Vappupuhe

Mauri NygårdHyvät Ihmiset, tiedättekö, että hyvinvointivaltio oli äärimmäinen poikkeus ihmislajin historiassa?

Tiedättekö, että se sallittiin vain kommunismin pelossa?

Kai tajusitte 90-luvun alussa, että nyt sitten seuraa pääoman maailmankausi?

Kai tajusitte, että iso raha halusi vallan pois kansalta ja kansallisvaltioilta?

Kai tajuatte, että vaikka haluttaisiin, niin kansanvalta ei voi toimia isoissa yksiköissä kuten EU:ssa?

Varmaankin tajuat, että EU on keino saada valta pois kansallisvaltioilta ja kansalta.

Kai myönnät, että itsenäistä Suomea ei enää ole. Itsenäisyys on humpuukia, kuten niin moni muukin asia.

Kai tiedät, että kaikki eduskuntapuolueet kannattavat EU-jäsenyyttä ja euroa.

Kai tajuat, että näitä puolueita äänestämällä kannatat kansainvälisen ison rahan valtaa.

Kai tiedät, että 90-luvun lama ja nykyinen lama ovat EU:sta johtuvia. Molemmilla kerroilla rahan arvo oli noussut pilviin euron tai siihen pyrkimisen vuoksi. Nyt euron arvoa on laskettu, mikä piristää taloutta hallituksen politiikan sitä haitatessa.

Kai tiedät, että valtiontalouden vaikeudet johtuvat paljolti siitä, että on vähennetty rikkaitten verotusta. Samalla on leikattu valtionavut kunnille lähes puoleen, ja kunnat ovat vaikeuksissa.

Tajuatko siis, että sairaanhoito-ongelmat ym. ovat tahallaan aiheutettuja? Kaikilla keinoilla edistetään yksityistämistä.

EU:n vuoksi valtion piti luopua rahan luomisesta ja itseltään lainaamisesta. Sitten on velkaannuttu lainaamalla yksityisiltä pankeilta, joita valtio toisaalta tukee. – Mieletöntä, eikö niin?

Tajuatko, että valtionyhtiöiden lähes lahjoittelu ulkomaille on älytöntä? Esimerkkeinä Kemira Agro, Talvivaara ja Rautaruukki.

Tiedätkö, että koko vapaakauppa on bluffia? Täydelliselle vapaakaupalle ei ole mitään tieteellistä tai käytännön perustetta kansallisvaltion tai pienen ihmisen kannalta. Kaupankäyntiä kyllä tarvitaan.

Kai nyt tajuat, että todellinen oppositio on eduskuntaan pyrkivissä puolueissa, ja että EU-jäsenyyden vastustaminen on parasta kuntapolitiikkaa.

Tarvitsemme siis lisää veroja rikkaille ja eroon EU:sta, Natostakin.

Mauri Nygård

VEU:n hallituksen jäsen
Itsenäisyyspuolueen vpj
toisinajattelija.fi