1995 petettyjen lupausten vuosi

Suomen ensimmäinen vuosi EU-jäsenmaana on ohi.

Jäsenyyttä edeltävässä keskustelussa suomalaisille luvattiin paljon.

Presidenttimme Martti Ahtisaari uhkaili, ettei suurtyöttömyys poistu ilman EU:ta. Pääministeri Paavo Lipponen puhui miljardi-investoinneista. Suomalaisille vannottiin ettei sosiaaliturvaa leikata. Puhuttiin elintarvikkeiden jopa 20 %:in hinnanlaskusta.

Joulukuussa pidettiin Madridissa Eurooppa-neuvoston huippukokous. Päätelmä-asiakirjassaan neuvosto toteaa, että jäsenvaltiot ovat tehneet monivuotisia työllisyysohjelmia, jotka jo ovat alkaneet tuottaa tuloksia.

Kuva on erittäin paljon synkempi EU-parlamentin päätöslauselmassa komission vuosikertomuksesta ”Työllisyys Euroopassa – 1995” (KOM(95)0396-C4-0384/95). Parlamentti toteaa, että se on huolissaan siitä, että vuosien 1991 ja 1994 välillä menetettiin 6 000 000 työpaikkaa minkä vuoksi 18 000 000 ihmistä joutui työttömiksi, että työllisyysaste laski alle 60 %:in ja, että pitkäaikaistyöttömiä on tällä hetkellä 48 % työttömistä. Tähän päätöslauselmaan nähden Madridin asiakirjasta ei löydy yhtään konkreettista ehdotusta työttömyyden lievittämiseksi.

Madridin kokouksen konkreettisin päätös oli EMU:n kolmannen vaiheen toteuttaminen jo päätetyn aikataulun mukaisesti.

Tämä vaatii, kaikkien jäsenmaiden kohdalla, leikkauksia jäsenmaiden budjeteissa mikä tulee johtamaan sosiaaliturvan heikkenemiseen.
Suomessa poliitikot pelaavat vaarallista peliä kun edelleen väittävät, ettei valtion budjetin leikkaukset johdu EMU:sta. Ranskassa valheiden aika on ohi ja kansa on raivoissaan.

Suomalaisten huijaaminen EU-jäsenyyden taakse lupauksilla elinkustannusten alentumisesta elin-tarvikkeiden halpenemisen johdosta oli taitava temppu.
Nyt kuitenkin hintojen aleneminen maksetaan kaksin verroin takaisin arvonlisäverona, työttömyytenä ja sosiaaliturvan heikkenemisellä.

Koskien EU:n sisäistä kehitystä vannottiin ennen kansanäänestystä, että pienten maiden vaikutusvalta pysyy vahvana veto-oikeuden kautta.

Pidettiin itsestään selvänä, että Suomi pysyy EU:ssa liittoutumattomana ja mahdollisesta yhteisestä puolustuksesta ei edes keskusteltu.

Luvattiin, että EMU:sta vielä keskustellaan ja, että viime kädessä eduskunta päättää liittyykö Suomi EMU:n kolmanteen vaiheeseen vai ei.

29. maaliskuuta 1996 alkaa EU:n hallitustenvälinen konferenssi (HVK). Sen valmisteluryhmän raportista, joka hyväksyttiin Brysselissä 5.12.1995, käy selvästi ilmi, että veto-oikeudesta ollaan luopumassa melkein kaikissa asioissa ja, että pienten maiden vaikutusvalta ollaan kaventamassa ministerineuvoston äänimääriä muuttamalla, komisaarien lukumäärää pienentämällä sekä todennäköisesti siirtymällä sellaiseen enemmistöpäätösjärjestelmään jossa otetaan huomioon myös jäsenmaiden asukasmäärät.

Puhuminen Suomen eduskunnan todellisesta mahdollisuudesta päättää Suomen siirtymisestä EMU:n kolmanteen vaiheeseen on syytä lopettaa. Suomen hallituksen nimittämän HVK:n neuvottelukunnan kokouksessa 18.12.1995 pääministeri Paavo Lipponen totesi avoimesti, että ”EU-jäsenyyttä koskeva kansanäänestystulos on sitova, ollen myös Emu-päätösten taustalla. Sen tukena on laajapohjaisen hallituksen yksimielinen kanta asiassa.”

