime kädessä vahvimman jäsenensä Saksan vastuulla.

Valtioiden velanotto halpeni houkuttelevan edulliseksi, kun markkinat tarjosivat auliisti pitkäaikaista lainarahaa Kreikan kaltaisille valtioille lähes samalla korolla kuin Saksalle.

Vasta nyt markkinat ovat oivaltaneet, että Kreikan valtioon liittyy sittenkin toisenlainen luottoriski kuin Saksan valtioon, ja maiden välinen korkoero on kasvanut suurimmilleen lähes kymmeneen vuoteen.

Euron arvon pitäisi romahtaa alle puoleen

Connolly näkee kaksi keskeistä keinoa kriisistä ulospääsemiseksi.

Kumpikaan ei ole helppo, eikä kumpikaan säästä kriisimaita tai edes euroalueen harvoja ylijäämämaita vakavilta vaurioilta. Kumpikaan ratkaisu ei ole myöskään poliittisesti helppo, vaan voi herkästi laajentaa talous- ja rahoituskriisin poliittiseksi kriisiksi.

Ensimmäinen vaihtoehto kriisin hoitamiseen on Connollyn mukaan alijäämämaiden auttaminen euron erittäin voimakkaalla heikentämisellä. Rapautuneen kilpailukyvyn elvyttäminen edellyttäisi hänen mukaansa todella raskasta euron heikentymistä, edes 50 prosentin arvonlasku ei hänen mukaansa riittäisi.

Korkeimmillaan yli 1,50 dollarin käyneen euron olisi heikennyttävä ainakin 60 senttiin ennen kuin eteläisimmätkin euromaat kykenisivät nousemaan tästä kriisistä vientivetoisen talouskasvun avulla.

Erittäin suuri devalvaatio olisi välttämätön, sillä vain pieni osa alijäämämaiden viennistä ulottuu euroalueen ulkopuolelle.

Euron railakkaan heikkenemisen sivuvaikutuksiin kuuluisi inflaation kiihtyminen Saksassa ja muissa ylijäämämaissa totuttua huomattavasti nopeammaksi. Connollyn mukaan on hyvin epävarmaa, suostuuko Saksa euron voimakkaan heikkenemisen lisäksi esimerkiksi seitsemän prosentin inflaatiovauhtiin.

Velkakriisiä tuskin ratkotaan tukiaisin

Toinen ratkaisu olisi Connollyn mukaan Saksan ja muiden ylijäämämaiden sitoutuminen alijäämämaiden alijäämien kattamiseen.

Tähän tarvittaisiin Connollyn laskelmien mukaan vuosittain noin seitsemän prosenttia ylijäämämaiden kansantuotteista. Kyse olisi hänen mukaansa pysyvästä tulonsiirrosta, ei siis tilapäisestä raha-avusta saati lainasta.

Ikuisen piikin avaaminen alijäämämaiden tueksi olisi Connollyn mukaan poliittisesti kova pala purtavaksi – etenkin maksajamaissa. Käytännössä tällainen ratkaisu tuskin tulee kyseeseen.

Mitoiltaan tarvittava tuki olisi hänen mukaansa maksajamaille melkein yhtä suuri taakka kuin Saksalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen määrätyt sotakorvaukset. Tuolloin Saksa ei niitä maksanut, vaan käynnisti ennemmin uuden sodan.

Suursijoittajia neuvova varainhoitaja John Mauldin esittää markkinakatsauksessaan kaksi muutakin ratkaisukeinoa Kreikan ja muiden ylivelkaisten valtioiden umpikujaan: julkisen talouden tasapainottaminen pikaisin pakkokeinoin tai vararikko.

Vaihtoehdot ovat vähissä ja pelkästään niin huonoja, että Mauldinin mukaan koko EU on nyt pahassa pinteessä.

Plaza.fi 17.2.2010-Talous Sanomat 17.2.2010

Suuri osa kansanedustajista valuutanvaihtoveron takana

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr) jätti perjantaina eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan hallitusta edistämään valuutanvaihtoveron toteuttamista. Hallituksen tulisi aloitteen mukaan ajaa veroa kansainvälisillä foorumeilla sekä harmonisoida kotimaista lainsäädäntöä niin, että vero
voitaisiin ottaa Suomessa käyttöön heti, kun se on mahdollista euroalueen puitteissa.

