Komissio toivoo sopimusta ensi vuoden loppuun mennessä

Euroopan unionin komissio toivoo, että EU:n perustuslaillinen sopimus saataisiin aikaan ensi vuoden loppuun mennessä.

Neuvottelujen on määrä jatkua viimeistään maaliskuussa EU:n seuraavan puheenjohtajamaan Irlannin vetämänä, mutta komission päätiedottajan Reijo Kemppisen mukaan ei ole välttämättä edes mahdollista, että neuvottelut kyettäisiin päättämään ennen ensi kesää. Espanjassa pidetään vaalit maaliskuussa, ja kesäkuussa ovat vuorossa EU-parlamentin vaalit.

EU:n huippujohtajat eivät onnistuneet lauantaina päättämään perustuslaillisesta sopimuksesta ennen aikaisesti keskeytyneessä kokouksessaan. Epäonnistuminen hämmensi EU-johtajia, sillä perustuslaillisen sopimuksen valmistumiseen jo nyt oli ladattu suuria toiveita.

Fiaskoksikin nimetty epäonnistuminen tarkoittaa sitä, että EU laajentuu ensi vappuna ilman uutta perustuslaillista sopimusta.

Komission aikataulu on ehditty jo kyseenalaistaa, sillä laajentumisen, parlamenttivaalien ja uuden komission valinnan jälkeen ei ole näkyvissä mitään ulkoista syytä, joka aiheuttaisi painetta sopimukseen pääsemiseksi.

15.12.2003 STT