Puolustuspolitiikasta muistutetaan HVK:n valmisteluryhmän raportissa, että uusi kansainvälinen tilanne vaatii kollektiivista vastuuta ja, että HVK:n tulisi tutkia menetelmiä edelleen kehittää eurooppalaista identiteettiä mukaan lukien turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alueet.

Vuoden 1995 aikana tuli yhä selvemmäksi, että kansa ja poliittiset päättäjät eivät puhu yhteistä kieltä ja, että EU-asioissa kansalle edelleen myydään pilvilinnoja.

Olisi erittäin toivottavaa, että nyt alkavan vuoden politiikka muuttuisi ratkaisevasti rehellisempään suuntaan jotta yhteiskunnallisista levottomuuksista ei tulisi ainoa väline vaikuttaa yhteisiin asioihin.

Jos Suomen hallituksella on puhtaat jauhot pussissaan niin sen tulisi voida luvata uutta kansanäänestystä EU:sta HVK:n jälkeen. Tämä vaatimus tulee nousemaan monessa EU-jäsenmaassa kuten vaadittiin Madridissa järjestetyssä huippukokouksen varjokonferenssissa johon osallistui eri kansalaisjärjestöjen edustajia 25 eri maasta.

Tämän vaatimuksen toteuttaminen kuuluu kansalaisten perusoikeuksiin.

1.1.1996

Vuoden 1996 hallitusten välisestä konferenssista

LYHENNELMÄ PUHEENVUOROSTA/SUUREN VALIOKUNNAN JA ULKOASIAINVALIOKUNNAN JULKINEN KUULEMISTILAISUUS EU:N VUODEN 1996 HALLITUSTEN VÄLISESTÄ KONFRENSSISTA

Suomen EU-ministerivaliokunta on antanut julkisuuteen virkamiesten ja puolueiden edustajien laatiman muistion koskien EU:n Hallitusten välistä konferenssia. Suomen hallitus ei kuitenkaan sitoudu tähän muistioon vaan odottaa konferenssin lopullista asialistaa joka täsmentynee joulukuussa EU:n huippukokouksessa Madridissa.

EU:n eri elimissä hallitusten välistä konferenssia on huolellisesti käsitelty. Selvityksiä tai evästyksiä on olemassa komission, neuvoston ja EU-parlamentin taholta. Sen lisäksi kaikki EU-parlamentin valiokunnat ovat laatineet omat paperinsa konferenssiin.

Vaikka nämä asiakirjat eivät muodosta virallista neulottelupohjaa hallitusten väliselle konferenssille, ne kuitenkin heijastavat sitä poliittista ilmapiiriä mikä vallitsee EU:n johtavien poliitikkojen ja virkamiesten keskuudessa. Näitä asiakirjoja ei voida jättää huomioimatta konferenssin edeltävässä keskustelussa sillä se asettaisi EU-elinten toiminnan tarkoituksenmukaisuuden kyseenalaiseksi ja olisi vahva epäluottamuslause koko EU-järjestelmää kohtaan.

Yhteistä kaikille yllä mainituille asiakirjoille on EU-elinten toimivallan laajentaminen tavalla tai toisella. Tämä kehitys vie EU:ta kohti liittovaltiomallia.

Myös Maastrichtin sopimuksen myötä hyväksyttyyn, yhteiseen valuuttaan siirtyminen, on selvä askel kohti liittovaltiota. EMU:n ja Maastrichtin sopimuksen artiklan 107 myötä kansan valitsemien edustajien mahdollisuuden vaikuttaa ratkaiseviin taloudellisiin päätöksiin häviävät.

Ennen EU-kansanäänestystä viime lokakuussa EMU:sta ei paljon puhuttu. Moni suomalainen tuskin edes tiennyt äänestävänsä myös EMU:sta.

Vaikka EMU:n liittymisestä on jo päätetty Maastrichtin sopimuksessa ja vaikka eri tahot ovat korostaneet, ettei EMU-keskustelua tulla käymään Hallitusten välisessä konferenssissa, moni asia kuitenkin viittaa siihen, että jonkinasteista keskustelua on pakko käydä, joko julkisesti tai kulissien takaa.