”Finanssikriisi on saanut maailman poliittiset päättäjät vaatimaan talouden parempaa sääntelyä. Valuutanvaihtovero on konkreettinen ja käyttövalmis keino, jolla markkinoiden läpinäkyvyyttä voidaan lisätä”, eduskunnan Attac-ryhmän puheenjohtajana toimiva Alanko-Kahiluoto perustelee.

Aloitteen on allekirjoittanut 78 kansanedustajaa kuudesta eri puolueesta. Vihreiden ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmät ovat kokonaisuudessaan sen takana. Lisäksi mukana on sosiaalidemokraatteja sekä kristillisdemokraattien ja perussuomalaisten puoluejohto.

”Näin laaja rintama kansanedustajia aloitteen takana todistaa, että veron toteuttamiselle on todellista kannatusta. Innovatiiviset kehitysrahoituksen lähteet, joihin valuutanvaihtovero lukeutuu, on mainittu myös Suomen hallitusohjelmassa”, vasemmistoliiton Pentti Tiusanen muistuttaa.

Suomen Attacin Mikko Saulin mukaan valuutanvaihtovero on pieni mutta tärkeä askel kohti avoimempia ja demokraattisemmin säänneltyjä rahoitusmarkkinoita. Se on mahdollista toteuttaa niin, että valuuttakaupan määrä ei juuri vähene, mutta tiedon kulku markkinoilla paranee huomattavasti.

”Toisin kuin veron vastustajat sanovat, sen toimeenpano ei edellytä kaikkien maailman maiden osallistumista”, Sauli toteaa. ”Jo olemassa olevat sovellukset osoittavat, että vero on mahdollista toteuttaa myös yksittäisten valuuttojen osalta. Jos esimerkiksi euroalue lähtisi mukaan, vaikutus olisi huomattava.”

Ranskassa ja Belgiassa valuutanvaihtovero on jo kirjattu lainsäädäntöön, ja Itävalta on ehdottanut sitä keinoksi rahoittaa EU:n toimintaa. Kansallisia sovelluksia löytyy esimerkiksi Latinalaisesta Amerikasta. ”Asian eteneminen riippuu ennen kaikkea poliittisesta tahdosta”, kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) painottaa.

Vihreiden Erkki Pulliainen katsoo, että verolla voi toteuttamistavasta riippuen olla merkittäviä myönteisiä vaikutuksia kehittyvien maiden talouksiin: ”Heikot valuutta-alueet hyötyvät valuuttakeinottelun vähenemisestä eniten.”

Kansainvälisellä tasolla finanssikriisistä ja maailman talousjärjestelmän uudistamisesta neuvotellaan lähiaikoina esimerkiksi Pariisissa toukokuussa kokoontuvassa niin kutsutussa innovatiivisten kehitysrahoituslähteiden johtoryhmässä, jonka jäsen Suomi on, sekä kesäkuisessa YK:n huippukokouksessa New Yorkissa. Nämä olisivat Suomen hallitukselle hyviä tilaisuuksia valuutanvaihtoveron edistämiseen.

Rasistisia mielipiteitä ilmaistaan nykyään avoimesti

Punainen Risti on huolissaan muuttuneesta yhteiskunnallisesta asenneilmapiiristä. Järjestö kampanjoi rasisminvastaisella viikolla 14.–22.3. ympäri Suomea.

– Viimeaikainen yhteiskunnallinen muutos näkyy erityisesti siinä, että kynnys rasististen näkemysten ilmaisemiseen on madaltunut, sanoo tutkija Leena Suurpää. Suurpää on tutkinut rasismin ilmenemistä nuorten arjessa ja tekee parhaillaan tutkimusta Punaisen Ristin monikulttuurisesta ja rasisminvastaisesta toiminnasta.

– Nettimaailma tarjoaa ihmisille uudenlaisen ympäristön mielipiteiden ilmaisuun. Nettiä voi kutsua nuorten keskeiseksi kasvamisen ympäristöksi ja ajanviettopaikaksi, nykyajan ”kaduksi”. Kaduillakin väkivaltaan puututaan ja rikollisesta toiminnasta seuraa rangaistus, joten miksei netissäkin, Suurpää jatkaa.

– Netissä on suuria selvästi rasistisia keskusteluryhmiä. Ihmiset ovat unohtaneet, että rasismi on rikos, sanoo Punaisen Ristin monikulttuurisuustyön suunnittelija Marisel Soto Godoy.