Eräs merkittävä tekijä on Ruotsi, jossa EU-vastustaja saivat EU-parlamenttivaaleissa 11 paikkaa 22:sta.

Merkittävää on myöskin, että EU-komission tänä kesänä teettämän mielipidetutkimuksen mukaan 7 jäsenmaassa enemmistö kansalaisista vastustavat EMU:a. Niiden joukossa ovat kaikki pohjoismaat sekä Saksa, Itävalta, Englanti ja Kreikka.

Saksassa jopa 64 % kansalaisista sanoo ei EMU:lle. Mutta EMU:un ei suhtauduta kriittisesti ainoastaan tavallisten kansalaisten piireissä. Syyskuussa Peter Schmidhuber, Saksan Budesbankin hallituksen jäsen ja EU:n entinen budjetti-komissaari totesi, että on aika tunnustaa, että joko on muutettava EMU-aikataulu ja myöhäistää yhteiseen valuuttaan siirtymistä tai sitten on pehmentävä EMU:n konvergenssikriteerit.

Melkein samoihin aikoihin Saksan Teollisuuden Keskusliiton (Bundesverband der Deutschen Industrie) puheenjohtaja Hans-Olaf Henkel, esitti epäilynsä, että tämän hetken rahaunionin aikataulu ei yhdistäisi Eurooppaa, vaan jakaisi sitä ”kahteen luokkaan” ja hän totesi edelleen, että tällainen kehitys merkitsisi ”merkittäviä vaaroja saksalaiselle talouselämälle”.

Saksan suurimpiin pankkeihin kuuluvan Deutsche Bankin johtava ekonomisti, Norbert Walter, on esittänyt pelkonsa siitä, että EMU:n vaatima tiukka säästöpolitiikka heikentäisi Euroopan uutta nousukautta.

Nämä piirit ovat nyt vaatimassa uutta keskustelua EMU:sta; sanktioista ja ohjausmekanismeista EMU:n kolmannen vaiheen toteuttamisen jälkeen.

Keskustelua ei enää voida estää. Se on käytävä ja sen jälkeen on järjestettävä uusi kansanäänestys. On myöskin välttämätöntä käydä keskustelua siitä miten syvään integraatioon, elikkä millaiseen liittovaltiomalliin, Suomen hallitus on valmis menemään.

– Missä asioissa Suomen hallitus on valmis luopumaan jäsenvaltioiden veto-oikeudesta elikkä siirtymään enemmistöpäätöksiin?
– Onko Suomen hallitus valmis myöntämään suurille jäsenvaltioille enemmän ääniä neuvostossa?
– Aikooko Suomen hallitus hyväksyä määräenemmistöpäätöksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa?
– Miten Suomi aikoo pysytellä Maastrichtin sopimuksessa sovitun mahdollisen yhteisen puolustuksen ulkopuolella?

Ja ennen kaikkea
– Missä kysymyksissä Suomi on valmis käyttämään hallituksen välisessä konferenssissa veto- oikeutensa saadakseen tahtonsa läpi?

10.10.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA

Pohjoismaiset kansat uuteen pakkopaitaan

Lähiviikkoina Schengen-sopimuksen puheenjohtajamaa Belgia aikoo esittää Norjan ottamista Schengen-sopimuksen piiriin vaikka Norja ei olekaan EU:n jäsen.

Tällä vedolla Schengen-maat haluavat houkutella kaikki pohjoismaat sellaisen sopimuksen piiriin jolla ei ole pohjoismaiden kansojen tukea.

EU-komission kesällä teettämän mielipidemittauksen mukaan Ruotsissa 65 % kansalaisista sanoo ei sopimukselle ja ainoastaan 23 % sanoo kyllä. Tanskassa vastaavat luvut ovat 55 % ei ja 32 % kyllä. Suomessakin kansalaisten enemmistö, eli 47 % sanoo ei ja 33 % kyllä.

On erittäin kyseenalaista miten kauan tällainen pakkopaitamenetelmä vielä voi toimia EU-elinten vallankäytön laajentamiseksi.
Norjassa viimeiset mielipidemittaukset osoittavat, että EU-jäsenyyden vastustajien määrä on kasvanut kansanäänestyksen 52,3 prosentista 58 prosenttiin ja kannattajien määrä on pudonnut 47,7 prosentista ainoastaan 35 prosenttiin.

Ruotsissa EU-parlamenttivaalit osoittivat selvästi, että ruotsalaisten EU into on poissa. Jos nyt järjestettäisiin uusi kansanäänestys vastustajien voitto olisi erittäin todennäköinen.

Tanskassa pääministeri Poul Nyrup on toistuvasti korostanut, että Tanskan Maastrichtin sopimuksen poikkeuksista, jotka varmistivat Tanskan toisen Maastricht-kansanäänestyksen erittäin niukan jaa -tuloksen, ei tulla keskustelemaan Hallitustenvälisessä konferenssissa. Hallitustenvälisen konferenssin valmisteluryhmä on kuitenkin todennut, että Tanskan poikkeuksista on keskusteltava.

Suomessa hallituksemme patistaa kansaa kulkemaan nätistä hallituksen viitoittamaa, yhä kapenevaa polkua pitkin. Olemme Paavo Lipposen mukaan toista maata ruotsalaisiin verrattuina. Tarkoittaakohan pääministeri, että tottelemme paremmin herraa? Liiallinen herrausko ja pakkomenetelmiin alistuminen voi kuitenkin johtaa tilanteeseen jossa Ruotsi, Tanska ja Norja ovat EU:n ulkopuolella ja Suomi ainoana pohjoismaana, ja tottelevana oppipoikana EU:n jäsenmaana.

Vaihtoehto EU:lle kansanliikkeen mielestä tämä merkitsisi todellisen kauhuskenaarion toteutuminen.

4.10.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA

Ruotsin tilanne – Hallitustenvälinen konferenssi

LYHENNELMÄ ALUSTUKSESTA – RUOTSIN TILANNE – HALLITUSTENVÄLINEN KONFERENSSI

Ruotsin EU-parlamenttivaalit olivat demokratian kannalta katastrofaaliset. Edes pääministeri Ingvar Carlssonin puheet ”työllisyys-unionin” perustamisesta eivät saaneet ruotsalaisia vaaliuurnille. Äänestysprosentti jäi 41,3:een mutta se ei suinkaan ole EU:n katastrofaalisin tulos. Vuoden 1994 EU-parlamenttivaaleissa äänestysprosentti jäi noin 35 prosenttiin Englannissa, Hollannissa, Portugalissa ja Irlannissa. Kuitenkin keskiarvo koko EU:n kohdalla nousi 56,5 prosenttiin mikä johtuu siitä, että sekä Belgiassa että Luxemburgissa on olemassa äänestyspakko.

Luvut osoittavat, että EU:n ainoa demokraattisesti valittu elin ei nauti kansan luottamusta ja, että sen legitimiteetti on vakavasti vaarassa.

Hallitustenvälisessä konferenssissa onkin tarkoitus keskustella EU-parlamentin valtaoikeuksien laajentamisesta. On kuitenkin erittäin kyseenalaista lisäisikö tämä kansalaisten luottamusta EU-parlamenttiin. Yhä kasvava etäisyys päättäjiin voi päinvastoin johtaa vielä räikeämpään piittaamattomuuteen.

Ja kaikki se valta, joka annetaan EU-parlamentille on pois kansallisten parlamenttien päätöksenteko-oikeudesta ja vie jäsenmaat yhä tiiviimpään liittovaltiojärjestelmään.

EU:n toimivalta onkin koko ajan kasvanut.

Tanskassa joka kuudes Folketingetin (eduskunnan) hyväksymä laki oli parlamenttikautena 1991-92 peräisin EU:sta. Parlamenttikautena 1994-95 EU:sta peräisin olevia lakeja oli jo joka kolmas. Silloin 73 Folketingetin hyväksymästä 224:stä laista oli EU-sopeutumista. Tähän lukuun on lisättävä 274 asetusta, jotka astuvat voimaan EU-päätöksinä heti jäsenmaissa ilman kansallisten parlamenttien hyväksymistä.