Maahanmuuttoon ei voi olla ottamatta kantaa

Suomi monikulttuuristuu päivä päivältä, mutta se ei automaattisesti poista ihmisiltä ennakkoluuloja etnisiä vähemmistöjä kohtaan. Maahanmuutto on kysymys, johon kaikki ottavat kantaa ja joka jakaa ihmisiä.

– Erityisesti nuorille on tärkeää kuulua johonkin ryhmään. Suhtautuminen maahanmuuttajiin ja monikulttuurisuuteen on monien nuorisotutkimusten mukaan todettu yhdeksi keskeiseksi ryhmäjakoja aiheuttavaksi tekijäksi tämän päivän nuorisokulttuureissa. Kuuluakseen tiettyyn ryhmään, pitää suhtautua esimerkiksi omien arkiympäristöjen monikulttuurisuuteen ryhmän edellyttämällä tavalla, Suurpää jatkaa.

Maahanmuuttajien kanssa voi toimia myös vapaaehtoisena. Punainen Risti järjestää eri puolilla Suomea koulutusta maahanmuuttajien tukihenkilöinä toimiville vapaaehtoisille. Punaisella Ristillä on maahanmuuttajille tarkoitettuja kieli- ja kulttuuriryhmiä, leirejä ja lasten läksyjenlukupiirejä.

Ennakkoluulonsa voi luovuttaa ongelmajäteroskikseen

Tällä viikolla kouluissa ja kaduilla voi nähdä Punaisen Ristin punaisia ongelmajäteroskiksia.

Vapaaehtoiset pyytävät ihmisiä kirjoittamaan paperille ennakkoluuloja, joista he ovat valmiita luopumaan. Ennakkoluulot heitetään ongelmajäteroskikseen. Niitä ei lueta. Ne tuhotaan.

Tämän vuoden kampanjan avasi tasavallan presidentti Tarja Halonen. Luovuttaessaan omia ennakkoluulojaan Punaisen Ristin rasismiroskikseen presidentti Halonen muistutti, että jokaisen olisi hyvä tunnistaa omat ennakkoluulonsa ja luopua niistä.

Punainen Risti on tehnyt kouluja varten materiaalia rasisminvastaisuuden ja suvaitsevaisuuden käsittelemistä varten. Opettajat voivat hakea Punaisen Ristin sivuilta taustatietoa, julisteita ja tehtäviä aiheen käsittelyn tueksi.

Attac palkitsee Paavo Lipposen

Suomen Attac palkitsee entisen pääministerin Paavo Lipposen Johtava anti-intellektuelli 2009 -tunnustuspalkinnolla. Palkinnon kirvoitti Lipposen kömpelö takinkääntö Turun sanomissa tänään. Lipponen syyttää kolumnissaan hallitusta uusliberalismista ja useita henkilöitä uusliberalismi-sanan keveästä käytöstä.

Teoksessaan ”Järki voittaa” Lipponen esitti luokittelun suomalaisista intellektuelleista ja anti-intellektuelleista. Tuolloin anti-intellektuellin tittelin sai esimerkiksi uusliberalismia avoimesti kritisoinut Attacin entinen puheenjohtaja Heikki Patomäki.

Attacin mielestä Lipposen ulostulossa on kuitenkin paljon positiivista. ”Pitää antaa tilaa uusille anti-intellektuelleille. On sääli, että keskustelu asiasta tyrehtyi aikanaan seinään. Lipposen avaus oli rohkea ja luokittelu puolustaa paikkaansa tämän päivän yhteiskunnallisessa keskustelussa,” sanoo Attacin puheenjohtaja Mikko Sauli.

”On pöyristyttävää, että nykyistä hallitusta moittii uusliberaaliksi juuri Lipponen, jonka hallitusten aikana uusliberalismi tietoisesti otettiin maamme johtavaksi poliittiseksi ideologiaksi”, moittii Attacin hallituksen jäsen Sanna Salo. ” Vuoden anti-intellektuelli Lipposen meriittilistan kärjessä onkin älyllinen epärehellisyys,” Salo valottaa palkinnon myöntämisperusteita.

Johtava anti-intellektuelli -palkinto on sarjassaan ensimmäinen, eikä Attac suunnittele siitä vuotuista traditiota. ”Toivomme, että kerta riittää, mutta olemme jatkossakin valmiita jakamaan tunnustusta uusliberalismin edistämiseksi tehdystä työstä,” Salo päättää.