Suomessa annetaankin hallitustenvälisen konferenssin agendasta aivan erilaisen kuvan kun mitä ulkomaiset tiedotusvälineet välittävät;

Aiomme puolustautua pienten maiden vallan leikkausta vastaan. Pääministeri Paavo Lipponen väittää, että puolustuspolitiikasta ei tule syntymään keskustelua. Suomen tarkoitus ei ole eurooppalaisen liittovaltion kehittäminen. Saksassa käydään vilkasta keskustelua siitä miten EU:n suurimmalla rahoittajalla on myös oikeus valtaan joka vastaa sen väestömäärää.

Kun Suomi tarvitsee 1,7 miljoonaa asukasta saavuttaakseen yhden äänen ministerineuvostossa Saksa tarvitsee tällä hetkellä 8 miljoonaa asukasta tämän saavuttamiseksi.

Puolustuspolitiikasta, sekä hallitustenvälisen konferenssin valmisteluryhmän puh.joht. Carlos Westerdorp, että Saksan hallitus on täysin eri mieltä Paavo Lipposen kanssa. Saksan hallituspuolueen CDU:n parlamenttiryhmän puh.joht. Wolfgang Schäuble on jopa edellyttämässä, että kaikkien EU-maiden tulisi olla myös NATO:n jäseniä. Liittohallituskehityksestä sopii siteerata EU-komission puheenjohtajaa Jacques Santeriä, joka eräässä haastattelussa keväällä totesi, että ”Pyrin unioniin, jossa ylikansalliset elementit ovat vahvasti edustettuina, kuten Euroopan yhteisön perustajat toivoivat.”

27.9.1995 ULLA KLÖTZER, PUHEENJOHTAJA

EU:sta uusi ydinasesupervalta

Ranskan presidentti Jacques Chirac totesi sunnuntaina antamassaan televisionhaastattelussa, että Ranska aikoo jatkaa ydinkoesarjansa 6 – 8 räjähdyksellä.

Enemmistö Euroopan kansoista, ja yli 60 % ranskalaisista vastustaa kokeita. Eri puolilla maailmaa ihmiset ovat raivonneet ja osoittaneet mieltä.

Samalla Ranskan pääministeri Alain Juppén kokeita puolustava julistus julkaistaan monessa EU:n päivälehdessä.

Alan Juppé kiittää Englannin hallitusta ja Saksan liittokansleria Helmut Kohlia siitä, että nämä esimerkillisesti eivät ole yhtyneet kokeiden vastustajiin joiden poliittinen tausta on Juppén mielestä täysin selvä.

Tämä on erittäin raskas loukkaus ympäri maailmaa vastustavia kansalaisliikkeitä kohtaan, eikä ole omiaan edistämään sitä yhteisymmärrystä ja vastuuta mitä Juppé peräänkuuluttaa julistuksessaan.

Juppén kuningasajatus on Ranskan ja Englannin ydinasepelotteen varaan rakennettu uskottava puolustus Euroopalle ja hän pahoittelee, että hän on joutunut kokemaan muutaman uuden EU-jäsenen asettuvan Ranskan vastaisen kampanjan kärkeen argumenttina ”ulkopolitiikka ja yhteinen turvallisuus” samalla kun he julistautuvat puolueettomiksi tavalla joka on vaikeasti yhdistettävissä poliittiseen unioniin.

Suomen hallituksen eduskunnalle 6.6.95 antamassaan selonteossa ”Turvallisuus Muuttuvassa Maailmassa, Suomen turvallisuuspolitiikan suuntalinjat” todetaan näin:

”Yhteiset arvot ja periaatteet kuten demokratia, ihmisoikeudet ja perusvapaudet, vähemmistöjen oikeudet, oikeusvaltioperiaate, sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä taloudellinen vapaus ja vastuu elinympäristöstä, joihin kaikki valtiot ovat sitoutuneet uudessa Euroopassa, ovat pohjoismaisen arvomaailman mukaisia. Ne ovat myös Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana.”

Ranskan päätös jatkaa ydinkokeita Tyynellä merellä sekä Alain Juppén itseriittoisa, halveksiva ja diskriminoiva julistus ovat loukkauksia kaikkia näitä Suomen hallituksen esittämiä Euroopan unionin yhteisiä arvoja kohtaan.

Joko Suomi on ymmärtänyt asiat väärin tai Ranska on yliarvioinut oman roolinsa Euroopassa. En tiedä kumpi on pahempi!